Tekeekö muut tätä kaupassa?
Tykkään jättää vihanneksista aina sen kuitin pois niin kassa saa juosta ruuhkassa ympäri kauppaa ja kaikkia vituttaa. Sitten se viha purkautuu tähän työntekijään. Aivan parasta viihdettä! On myös kiva väittää että hyllyssä oli eri hinta mitä kaupan kone sanoo, sitten se joutuu soittelemaan sinne osastolle eikä kukaan vastaa tietenkään.
Kommentit (9)
Minkä ihmeen kuitin? Nehän punnitaan siinä kassalla.
Minkä ihmeen kuitin? Nehän punnitaan siinä kassalla.
Tai siis näin tekisit, jos uskaltaisit. Todellisuudessa et kuitenkaan uskalla muuta kuin uhota netissä, mutta onhan sekin aika kiihottavaa. :)
Kyllä tokmannilla ne joutuu aina lähtemään punnitsemaan niitä ihan sinne osastolle. Sitten hymyilen takana oleville joilla olevinaan kiire.
Luultavasti suurin osa kanssaihmisistä ajattelee sinun olevan se tunari, joka ei osaa toimia käytännön tilanteissa.
Jätän myös yleisissä vessoissa paskat pönttöön ja vien vessapaperit kotiin.
Anteeksi mutta onko teillä noin paha olla? Toivottavasti saatte apua. Kannattaa miettiä mistä tuollainen tunne saa alkunsa. Hyvää joulua ❤️
No meidän kaupassa se urpå aasi saa ihan itse mennä punnitsemaan, kuitti keskeytetään, ja siihen väliin otetaan toisen asiakkaan ostokset. Siinä kassan lähellä on vaaka, ettei tarvi edes osastolle juosta. Aika moni ei viitsikään, ihme.
Mutta kaikkia se leipä elättääkin, jos päivän huvi on tuollainen.
Ootko vähän pipi päästäs?