Lue keskustelun säännöt.
Minkä takia et ole halunnut ystävystyä jonkun kanssa?
Tuon "Muita, jotka jäävät aina ulkopuolisiksi ihmissuhteissa?" -ketjun innoittamana. Kun tapaa uusia sinänsä ihan mukavia ihmisiä, joidenkin kanssa ystävystyy ja joidenkin kanssa suhteesta ei kehity mitään tuttavuutta syvempää, tahattomasti tai jommankumman puolelta tarkoituksellisesti. Erityisesti ajattelen tilanteita, joissa itse on ollut kiinnostunut tutustumaan toiseen, mutta toinen ei osoita vastakaikua, oli sitten itse kummalla puolella tätä yhtälöä tahansa. Joskus tietysti on kyseessä olosuhteet ja ajoitus, miksei tuttavuus tai kaveruus syvenny ystävyydeksi. Itse sitä tietysti tahtoisi ajatella, että miksi joku ei halua tutustua, mähän olen hauska ja ystävällinen tyyppi. Joskus on hankala objektiivisesti nähdä syitä tilanteelle. Mutta kyllä niitä raadollisia syitä on itse kullakin olla se osapuoli, joka ei vastaa Facebook-ystäväpyyntöön tai keksii tekosyitä, kun ei halua lähteä kahville jonkun sellaisen kanssa, joka ei ihan kuitenkaan tunnu siltä että haluaisi ystävystyä.
Mitä syitä teillä on siihen, että olette torjuneet jonkun ystävystymisyritykset? Oli se sitten elämäntilanteesta, olosuhteista tai ihmisten välisistä asioista johtuva syy. Ei ne aina ole kovin yleviä tai reiluja syitä. Niistä ehkä huomaa senkin, että vaikka se ystävyys ei lähtisi kehittymään, se ei tarkoita sitä että toinen osapuoli olisi mitenkään auttamattoman paska tyyppi.
Mulle tulee omakohtaisesti äkkiseltään lähivuosilta mieleen seuraavia:
- Kaverin huumorintaju ei ollenkaan osunut yhteen omani kanssa, vitsit menivät ohi puolin ja toisin
- Tutustuin töissä yhteistyökumppaniin, jonka kanssa en halunnut vapaa-ajalla viettää aikaa, mutta töissä hänelle täytyi olla ystävällinen mikä ehkä hämäsi häntä luulemaan kaverisuhteeltamme enemmän
- Kaverin kaverin jatkuva negatiivisuus lähes kaiken suhteen
- Loukkaavan suora puhe muille sillä varjolla, että "mä nyt vaan on tämmönen"
- Arvelin ihmisen pitävän minua alempiarvoisena, koska hän oli todella kaunis ja tyylikäs
- Tuttu oli jatkuvasti suuna päänä joka paikassa kuin superpallo, itse olen rauhallisempi tyyppi
- Eräs kertoi suunnilleen ensitapaamisella sairaushistoriansa ja vuodatti kovat elämänkokemuksensa
- Toinen oletti, että olen hänestä ja hänen asioistaan loputtoman varauksettoman kiinnostunut, ei ollut kiinnostunut vastaavasti minusta lainkaan
- Perhekerhossa eräs mukava äiti oli minua niin paljon vanhempi, että meidän elämäntilanteet lapsijuttujen ulkopuolella oli hyvin erilaisia
Kommentit (1035)
Olen jättänyt tutustumasta moniin, koska ikäero on liian suuri. Olen 40v ja tunnen oloni epämukavaksi 20-10 vuotta nuorempien kanssa, koskee niin miehiä kuin naisia. Ihmettelen tyyppejä, jotka tässä iässä voi seurustella 25-vuotiaiden lasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua tutustua ihmisiin joilla on jo valmiiksi vahva mielipide minusta ulkonäön, sukupuolen tai jonkun muun pinnallisen asian perusteella. On todella rasittavaa oikoa sitten näiden perusteella tehtyjä johtopäätöksiä, jota ko. tyypit eivät edes millään edes usko vaan roikkuvat omissa ennakkoluuloissaan.
Esimerkkinä asuinalueeni perusteella eräs *entinen* ystäväni teki vahvat päätelmät puoluekannastani ja suhteestani esim. vähemmistöihin ja köyhien ihmisten auttamiseen. Ihan päin prinkkalaa meni. Asun alueella, koska perin sieltä asunnon. Enkä tiedä naapureistani tai alueen mistään poliittisesta ilmapiiristä mitään.
Eli siis väsyn mustavalkoiseen ja tuomitsevaan ajattelutapaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen jättänyt tutustumasta moniin, koska ikäero on liian suuri. Olen 40v ja tunnen oloni epämukavaksi 20-10 vuotta nuorempien kanssa, koskee niin miehiä kuin naisia. Ihmettelen tyyppejä, jotka tässä iässä voi seurustella 25-vuotiaiden lasten kanssa.
Minä taas 40-vuotiaana olen halunnut olla ystävä kenen mukavan ihmisen kanssa hyvänsä, mutta nuoremmat alkavat aina jossain vaiheessa dissaamaan ikääni ja tylsyyttäni, jonka vuoksi en enää yritä aktiivisesti tutustua itseäni kovin paljon nuorempiin. En kuitenkaan kieltäytyisi kenenkään seurasta edelleenkään jos muuten synkkaa. Ikä on vain numero.
Vierailija kirjoitti:
En halua tutustua ihmisiin joilla on jo valmiiksi vahva mielipide minusta ulkonäön, sukupuolen tai jonkun muun pinnallisen asian perusteella. On todella rasittavaa oikoa sitten näiden perusteella tehtyjä johtopäätöksiä, jota ko. tyypit eivät edes millään edes usko vaan roikkuvat omissa ennakkoluuloissaan.
Tämä minullakin. Kuten totesit, nämä tyypit eivät muuta mielipidettään edes silloin, kun ennakkoluulonsa osoittautuvat vääriksi. Se heidän itsepäisyytensä on itse asiassa aika huvittavaa. Verrattavissa vaikka siihen, että joku tekee kesäisin moottoripyöräreissuja pitkin Eurooppaa ja nämä vain jaksavat inttää, että eipäs kun korkeintaan polkee kolmipyöräisellä korttelin ympäri :D
Puiden halaajat ja naiset jotka lisääntyvät jatkuvasti uuden miehen kanssa... Isä vain siemenpussi mentaliteetti tai rahapussi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyisestä työkaverista ajattelin aluksi olevan kaveriksi ihan vapaa-ajallakin. Aika nopeasti onneksi kävi ilmi, että kun hän näkee edes jotain miehen näköistä niin käytös muuttuu heti. On siis sellainen lirkuttelija ja mulla on kerran ollut tälläinen "ystävä" jolla ei ollut rajoja touhussaan oli vaikka sitten kaverin mies tai siskon. Enkä enää ikinä halua edes sivustaseuraajaksi sellaiseen tilanteeseen. Siinä meni monella elämä karulla tavalla uusiksi sen leidin jäljiltä.
Työkaveri ei tunnu ymmärtävän mitä tarkoittaa henkilökohtainen tila ja aika. Tunkee koko ajan liian lähelle ja tulee puhumaan työasioista ruoka- ja kahvitauoilla aivan jatkuvasti. Tarkkailee ja kyylää jokaista liikettäni ja sanaani. Utelee jatkuvasti mitä teen, miksi teen, miten teen, missä kävin, mitä siellä tein, kenen kanssa puhuin, mitä puhuin, miksi puhuin, puhuttiinko kenties hänestä jne.. aivan raivostuttavaa ja vie kaiken energian ja ajan.
Ainakin osa tästä selittyy sillä että kyseisellä ihmisellä on tapana pölliä muiden ideat toiminnan kehittämiseksi ja sitten pistää nämä aloitteina eteenpäin ominaan. Meidän työpaikalla hyväksytyistä ideoista saa rahallisen korvauksen.
Tämän takia pidän kyseiseen työ"toveriin" reilusti etäisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua tutustua ihmisiin joilla on jo valmiiksi vahva mielipide minusta ulkonäön, sukupuolen tai jonkun muun pinnallisen asian perusteella. On todella rasittavaa oikoa sitten näiden perusteella tehtyjä johtopäätöksiä, jota ko. tyypit eivät edes millään edes usko vaan roikkuvat omissa ennakkoluuloissaan.
Tämä minullakin. Kuten totesit, nämä tyypit eivät muuta mielipidettään edes silloin, kun ennakkoluulonsa osoittautuvat vääriksi. Se heidän itsepäisyytensä on itse asiassa aika huvittavaa. Verrattavissa vaikka siihen, että joku tekee kesäisin moottoripyöräreissuja pitkin Eurooppaa ja nämä vain jaksavat inttää, että eipäs kun korkeintaan polkee kolmipyöräisellä korttelin ympäri :D
Minulla myös! En yhtään tykkää, kun joku kertoo totuuksia elämästäni ja ajatuksistani tietämättä asioiden todellista laitaa. Ihan vaan vaikka hiusten värjäämisen perusteella vedetään pitkälle viedyt johtopäätökset seksuaalisuudestani ja kumppanien määrästä...
Miksi ihmisellä pitäisi olla ystäviä? Toki ihminen on sosiaalinen eläin ja useimmat tarvitsevat jonkinlaisen lauman ollakseen tyytyväisiä, mutta eikö siihen riitä oma perhe/suku, naapurit ja työtoverit?
Ajatellessani Isovanhempani, en muista heillä olleen ystäviä, sukulaisia tavattiin harvoin, paitsi aikuistuneita lapsia, ja naapurissa poikettiin, jos oli asiaa. Omilla vanhemmillani oli yksi ystäväperhe, johon pitivät yhteyttä kautta vuosien. Eikä ollut somea, sisaruksia toki oli paljon.
Itsellä yksi ystäväperhe vuosien takaa, mukavia työkavereita ja naapureita. Samanhenkisiä tapaa harrastusten parissa. Sukulaisia on vähän, enkä heitä juuri välitä tavata. Parhaiten viihdyn oman perheen kanssa.
Jos nyt joku haluaisi ystävystyä, en torjuisi, jos olisi asiallinen ja mukava, mutta en kyllä pyri itse kenenkään seuraan, koska en ole yksinäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmisellä pitäisi olla ystäviä? Toki ihminen on sosiaalinen eläin ja useimmat tarvitsevat jonkinlaisen lauman ollakseen tyytyväisiä, mutta eikö siihen riitä oma perhe/suku, naapurit ja työtoverit?
Ajatellessani Isovanhempani, en muista heillä olleen ystäviä, sukulaisia tavattiin harvoin, paitsi aikuistuneita lapsia, ja naapurissa poikettiin, jos oli asiaa. Omilla vanhemmillani oli yksi ystäväperhe, johon pitivät yhteyttä kautta vuosien. Eikä ollut somea, sisaruksia toki oli paljon.
Itsellä yksi ystäväperhe vuosien takaa, mukavia työkavereita ja naapureita. Samanhenkisiä tapaa harrastusten parissa. Sukulaisia on vähän, enkä heitä juuri välitä tavata. Parhaiten viihdyn oman perheen kanssa.
Jos nyt joku haluaisi ystävystyä, en torjuisi, jos olisi asiallinen ja mukava, mutta en kyllä pyri itse kenenkään seuraan, koska en ole yksinäinen.
Kaikilla ei välttämättä ole perhettä ja sukua, työkavereita tai edes niitä naapureita. Tässä maassa on lukemattoman paljon työelämän ym. ulkopuolella olevia yksin asuvia ihmisiä, joiden sukulaiset asuvat kaukana, ovat kuolleet tai eivät pidä yhteyttä. Perheellisyys ja työelämässä mukana oleminen eivät myöskään tarkoita sitä, etteikö ihminen voisi olla yksinäinen. Monesti yksinäisyys tuntuu pahemmalta silloin, kun ympärillä on kyllä ihmisiä mutta ei ketään sellaista, jonka kanssa olisi samalla aaltopituudella ja jonka seurassa tuntisi olevansa pidetty sellaisena kuin on.
Vierailija kirjoitti:
Rajattomat ihmiset, jotka esittävät liian suoraviivaisesti tehtyjä johtopäätöksiä elämästäni, tuntuvat kertakaikkisen vastenmielisiltä. Tapaamissani ihmisissä ja kavereissa on näitä hyvin paljon. Jos tulee tunne, että joutuu jollakin tavalla puolustautumaan tai selittelemään, niin silloin toinen on astunut rajan yli. Silloin en halua enää olla tekemisissä. Epämiellyttävä kommentti tai liian henkilökohtainen kysymys tulee aina hyvin yllättävässä tilanteessa ja jää mieleen pitkäksi aikaa. Selvää on, että haluaa suojella itseään vastaavilta tulevaisuudessa.
Tämäpä juuri.
Viimeksi yksi ystävä sanoi, etten lähde hänen kanssaan enää minnekään. Tuli juuri tuo tunne, että minun olisi pitänyt selittää miksen lähde. Ja nyt ärsyttää että edes laitoin hänelle syyn.Ei tarvitsisi selittää kenellekään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opiskeluaikana korkeakoulussa jotkut tyypit vaikuttivat alkuun mukavilta ja ajattelin heissä olevan ystäväpotentiaalia. Mutta todellinen karva paljastuikin vasta myöhemmin!
Nämä muutamat naispuoliset opiskelijat kiusasivat yhdessä valitsemiansa henkilöitä. Kiusanteko oli tottakai fiinimpää kuin lapsilla ja nuorilla. Kuten aikuisilla aina, jotta ulkopuolisten olisi mahdollisimman vaikea puuttua ja kiusaajat eivät joutuisi vastuuseen. Usein nämä naiset saattoivat vain vaihtaa keskenään merkitseviä katseita tai pyöritellä yhdessä silmiä, eikä näitä eleita ollut tarkoituskaan piilotella muilta. Monesti he myös puuttuivat ikävillä kommenteilla joidenkin tiettyjen henkilöiden sanomisiin ja tekemisiin. Jos joku heidän hyväksymänsä henkilö sen sijaan sanoi tai teki saman, niin eivät he tietenkään puuttuneet ja kritisoineet.
Tämän naisklikin toiminnan seurauksena yksi opiskelija jättäytyi pois ryhmästä viimeisenä vuonna, koska alkoi pelätä liikaa lyttääviä kommentteja. Kiusaajat löysivät heti tilalle uuden kiusattavan, koska ilmeisesti olivat riippuvaisia kiusaamisesta eivätkä voineet elää ilman sitä. Ensi töikseen he heittivät uuden kiusatun ulkopuolelle vuosikurssin yhteisestä someryhmästä. He levittivät valheita uudesta uhrista ja yrittivät myrkyttää koko muun ryhmän olemaan häntä vastaan. Valitettavasti ryhmän heikoimmat lähtivät tähän mukaan, koska hakivat epätoivoisesti muiden hyväksyntää eivätkä halunneet itse joutua kiusatuksi.
Nämä kiusaajanaiset olivat myös ryhmässä heitä, jotka käyttivät ensimmäisenä kyynärpäätaktiikkaa, kun koko vuosikurssille tarjottiin työtilaisuuksia tai muita mahdollisuuksia edistää uraa. He eivät todellakaan ehdottaneet tasapuolisia toimintatapoja tai huomioineet muita millään tavalla. Heillä oli aina ensimmäisenä mielessä vain minä-minä-minä!
Opintojen alussa kaikki vuosikurssilaiset olivat mielestäni lähtökohtaisesti hyviä tyyppejä, joten pidin myös kaikkia näitä naisia kivoina ihmisinä, joihin halusin tutustua paremmin. Vähitellen mielikuva alkoi muuttua ja viimeisenä vuonna olin jo täysin varma, että en todellakaan halua olla opintojen jälkeen heidän kanssa yhtään missään tekemisissä. Kuka nyt kiusaajia elämäänsä haluaisi!
Tietoisesti en ole luonut kaverisuhteita työkavereihin. Haluan pitää siviilielämän ja työelämän mahdollisimman paljon erillään. Olen vaativalla ihmissuhdealalla töissä ja haluan rauhoittaa vapaa-aikana mahdollisimman paljon. Yksi entyinen työkaveri on uran alkuvuosilta 20 vuoden takaa on edelleen hyvä ystäväni. Vaihtoi alaa aikoinaan.
Vuosien varrella olen kahden työkaverin kanssa meinannut alkaa kaverisuhteeseen, mutta toisen kohdalla välttelin asian etenemistä ja toisen kohdalla puhuimme, ettemme kumpikaan halua sotkea omaa ja työelämää.
Hyvin olen pärjännyt elämässä. Nykyään minulla on enää kolme ystävää, joka riittää vaativan esimiestyön ja perhe-elämän lisäksi elämän sisällöksi. Yksi lapsuuden kaveri, yksi opiskelukaveri ja tämä 20v työelämästä kaveriksi tullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajattomat ihmiset, jotka esittävät liian suoraviivaisesti tehtyjä johtopäätöksiä elämästäni, tuntuvat kertakaikkisen vastenmielisiltä. Tapaamissani ihmisissä ja kavereissa on näitä hyvin paljon. Jos tulee tunne, että joutuu jollakin tavalla puolustautumaan tai selittelemään, niin silloin toinen on astunut rajan yli. Silloin en halua enää olla tekemisissä. Epämiellyttävä kommentti tai liian henkilökohtainen kysymys tulee aina hyvin yllättävässä tilanteessa ja jää mieleen pitkäksi aikaa. Selvää on, että haluaa suojella itseään vastaavilta tulevaisuudessa.
Tämäpä juuri.
Viimeksi yksi ystävä sanoi, etten lähde hänen kanssaan enää minnekään. Tuli juuri tuo tunne, että minun olisi pitänyt selittää miksen lähde. Ja nyt ärsyttää että edes laitoin hänelle syyn.Ei tarvitsisi selittää kenellekään mitään.
Miten välttää selittely jos selityksiä vaaditaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajattomat ihmiset, jotka esittävät liian suoraviivaisesti tehtyjä johtopäätöksiä elämästäni, tuntuvat kertakaikkisen vastenmielisiltä. Tapaamissani ihmisissä ja kavereissa on näitä hyvin paljon. Jos tulee tunne, että joutuu jollakin tavalla puolustautumaan tai selittelemään, niin silloin toinen on astunut rajan yli. Silloin en halua enää olla tekemisissä. Epämiellyttävä kommentti tai liian henkilökohtainen kysymys tulee aina hyvin yllättävässä tilanteessa ja jää mieleen pitkäksi aikaa. Selvää on, että haluaa suojella itseään vastaavilta tulevaisuudessa.
Tämäpä juuri.
Viimeksi yksi ystävä sanoi, etten lähde hänen kanssaan enää minnekään. Tuli juuri tuo tunne, että minun olisi pitänyt selittää miksen lähde. Ja nyt ärsyttää että edes laitoin hänelle syyn.Ei tarvitsisi selittää kenellekään mitään.Miten välttää selittely jos selityksiä vaaditaan?
Et ole kenellekään selityksiä velkaa, sano vaikka niin. Tietenkin ihmiset loukkaantuvan kun kuvittelevat heillä olevan oikeutuksen udella henkilökohtaisia asioitasi, mutta se on heidän ongelmansa. Ei sinun tarvitse lievittää heidän pahaa mieltään oman mielenrauhan kustannuksella.
Eläkkeellä oleva anoppini. Pidän perhesyiden vuoksi yhteyttä ja olen huomannut, että hän puhuu erittäin ilkeään sävyyn tuttavistaan ja perheenjäsenistään. Siksi pidän etäisyyttä-en usko, että hän puhuu minustakaan yhtään sen kauniimpaan sävyyn, vaikka osaa toki olla ystävällinen.
Vierailija kirjoitti:
En halua tutustua ihmisiin joilla on jo valmiiksi vahva mielipide minusta ulkonäön, sukupuolen tai jonkun muun pinnallisen asian perusteella. On todella rasittavaa oikoa sitten näiden perusteella tehtyjä johtopäätöksiä, jota ko. tyypit eivät edes millään edes usko vaan roikkuvat omissa ennakkoluuloissaan.
Esimerkkinä asuinalueeni perusteella eräs *entinen* ystäväni teki vahvat päätelmät puoluekannastani ja suhteestani esim. vähemmistöihin ja köyhien ihmisten auttamiseen. Ihan päin prinkkalaa meni. Asun alueella, koska perin sieltä asunnon. Enkä tiedä naapureistani tai alueen mistään poliittisesta ilmapiiristä mitään.
Eli siis väsyn mustavalkoiseen ja tuomitsevaan ajattelutapaan.
Meille kävi näin, kun ostettiin tontti toisesta kaupungista, johon olimme miehen työn perässä muuttamassa. Teimme kyllä taustatyötä ennen ostoa, nimittäin tutkittiin kaavamääräykset ja kaikki talon rakentamiseen vaikuttavat seikat, samoin kuin päiväkodin ja koulun läheisyys. Mutta se meni tavallaan pieleen, että emme tajunneet asuinalueen sisällä olevan näin suuria eroja, mitä täällä on.
Sen verran usein on jonkun lasten uuden kaverin vanhemman naama venähtänyt, kun tulee puhe siitä missä asutaan. Ja tulee tunne, että tuttavuus jää siksi moikka-tasolle, kun meistä aletaan kuvitella ties mitä.
Täällä on siis tavallaan yksi asuinalue, joka on niin kuin "suuralue" josta kaikki menee samaan kouluun. Ja sitten on pienempiä alueita, ja meidän sattuu olemaan se varakkain. Ei siinä, että meillä on varmaan alueen pienin läntti tonttina, ja että piha on postimerkin kokoinen. Luulin tonttia ostaessa, että ei se haittaa, mutta nykyään haittaa ja haluan pois. Siihen taas yksi kaveri kommentoi, että eihän me voida täältä lähteä yhtään huonompaan paikkaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- olen tavannut kyseisen henkilön vain kerran (esim mukava juttuseura lentokoneessa)
- olen tavannut kyseistä henkilöä tilanteissa joissa ei ole tarkoituskaan tutustua sen paremmin (esim töissä asiakkaani)
- olen tavannut kyseistä henkilöä vain harvoin (esim jonkun kaverin kaveri, jota tavannut vain kaverin juhlissa, illanistujaisissa jne )On vaikea nähdä, miten nämä esimerkit edes kuuluvat tähän ketjuun. Onko paljonkin ihmisiä, jotka ajattelevat, että lentokoneessa vieressä istuvat ihmisestä voisi tai pitäisi tulla ystävä? Tai henkilöstä, jonka tapaa töissä muutaman kerran? Tai kaverin kaverista?
Näinkö te kaikki ajattelette?
Muutenkin tämä on aika valaiseva ketju, kun huomaan, että monilla teistä on ihan hirveästi ihmisiä ympärillä, joiden toivoisitte olevan ystäviä, tai toisinpäin, nämä muut ihmiset haluaisivat olla teidän ystäviänne. Minä en tapaa uusia ihmisiä - siis sellaisia joiden kanssa juttelisin mitään "hei" ja "kiitos" -fraaseja enempää (kaupan kassalle nuo) - edes kerran vuodessa.
Mulla on esimerkiksi harrastusten ja töiden kautta ympärillä ihmisiä, jotka ovat mukavia, mutta en mä niitä ystäviksi laske. Kun siis nähdään ja jutellaan vain töissä tai siellä harrastuksessa. Eikä mulla oikeastaan ole kiinnostusta tavata heitä muulloin, koska meitä yhdistää vain tuo yksi asia. Muutama harrastuskaveri on sellaisia, joita näen muulloinkin, mutta tutustumisen kautta ollaan huomattu, että meitä yhdistää muutkin asiat.
Olen huono tutustumaan ihmisiin ja lämpenen todella hitaasti. Pidän huonosti yhteyttä, eikä mulla ole mitään ongelmaa jatkaa just siitä mihin viimeksi jäätiin, vaikka edellisestä puhelinkeskustelusta tai kahvittelusta olisi kulunut kuukausia. Energiaa ylläpitää ihmissuhteita on minulla vähän ja mieluummin käytän sen energian niihin olemassaoleviin ihmissuhteisiin.
Mutta aloitukseen vastaten, suuri syy, miksi joistakin, sinänsä mukavista ihmisistä ei tule hyvänpäiväntuttua enempää on se, että on liian vähän yhteistä.
Aika yllättynyt näistä viesteistä, kun tuntuu, että usein täällä nimenomaan arvostellaan jos ei ole valmis kaikkien kanssa ystävystymään. Mutta voin kerrankin suurimpaan osaan viesteistä samaistua.
1. Juoruilevat ja negatiiviset ihmiset. Suurin syy tässä on luottamuksen puute. Jos on valmis mulle, lähes tuntemattomalle ihmiselle juoruamaan ikävään sävyyn muista, niin luultavasti tätä harrastetaan silloin enemmänkin.
2. Varhaisessa tutumisvaiheessa liian henkilökohtaisista asioista avautuvat. Juontaa varmaan juurensa ystävyyteen erään epävakaan kanssa, jonka nyt jälkeenpäin tajuan olleen rajaton heti alkumetreiltä saakka. Tällöin tulee myös se tunne, että vastapuoli kaipaa mahdollisesti vain yleisöä ja tukea ongelmilleen ja etsii sitä joka puolelta, joka vain jaksaa kuunnella.
3. Herkkänahkaiset loukkaantujat ja ripustautujat. Henkilöt, joka ensimmäisen tapaamisen jälkeen alkavat pommittamaan viesteillä tai tapaamispyynnöillä ja selkeästi loukkaantuvat, jos et olekaan valmis 24/7 yhteydenpitoon.
Nämä ehkä ne tärkeimmät, joista haluan pitää kiinni, koska mieluummin asettaa rajat jo heti alkuun kuin päästä mahdollisesti hieman epävakaita henkilöitä elämään, joista on huomattavasti vaikeampi päästä myöhemmin enää eroon. Kuulostaa ilkeältä, mutta tiedän olevani itse myös aika miellyttämishaluinen ja siksi monet kokee minut jo alusta alkaen läheisemmäksi kuin minä heidät ja tämä houkuttaa myös epävakaita persoonia seuraani.
Empatiakyvytön ihminen, jolla tapana pitää mykkäkoulua aina kun jostain pahastuu. En jaksa sellaisia.