Ero yli kymmenen vuoden jälkeen
Mies pudotti kunnon pommin sunnuntaina sanomalla että ei rakasta mua enää ja haluaa erota. Ollaan oltu yli kymmenen vuotta yhdessä, ja vaikka on ollut ylä- ja alamäkiä, niin ihan puskista tuo tuli.
Mies oli viikonlopun kavereiden kanssa ja kotiintullessaan oli heti pahalla päällä ja yritti tehdä riitaa ihan mitättömistä asioista. Vielä viikko sitten suunniteltiin mitä tehdään ensi kesänä ja ensi talvena (lähinnä matkustusjuttuja, jos pandemia hellittää), ja sit yksi viikonloppu kavereiden kanssa ja haluaa erota. Epäilen ettei mitään kavereita ole edes nähnyt, vaan ollut jonkun muijan kans tai tavannut jonkun muijan. Ei soittanut tai viestittänyt koko viikonloppuna, enkä minäkään, koska en halua antaa sellasta kuvaa että vahtisin toisen menoja.
Me muutettiin ihan vähän aikaa sitten omakotitaloon (mies osti, onneks mun rahoja ei ole tässä kiinni) ja nyt mun pitäisi sitten muuttaa yksin johonkin yksiöön. En tule tässä kaupungissa saamaan lainaa yksin niin paljon että edes kaksion voisin ostaa, ja vuokrat on niin älyttömiä, että yksiö on ainoa vaihtoehto. Yli nelkytvuotiaana. En ole sitten opiskeluaikojen joutunut asumaan yhdessä huoneessa, ja hemmetin kiva kun just asetuttu asumaan näihin pariinsataan neliöön.
Vuoroin itken ja vuoroin haudon kostoa, mutta mikäs tässä auttaa.
Kommentit (384)
Voi hyvänen aika, ap on asunut vasta hyvin vähän aikaa miehen talossa, ei ole mitään tasinkoja tulossa. Aiemmin ovat asuneet vuokralla ja jakaneet kulut. Mikä kohta tässä on vaikeaa? Kumpikaan ei ole menettänyt muuta kuin parisuhteen, toiselle ehkä helpotus, toinenkin pääsee siitä yli. Ihmiset täällä ovat vääntäneet jo ap:n ostoksetkin omien kuvitelmiensa mukaan, laukut ja design huonekalut =D Rahat on menneet elämiseen, thats it. Nyt pitää muuttaa koska parisuhde loppui, sitten vaan pitää muuttaa. Saa vituttaa, mut elämä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli käytännössä olet miehen kanssa sen takia, että hän rahoitti sun asumismukavuutta. Sen käsityksen ap sun tekstistä saa.
No sitten kirjoitin huonosti. Olisit varmasti itsekin pettynyt, vihainen ja ihmeissäsi, jos olisit vastaavassa tilanteessa. Yhdessä tätä taloa etsittiin ja yhdessä suunniteltiin kauppoja pitkään, eli tämä nyt on vain osa tätä meidän tarinaa. Jos ei minua enää rakasta, niin miksei sanonut sitä siinä vaiheessa kun teki talokaupat. Että minä nyt muutan tuonne yksin ja sinä voit jäädä tähän vanhaan asuntoon ilman minua. Yhdessä tätä sisustettiin, suunniteltiin remontteja ja muuta mitä asiaan kuuluu. Kunnes yksi viikonloppu muutti kaiken.
Ap.
Ja miksi ihmeessä mies sitten osti talon yksin, jos kerran teidän piti YHDESSÄ jatkaa elämäänne? Eikö oikeasti hälytyskellot soineet sun päässä?
Ei soineet ei. Sovimme että minä maksan sähkön, veden ym juoksevat kulut ja hän lyhentää lainaa. Näin tekee moni muukin pariskunta.
Ap.
No ei todellakaan kukaan fiksu ihminen suostuisi tällaiseen järjestelyyn, että asunto laitetaan vain toisen nimiin ja sitten itse kiltisti maksaa muut elämisen kulut, kun toinen maksaa itselleen asuntoa ja kerryttää siis vain itselleen varallisuutta. Mikä pariskunta se tällainen on? Voi äly hoi sentään.
Me ei olla kaikki kaikissa asioissa fiksuja.
Juuri näin. Turha on ylemmyydellä ketään lähteä halveksimaan.
Enemmän minua ihmetyttää tuo usko noihin "nigerial. lentokapteeneihin" yms. kun myydään pikavippikierteen jälkeen jopa osakehuoneisto, ja lähetetään rahat nappia painamalla. Ja varsinkin, kun jo poliisikin noista tiedottaa ja varoittaa!
Joten miksi ei nainen, tai mieskin, voisi uskoa omaan puolisoon, joka ehdottaa tällaista järjestelyä tai vaatii avioehtoa "ihan vain periaatteen vuoksi tai kun on yksinkertaisempaa tehdä näin"?
(En puhu nyt itsestäni, mutta ymmärrys riittää luottavaisia kohtaan, varsinkin kun on 10 vuoden suhde takana, kuten ap:n tapauksessa. Ja voi kuinka paljon on lakimiehillä töitä erojen rahaselvittelyissä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi provoilisin näin kipeällä asialla? Meillä on aina ollut tietynlainen dynamiikka ja tapa toimia asioissa. Mies on hyvin tarkka raha-asioissa ja halusi että talo on hänen nimissään kuten myös laina. Ihan yhtä lailla minä olen aina ollut se joka päättää minne matkustetaan ja mihin majoitutaan, tai millainen sohva ja keittiönpöytä meille tulee.
Ap.
---
Voi rakkaat kanssasisaret!
Keittiönpöydän ja sohvan jällenmyyntiarvo on ehkä 10% alkuperäisestä, jos edes menee kaupaksi. Matkat on matkustettu ja ruuat on syöty.
Asuntojen hinnat saattaa jopa nousta, ja yleensä saa ainakin omansa pois jos myy, poislukien muuttotappiokunnat. (ilmeisesti Ap asuu suurehkossa kaupungissa kun vuokra-asunnot ovat kalliita)
Auto ei myöskään ole sijoitus, hinta laskee monta tonnia sillä hetkellä kun ajat sen autokaupan pihasta ulos.
PS uskon toki että sydämesi on särkynyt AP. Seuraavan miehen kanssa hoida raha-asiat eri lailla.
Mutta kuka käski matkustaa ja ostaa kallista ruokaa? Ap olisi voinut säästää nuo rahat ihan hyvin, mutta itse päätti tehdä toisin.
Ja kun asunnon myy, on jotain ostettava tilalle (myös muiden asuntojen hinnat ovat nousseet) tai muutettava vuokralle. Siinä mielessä om asunto on vähän heikkoa sijoittamista. Rahallisen hyödyn saa usein vasta perikunta. Sijoitusasunto on asia erikseen.
Yhdessä asuessa molemmat säästää asumiskuluissa verrattuna yksin asumiseen. Silloin on ihan asiallista, että molemmat myös osallistuu asumiskuluihin. Se mihin sen säästön käyttää onkin sitten eri asia. Jos yhteisenä kotina toimiva asunto on vain toisen nimissä, hän siinä omaisuuttaa kerryttää, mutta hän myös sen taloudellisen taakan ja riskin kantaa (jos maksaa lainan yksin). Voihan sitä käydä myös niin, että hänen pitää tinkiä omasta mukavuudestaan, jotta pystyy maksamaan lainansa. Pahimmassa tapauksessa asunnon arvo myös laskee ja koko sijoituksesta jää käteen vain muistot kuten AP:n ostoksistakin.