Lue keskustelun säännöt.
Mies huutaa lapsille
14.12.2020 |
Jos olen miehen kanssa eri mieltä, mies saattaa minulle tiuskaista mutta sitten huutaa lapsille.
Jos on erimielisyyttä jostain asiasta. Jos olemme eri mieltä miten joku asia pitäisi hoitaa- esim. tarvitseeko olla lapsella toppa- vai tuulipuvunhousut. Mies saattaa olla lähdössä ulos tuulipuvun housuilla mutta jos sanon että siellä on -3 että toppahousut varmaan paremmat, eteisestä kuuluu karjuminen lapselle sitten.
Tai mies uhkaa viedä lapset ulos yöksi jos eivät tottele. Tai nyt oli viemässä väkisin ulos autoon ja sanoi että vie lapsen asumaan muualle, koska lapsi ei tottele ja haluaa itse keksiä säännöt.
Tämäkin kohtaus lähti siitä että minä olin miehen kanssa ensin eri mieltä ja tavallaan pyysin tukea asiassa lapsen kanssa. Mies meni sitten aivan normaalisti lapsen luo ja sitten alkoi kiristyä ja kohta lasta oli jo autoon kantamassa. Toinen lapsi stressaantuu tästä myös.
Haluaisin että lapsilla on hyvä olla ja sen vuoksi huolehdin heidän asioista. On kuitenkin vaikeaa, jos puoliso on eri mieltä. Hän kokee minun lapsista huolehtimisen kritiikkinä häntä kohtaan ja sitten tulee riita ja sitten alkaa huuto.
Puoliso myös kiroilee minulle ja joskus minä en vaan jaksa ja olen jopa vastannut lasten kuullen kiroillen takaisin, että tältä kuulostaa kun minulle puhutaan. Se on pikkumaista mutta en vaan jaksa aina. Miksi minulle puhuessa pitää olla joka lauseessa kirosana. Miten sitä voi jaksaa kuunnella. Kun lapset kuulee sen joka tapauksessa, miten minulle puhutaan.
Vaikka kuulostan uhriutujalta varmasti, haluan sanoa etten ole. Tämän kirjoituksen tarkoitus oli vain saada kirjoittaa jonnekin tämä asia, mikä hämmentää minua kovasti ja ahdistaa myös.
Kommentit (76)
Huutaminen EI ole ok!
Miehesi käytös ei ole normaalia vaan todella huolestuttavaa!
Se on henkistä (huutaminen, kiroileminen) ja fyysistä (väkisin vieminen/pakottaminen) väkivaltaa.
Hae apua lastensuojelusta, perheneuvolasta......
Kukaan meistä ei hyväksyisi ja katselisi sitä hyvällä (näin toivon), jos työkaveri / sisarus / vanhempi tms. huutaisi ja kiroilisi meille. Miksi lasten kohdalla tulisi hyväksyä ja sietää tuollaista väkivaltaa, epänormaalia ja ikävää käytöstä? Saman tien voi alkaa säästämään lapsilleen terapiarahoja.
Sinä, joka huudat lapsellesi, ahe apua. Se ei ole ok! Huutaminen ei ole tervettä vanhemmalle itselleenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun tehtävä äitinä ap on jaksaa olla eri mieltä ja suojella lapsia ja olla oikeamielinen. Mun äitini oli tuollainen väsynyt peesaaja. Muistan yhdenkin tapauksen; oltiin sovittu isän kanssa, että jos teen asiat xyz ja maksan itse viikkorahoistani puolet, saan ostaa lipun keikalle. No kun olin nämä asiat tehnyt isä vastasi, että ei mitään tällaista ole koskaan sovittu. Katsoin äitiä ja kysyin äiti miksi et puolusta mua kun tiedät, että isä valehtelee. Äiti sanoi, ettei jaksa tapella ja lähti pois.. tällainen jättää syvät jäljet lapseen kun äiti ei pitänyt huolta ja itse on voimaton lapsi. Oma isäni oli myös huutaja, arvaamaton ja inhottava. Jos äiti ja isä olisivat eronneet olisin voinut viettää äidin kanssa helpon lapsuuden mutta ei..
Eroa ap ja huolehdi lapsistasi. Raivoaminen ja huutaminen ei ole normaalia. Opetatte myös lapsillenne, että huudetaan sillon kun ollaan erimieltä tai ei tykätä jostain, versus keskusteltaisiin miltä tuntuu, miksi ja mikä olisi hyvä ratkaisu.
N30
Jossain vaiheessa lapset kyllä oirehtivat kodin ulkopuolellakin noita kotioloja. Sitten viimeistään pääsette perhe/nuorisoneuvolaan kehittymään itse kukin.
Miehellä on tunnesäätelyn ongelmia ja selvästikin ei osaa löytää oikeita keinoja lasten kanssa toimimiseen. Tunnistan tuon logiikan, että kun lapsi ei tottele, niin tuntuu ettei mikään mene perille-> kovempi rankaiseminen. Ihan inhimillinen tunne sinällään, mutta aikuisen pitää osata hillitä käytöstään eikä lähteä raivoamaan. Kun se raivo ei johda mihinkään ja oikeasti siihen auttaa selkeät säännöt, joissa teko ja seuraus ovat tasapainossa ja ennalta mietitty. Lapsi ei tottele->kaksi kertaa sanotaan nätisti, sitten tiukasti ja jos ei tottele niin jäähy, ei mikään ulos vienti tai uhkailu vaan rauhoittuminen sovitusti vaikka omassa huoneessa tuolilla istuen jne. Perheneuvola voisi olla oikea osoite miehelle tuossa.
Toisaalta, kuullostaa siltä, että sinun ja miehen tapa ilmaista hermostumista on hyvin erilainen. Mun äiti ei kestänyt huutamista ollenkaan ja leimasi isääni raivopäiseksi hirviöksi ja pelkäsi tätä (ei koskaan väkivaltaa)ja yritti selkeästi ohjata minuakin pelkäämään. Ei pelottanut, musta se oli lähinnä huvittavaa kun aikuinen kilahti joskus ihan tosissaan. Ja välillä huudettin kilpaa isän kanssa. Mun äidin kasvatusmenetelmät oli sellaista psykologista kiristämistä ja painostamista ja miljoona kertaa vahingollisempia kuin huutaminen. Eli asiat ei aina ole mustavalkoisia, tosin ap:n miehen uhkailut ei ole terveitä.
Vierailija kirjoitti:
Huutaminen EI ole ok!
Miehesi käytös ei ole normaalia vaan todella huolestuttavaa!
Se on henkistä (huutaminen, kiroileminen) ja fyysistä (väkisin vieminen/pakottaminen) väkivaltaa.
Hae apua lastensuojelusta, perheneuvolasta......
Kukaan meistä ei hyväksyisi ja katselisi sitä hyvällä (näin toivon), jos työkaveri / sisarus / vanhempi tms. huutaisi ja kiroilisi meille. Miksi lasten kohdalla tulisi hyväksyä ja sietää tuollaista väkivaltaa, epänormaalia ja ikävää käytöstä? Saman tien voi alkaa säästämään lapsilleen terapiarahoja.
Sinä, joka huudat lapsellesi, ahe apua. Se ei ole ok! Huutaminen ei ole tervettä vanhemmalle itselleenkään.
Olen samaa mieltä. Mutta minä näen tilanteeni niin että en näe ulospääsyä. Tämä tunne on ollut voimakkaana jo ainakin 2 vuotta. Kirjoitin tänne, en tiedä miksi. Tälle keskustelulle on kuitenkin tarve. Ihmettelen itsekin tilannetta. Toivon jonkinlaista ihmettä vaikka ymmärrän järjellä, ettei sitä tule.
Stressi on laihduttanut minua, olen muuttunut harmaaksi jotenkin. Ei ole kai voimia ajatella sitä tarvittavaa muutosta. Mitä se ottaisi. En jaksa aloittaa uutta elämää ja pahinta on se ajatus, ettei ero muuttaisi miehen käytöstä lapsia kohtaan varmastikaan. Tuntuu että olen niin loppu, että tästä lähteminen olisi asia josta toipumiseen menisi sellainen määrä energiaa jota en osaa kuvitella. Ja lopun elämäni kantaisin näitä asioita mukana, ilman että kukaan ymmärtää / tietää mistä puhun. En tiedä. Tunnistan ajattelustani sen, että jollain tapaa se on vääristynyttä.
Kiitos kaikille keskustelijoille.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sun tehtävä äitinä ap on jaksaa olla eri mieltä ja suojella lapsia ja olla oikeamielinen. Mun äitini oli tuollainen väsynyt peesaaja. Muistan yhdenkin tapauksen; oltiin sovittu isän kanssa, että jos teen asiat xyz ja maksan itse viikkorahoistani puolet, saan ostaa lipun keikalle. No kun olin nämä asiat tehnyt isä vastasi, että ei mitään tällaista ole koskaan sovittu. Katsoin äitiä ja kysyin äiti miksi et puolusta mua kun tiedät, että isä valehtelee. Äiti sanoi, ettei jaksa tapella ja lähti pois.. tällainen jättää syvät jäljet lapseen kun äiti ei pitänyt huolta ja itse on voimaton lapsi. Oma isäni oli myös huutaja, arvaamaton ja inhottava. Jos äiti ja isä olisivat eronneet olisin voinut viettää äidin kanssa helpon lapsuuden mutta ei..
Eroa ap ja huolehdi lapsistasi. Raivoaminen ja huutaminen ei ole normaalia. Opetatte myös lapsillenne, että huudetaan sillon kun ollaan erimieltä tai ei tykätä jostain, versus keskusteltaisiin miltä tuntuu, miksi ja mikä olisi hyvä ratkaisu.
N30
Kiitos.
Kyllä minä sitä teen, että miehen selän takana keskustelen lasten kanssa esim. Siitä, että he eivät ole tehneet mitään väärää jos heille on raivottu ilman syytä. Kun ei sille aina syytä ole, ei mitään todellista syytä vihastua. Esim. Kun hahmotushäiriöinen lapsi pelkää ylittää tietä, mies saa raivarin. Siitä että lapsi on liian varovainen ja hidas. Rangaistus, ei karkkia karkkipäivänä (oli perjantai). Raivarit menee täysin miehen mielen mukaan , ihan sama mitä me loput siinä ympärillä tehdään.
Kai minulla oli unelma siitä että voisi toimia vanhempana yhdessä, mutta se on kai lopulta aika harvinaista, että sellainen tiimityö onnistuu.
Ap
Ei toi toimi kun lapset kasvaa että niitä kannetaan ulos kun eivät tottele. Pitää löytää muut keinot käyttöön. Suosittelen joidenkin oppaiden lukemista tai perheneuvolaa jos ette jaksa lukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärräthän, hyvä ap, että kenenkään ei pidä joutua olemaan kotonaan varpaillaan, peläten jonkun reaktiota, ja säädellä omaa toimintaansa sen mukaan? Ymmärrätkö, että miehesi toiminta on äärimmäisen vahingollista ja henkistä väkivaltaa teitä kaikkia kohtaan? Toimi, nainen! Puolusta itseäsi ja ennen kaikkea lapsiasi! Tuo vain pahenee, ja ennen pitkää fyysinenkin väkivalta tulee kuvaan. Pelasta edes lapsesi, jos et itsestäsi välitä!
Suosittelen joululahjaksi miehelle myös vihanhallintakurssia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ne lapset tottelee jos mies ei vain huutaisi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi annat miehen käyttäytyä huonosti? Nyt kasvatat vähän selkärankaa. Jos mun mies alkaa mulle kiroilemaan ja huutamaan, niin sanon sillä sekunnilla todella vihaisesti, että mulle sä et noin puhu. Jos lapselle kiroilisi niin vielä kovempi asenne päälle.
Huutaminen ei nyt aivan joka tapauksessa ole mikään kamala synti, esimerkiksi useat Etelä-Eurooppalaiset selvittää kaikki riitansa heti tunteella. Mutta on eri asia jos käytös on kovin epäkunnioittavaa muutenkin, silloin kannattaa suoraan kertoa että minä en tuota siedä.
On aika kamalaa, jos täytyy jatkuvasti puolustaa itseään ja lapsia ettei mies kohtelisi huonosti. Perusoletuksen kun pitäisi olla se, että kotonaan läheisten ihmisten kanssa ei tarvitse taistella rajoistaan, vaan että mies kohtelee naista ja lapsia hyvin vaikka nainen ei sitä osaisikaan ponnekkaasti vaatia. Miksi ihmeessä pitäisi elää sellaisen ihmisen kanssa, saati laittaa lapsiakin elämään, joka jatkuvasti yrittää kävellä ylitse?
Ei tietysti tarvitse, mutta jos aloittaja ei halua erota niin on välttämätöntä pitää puolensa. Kyllä joka suhteessa on aina jonkinlaista eripuraa, jotkut vaan ovat hyvin temperamenttisia luonteita. Tämä näkyy jo pienillä lapsilla, osa alkaa itkemään, osa raivoaa ja osa vetäytyy. Toki aikuisen ihmisen pitäisi osata vähän hillitä itseään, mutta valitettavasti aikuisetkin ovat usein hyvinkin epäkypsiä. Silloin huonoista vaihtoehtoista paras on se, että kumppani ojentaa toista, eikä anna terrorisoida itseään ja lapsiaan. Tietysti jos on oikeasti uhka väkivallalle, niin ero on aina paras vaihtoehto.
Ero on kyllä paras vaihtoehto monissa sellaisissakin tapauksissa joissa ei ole fyysisen väkivallan uhkaa (aloituksen tapauksesta olen sitä mieltä, että siinä on sitäkin ja tuollainen lapsen ulos heittäminen itse asiassa jo on fyysistä väkivaltaa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen pitäisi opetella käytöstapoja ja paljon muutakin. Stressinhallintaa, kärsivällisyyttä, vihanhallintaa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huutaminen EI ole ok!
Miehesi käytös ei ole normaalia vaan todella huolestuttavaa!
Se on henkistä (huutaminen, kiroileminen) ja fyysistä (väkisin vieminen/pakottaminen) väkivaltaa.
Hae apua lastensuojelusta, perheneuvolasta......
Kukaan meistä ei hyväksyisi ja katselisi sitä hyvällä (näin toivon), jos työkaveri / sisarus / vanhempi tms. huutaisi ja kiroilisi meille. Miksi lasten kohdalla tulisi hyväksyä ja sietää tuollaista väkivaltaa, epänormaalia ja ikävää käytöstä? Saman tien voi alkaa säästämään lapsilleen terapiarahoja.
Sinä, joka huudat lapsellesi, ahe apua. Se ei ole ok! Huutaminen ei ole tervettä vanhemmalle itselleenkään.
Olen samaa mieltä. Mutta minä näen tilanteeni niin että en näe ulospääsyä. Tämä tunne on ollut voimakkaana jo ainakin 2 vuotta. Kirjoitin tänne, en tiedä miksi. Tälle keskustelulle on kuitenkin tarve. Ihmettelen itsekin tilannetta. Toivon jonkinlaista ihmettä vaikka ymmärrän järjellä, ettei sitä tule.
Stressi on laihduttanut minua, olen muuttunut harmaaksi jotenkin. Ei ole kai voimia ajatella sitä tarvittavaa muutosta. Mitä se ottaisi. En jaksa aloittaa uutta elämää ja pahinta on se ajatus, ettei ero muuttaisi miehen käytöstä lapsia kohtaan varmastikaan. Tuntuu että olen niin loppu, että tästä lähteminen olisi asia josta toipumiseen menisi sellainen määrä energiaa jota en osaa kuvitella. Ja lopun elämäni kantaisin näitä asioita mukana, ilman että kukaan ymmärtää / tietää mistä puhun. En tiedä. Tunnistan ajattelustani sen, että jollain tapaa se on vääristynyttä.
Kiitos kaikille keskustelijoille.
Ap
Soita oman asuinalueesi lapsiperheiden palveluihin / palvelunumeroon / lastensuojeluun / perheneuvolaan. Tilanne kuulostaa todella surulliselta ja raskaalta. Sinun ei tarvitse jaksaa yksin
Jaksa uskoa ja toivoa että mies muuttuu
Jos tuollainen karjuminen, uhkailu ja kiroilu on joka päiväistä, niin minä varmaan olisin yhteydessä jo turvakotiin ja perheneuvolaan. Ei ole normaalia, kuulostaa aivan kamalalta, ei tarvitse yrittää ymmärtää.
Onpa surullista, että näiden lasten elämässä ei taida olla ketään, johon he voisivat luottaa. Ketään joka kuuntelisi, uskoisi heihin, kannustaisi ja olisi turvallinen.
Miksi helvetissä sinä yksin pakenet tuosta jonnekkin vanhemmille? Ei kuulosta kovin vastuulliselta toiminnalta. Et todellakaan voi yksin jättää lapsia. Mieti mitä lapsesikin ajattelee ja muistaa kyllä vanhempanakin kuinka itse pakenit tilanteista ja jätit heidät oman onnensa nojaan.
Jos et ota yhteyttä perheneuvolaan/lastensuojeluun/turvakotiin/muuhun tahoon itsesi takia, niin tee se edes lastesi takia. Toimit erittäin itsekkäästi, jos et tee niin. Eivät lapset kiitä sinua tulevaisuudessa siitä, että puhuit heille isin käyttäytymisestä. He kysyvät, miksi sinä et tehnyt mitään.
Tämä voi olla totta mutta vaikea keksiä hyväksyttävää syytä, että 40-vuotias karjuu itkevälle 9-vuotiaalle Että minä vien sinut nyt asumaan muualle, kun sitä haluat , kun et tottele.
Että en pysty näkemään että se on hyväksyttävää kommunikaatiota.
Ap