Lapsi aikaisin hoitoon koska äiti niin haluaa?

Kannattaa alkaa ajattelemaan omilla aivoilla ja olla välittämättä siitä mitä muut ajattelevat. Se on aikuistumisen merkki.

Kannattaa myös ajatella sitä lasta, eikä vain itseään. Se on aikuistumisen merkki.

Mä palasin töihin lapsen ollessa 9kk, ihan vaan koska vihasin sitä kotona olemista. Lapsi meni vieläpä päiväkotiin eikä perhepäivähoitajalle. Nyt muksu on iloinen 8v. ei mitään ongelmia ollut tuossa hoitoon viemisessä.

Tuossa nyt tulikin se vastakkainasettelu mitä ajoin takaa ^. 

Ap

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 09:46"]

Tuossa nyt tulikin se vastakkainasettelu mitä ajoin takaa ^. 

Ap

[/quote]

siis tuossa "aikuistumisen merkki" -ajattelussa.

ap

Töihin vain. Mä menin ite 90-luvulla perhepäivähoitoon vajaan vuoden ikäisenä ja uskon, että parempi niin. En osannut itkeä äidin perään kun enhän mä edes tajunnut mistään mitään. Uskoisin, että vaikeampaa olisi ollut jos olisi parivuotiaana yhtäkkiä vain tuupattu ryhmään vieraalle ihmiselle ja äiti vilkuttanut ovelta, että heippa!

Ei mielestäni tee sinusta automaattisesti huonoa äitiä. Joidenkin mielestä varmaan tekee, mutta sen kanssa sinun pitää vaan elää. 

Sitä paitsi käsittääkseni useimmissa perheissä on kaksi vanhempaa. Olisiko reilua jakaa hoitovastuuta sille toisellekin, jos kumpikaan ei satu olemaan mitään kotirouvatyyppiä? Tekisi varmaan parisuhteellekin hyvää saada vähän uutta perspektiiviä asioihin.

Kylläpähän se 9kk ikäinen itkee äidin perään koska silloin vierastaa pahiten ja se on ihan normaalia. 1,5- vuotias onkin jo sitten ihan eri tilanteessa ja sen ikäisen jättäisin mielummin. Itse kaipaan töihin takas mutta kuopus saa olla sen 1,5 vuotta siinä vaiheessa

Itse en veisi lasta hoitoon ennenkuin lapsi osaa puhua!

Haluan että lapsi itse pystyy kertomaan miltä tuntuu ja kuinka päivä meni ja onko kaikki ok.

Mutta jokainen perhe tekee itse ratkaisunsa jonka kanssa pitää vain sitten elää ja toki lapsetkin ovat erilaisia eli kaikki ei sovi kaikille.

Meillä tyttö meni päivähoitoon 2v. ja poika 4v.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 09:23"]

Kehtaako kukaan myöntää että on palannut työelämään lapsen ollessa vielä tosi pieni (tyyliin vuoden) vain koska on halunnut takaisin töihin?

itse huomaan nyt ajattelevani näin, tekeekö se minusta automaattisesti huonon äidin?

[/quote]

Kehtaan. Vuoden jälkeen menin töihin, koska en halunnut, että urani kärsii enkä jaksanut olla enää kotona. Jos olisin ollut kaksi tai kolme vuotta kotona, olisin voinut sanoa hyvästit ylennyksille pitkäksi aikaa. Ehkä olen itsekäs ihminen ja huono äiti, ainakin muiden mielestä. Väitän kuitenkin, että olen parempi äiti, kun saan tehdä työtä jota rakastan ja työpäivän jälkeen tulla tyytyväisenä kotiin ja olla täysillä läsnä lapsille. Kotona oleminen teki minusta passiivisen, helposti hermostuvan ja tylsistyneen, mutta työpäivän jälkeen jaksaa leikkiä tuntikaupalla ja opettaa lapsille kaikenlaista ilman turhautumista. Kun töissä vastaantulevat ongelmat ovat suuria ja vaikeita ja välillä stressiä on hieman liikaa, on kotona lasten, miehen ja lapsiperheen sotkujen ja kriisien kanssa ihan uskomattoman pitkä pinna.

Minusta oli itsestään selvää, että töihin palaan kun äitiysloma loppuu. Tai oli mulla siinä sitten vielä jotain 1,5kk pitämättömiä lomia ym eli lapsi oli aika tarkkaan vuoden. En ole tuntenut olevani huono äiti. Mun tuttavapiirissä kotiin on pidemmäksi aikaa jääneet ne, joilla ei ole työpaikkaa johon palata.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 09:59"]

Itse en veisi lasta hoitoon ennenkuin lapsi osaa puhua!

Haluan että lapsi itse pystyy kertomaan miltä tuntuu ja kuinka päivä meni ja onko kaikki ok.

[/quote]

Mun olis pitänyt odottaa 8 vuotta..

Mä menin töihin kun lapset olivat pieniä - koska halusin mennä töihin. En ikimaailmassa ois ollut kolmea vuotta kotona vapaaehtoisesti. Lapset jäivät kotiin isänsä hoiviin muutamaksi kuukaudeksi, sen jälkeen palkatun hoitajan kanssa edelleen meille kotiin ja sitten lopulta päiväkotiin.

No eihän tässä nyt ole aina kyse siitä kuka on hyvä äiti ja kuka ei. Kyse on siitäkin, että pienen lapsen äiti ei välttämättä ole kovin tehokas työntekijä. Hänen kohdallaan maksetaan paljon ns. turhasta. Vaikka tällä palstalla kenenkään lapsi ei tietenkään ole sairastanut ikinä mitään hoidon aloitettuaan, niin tosielämässä tuollainen vuosikas voi olla puolet kuukaudesta kipeänä. 

Työnantajan kannalta on tosi rasittavaa, että juuri kun on löytänyt hyvän sijaisen ja saanut hänet perehdytettyä, niin töihin toikkaroi univelkainen äiti joka soitaa joka toinen päivä ettei pääse töihin koska hoitaa lastaan. Täydellä palkalla. Ja koska kaksilapseisen normiperheen lasten ikäero tilastollisesti on se pari vuotta, voi tässäkin tapauksessa olettaa, että kohta ap:ta saa onnitella taas raskausuutisesta, alkaa hankkimaan uutta sijaista ja odotella milloin alkaa saikuttaminen milloinkin minkäkin raskauteen liittyvän asian kanssa.

Joten jos ap nyt käy niin, että työpaikalla ei hirväen riemuissaan olla siitä sun töihin palaamisesta, niin sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa millainen äiti olet, vaan sen kanssa millainen työntekijä pienten lasten äiti voi olla.

Mä palasin töihin lapsen ollessa 6kk. TÄmän tein sekä siksi, että halusin mennä töihin, että siksi, että lapsen isä halusi jäädä vanhempainlomalle. Se sopi meidän perheeseen. Vuoden ikäisenä lapsi meni erittäåin hyvään perhepäivähoitoon.

Kannattaa ymmärtää, että hyvä äiti ei ole mikään pikkulapsiajan juttu. Sen haastavimmat ajat ovat vasta tulossa ja sun täytyy pysyä sellaisena - omalla, perheellesi ja lapsillesi sopivalla tavalla, seuraavat vuoskymmenet. Sanovat, että sitten helpottaa, kun lapset jäävät eläkkeelle. Ehkä siinä mielessä, paljonko itse huolehdit. Arvostelu ei välttämättä helpota silloinkaan.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 09:47"]

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 09:46"]

Tuossa nyt tulikin se vastakkainasettelu mitä ajoin takaa ^. 

Ap

[/quote]

siis tuossa "aikuistumisen merkki" -ajattelussa.

ap

[/quote]

Ihan tuolla tarkoituksella tuon jälkimmäisen kommentin kirjoitinkin. Aikuisella on mahdollisuus valita, tylsistyykö kotona vai käyttääkö luovuuttaa, haasteiden kaipuutaan ja aivokapasiteettiaan sen keksimiseen, miten arjesta lapsen kanssa voisi tehdä kivaa kummallekin. Lapsi ei voi valita, hän joutuu sopeutumaan siihen, mitä aikuinen päättää, ja aina se aikuisen päätös ei ole lapsen parhaaksi.

Mä en ymmärrä, miks ei voi sanoa, että joku on huono äiti/isä? Mitäs jos joku ON  huono äiti/isä juurikin siksi, että hänen lapsensa tarvitsisi mahdollisuuden olla kotona sen vanhemman kanssa eikä hoidossa vain siksi, ettei se vanhempi jaksa kotiarkea? Kuka kysyy lapselta, mitä hän haluaa? Vuoden ikäinen tosin ei vielä puhu...

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 10:39"]

Mä en ymmärrä, miks ei voi sanoa, että joku on huono äiti/isä? Mitäs jos joku ON  huono äiti/isä juurikin siksi, että hänen lapsensa tarvitsisi mahdollisuuden olla kotona sen vanhemman kanssa eikä hoidossa vain siksi, ettei se vanhempi jaksa kotiarkea? Kuka kysyy lapselta, mitä hän haluaa? Vuoden ikäinen tosin ei vielä puhu...

[/quote]

Voi sanoa, mutta ei sentään ihan millä tahansa perusteella. Se, jääkö joku kotiäidiksi vai ei, EI ole riittävä peruste hyvän äidin määrittelemiseen. Ei koskaan, eikä missään tilanteessa, koska sellaista tilannetta, jossa kotiäitiys olisi ainoa tekijä, joka lapsen edun määrittää, ei vain ole.

Vein lapsen 1v. Päiväkotiin, kun jatkoin opiskeluja. Sinuna miettisin sitä, että joutuisiko lapsi olla täysiä päiviä päiväkodissa vai saisitko lyhennetyn työajan? Melkein kaikki alle kaksivuotiaat ovat ainakin helsingissä vain osan viikkoa hoidosss. Yli 40 tunnin hoitoviikko on lapselle liian rankka kun on pieni. Jos siihen lähdet niin saatat katua myöhemmin.

Mä menin töihin ensimmäisen kohdalla, kun se oli 8kk, koska tuli mahdollisuus ja toisen kohdalla kun oli 6kk osapäiväisesti 2pv/vko ja mies oli loput, koska mua hajotti olla kotona. Nyt oon jatkanut pidempään osa-aikaisena. Sopii mulle. Toisen kohdalla tein ratkaisun ihan siitä syystä, että totesin meidän perheen voivan parhaiten kun minä voin parhaiten ja minä voin parhaiten tekemällä jonkin verran töitä. Näillä mennään. Kannustan kaikkia löytämään itsensä ja perheensä kannalta parhaan ratkaisun.