Jelpatkaa pikaisesti, kummat paremmat lentoajat lasten kanssa?
Aamulla 6-10 meno ja paluu päivälennolla.
vai 9-13 meno ja paluu niin että takaisin Suomessa 00.30 yöllä.
Eli liian aikainen lähtö vai myöhäinen paluu? Lapset päiväkoti-ikäisiä.
Kommentit (17)
Meillä sujui ainakin ihan hyvin tuo varhainen aamulento. Poika oli virkeä kuin peipponen ja simahti vasta perillä bussissa hotelliin. Mutta molemmat varmaan yhtä hyviä vaihtoehtoja. Ehkä kannattaa valita se, joka itsestä tuntuu paremmalta. Aikuisen kuitenkin pitää jaksaa touhuta lapsen kanssa.
Paras aika on sitten, kun lapset osaavat käyttäytyä tai ovat muuttaneet omilleen.
Meille sopisi paremmin tuo vaitoehto B koska ei ole kiva aamuyöstä herätä ja vääntäytyä kentälle kiireellä ja lapsista yölento on jännää ja kivaa ja sitten ne nukahtaa ;)
Kummatkin osittain huonoja. Mutta silti ottaisin ehdottomasti 5 veeni kanssa tuon: "9-13 meno ja paluu niin että takaisin Suomessa 00.30 yöllä"
Inhoan aikaisia aamulähtöjä. Lapsi on tuskaa herättää klo 4 viimeistään. Paljon helpompi antaa lapsen nukahtaa muutamaksi tunniksi iltakoneeseen, herättää klo 00:30, vaikka kantaa puolinuokuksissa taksiin tmv ja pistää kotona sänkyyn jatkamaan uniaan.
No toihan riippuu aivan täysin teidän perheestä, mikä on matkan tarkoitus, matkakohde jne. Myöhäinen paluu ei mielestäni ole hyvä, jos on tarkoitus viedä lapset seuraavana aamuna hoitoon, mutta jos on vapaapäivä, niin riippuu siitä, adutteko lentokentän lähellä jne. Kaikki lennot kyllä tarvittaessa onnistuu, miettikää mikä teille sopii parhaiten.
Iltalento, ainut hankaluus siinä missä viettää päivä lähtöpaikassa jos huone on pitänyt luovuttaa jo normaaliin aikaan kello 1200.
Meille on sopinut paremmin aamu- ja päivälennot kolmen lapsen kanssa.
Yölennossa liikaa hankaluuksia:
- lapset ei aina todellakaan nuku yölennoilla
- lentokentällä odottaminen lasten kanssa joiden nukkumaanmenoaika on ohi ei ole kivaa
- jos hotelli pitää luovuttaa ajoissa niin viimeinen päivä voi olla vähän tylsä
- lapset jännittävät lentoa koko päivän ja homma voi mennä överiksi
Aamulennot on meillä menneet hyvin. Lapset heräävät skarppina, jaksavat odottaa lentokentällä ja istua koneessa.
Näin meillä. Riippuu varmaan lapsista ja perheestä mikä sopii parhaiten :)
Edellinen jatkaa vielä, että riippuu vielä kohdepaikastakin. Jos matkakohteessa on toimimaton pieni lentokenttä (monissa rantalimakohteissa on) niin voitte joutua jonottamaan kentällä helposti esim. tunnin ennen kuin pääsette edes lähtöselvitykseen kun olette lähdössä kotiin.
Väsyneet lapset + piiiitkä jonotus = ei toimi.
Riippuu teistä ja teidän normaalimmasta vuorokausirytmistä. Meillä on kokemusta noista myöhäisistä lennoista, tosin lapsi menee muutenkin "normaalia" myöhemmin nukkumaan. Eikä vanhemmatkaan tykkää aikaisista herätyksistä. Mutta voisin kuvitella, että kaveri, jonka lapset herää 5-6 aikaa valitsisi mielummin tuon aamulennon.
8:lla hyvä pointti, on tuskaa oleilla puolesta päivästä iltaan ilman omaa huonetta. Vaikka hotellit järjestävät suihkumahdollisuudet ja tavaran säilytyksen, niin ärsyttävän vaivalloista on luikkia suihkuun ties minne "kellariin" kun ensin on kaivellut shampoot ja vaihtovaatteet jostain laukkuvarastossa jne.
Aina ei edes rahalla sitä huonetta saa luovuttaa myöhemmin, ja joskus se huoneen "myöhempi luovuttaminen" saattaa olla vain pari tuntia enemmän, eli ei saa pitää huonetta ns. lähtöön saakka.
Naurettavinta mielestäni oli se, että kerran katselin yhtä Finnmatkojen matkaa jossa lento lähti Suomeen joskus keskellä yötä, eli kohdemaasta lento lähti vasta joskus klo 01.30. tai 02.00. ja kysyin että todellako huone pitää luovuttaa jo edellisenä päivänä klo 12 ja vastaus oli että kyllä.
Minusta olisi mukavaa jos joku matkatoimisto keksisi järjsetää sellaisia matkoja, että niissä huoneen saa AINA pitää siihen saakka kun lähtee hotellista, jos joku tuollaisen järjstelmän aloittaisi, niin heti alkaisin käyttää sen matkatoimiston palveluja.
ps. ja en tarkoita niitä kun esim. Finnmatkoilla lukee "nuoneen saa tässä hotellissa pitää lähtöön sakka" =ja lentoja VAIN aamuisin...
11 jatkaa, tuo iltalento lähtee ennen kuin lapsi menee yleensä edes nukkumaan, niin ei olisi tuota väsyneenä odottelua edes luvassa. Mutta lasten kanssa, jotka olisivat halunneet olla jo (vaikka) 2h ennen lennonlähtöä nukkumassa voisi olla ikävä olla kentällä, kuten 9/10 sanoikin.
Aamulento. Todella vaikeaa viettää lähtöpäivänä lapsen kanssa loppuaika, kun huone pitää kuitenkin luovuttaa klo 12.
Jos aamulento lähtee jo 06 niin eikös siellä kentällä pidä olla jo 04? Onko kenttä lähellä vai olisittekos yön lentokenttä hotellissa?
Meillä on aina ollut hyvä säkä eli olemme saaneet pitää huoneen iltaan asti ja sitten olemme menneet hyvissä ajoin kaikessa rauhassa lentokentälle ja tehneet ostoksia ja syöneet kentällä jotain pientä ennen paluulentoa. Meille tuo aamulento olisi kamalaa ja yölento ok.
Älkää miettikö liikaa tällaisia. Lapset sopeutuu. Joskus itse laskelmoin tarkkaan, mutta hups, lento olikin 8 tuntia myöhässä ja siinäpä sitä sitten oltiin.
ottaisin vaihtoehdon B. Kotiin päin tullessa ei enää niin väliä, mutta lomalle lähtiessä en haluaisi herättää lapsia klo 03 aamuyöllä.
yölento. Lapset nukkuu :)