Haluaisin äidiksi, mutta aloinkin pelkäämään.

Ap. kiittää kaikista ihanista rohkaisevista vastauksista ja kommentoi vastauksiin.

2... No äidille oli aikoinaan lääkäri todennut ennen mun syntymääni (olen esikoinen), että hyvin mahtuu lapsi tulemaan ulos ja ei ole syytä hermoiluun. Kuitenkin synnytys on ollut todella kamala kokemus, jossa äidiltäni mm. häntäluuta jouduttiin väkivalloin vääntämään vauvan ulos saamiseksi. Lisäksi hänelle oli tehty episiotomia, mutta siitä huolimatta tuli myös kaksi pahaa repeämä, joita jouduttiin jälkikäteen pariinkin kertaan parsimaan.

Sen sijaan pikkuveljeni synnytys meni häneltä jo rutiinilla ilman suurempaa tuskaa, vaikka veljeni oli syntyessään melkein 1,5 kg minua painavampi.

Olen myös itse melko kapea lanteinen, enkä siten mitenkään sitä ns. synnyttäjänaistyyppiä.

7... No meillä on miehen kanssa aivan samoin, hän ottaa rennosti ja odottaa innolla päästäkseen isäksi. Oikeastaan hän olisi halunnut aloittaa lastenteon kanssani jo pari vuotta sitte, mutta mä olen jarrutellut ja ehkäissyt juuri tuon pelkoni vuoksi. Nyt sitte kun tuo maaginen kolmenkympin merkkipaalu tuli sivuutettua ja kun kuitenkin sitä omaa lasta ja äitiyttä kaipaan on uskallettava luonnon antaa tehdä tehtävänsä.

Kuulostaa varmaan nurinkuriselle, kun raskautta toivon ja vauvaa olen yrittämässä, mutta kun menkat taas vaan viimeyönä alkoi, olin jotenkin huojentunut. Miehestä sensijaan huomasi, että hän oli pettynyt, kun ei vielä onnisttuttu. Onnea teille yritykseen.:)   #Ap.

Vaikka synnytys sattui siihen asti, kun sai puudutuksen, ajattelen että se on pientä siihen nähden, miten mummomme ovat synnyttäneet saunassa tai miten jossakin muuallapäin maailmaa nykyäänkin synnytetään... Luonnollinen synnytys olisi vielä monta astetta raakempi homma - kyllä me puudutustemme kanssa pääsemme oikeasti helpommalla! Hyvä niin.

[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 15:47"]

Vaikka synnytys sattui siihen asti, kun sai puudutuksen, ajattelen että se on pientä siihen nähden, miten mummomme ovat synnyttäneet saunassa tai miten jossakin muuallapäin maailmaa nykyäänkin synnytetään... Luonnollinen synnytys olisi vielä monta astetta raakempi homma - kyllä me puudutustemme kanssa pääsemme oikeasti helpommalla! Hyvä niin.

[/quote]

Me saamme vain esimakua siitä, miltä synnytys kokonaisuudessaan voisi tuntua. Ja kivun kestäminen on todellakin sen arvoista. Vaikean synnytyksen kokeneena voin jälkikäteen sanoa menetyksen pelon luoneen heti hurjan kiintymyksen vauvaan.

Kenenkään, joka ei ole superköyhä, ei tarvitse tänä päivänä mennä synnyttämään epävarmana siitä, mahtuuko lapsi syntymään. Sitä varten on yksityisellä tehtävä synnytystapa-arvio, jossa ultrataan lapsi ja lantio ja katsotaan mahtuuko lapsi syntymään. Sitä suosittelen. Siinä ponnistusvaiheessa, jos kaikki ei menekään kuin tanssi, se satanen on maailman pienin hinta siitä että tietää että lapsi ylipäänsä voi syntyä alateitse, ja se antaa rohkeutta ja voimia.

Minua ei huolestuta kipu ollenkaan, mutta mahdolliset vauriot kyllä.

Minuakin pelottaa kamalasti ja en välttämättä uskalla hankkia lapsi/a siksi. Pelottaa synnytys ja kaikenlaiset vauriot ja löysärömpsä ja pissavaivat ja KAIKKI. Äskettäin vielä pelottelin itseäni katsomalla kuvan ja kertomuksen siitä kuinka äitin pimppi oli revennyt synnytyksessä niin pahasti että vauvan toinen jalka tuli ulos äidin anaalireijästä!! Hyi hemmetti! Että sellainenkin on mahdollista... Lapselle taisi käydä kaikki ok, äidistä en tiedä, kai kaikki tikattiin taas yhteen :/ mutta voi että niitä kipuja. Olen 10 vuotta sinua nuorempi niin ehtisi kyllä, mutta se pelko...

Mulla on laskettu aika kuukauden päästä ja välillä mietin mihin oikein olen ryhtynyt. Synnytys ei pelota. En tarkoita että katuisin päätöstämme tehdä lapsi, suurimman osan ajasta olen onnellinen mutta silloin tällöin mieleeni hiipii ajatuksia etten enää voi lähteä extempore esim. reissuille, syömään kavereiden kanssa ja kohta olen vastuussa ihan oikeasta ihmisestä seuraavat 18 vuotta. Kai nämä ajatukset normaaleja ovat ja onhan tämä nyt iso asia, paljon suurempi kuin naimisiin meno tai yhteen muutto. Huolestuttavampaa kai olisi jos en yhtään ajattelisi tulevaisuutta. Mutta kyllä mä niin paljon odotan että saan mun pienen tytön syliin. :)

[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 16:34"]

Minua ei huolestuta kipu ollenkaan, mutta mahdolliset vauriot kyllä.

[/quote]

Niin, kipu on väliaikaista.

Taitaapi olla niin, että saatuaan lapsen rinnoilleen sitä kipua ei edes muista.

Ei se välttämättä heti edes tärppää. Tai tärppää ja menee kesken, vaikka montakin kertaa. Joten älä vielä sitä synnytystä murehdi. Kaikki aikanaan.

Mullakin tärppiin kesti puoli vuotta, sitten tulikin monta keskenmenoa. Ei siinä enää synnytystä pelkää, vasn ettei sitä lasta saakkaan. 

Nyt 7. kuulla olen jo synnytykselle antanut muutamia ajatuksia. Eiarsinaisesti pelota, jännittää toki. Harkitsen kyllä yksitysellä synnytystapa-arviota, jos julkisella eivät laita. Ihan varmuuden vuoksi.

[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 16:45"]

Mulla on laskettu aika kuukauden päästä ja välillä mietin mihin oikein olen ryhtynyt. Synnytys ei pelota. En tarkoita että katuisin päätöstämme tehdä lapsi, suurimman osan ajasta olen onnellinen mutta silloin tällöin mieleeni hiipii ajatuksia etten enää voi lähteä extempore esim. reissuille, syömään kavereiden kanssa ja kohta olen vastuussa ihan oikeasta ihmisestä seuraavat 18 vuotta. Kai nämä ajatukset normaaleja ovat ja onhan tämä nyt iso asia, paljon suurempi kuin naimisiin meno tai yhteen muutto. Huolestuttavampaa kai olisi jos en yhtään ajattelisi tulevaisuutta. Mutta kyllä mä niin paljon odotan että saan mun pienen tytön syliin. :)

[/quote]

Toi on ihan normaalia, mulla oli ihan samanlaisia ajatuksia ennen synnytystä. Sitten sain sen mun pienen tytön syliin ja katsoin hänen silminsä ensimmäisen kerran, ja olin täysin myyty.

Sen jälkeen on ollut rankkoja aikoja, ero miehestä, todella rankkaa taloudellisesti, mutta tässä me nyt ollaan, minä ja mun tyttö, selvitty kaikesta yhdessä ja en voisi kuvitellakkaan, että häntä ei olisi. Hän on tehnyt mun elämän elämisen arvoiseksi. Hän on valona mun tiellä, silloin kun on vaikeaa. Hullummaksi oisin tullut vielä, jos häntä ei ois ollutkaan, Kaija Koota lainatakseni..sori, meni vähän korniksi, mutta ymmärrät vielä..:) 

Tuomitkaa paskaksi mutsiksi, mutta... Jos olisin tiennyt miten hirveitä vammoja kroppani saa synnytyksessä, olisin jättänyt lapsen tekemättä. Alapäätä korjailtu leikkauksilla jo usean vuoden ajan, lähes jatkuvasti sattuu, kiristää, vuotaa ja kaikkea siltä väliltä. Ei ole herkkua kulkea kusipussi kyljessä ehkä loppuikää... Kannattaa todellakin miettiä vammautumisen mahdollisuutta ennekuin tieten tahtoen raskaaksi rupeaa.

Mua pelotti, vaikka olin toivonut lasta vuoria ja luomuraskaus oli ihme. Alkuun olin noessa, sitten epäilin ja hiukan peloissani lopussa. vauvan ekoina kuukausina monta kertaa kaduin koko hommaa. Sit 3 kk jälkeen onni tuli ja nyt. Lapseni on minulle rakkainta elämässä, ja tuottanut moninkertaisesti iloa verrattuna huoleen ( ja huoli liittynyt terveyteen lähinnä),

uppis

[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 16:34"]

Minua ei huolestuta kipu ollenkaan, mutta mahdolliset vauriot kyllä.

[/quote]mitä vaurioita? Itse nk vanhana ensisynnyttäjänä en ole huomannut mitään vaurioita tulleen, toki ruma arpi jäi sektiosta mutta ei haittaa

En minäkään olisi niinkään raskausajasta ja synnytyksestä huolissani, vaikka olisivat kuinka perseestä niin häviävän lyhyt aika siihen verrattuna, että sinun loppuelämäsi, olet huolissasi toisesta ihmisestä. Tiedostat sen, että jokainen vastoinkäyminen on sinun päätöksestäsi johtuvaa.
Itsellä poika 7kk, olen vasta ihan viime viikkoina pystynyt alkamaan tosissaan nauttia tästä arjesta, vaikka meillä on helppo lapsi verrattuna esim. koliikkivauvoihin. Parisuhteen ongelmat, uuteen elämään totutteleminen, kaikki vastuu jne on ottanut oman osansa. Mieti ennemmin sitä...

Ap. vielä...  No kyllä se on taas minulle itsestään selvyys, että että kun se nyytti on syliin saatu, niin siitä alkaa useammanvuotinen  kasvatus ja huolenpitovastuu, sekä koko loppuelämän kestävä tunneside lapsen ja vanhemman välillä. Se on aivan luonnollista, eikä siinä ole sinällään mielestäni mitään pelättävää, tai sellaista mistä en selviäisi. Lähinnä minua on huolestuttanut tuo raskausaika ja etenkin itse synnytys, jonka koen mielessäni jotenkin pelottavana, vaikka ne ovat lähes jokaisen naisen elämään liittyviä täysin luonnollisia tapahtumia. Kiitos ketjuun osallistuneille.  # Ap.

Synnytys ja vauva-aika olivat helpot ja kivat, niistä ei jäänyt mitään traumoja.

Mutta auta armias, kun se lapsi saa jalat alleen, kun sillä on miljoona kättä ja aivoja ei ole rahdunkaan vertaa. Se on se mikä traumatisoi minut. Ja sitten siihen vielä kaupan päälle uhmaikä n. 4-vuotiaaksi asti (varmaan liittyy siihen että kullanmurulle lopultakin kasvaa edes auttavat aivot...)

Samoin mikä on ällöttänyt (vaikka ei sen pitäisi minuun kuulua), ovat lastensa puolesta leikkivät äidit. Pentu tönöttää tumput suorana ja äiti näyttää, että näin sitä kuuluisi leikkiä. Hyi helvetti. Käyttäisivät senkin ajan vaikka seksileikkien suunnitteluun.

No mutta, lapset ovat joka tapauksessa elämän suola. Ja aika kultaa muistot...ihania ovat.

Ei ollut ennen raskaaksi tuloa pelkoja. Nuorempana kyllä.

Olet varmastikin huomannut, että monet ovat kehununeet epiduraalipuudutusta päteväksi tavaksi lievittää kipua. Niin se onkin! Jos haluat mahdollisimman kivuttoman synnytyksen, pyydä epiduraalia, kun olet 4 cm auki. Miten äitisi ym sukulaistesi synnytykset ovat menneet? Ja mitataanhan enenen synnytystä, että miten hyvin vauva mahtuu syntymään, tutkitaan vauvan asento jne. 

Pelko kuuluu tavallaan raskauteen ja synnytykseenkin. On positiivinen pelko kuitenkin. Olet tehnyt ison päätöksen joka vaikuttaa loppuelämääsi, tottakai sitä pelottaa. Raskauden aikana tulee paljonkin hetkiä kun pelottaa ja jopa kaduttaa. On normaalia koska siihen liittyy valtava vastuunottaminen, kasvat kuitenkin raskauden myötä siihen asemaan, äitirooliin. Ei ole harvinaista että kun synnytyskin lähestyy on tunne että haluaa peruttaa, lupaan että nämä tuntemukset ovat ohimeneviä ja kun se pieni nyytti on sun sylissä et voi tajutakaan kuinka ajattelit noin. Tsemppiä. T kätilö