-> Bändejä, joita vihaat. <-
Laitetaan tähän ketjuun bändejä, joita sinä vihaat, ja syy vihaamiselle. Minä aloitan.
Leevi and the Leavings - se oli ihan okei 1980-luvulla, mutta nyt joudun kuuntelemaan sitä työpaikan pakollisesta keskusradiosta joka työpäivä, ja monta kertaa päivittäin.
Zen cafe - sama syy kuin edellä. Ja lisäksi vielä Samuli Putron jollottava, tylsä ääni, ja se, että bändi on ainakin 10 vuotta tahkonnut kaikki levynsä täyteen yhtä ja samaa biisiä yhdellä ja samalla kaavalla.
Juice Leskisen koko tuotanto - kuuntelin ne puhki jo vuosia, vuosia sitten, mutta nyt vihaan... Syy: liika on aina liikaa. Työpaikan keskusradio soittaa Juicea jatkuvasti.
Meidän työpaikallamme eivät työntekijät voi vaikuttaa pakollisen keskusradion musiikkisisältöön, sen päättävät pomot, ja luottamusmies ei ole kiinnostunut tarttumaan koko aiheeseen. Hän kalakaveeraa mieluummin pomojen kanssa.
Kommentit (147)
PMMP -muka-taiteelliset lyriikat höystettynä ah-niin fiksuilla ja erilaisilla Miralla ja Paulalla.
Kotiteollisuus -levytolkulla saman kuuloisia kappaleita höystettynä Hynysen monotonisella ja epävireisella Röllipeikko-ölinällä.
Klamydia -junttimusaa
Lauri Tähkä -junttimusaa ja typeriä sanoituksia Laurin omituisella laulutyylillä höystettynä
Uniklubi -teinimusaa ja laulamaan on otettu joku ihmeen honottaja, jolla ääni tuntuu loppuvan koko ajan kesken.
Haloo helsinki, arttu wiskari, ac/dc, chisu, se toinen chisun näköinen ja kuuloinen nainen, jukka poika, cheek, nightwish, viikate, zen cafe, anssi kela, klamydia
Vittu, laulakaa ja soittakaa itse paremmin.
Vihaa?
En todellakaan vihaa mitään, en ainakaan musiikkia. Inhoan korkeintaan.
U2 on ehdottomasti paskin bändi maailmassa
[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 23:54"]Viikate. Ehkä bändiä enemmän inhoan Viikatetta kuuntelevia miehiä, jotka ovat epävarmoja luusereita, jotka eivät ikinä saa naista ja joiden itsevarmuus on jo joskus teini-iässä sulanut olemattomin. Ihan oikeasti, kaikki Viikatetta kuuntelevat miehet ovat jotenkin reppanoita nössöjä. Jostain syystä nämä nössöt aika monesti tulevat juttelemaan mulle iskumielessä. Olen ilmeisesti ihan perusnättinä ja helpostilähestyttävän näköisenä sopiva kohde näille nynnyköille.
[/quote]
Kuule ihan oikeesti, mieheni kuuntelee Viikatetta, minä kuuntelen Viikatetta ja moni kaverimme kuuntelee Viikatetta. Yhteenkään ei tuo sinun kuvauksesi sovi ja useilla keikoilla käyneenä ei mielestäni kyllä yleisöön yleensäkään...
Jukka Poika... Ei apua, radio menee heti kiinni, kun tämä poika alkaa laulaa. Karseeta.
Stig, ei saatana tekee mieli repiä korvat päästä kun se äijänkäppyrä alkaa ähkiä jossakin.
Haloo helsinki ja Chisu ovat ykkös inhokit. Inhoan haloo helsinkin ellin ääntä ja chisu on vaan muuten niin arhg!!!
[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 01:16"]
Stig, ei saatana tekee mieli repiä korvat päästä kun se äijänkäppyrä alkaa ähkiä jossakin.
[/quote]
Minulle ainoa Stig on The Stig. :D
Klamydia, Popeda ym. junttibändit.
Metallimusiikki näin yleisesti. Iron Maidenit sun muut, yöks.. Antaa kuuntelijastaan vajaan kuvan.
Nyt tulee varmaan miinusta mutta pakko sanoa Dingo! Nipan nasaalinen ähinä ja vaikerointi ei ole laulua ja saa joka biisin kuulostamaan samalta. Uu, aah-haaaah, mmmm
Viimevuosien Jukka Poika. Hänessä kiteytyy tätä nykyä kaikki mistä ennen halveksuen lauloi. Totta kai ihmiset kasvaa ja muuttuu, mutta hän teki sen harvinaisen vastenmielisellä tavalla. Biiseissä ei ole mitään sisältöä ja vaikka olisikin, en sitä halua kuulla. Entiset levyt pyörii vielä soittolistoillani, niistä sentään tulee vielä hyvä mieli.
Kotiteollisuus. Musti Sotakoira ei ihan yltänyt alkuperäisen tasolle.
Joku Nygård on hyvää kännäysmusiikkia, jos sitä tulee tasan yksi biisi illassa. Jos joku kuuntelee sitä tosissaan, se on surullista.
Klamydia... ei varmaan tarvitse sanoa mitään. Tai no, aika sama kuin edellisessä. Jos joku kuuntelee tosissaan, surullista. Valitettavasti tunnen ainakin kolme ihmistä, jotka kuuntelevat sitä tosissaan. Olivat keikalla ja yksi ylpeänä siitä, kun sai turpaan eturivissä. Naisia vielä..
En inhoa enkä vihaa Metallicaa, mutta en ymmärrä sitä. Kaupallista paskaa. Mikäpä ei olisi, mutta Metallicaa ylistetään ihan liikaa.
Höpsö tyyppi tuo keskustelun aloittaja <3
En tajua muutamia vastaajia, AC/ DC on parasta koskaan. Niillä on niin oma soundi, kukaan ei ole kuin ne.
Kaikki ns. valtavirta musiikki. TV ohjelmista "nousseet" tähdet tms. Yö, se Kari Tapion poika jne.