Lue keskustelun säännöt.
Uusperhe : voiko uusi kumppani tykätä lapsista?
12.12.2020 |
Puhutaan nyt kerrankin suoraan. Rehellisyys, avoimuus vaikeissa asioissa on kultaakin kalliimpaa. Uusperheet päättyy eroon hyvin usein.
Maailman sivu on täynnä ilkeitä äiti - ja isäpuolia (ketkä eivät halua tuota nimitystä, äiti ja isä on jo lapsella)
Kommentit (31)
Veljeni on ollut yhdessä 27 vuotta kumppanin kanssa, jolla oli aiemmasta suhteestaan alaikäisiälapsia... Mutta ei hänkään varmasti kiellä sitä, etteikö hänen parisuhteensa olisi alkanut mahd. kitkattomammin, jos hänen kumppanillaan ei olisi ollu lapsia. - Onneksi hänen (kumppaninsa) ero lapsien isästä oli jo tapahtunut. - Ellei olisi tapahtunut, niin tuskin heistä paria olisi tullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni ei ole lapsia. Olen sinkku ja periaatteessa voisin kuviella tilanteen, jossa voisin asettua ja olla parisuhteessa naisen kanssa, jolla on jo lapsi(a). Mutta en usko, että voisin, jollen kokisi voivani tulla toimeen myös hänen laps(i)ensa kanssa.
Omassa tapauksessani, siis jos nyt /lähi vuosina alkaisin parisuhteeseen jälkkasvua omaavan naisen kanssa, niin jos hän olisi suunnilleen ikäiseni, niin lapset olisivat vielä hyvin nuoria. (Elleivät olisi, niin hän olisi saanut lapsensa hyvin, hyvin nuorena).
Eli uskoisn myös, että on hieman merkiystä silläkin minkä ikäsiä lapsi tai lapset ovat. - On luullakseni eriasia kokea vastenmielisyyttä aikuiseen tai aikuisiän kynnyksellä olevaan kumppanin lapseen kuin jos lapsi on alle kouluikäinen....
Sellaista kumppania kohtaan, joka kertoisi, että kyllä hänellä on lapsi(a) mutta ei ole, eikä halua mistään hinnasta olla laps(i)ensa kanssa tekemisissä, kokisin kyllä aika paljon ennakkoluuloisuutta. - - - Enkä tarkoita, eteikö mieskin voisi olla lähivanhempi/ tai yksinhuoltajana siinä kuin nainenkin
Saman katon alle ehtii muuttaa vasta sitten, kun molempien lapset ovat muuttaneet pois kotoa.
Onko oikea vastaus, että mahd. kumppanin tulee suhtautua ennakkoluuloisesti ja torjuvasti? - Ja jos lapseton kumppani suhtautuu jäkikasvua omaavaan kumppanin lapsiin myötämielisiest, niin häntä tulee epäillä vähinään pedofilisisa taipumuksista?
Olen aina ihmetellyt kun tällä palstalla kohtaa melko usein kirjoituksia, joissa mm. yksinhuoltajat leimataan jotenkin "helpoiksi" ja tai "yksinkertaisiksi" , joille kelpaisi enemmän kuin hyvin kuka tahansa, jonka kanssa saattaisi pienimmänkin hetken elää parisuhteessa.
Mutta yhtälailla on hämmentävää kun joidenkin mielestä vain biologisiin omiin lapsiin saattaisi kokea kiintymystä ja pitää merkittävinä. - Jos omaa jonkin toisen lapseen / lapsiin "merkittävyyttä" niiin leimataan joidenkin mielissä epäilyttäväksi tai mahd. jopa sairaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kadun sitä että lähdin uusperhekuvioon. Olin nuori ja naiivi. Nyt arjen pyörityksessä huomaan että tää on kamalaa, en tule toimeen kumppanini lapsen kanssa, en pidä hänestä eikä hän minusta. Välit on kohteliaat mutta etäiset. Haluaisin nauttia kodistani, elää täällä vapaasti valiten kenen kanssa haluan asua ja viettää aikaa. Lapsen toinen vanhempi luonnollisesti tunkee kapuloita rattaisiin minkä ehtii, mm. lasujen muodossa, koska ei kestä sitä että lapsi asuu puolet kuukaudesta meillä.
Minä ja oma lapseni jäämme luonnollisesti alta vastaajiksi ja kumppanini ja hänen exänsä ihmeellisten pyöritysten varjoon, kumppanini palvoo lastaan vissiin korvatakseen vanhempiensa riitoja ja menneisyydessä tapahtunutta eroa. Eriarvoisuus lasten välillä on huomattava.
Tässä siis teille totuus uusperhearjesta, uskaltaisin väittää että harva pääsee helpommalla. Yksi sana teille jotka sitä harkitsee:
ÄLKÄÄ.
Voin kertoa kokemuksesta, että lähes joka yö unissani toivon, että joku rekka ajaisi toisen 2 ä**rälasta kuoliaaksi. Vaikeata sitä on kestää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kadun sitä että lähdin uusperhekuvioon. Olin nuori ja naiivi. Nyt arjen pyörityksessä huomaan että tää on kamalaa, en tule toimeen kumppanini lapsen kanssa, en pidä hänestä eikä hän minusta. Välit on kohteliaat mutta etäiset. Haluaisin nauttia kodistani, elää täällä vapaasti valiten kenen kanssa haluan asua ja viettää aikaa. Lapsen toinen vanhempi luonnollisesti tunkee kapuloita rattaisiin minkä ehtii, mm. lasujen muodossa, koska ei kestä sitä että lapsi asuu puolet kuukaudesta meillä.
Minä ja oma lapseni jäämme luonnollisesti alta vastaajiksi ja kumppanini ja hänen exänsä ihmeellisten pyöritysten varjoon, kumppanini palvoo lastaan vissiin korvatakseen vanhempiensa riitoja ja menneisyydessä tapahtunutta eroa. Eriarvoisuus lasten välillä on huomattava.
Tässä siis teille totuus uusperhearjesta, uskaltaisin väittää että harva pääsee helpommalla. Yksi sana teille jotka sitä harkitsee:
ÄLKÄÄ.
Niin. Asia lienee monimutkaisempi silloin kun kummallakin on "jo" lapsia kuin, jos vain toisella olisi....
Vierailija kirjoitti:
Voin kertoa kokemuksesta, että lähes joka yö unissani toivon, että joku rekka ajaisi toisen 2 ä**rälasta kuoliaaksi. Vaikeata sitä on kestää.
Hyi miten rumasti sanottu. Tuli heti mun kommentin jälkeen, toivon ettei kukaan yhdistä näitä kahta kommenttia.
Ei ole lasten vika kuitenkaan jos sinä ja kumppanisi olette tehneet päätöksen parisuhteesta. Toivon jo lasten puolesta, että jos et osaa käyttäytyä ja toivot kenen tahansa, saatikka viattomien lasten kuolemaa että poistut kuvioista. Alkoi ihan puistattaa.
-7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen kouluikäinen lapsi on meillä joka kolmas viikko. Arki menee tietenkin uusiksi, turha sitä kieltää on. Rakastan rauhallisia iltoja ja aamuja, ruokailuja mieheni kanssa pitkän kaavan mukaan. Lapsen ollessa täällä syömme pikaruokaa ja sitäkin jokainen eri aikaan. Jokainen harrastus pitää miettiä lapsen aikana eri tavalla, yöuni on heikompaa ja parisuhde ei ihan niin hyvä.
Näin se on
Tiedän muutaman tapauksen, jossa uusi puoliso on adoptoinut kumppaninsa lapsen, koska biologista isää ei eron jälkeen kiinnostanut vanhemmuushommat. Joissain perheissä oli molemmilla lapsia joissain ei. Eli voi kiintyä toisen lapsiin ja kokea ne omakseen. Yksi julkkisesimerkki on Anitra Ahtola, hänelle eksänkin lapset edellisestä suhteesta ovat edelleen osa ydinperhettä, ilmeisesti asuvat edelleen osittain yhdessä, viettävät aikaa ja matkustelevat yhdessä.
Toki tämä riippuu myös siitä onko lapset kasvatettu omien periaatteiden mukaisesti (eli jos vaikka itse on opettanut lapset keräämään tavaransa, mutta toinen vanhempi antaa jättää sotkut aina) ja kuinka sujuu exän kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu monesta asiasta. Eksälläni oli lapsi edellisestä suhteesta. Meillä oli korkeintaam kohteliaat, etäiset välit, mutta ei mitään negatiivista välillämme. En muista kokeneeni lasta rasitteeksi ikinä. Vaikka hän kyllä saattoi olla hankala etenkin murrosikä oli vaikea. Johtui varmaan siitäkin, että eksä oli isänä todella vakaa. Ja minulle samalla aina reilu. Nyt kun hän on jo aikuinen, meillä mukavat välit. Välitän hänestä edelleen.
Toisessa suhteessani miehellä oli 2 lasta, joiden kanssa ei vuosien aikana syntynyt minkäänlaista tunnesidettä. Yritin kysellä asioita, he vastasivat korkeintaan yhdellä sanalla paikalta kadoten. Yritin ostaa heille mieluisia lahjoja, viedä kivoihin paikkoihin jne. En olisi ikinä yrittänyt uusperhekuviota tähän. Mielestäni jonkinlainen positiivinen side pitää olla syntynyt, jotta osapuolet haluavat tehdä kompromisseja, joita perhe-elämä vaatii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä asiassa naiset negatiivisempia, kuin miehet.
Jotkut miehet sitten saattavat yliarvioida kiinnostuksensa.
Vierailija kirjoitti:
Tässä asiassa naiset negatiivisempia, kuin miehet.
Jotkut miehet sitten saattavat yliarvioida kiinnostuksensa.
Jo kansanperinteessäkin on nimenomaan pahoja äitipuolia, eikä siis pahoja isäpuolia.
Toisaalta nykyään on herätty siihen, että miehillä ei välttämättä ole puhtaat jauhot pussissa jos ovat kiinnostuneita lapsista.
Ystäväni (mies) on hyvin lapsirakas ja kohteli seurustelukumppaninsa lapsia kuin omiaan. Masentui syvästi, kun suhde päättyi, ei menettänyt vain kumppania vaan "perheen". Epäilen, ettei toista kertaa antaisi itsestään yhtä paljon toisten lapsille.
Minä olen elänyt itse uupserheessä ja olen itse uusperheen lähi-äitipuoli. Kivasti on mennyt parikymmentä vuotta. Ei se elämä ole auvoista aina omienkaan lapsien kanssa, normaalia elämää siis elellään.
Leijonalaumassa kun tulee uusi uros valtaan, niin se tappaa edellisen uroksen siittämät jälkeläiset jotta saa laumaan oman jälkikasvun tilalle. Tämä kun ei ole mahdollista ihmisperheissä ilman tuomiota, niin uusperhe ei ole minulle mikään vaihtoehto.
pillunpuutteinen mies voi tyytyä joksikin aikaa yh:seen, mutta ei se toisen miehen lapsista pidä
En pitäisi, enkä halua itselleni vieraita ihmisiä saman katon alle asumaan missään tilanteessa, edes osittain. Haluan itse valita ihmiset keiden kanssa olen tekemisissä, asumisesta puhumattakaan. Siksi en perusta uusperhettä.