Lue keskustelun säännöt.
En osaa mitään, mutta olen juuri liian älykäs että tajuan sen oikein riipaisevasti.
12.12.2020 |
Miksei minulle suotu hiukan vähemmän älykkyyttä, että en huomaisi omaa tyhmyyttäni? Viilettäisin vaan alennusmyynneissä, tekisin ruokaa ja katsoisin Netflixiä, nukkumaan ja aamulla sama alusta. Sen sijaan yritän tehdä koko ajan jotain ja samalla tuskailen kun en saa elämässäni mitään aikaan, työ- tai opiskelumaailmassa tai edes parisuhteissa. En koe mitään ulkopuolista käskyttäjää jonka takia pitäisi "saada aikaan", vaan se halu on (ikävä kyllä) minusta itsestäni lähtevää. Sen takia "ikävä kyllä", että olisi paljon helpompi elää ilman mitään kehittymishalua. On paljon asioita mitkä kiinnostaa, mutta heti kun jonkun pariin lähtee niin ei pääse alkua pidemmälle, jos se on jotain sämpylän paistamista monimutkaisempaa. Kiinnostus ei siltikään sammu, ja se on paha juttu se koska sitten se masentaa ettei osaa siitä huolimatta että itsessä palaa se innostuksen liekki. Ja kun sen voi laukaista ihan mikä vaan että päivä menee pilalle. Esim. tänään Ilta-Sanomissa oli hehkutusartikkeli Netflixin uudesta shakkisarjasta ja minulle tuli heti mieleen vanha "harrastukseni". Kokeilin pitkästä aikaa pelata computer-vastustajaa vastaan ja tulin taas huomanneeksi että enhän minä osaa hioa mitään strategioita, usean kierroksen jälkeenkin vispaan nappuloita edelleen vain liikuttaakseni niitä edes johonkin, kun tarkoitus olisi rakentaa joku puolustus/hyökkäys -strategia. Ja tämä shakki on vain pikkujuttu, ne asiat jotka masentaa 24/7 on sitten vähän isompiakin. Miksi en osaa tyytyä elämääni tällaisena? Mitään kehittymistä ei kuitenkaan ole tulossa, sen verran monta kertaa olen yrittänyt esim. opiskella että tiedän sen jo varmaksi. Älkääkä jauhako mistään asenteesta, ei tässä ole siitä kyse.
Kommentit (43)
Minulla on ihan sama ongelma kuin aloittajalla.
Koen että olen "ihan hyvä" kaikessa, mutten missään tarpeeksi hyvä.
On liikaa vaihtoehtoja mistä voisin teoriassa valita. Pystyisin ihan mihin vaan, jos pystyisin hurahtamaan johonkin. Pitkäjänteisyys ei riitä. Luovutan heti kun pitäisi nähdä vaivaa.
Mikään asia ei ole maailmassa niin mielenkiintoinen ja ihmeellinen että pystyisin motivoitumaan kunnolla.
Tämä on ihan syvältä peffasta.
Kai tälle joku nimi on; multipotentiaali? Laiskuus? You name it.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"...olen juuri liian älykäs". Niinpä.
Olisi mukavampi lukea, jos olisi kappalejaot (en jaksanut lukea).
No sama itsellä. Olen kohtalaisen keskinkertainen kaikessa, mutta loogista ajattelukykyä löytyy. Sitä ei vain löydy vaativiin tehtäviin. OSaan ajatella syy-seuraus -suhteita. Esimeriksi sitä, että olen keskinkertainen ja minusta ei ole vaativiin tehtäviin, koska en hoksaa asioita tarpeeksi nopeasti. No onneksi rakennuspuolen suunnittelutehtävät sopii minulle ja näissä pärjään.
Teksti on raskassoutuista eikä kyllä luo kuvaa "liian älykkäästä".
Vierailija kirjoitti:
"...olen juuri liian älykäs". Niinpä.
Olisi mukavampi lukea, jos olisi kappalejaot (en jaksanut lukea).
Hän on voinut tehdä ne kappalejaot, mutta ne on voineet kadota.
En tiedä onko sinulla vara siinä viisastella ja päteä mitään, jos noin lyhyt teksti on sinulle mahdotonta lukea.
Ei ainakaan mistään älykkyydestä sinun kannattaisi mennä mitään sanomaan, kun olet juuri liian tyhmä kommentoidaksesi tekstiä, jota et ole edes lukenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin vielä johonkin parikymppiseksi asti ihan tyytyväinen elämään tuollaista ”tyhmän” elämää kuten kuvailit, mutta sitten kun tuli muutamia vuosia lisää, aloin haluamaan elämältä enemmän ja silloin vasta tajusin kunnolla miten kateellinen olen esim. ikätovereilleni heidän saavutuksistaan.
Noh, nyt olen melkein 30 vuotias ja elän yhä tuota samaa elämää, koska myös minä olen huono kaikessa. Olen sosiaalisesti kömpelö ja minulla on huono keskittymiskyky, josta johtuen sählään mitä ihmeellisempiä asioita.
Olen todennut, että ei minusta ole normaaliksi ihmiseksi, joten en edes lähde yrittämään mitään. Ja se tuntuu todella masentavalta. Että nytkö tässä ollaan vaan ja odotetaan milloin kupsahtaa.
Onko sinulla siis suurimpana ongelmana saada loppuun aloittamaasi, onko "vika" mielestäsi kognitiivisissa taidoissa vai jossain muualla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teksti on raskassoutuista eikä kyllä luo kuvaa "liian älykkäästä".
Sinä olet yksinkertainen ihminen. Et ymmärtänyt ettei kirjoittaja sano teksissä olevansa "liian älykäs". Hän esittää siinä että on liian tyhmä ja osaamaton, ja olisi muka onnellisempi jos olisi sen verran tyhmä, ettei tajuaisi olevansa tyhmä ja osaamaton.
Ei osaaminen ole mikään synnynnäinen ominaisuus. Kaikkien on sitä varten tehtävä töitä ja kuka vaan oppii, kun tarpeeksi harjoittelee. Toiset oppii helpommin kuin toiset, mutta kaikki oppii, kun aikaa ja harjoitusta on tarpeeksi. Kyse on sit vain siitä, että kaikki - etkä ilmeisesti sinäkään - ei katso moista osaamista sen vaatiman vaivan arvoiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olin vielä johonkin parikymppiseksi asti ihan tyytyväinen elämään tuollaista ”tyhmän” elämää kuten kuvailit, mutta sitten kun tuli muutamia vuosia lisää, aloin haluamaan elämältä enemmän ja silloin vasta tajusin kunnolla miten kateellinen olen esim. ikätovereilleni heidän saavutuksistaan.
Noh, nyt olen melkein 30 vuotias ja elän yhä tuota samaa elämää, koska myös minä olen huono kaikessa. Olen sosiaalisesti kömpelö ja minulla on huono keskittymiskyky, josta johtuen sählään mitä ihmeellisempiä asioita.
Olen todennut, että ei minusta ole normaaliksi ihmiseksi, joten en edes lähde yrittämään mitään. Ja se tuntuu todella masentavalta. Että nytkö tässä ollaan vaan ja odotetaan milloin kupsahtaa.
Minustakaan ei ole normaaliksi ihmiseksi ja olen nelikymppinen. Kaikki normaalin ihmisen elämä on ulottumattomissani. Kunnollinen koulutus, ammatti, työpaikka, työkokemus, omat asunnot, mökit, autot, ruohonleikkurit, osakkeet, pe*seensuristimitet, parisuhteet, vermeet, peli ja pensselit. Status. Arvokkuus. Ihmisyys.
Homehdun lihavan ja mädäntyneen per*eeni kanssa kotiini.
"Terapeutti" lässyttää minulle, että miksi en vaan voisi olla tyytyväinen siihen mitä minulla on.
Vihaan sitä kun hän lässyttää tuota. Helppo on lässyttää, kun itsellä on kaikkea.
Menisi jollekin kerjäläiselle lässyttämään tuota skeidaansa.
Käskyttää on uusi sana . Käskeä on oikea . Käskee . Käsketään . Käskettiin . Hyvää joulua ✝️ . Ei kaikki vaan jaksa . Liikaa loukattu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelmasi näyttäisi olevan enemmän motivaation puolella. Annatko heti periksi, kun asiat eivät suju täydellisesti? Siltä se kuulostaa, ettei ole malttia perehtyä ja keskittyä, kun huono itsetunto kuiskuttelee koko ajan korvaan, että en osaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin vielä johonkin parikymppiseksi asti ihan tyytyväinen elämään tuollaista ”tyhmän” elämää kuten kuvailit, mutta sitten kun tuli muutamia vuosia lisää, aloin haluamaan elämältä enemmän ja silloin vasta tajusin kunnolla miten kateellinen olen esim. ikätovereilleni heidän saavutuksistaan.
Noh, nyt olen melkein 30 vuotias ja elän yhä tuota samaa elämää, koska myös minä olen huono kaikessa. Olen sosiaalisesti kömpelö ja minulla on huono keskittymiskyky, josta johtuen sählään mitä ihmeellisempiä asioita.
Olen todennut, että ei minusta ole normaaliksi ihmiseksi, joten en edes lähde yrittämään mitään. Ja se tuntuu todella masentavalta. Että nytkö tässä ollaan vaan ja odotetaan milloin kupsahtaa.Minustakaan ei ole normaaliksi ihmiseksi ja olen nelikymppinen. Kaikki normaalin ihmisen elämä on ulottumattomissani. Kunnollinen koulutus, ammatti, työpaikka, työkokemus, omat asunnot, mökit, autot, ruohonleikkurit, osakkeet, pe*seensuristimitet, parisuhteet, vermeet, peli ja pensselit. Status. Arvokkuus. Ihmisyys.
Homehdun lihavan ja mädäntyneen per*eeni kanssa kotiini.
"Terapeutti" lässyttää minulle, että miksi en vaan voisi olla tyytyväinen siihen mitä minulla on.
Vihaan sitä kun hän lässyttää tuota. Helppo on lässyttää, kun itsellä on kaikkea.
Menisi jollekin kerjäläiselle lässyttämään tuota skeidaansa.
Sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa: 1) teet asioille jotakin aloittamalla jostakin pienestä (kuten lähdet liikkumaan ja syöt terveellisemmin) tai 2) hyväksyt todellisuuden sellaisena kuin se on. Mitä muita vaihtoehtoja luulet olevan tarjolla? Itse pitää itsensä nostaa ylös sieltä suosta, kuten me kaikki muutki ollaan tehty. Älä hyvä ihminen katkeroidu ja jää sohvan pohjalle surkuttelemaan itseäsi. Itse omilla teoillasi voit luoda parempaa tulevaisuutta. Mutta muista, se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Usko ja kokeile, vaikka et vielä näkisikään lopputulosta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kukaan ole automaattisesti loistava missään. Jossain asiassa todella hyväksi kehittyminen vaatii paljon tunteja, ahkerointia. Kuulostaa siltä, ettet ole tarpeeksi motivoitunut näkemään sitä vaadittua vaivaa.
Vierailija kirjoitti:
Teksti on raskassoutuista eikä kyllä luo kuvaa "liian älykkäästä".
Meistä jotkut on lukeneet joskus kirjojakin. Niissä on monta sivua. Voi olla jopa yli tuhat sivua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin vielä johonkin parikymppiseksi asti ihan tyytyväinen elämään tuollaista ”tyhmän” elämää kuten kuvailit, mutta sitten kun tuli muutamia vuosia lisää, aloin haluamaan elämältä enemmän ja silloin vasta tajusin kunnolla miten kateellinen olen esim. ikätovereilleni heidän saavutuksistaan.
Noh, nyt olen melkein 30 vuotias ja elän yhä tuota samaa elämää, koska myös minä olen huono kaikessa. Olen sosiaalisesti kömpelö ja minulla on huono keskittymiskyky, josta johtuen sählään mitä ihmeellisempiä asioita.
Olen todennut, että ei minusta ole normaaliksi ihmiseksi, joten en edes lähde yrittämään mitään. Ja se tuntuu todella masentavalta. Että nytkö tässä ollaan vaan ja odotetaan milloin kupsahtaa.Minustakaan ei ole normaaliksi ihmiseksi ja olen nelikymppinen. Kaikki normaalin ihmisen elämä on ulottumattomissani. Kunnollinen koulutus, ammatti, työpaikka, työkokemus, omat asunnot, mökit, autot, ruohonleikkurit, osakkeet, pe*seensuristimitet, parisuhteet, vermeet, peli ja pensselit. Status. Arvokkuus. Ihmisyys.
Homehdun lihavan ja mädäntyneen per*eeni kanssa kotiini.
"Terapeutti" lässyttää minulle, että miksi en vaan voisi olla tyytyväinen siihen mitä minulla on.
Vihaan sitä kun hän lässyttää tuota. Helppo on lässyttää, kun itsellä on kaikkea.
Menisi jollekin kerjäläiselle lässyttämään tuota skeidaansa.
Sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa: 1) teet asioille jotakin aloittamalla jostakin pienestä (kuten lähdet liikkumaan ja syöt terveellisemmin) tai 2) hyväksyt todellisuuden sellaisena kuin se on. Mitä muita vaihtoehtoja luulet olevan tarjolla? Itse pitää itsensä nostaa ylös sieltä suosta, kuten me kaikki muutki ollaan tehty. Älä hyvä ihminen katkeroidu ja jää sohvan pohjalle surkuttelemaan itseäsi. Itse omilla teoillasi voit luoda parempaa tulevaisuutta. Mutta muista, se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Usko ja kokeile, vaikka et vielä näkisikään lopputulosta!
En kertonut miksi kaikki normaali elämä on ulottumattomissani. Oletit että syy on joku asenne/laiskuus/tyhmyys/avuttomuus.
On muitakin syitä. Sellaisia mille ei itse voi mitään.
Tiedoksesi: teen niitä "pieniä" juttuja. No niistä ei tule niitä niitä isoja juttuja.
Ei auta lenkkeilyt ja näpertelyt yhtään mitään. ON KOKEILTU JA KOKO AJAN TEHDÄÄN NIITÄ.
24/7 minun pitää siellä pienellä lenkillä olla?
Opettele kappalejako, niin jaksan lukea muutakin kuin otsikon.
Mutta otsikon ongelmaan ratkaisu on opetella tekemään jotain hyvin. Ei kukaan huippuälykäskään osaa tai tiedä itsestään mitään, jos ei opettele. Maailma on täynnä älykkäitä ihmisiä, jotka eivät ikinä tee mitään erityistä. Paljon on myös niitä ihmisiä, jotka ovat keskitasoisesti lahjakkaita ja ovat tehneet merkittäviä asioita.
Mä olen luopunut tavoittelemasta sitä, että olisin taitava. Usko pois, se vaatii edelleen työtä. Onnistuin romahtamaan savitöiden parissa, kun tajusin että minusta ei ikinä tule taitavaa keraamikkoa. Siis en noussut pariin viikkoon sängystä muuta kuin töihin, koska olin niin masentunut. Ihan älytöntä.
Teen edelleen savitöitä, mutta jotenkin nautin siitä, että työni näyttävät karmeilta ja ne ovat melkeinpä käyttökelvottomia. Se on sopivaa vastapainoa sille, että minulla on pakottava tarve olla kaikessa paras ja onnistua täydellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin vielä johonkin parikymppiseksi asti ihan tyytyväinen elämään tuollaista ”tyhmän” elämää kuten kuvailit, mutta sitten kun tuli muutamia vuosia lisää, aloin haluamaan elämältä enemmän ja silloin vasta tajusin kunnolla miten kateellinen olen esim. ikätovereilleni heidän saavutuksistaan.
Noh, nyt olen melkein 30 vuotias ja elän yhä tuota samaa elämää, koska myös minä olen huono kaikessa. Olen sosiaalisesti kömpelö ja minulla on huono keskittymiskyky, josta johtuen sählään mitä ihmeellisempiä asioita.
Olen todennut, että ei minusta ole normaaliksi ihmiseksi, joten en edes lähde yrittämään mitään. Ja se tuntuu todella masentavalta. Että nytkö tässä ollaan vaan ja odotetaan milloin kupsahtaa.Minustakaan ei ole normaaliksi ihmiseksi ja olen nelikymppinen. Kaikki normaalin ihmisen elämä on ulottumattomissani. Kunnollinen koulutus, ammatti, työpaikka, työkokemus, omat asunnot, mökit, autot, ruohonleikkurit, osakkeet, pe*seensuristimitet, parisuhteet, vermeet, peli ja pensselit. Status. Arvokkuus. Ihmisyys.
Homehdun lihavan ja mädäntyneen per*eeni kanssa kotiini.
"Terapeutti" lässyttää minulle, että miksi en vaan voisi olla tyytyväinen siihen mitä minulla on.
Vihaan sitä kun hän lässyttää tuota. Helppo on lässyttää, kun itsellä on kaikkea.
Menisi jollekin kerjäläiselle lässyttämään tuota skeidaansa.
Sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa: 1) teet asioille jotakin aloittamalla jostakin pienestä (kuten lähdet liikkumaan ja syöt terveellisemmin) tai 2) hyväksyt todellisuuden sellaisena kuin se on. Mitä muita vaihtoehtoja luulet olevan tarjolla? Itse pitää itsensä nostaa ylös sieltä suosta, kuten me kaikki muutki ollaan tehty. Älä hyvä ihminen katkeroidu ja jää sohvan pohjalle surkuttelemaan itseäsi. Itse omilla teoillasi voit luoda parempaa tulevaisuutta. Mutta muista, se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Usko ja kokeile, vaikka et vielä näkisikään lopputulosta!
En kertonut miksi kaikki normaali elämä on ulottumattomissani. Oletit että syy on joku asenne/laiskuus/tyhmyys/avuttomuus.
On muitakin syitä. Sellaisia mille ei itse voi mitään.
Tiedoksesi: teen niitä "pieniä" juttuja. No niistä ei tule niitä niitä isoja juttuja.
Ei auta lenkkeilyt ja näpertelyt yhtään mitään. ON KOKEILTU JA KOKO AJAN TEHDÄÄN NIITÄ.
24/7 minun pitää siellä pienellä lenkillä olla?
Mitä syitä, joille et voi itse mitään ja mitä pieniä juttuja olet tehnyt?
Valitse jokin asia, jota alat tehdä.