En osaa mitään, mutta olen juuri liian älykäs että tajuan sen oikein riipaisevasti.

Miksei minulle suotu hiukan vähemmän älykkyyttä, että en huomaisi omaa tyhmyyttäni? Viilettäisin vaan alennusmyynneissä, tekisin ruokaa ja katsoisin Netflixiä, nukkumaan ja aamulla sama alusta. Sen sijaan yritän tehdä koko ajan jotain ja samalla tuskailen kun en saa elämässäni mitään aikaan, työ- tai opiskelumaailmassa tai edes parisuhteissa. En koe mitään ulkopuolista käskyttäjää jonka takia pitäisi "saada aikaan", vaan se halu on (ikävä kyllä) minusta itsestäni lähtevää. Sen takia "ikävä kyllä", että olisi paljon helpompi elää ilman mitään kehittymishalua. On paljon asioita mitkä kiinnostaa, mutta heti kun jonkun pariin lähtee niin ei pääse alkua pidemmälle, jos se on jotain sämpylän paistamista monimutkaisempaa. Kiinnostus ei siltikään sammu, ja se on paha juttu se koska sitten se masentaa ettei osaa siitä huolimatta että itsessä palaa se innostuksen liekki. Ja kun sen voi laukaista ihan mikä vaan että päivä menee pilalle. Esim. tänään Ilta-Sanomissa oli hehkutusartikkeli Netflixin uudesta shakkisarjasta ja minulle tuli heti mieleen vanha "harrastukseni". Kokeilin pitkästä aikaa pelata computer-vastustajaa vastaan ja tulin taas huomanneeksi että enhän minä osaa hioa mitään strategioita, usean kierroksen jälkeenkin vispaan nappuloita edelleen vain liikuttaakseni niitä edes johonkin, kun tarkoitus olisi rakentaa joku puolustus/hyökkäys -strategia. Ja tämä shakki on vain pikkujuttu, ne asiat jotka masentaa 24/7 on sitten vähän isompiakin. Miksi en osaa tyytyä elämääni tällaisena? Mitään kehittymistä ei kuitenkaan ole tulossa, sen verran monta kertaa olen yrittänyt esim. opiskella että tiedän sen jo varmaksi. Älkääkä jauhako mistään asenteesta, ei tässä ole siitä kyse.