Mies kahden treffien jälkeen sanoi: Rakastan sinua, haluan sinut. Tehdään yhteinen koti.
Voi ei. Ahdistaa kun deitti, jota olen nähnyt vain kaksi kertaa on jo ehtinyt tunnustaa, ensin ihastuneensa ja nyt rakastuneensa. Lähetti tänään viestin, että rakastaa ja haluaa tarjota kodin minulle (että muuttaisin hänen luokse asumaan).
Ollaan nähty kaksi kertaa.
Mies siis ei voi tuntea minua, ihastu siis minun ulkokuoreen. Kehui kauniiksi ja seksikkääksi, joten ihastumisen täytyy olla pinnallista koska ihastui mun ulkokuoreen. Tämä asia ärsyttää ja koen, että mies on hölmö ja pinnallinen.
En huoli miestä joka on valmis ”perustamaan kotia” kun vaan tarpeeksi seksikäs nainen tulee vastaan.
Ja anteeksi kun siis kehun itseäni tällätavalla, kerron vain mitä mies sanoi. Mielestäni oon ihan tavis, vaikka kroppa on fitness urheilun seurauksena hoikka ja muodokas. Mutta harrastan liikuntaa koska tykkään siitä. En ulkonäön takia. Ja pinnallisuus ärsyttää. Minulla ei ole heruttelu kuvia, vaikka kroppa siihen antaisi myöten. En ikinä olisi niin typerys, että persettäni menisin esittelemään julkisesti.
Kommentit (58)
Toivon, että kaikki saavat kokea sen äärimmäisen ihastuksen tunteen, koska se on parhaimpia tunteita maailmassa. Valitettavasti vain mies on täysi idiootti, jos naiselle ton menee sanomaan. Tulee takertujan leima ja naisen kaikki tunteet katoavat sillä samalla sekunnilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juokse ja lujaa.
Ja juokse kaksi kertaa lujempaa, jos seuraava lause oli "saa helpommin olleskelluluvvan"
AP.
Mies oli ihan kanta-suomalainen. Tosi äijämäinen. (Lue miehinen) eli ihan perus Suomi mies. Tosin minua 5v vanhempi. Eikä urheile, kuten minä.
Iso korsto. Itse pieni 34-XS ja todella lyhyt. Mutta tissiä ja persettä riittää.
Tämä tissiperse-jankutus kertoo että ap on mies.
Vierailija kirjoitti:
AP tässä.
Jotenkin tuntuu erikoiselta, että joidenkin mielestä pitäisi luottaa mieheen, joka kahden tapaamisen jälkeen on valmis ”muuttamaan yhteen” ja ”rakastaa”.
Itse koen asian niin, että mies on ”mu_nansa” vietävissä, kun sekoaa ns seksikkään naisen tavatessaan. (Mies tunnusti että olen todella haluttava).
Mulla siis meni fiilikset napajäätikön puolelle näistä avautumisista ja miehen päätöksistä.
Haluan kypsän, tasa-painoinen miehen.
Tajusin juuri, että aloitushan on jonkun miesasiamiehen kyhäämä. Eli siis yrittää vinkata muille miehille, että kohdelkaa naisia kylmästi, niin kiinnostuvat. Jos on avoin ja romanttinen, niin se on turn-off.
Voi ei. Miksi pilata lupaava juttu tuollaisella?
Näkisin tilanteessasi kaksi vaihtoehtoa:
1) Ghostaa & estä. Uutta matoa koukkuun. Tai...
2) Roikotat sitä löysässä hirressä vuoden tai kaksi, jotta näet, voitko luottaa miehen kiinnostuksen säilyvän, vai juokseeko se vain pippelinsä perässä minne sattuu.
Suosittelen oman mielenterveytesi vuoksi ensimmäistä.
"Vaikutat ihan kivalta, mutta jospa ollaan jatkossa vaan kavereita."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP tässä.
Jotenkin tuntuu erikoiselta, että joidenkin mielestä pitäisi luottaa mieheen, joka kahden tapaamisen jälkeen on valmis ”muuttamaan yhteen” ja ”rakastaa”.
Itse koen asian niin, että mies on ”mu_nansa” vietävissä, kun sekoaa ns seksikkään naisen tavatessaan. (Mies tunnusti että olen todella haluttava).
Mulla siis meni fiilikset napajäätikön puolelle näistä avautumisista ja miehen päätöksistä.
Haluan kypsän, tasa-painoinen miehen.
Tajusin juuri, että aloitushan on jonkun miesasiamiehen kyhäämä. Eli siis yrittää vinkata muille miehille, että kohdelkaa naisia kylmästi, niin kiinnostuvat. Jos on avoin ja romanttinen, niin se on turn-off.
Ap on nainen. Ja ihan reaali-maailman ongelma...
lopettakaa nää valheuutiset, ettei olisi totta, vaan trollisa. No, kun ei ole!! Ihan mun omasta elämästä otettu. Siksi olenkin täällä. Kun loppuu pelimerkit ja ahdistaa. Haluan aidosti neuvoja! Joten lopettakaa kaikki hämyilijät!

No minäpä neuvon sinua, jätä se. Tuollaisesta miehestä tulee vain ongelmia. Mies on epätoivoinen, muut naiset eivät ole sitä huolineet ja nyt se yrittää nopeasti saada sinut omaksi.
Vierailija kirjoitti:
"Vaikutat ihan kivalta, mutta jospa ollaan jatkossa vaan kavereita."
Ei mitään kaveriehdotteluja liki tuntemattomalle tyypille, josta haluaa eroon. Eiei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP tässä.
Jotenkin tuntuu erikoiselta, että joidenkin mielestä pitäisi luottaa mieheen, joka kahden tapaamisen jälkeen on valmis ”muuttamaan yhteen” ja ”rakastaa”.
Itse koen asian niin, että mies on ”mu_nansa” vietävissä, kun sekoaa ns seksikkään naisen tavatessaan. (Mies tunnusti että olen todella haluttava).
Mulla siis meni fiilikset napajäätikön puolelle näistä avautumisista ja miehen päätöksistä.
Haluan kypsän, tasa-painoinen miehen.
Tajusin juuri, että aloitushan on jonkun miesasiamiehen kyhäämä. Eli siis yrittää vinkata muille miehille, että kohdelkaa naisia kylmästi, niin kiinnostuvat. Jos on avoin ja romanttinen, niin se on turn-off.
Ap on nainen. Ja ihan reaali-maailman ongelma...
lopettakaa nää valheuutiset, ettei olisi totta, vaan trollisa. No, kun ei ole!! Ihan mun omasta elämästä otettu. Siksi olenkin täällä. Kun loppuu pelimerkit ja ahdistaa. Haluan aidosti neuvoja! Joten lopettakaa kaikki hämyilijät!
Niin siis mitä neuvoja vielä haluat? Sinulla meni fiilikset toisten treffien jälkeen. Onko tässä vielä jotain epäselvää? Haluatko vielä kehua seksikkyyttäsi vai pitääkö meidän muiden kehua sinua vielä lisää vai?
Kuulostaa epätoivoiselta ja läheisriippuvaiselta. Parin tapaamisen jälkeen ei voi vielä mitenkään tuntea toista ihmistä, joten miten ihmeessä siinä kohtaa voi jo haluta yhteenmuuttoa ja yhteistä tulevaisuutta? Todennäköisesti hän vaan haluaa jonkun naisen, ihan sama kenet.
Minulla ainakin särähtää tuo, että mies ajattelee tarjoavansa naiselle kodin.
Siis onko tämä nainen asunnoton, vai miksi hänelle pitäisi tarjota koti?
Haloo...
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Toivon, että kaikki saavat kokea sen äärimmäisen ihastuksen tunteen, koska se on parhaimpia tunteita maailmassa. Valitettavasti vain mies on täysi idiootti, jos naiselle ton menee sanomaan. Tulee takertujan leima ja naisen kaikki tunteet katoavat sillä samalla sekunnilla.
Kuules nyt, ihastuksen tunne on ihana, siitä olen samaa mieltä.
Mutta se, miten sitä on fiksua ilmaista, on sitten toinen juttu.
Älykäs ja herkkä ihminen osaa vaalia ihastuksen tunnetta, nauttia siitä ja herätellä sitä myös toisessa. Elein, ilmein, kosketuksin, viestein...
Tuollaiset naimisiin menon ehdottelut jo toisilla treffeillä ei ole normijärkisen ihmisen puhetta, vaikka olisi miten ihastunut. Ei alkunkaan. Mies on autisti tai jollain tavalla muuten vajaa.
Plus sitten vielä tuollainen oudon holhoava asenne, että mies ”tarjoaa” kodin.
🇺🇦🇮🇱
Jatka deittailulla, katso miten etenee. Vielä ei kannata muuttaa yhteen, muttei myöskään karata. Tiedät kyllä, kun jomman kumman aika tulee.
Voit vaikka sanoa, että haluat tutustua paremmin ja rauhassa. Katso miten reagoi siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olettteko te ikinä tunteneet ihanaa värinää pinpussa, kun tapaatte jonkun ja jo ensi treffeillä tuntuu, kuin olisi tuntenut toisen ikuisuuden, oletteko ?
Sincc
Palstalla yksi päiwä kirjoitettiin ..
Sinä nyt et selvästikään tajua, mitä tuolla tarkoitetaan.
Kuinka moni mies tykkää, kun nainen sanoo toisilla treffeillä rakastavansa? Siihen vielä ehdottelua yhteenmuutosta.
Olen Sincrollannut puolet palstalaisista ..
Tässä wain yksi ..
Sinccroller
Jotkut miehet ovat ihan toivottomia, ihastuvat ensisilmäyksellä ja alkavat hankkia lapsia tuntemattoman naisen kanssa.
Mieheni oli samaa mieltä jo ensitreffeillä yli 20 vuotta sitten, eli toimii se joskus.
Kiitos tästä. Tämä. En olisi voinut itse paremmin tätä sanoa! Joten kiitos näistä sanoista. Maailmassa on vielä hyviä ja fiksuja ihmisiä. Kiitos.