Mies kahden treffien jälkeen sanoi: Rakastan sinua, haluan sinut. Tehdään yhteinen koti.
Voi ei. Ahdistaa kun deitti, jota olen nähnyt vain kaksi kertaa on jo ehtinyt tunnustaa, ensin ihastuneensa ja nyt rakastuneensa. Lähetti tänään viestin, että rakastaa ja haluaa tarjota kodin minulle (että muuttaisin hänen luokse asumaan).
Ollaan nähty kaksi kertaa.
Mies siis ei voi tuntea minua, ihastu siis minun ulkokuoreen. Kehui kauniiksi ja seksikkääksi, joten ihastumisen täytyy olla pinnallista koska ihastui mun ulkokuoreen. Tämä asia ärsyttää ja koen, että mies on hölmö ja pinnallinen.
En huoli miestä joka on valmis ”perustamaan kotia” kun vaan tarpeeksi seksikäs nainen tulee vastaan.
Ja anteeksi kun siis kehun itseäni tällätavalla, kerron vain mitä mies sanoi. Mielestäni oon ihan tavis, vaikka kroppa on fitness urheilun seurauksena hoikka ja muodokas. Mutta harrastan liikuntaa koska tykkään siitä. En ulkonäön takia. Ja pinnallisuus ärsyttää. Minulla ei ole heruttelu kuvia, vaikka kroppa siihen antaisi myöten. En ikinä olisi niin typerys, että persettäni menisin esittelemään julkisesti.
Kommentit (58)
Sano Jamaalille että suomalaisessa deittikulttuurissa ei toimita näin nopeasti.
Mies ajatteli, että nyt tärppäsi! Ehkä oli tapaillut aiemmin niitä keskivartalolihavia vain.
Mies haluaa seksiä? Ja ehkä olet tasokas daami.
AP tässä.
Jotenkin tuntuu erikoiselta, että joidenkin mielestä pitäisi luottaa mieheen, joka kahden tapaamisen jälkeen on valmis ”muuttamaan yhteen” ja ”rakastaa”.
Itse koen asian niin, että mies on ”mu_nansa” vietävissä, kun sekoaa ns seksikkään naisen tavatessaan. (Mies tunnusti että olen todella haluttava).
Mulla siis meni fiilikset napajäätikön puolelle näistä avautumisista ja miehen päätöksistä.
Haluan kypsän, tasa-painoinen miehen.
Vierailija kirjoitti:
Olettteko te ikinä tunteneet ihanaa värinää pinpussa, kun tapaatte jonkun ja jo ensi treffeillä tuntuu, kuin olisi tuntenut toisen ikuisuuden, oletteko ?
Sincc
Palstalla yksi päiwä kirjoitettiin ..
Sinä nyt et selvästikään tajua, mitä tuolla tarkoitetaan.
Kuinka moni mies tykkää, kun nainen sanoo toisilla treffeillä rakastavansa? Siihen vielä ehdottelua yhteenmuutosta.
Vierailija kirjoitti:
Voi näitä palstamammojen "tapailemani tindermies"-kokemuksia. On teillä jännä miesmaku ja magneetti, kun näistä saisi kokonaisen kirjasarjan
Mistä päättelit etyä tapasivat Tinderissä? Ap ei kertonut mitä kautta ovat tutustuneet. Saat nyt vasn itsesi näyttämään hölmöltä..
Kyllä tämä kertoo siitä että sillä miehellä on ollut aiemmin vain lihavia naisia, muut eivät ole sitä huolineet.
keksittyä paskaa, mutta sehän ei palstan naisia haittaa, ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Mies näyttää tunteensa, ei jatkoon.
Mies ei näytä tunteitaan, ei jatkoon.
Piru naisista selvän ottakoon.
Miten niin naisista?
Luuletko, ettei ihan sama koske myös naisia. Jos näyttää tunteensa avoimesti, on typerä herkistelijä ja elää valhemaailmassa. Jos ei näytä tunteitaan, on kovasydäminen pelaajaämmä ja leikittelee toisen tunteilla.
Just niin, ottakaa nyt siitäkin selvää.
Juokse ja lujaa.
Ja juokse kaksi kertaa lujempaa, jos seuraava lause oli "saa helpommin olleskelluluvvan"
Vierailija kirjoitti:
Juokse ja lujaa.
Ja juokse kaksi kertaa lujempaa, jos seuraava lause oli "saa helpommin olleskelluluvvan"
AP.
Mies oli ihan kanta-suomalainen. Tosi äijämäinen. (Lue miehinen) eli ihan perus Suomi mies. Tosin minua 5v vanhempi. Eikä urheile, kuten minä.
Iso korsto. Itse pieni 34-XS ja todella lyhyt. Mutta tissiä ja persettä riittää.
Tarvii varmaan avioliiton, ettei ajeta maasta pois. Tai jotain??
Vierailija kirjoitti:
Olettteko te ikinä tunteneet ihanaa värinää pinpussa, kun tapaatte jonkun ja jo ensi treffeillä tuntuu, kuin olisi tuntenut toisen ikuisuuden, oletteko ?
Sincc
Palstalla yksi päiwä kirjoitettiin ..
Mikä saa ta na on "pinppu?"
Opettele sinäkin kirjoittamaan, niin mielelläsi kun tänne näitä mukanokkeluuksiasi sekaan sovittelet.
Minulle olisi kyllä tuo tapailu nyt tullut tiensä päähän. Ja siis nimenomaan tapailu, ei vielä edes suhde. Kuinka ripustautuva, omiva ja kontrolloiva mies ainakin yrittäisi olla jatkossa jos jo kahden tapaamisen jälkeen haluaa muuttaa yhteen? Haluaako heti kontrolloida ettet vaan tapaisi enää ketään muuta miestä? Iso varoitusmerkki on tullut miehellä annettua enkä pystyisi sitä sivuuttamaan. Nämä mustasukkaiaet takertujat on parosuhteessa tosi hankalia eikä mitään saisi enää koskaa tehdä ilman miestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juokse ja lujaa.
Ja juokse kaksi kertaa lujempaa, jos seuraava lause oli "saa helpommin olleskelluluvvan"
AP.
Mies oli ihan kanta-suomalainen. Tosi äijämäinen. (Lue miehinen) eli ihan perus Suomi mies. Tosin minua 5v vanhempi. Eikä urheile, kuten minä.
Iso korsto. Itse pieni 34-XS ja todella lyhyt. Mutta tissiä ja persettä riittää.
Trollaaminenkin on taitolaji. Harjoittele vielä lisää Hermiina, kyllä se siitä. Ehkä. Joskus.
Kerrot miehelle nämä samat asiat. Kerrot että pinnallisuus ahdistaa, ja että sinä et tunne vielä häntä tarpeeksi, eikä hän tunne sinua vielä tarpeeksi hyvin.
Jos muuten kiva tyyppi, niin nyt jäitä pöksyihin ja jatkatte tutustumista hieman rauhallisemmin.
Ymmärrän sua ap. Tuollaisilla miehillä on vain todella surkeat sosiaaliset taidot, totaalinen turn off.
Itse sain puolitutulta mieheltä viestillä rakkauden tunnustuksen. Tuli todella vastenmielinen olo. Ei hän minua rakasta, vaan halventaa koko rakkauden käsitteen kutsumalla pinnallista ihastumista rakkaudeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juokse ja lujaa.
Ja juokse kaksi kertaa lujempaa, jos seuraava lause oli "saa helpommin olleskelluluvvan"
AP.
Mies oli ihan kanta-suomalainen. Tosi äijämäinen. (Lue miehinen) eli ihan perus Suomi mies. Tosin minua 5v vanhempi. Eikä urheile, kuten minä.
Iso korsto. Itse pieni 34-XS ja todella lyhyt. Mutta tissiä ja persettä riittää.
Trollaaminenkin on taitolaji. Harjoittele vielä lisää Hermiina, kyllä se siitä. Ehkä. Joskus.
Voih! Kun olisikin trolli. Ihan live maailmasta tämä.
Joo kiitos kannusttavista kommenteista! Juoksen ja lujaa!!
Osa tuntee heti vahvasti, ja tiedän paljon salamana alkaneita, onnellisia liittoja.
Mutta jos sinua epäilyttää, ja etenkin tuo, että on vain kroppasi perään, kannattaa vaistoa uskoa.
Voit myös antaa vielä parit treffit, jos siltä tuntuu. Jos ei, kiitä kauniisti ja jatka matkaasi.