Miehen käytös ihmetyttää

Onko normaalia tällainen miehen käytös vaikka se olisi leikkiäkin. Mies ei halua viettää vapaahetkiä kanssani vaan pakenee esim. tietokoneelle, ja saattaa sanoa, että onneksi pääsee taas töihin vapaa jälkeen. Samoin, jos olemme lenkillä ja nautin ajatuksissani vapasta ja siitä, että ei tarvitse ajatella täitä, hän vetää kaikkeen keskusteluun mukaan työn ja sanoo , että onneksi minut voi lähettää töihin päiväksi. Ihan kuin olisi joku lelu joka lähetetään päiväksi pois silmistä. Samoin , jos olen ollut sairas, hän saattaa sanoa omasta mielestään kai leikillään, että lintsaa sitten töistä. Aamulla hän alkaa manaamaan kuinka myöhsätyn töistä. (en ole ikinä myöhästynyt)

Hän on kai saanut kotoa kasvatuksen, kuinka työ sanaa tulee käyttää jatkuvalla syötöllä. Ihmettelen, ettei hän itse kyllästy.

Itse asiassa töissä tunnen nykysin itsekin lepääväni, koska en jaksa sitä työ mantraa kotona.

En koskaa muista, että asuessani kotona, meillä olisi hoettu sanaa työ, arki pyöri niin, että vanhemmat kävivät töissä ja itse koulussa, mutta teimme kaikkea muutakin. Jotenkin pelottaa, että en osaa tehdä sitä oman perheeni kanssa. Myös mitä olen kuullut miehen kavereilta, tämä työ on kai jonkinlainen pakopaikka. En ymmärrä ollenkaan.  Lisäksi mies saattaa pönkittää omaa työtään sanomallla esim. ettei raha puussa kasva ja hän käy töissä , jotta olisi varaa kaikkeen. Hän sanoo sen jättämällä huomioimatta sen, että itse teen koko aikaista työtä vaikutuisessa työssä  ja en siis ikäänkuin itse osallistu perheen kuluihin. Työni on kai jotain näkymätöntä, koska hän ei sitä huomaa. Koskaan en ole miehen rahoja pyytänyt , koska maksan itse menoni omilla rahoillani.

Jotenkin huomaan , että kaikki henkinen läsnäolo hupenee päivästä toiseen, tuntuu etten olisi enää läsnä miehen lähellä, koska hän ei koskaan halua, että olen siinä vaan aina pitäisi olla jossain muualla, töissä tms. odotan todella kesälomaa, koska silloin kenelläkään ei ole oikeutta sanao missä minun pitäisi olla.

Toinen asia on, että mies on todella pihi omista tavaroistaan.  Jos tarvitsen lainaksi jotain, jota minulla ei ole, hän toteaa ensiksi että älä hävitä sitä. En jaksa enää tuota syyllistämistä, että hävitän hänen kaikki tavaransa, joten pakko mennä ostamaan omat, olkoon sitten 2 kahvinkeitintä tms. En halua lainata enää mitään, jos ihminen ei kykene luottamaan siihen, että ne palautetaan. Kurjaa.

Eivätkö miehet koskaan muutu?

Eikö mikään asia maailmassa saa heitä pitämään tärkeänä perhettä enemmän kuin tavaraa tai raha?