Ekaa kertaa soitin poliisit naapurin bileiden takia
Olen kuulemma nipo, kun haluaisin nukkua. Huomenna työpäivä.
Kommentit (41)
Vappu on simaa, munkkeja, kuoharin poksahtelua, naurunremahduksia, hilpeätä yhdessäoloa.
"Joo, mut vappunahan "kuuluu" juhlia, ei silloin kukaan voi olla töissä ja muutenkaan häiriintyä."
"Pitäisikö naapureidesi jättää vappu juhlimatta vain siksi, että sinulla on huomenna työpäivä?"
Sairaaloissa ym muissa ihmiset tosiaankin joutuvat menemään työhön 5-6 vappunakin. Hoida siinä sitten väsyneenä tuntiakaan nukkumatta juuri näitä itsekkäitä juopuneita juhlijoita.
Pitäisikö minun hoitaa työni unenpuutteessa joka saattaa johtaa potilasvahinkoihin vaan siksi että naapurini saa juopotella ja metelöidä asunnossaan?
Kerrostalot eivät ole juhlimista varten!
Täysin oikein teit. Älä välitä muiden kritisoinneista. Sussa ei ole mtn vikaa, vaan naapurissa.
Käyt parin muun naapurin ovella tänään tai huomenna ja pyydät nimeä valitukseen metelistä. Sitten kiikutat sen valituksen isännöitsijälle, jonka täytyy antaa varoitus (poliisi soitettu => siitä löytyy poliisilta merkintä). Toisen varoituksen jälkeen taloyhtiö voikin ryhtyä valmistelemaan huoneiston haltuunottoa.
[quote author="Vierailija" time="01.05.2014 klo 09:58"]
Sairaaloissa ym muissa ihmiset tosiaankin joutuvat menemään työhön 5-6 vappunakin. Hoida siinä sitten väsyneenä tuntiakaan nukkumatta juuri näitä itsekkäitä juopuneita juhlijoita.
Pitäisikö minun hoitaa työni unenpuutteessa joka saattaa johtaa potilasvahinkoihin vaan siksi että naapurini saa juopotella ja metelöidä asunnossaan?
[/quote]
Tää tuli mullekin mieleen. Ja onhan sekin vaarallista kun nukkumattomana lähtee sinne töihin ajelemaan ja vaikka sit nukahtaa rattiin (ja joutuu sairaalaan jossa nukkumaton kirurgi alkaa leikellä :-))
Aloittivat juhlimisen viideltä?
Onhan siinä ollut heikäläisillä jo koko päivä/ilta/yö juhlia. Aamuviideltä kuuluu olla hiljaisuus.
Oikein teit.
Itse käytän joka yö peruskorvatulppia. Ei häiritse niin mikään!
Ap, kerrostaloasujana suosittelen tulppia myös sinulle!
[quote author="Vierailija" time="01.05.2014 klo 09:50"]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2014 klo 08:51"]
Kyllä nyt jumankauta pitää omassa kotonaan saada nukkua! Todella piittaamattomia tuollaiset ihmiset joihin suoraan sanominen ei toimi..
[/quote]
Sitten pitää ostaa OMAkotitalo jos niin haluaa. Kerros/rivitalossa asuu muitakin ihmisiä joista silloin tällöin lähtee ääntä.
[/quote]
Jos silloin tällöin vielä aamu viideltä lähtee ääntä, on silloin tällöin syytä järjestää ne bileet sellaista varten varattuun paikkaan. Meillä löytyy väentupa, kerhotiloja ja muita erillisessä rakennuksessa, joita saa tuohon käyttöön. Lähi ravintolalta saa varattua kabinetin, mutta sieltä poistutaan ravintolan sulkemisen aikaan.
Kumman tiukkapipoja muuten ne ravintolat, kun ajavat asiakkaansa paljon aikaisemmin kotiin kuin ap. Moni on olevinaan vielä juhlimis paikka.
Minusta kerrostalossakin asuvat saavat juhlia milloin tahansa, se on normaalia elämää.
Mutta ongelmia tulee siitä, että ihmisillä on erilaisia tapoja juhlia, jos juhlii ns. sivistyneesti tyyliin hieman viiniä ja naposteltavaa ja juttelua pienellä porukalla, ei tuo häiritse ketään, vaikka "naurunremakoita" olisi, eivät ne naapuriin kuulu häiritsevästi.
vert.
Ympäripäissään kaatuillaan ja oksennellaan jo rapussa, pullot kilisevät pitkin poikin käytävää kun tullaan joukouittain bileisiin, asunnossa laitetaan strereot olohuoneessa täysille, ja hoilotetaan samaan aikaan karaokea makuuhuoneessa, välillä Pera ja Make ottaa kunnolla yhteen ja alkaa painomaan asunnossa ja huonelakluja hajoaa, samaan aikaan Mirkku kirkuu taustalla jne.
Eiköhän niillä poliiseilla ole vappuna parempaakin tekemistä kuin tulla sanomaan HYS HYS!
Naapuri menee itse sanomaan että nyt möykkä pienemmälle ja jos ei tehoa niin otat nyt vapun jälkeen yhteyttä isännöitsijään ja teet valituksen ja ehkä saavat varoituksen.
Poliisi tulee vaan jos siellä tapellaan tai rikotaan paikkoja...
Päinvastoin! Jos asuu kerros- tai rivitalossa niin on huomioitava toiset. Oli sitten kyse biletyksestä, tupakoinnista tai muusta. Jos ei kykene huomioimaan toisia ja haluaa elää minäkään-elämää miten haluaa niin sitten tulee muuttaa omakotitaloon missä ei ole naapureita lähellä. Kyse on kohteliaisuudesta ja toisen huomioisesta Tai niihin kykenemättömyydestä.
Tämä oli kommentti viestiin " sitten pitää ostaa omakotitalo..."
Kyllä mä vappuna oisin katsonut juhlimista läpi sormien, jollei siellä nyt paikkoja ruveta rikkomaan/huonekaluja siirtämään.
Luultavasti juhlineet koko illan, joten olisivat sammuneet/kuukahtaneet vähän ajan päästä.
Riippuu tietysti, tuliko vain pari kaveria yöksi vai oliko kutsunut koko baarin jatkoille.
Mutta silti, olisit voinut kohteliaasti käydä sanomassa, että pitää musiikin kohtuullisena.
Meilkin jokainen aikuinen pystyy kyllä vähän väsyneenäkin töihin, tuskin nyt aivokirurgi olet. Ja jotenkin tohon olisi voinut varautua vaikka niillä korvatulpilla.
Mun mielestä olet vähän nipo. Poliisille voi soittaa silloin, kun häiritsevä juhliminen on jatkuvaa. Erilaisia talonyhtiön valitusväyliä kannattaa hyödyntää sitä ennen, ihan vaan vaikka käydä ensi viikon puolella sanomassa, että juhlinta häiritsee.
Nyt pilasit vaan muiden fiiliksen ja kuormitit poliisia. Ihan oikeasti kun ajattelet, niin heillä saattoi vappuna olla vähän muutakin tekemistä kun taata jonkun sairaanhoitajaparan aamuyönunet.
Juhliminen ei tarkoita metelöintiä aamuviideltä! Tuo ei ole kohtuullista. On ihan ok juhlia klo 23 asti kotosalla ja sitten jatkaa jossain muualla. Aamuyöstä ei saa palata asuntoon remuamaan. Ihmisillä on oikeus nukkua eikä kenenkään tarvitse juhlia enää aamuviideltä. Silloin juhlat eivät ole enää parhaimmillaan, vaan enää humalaista rellestämistä. Itsekin olisin soittanut poliisit. Naapurin olisi pitänyt tulla pyytämään anteeksi ap:lta.
Kummallista kun monet ovat sitä mieltä, että "kyllähän sitä nyt nukkumattakin selviää yhdestä työpäivästä". Itse olen sellainen ihminen, jolla menee pasmat aivan sekaisin jos nukun liian vähän. Ajatus ei kulje yhtään ja meinaan nukahtaa istuaalteen. Tulee myös fyysisesti huono olo ja oksettaa. Kaikkien työ kun ei tosiaankaan ole sitä mukavaa toimistotyötä, jossa voi vähän torkkuakin välillä.
Asun myös kerrostalossa ja käytänkin lähes joka yö korvatulppia, koska muuten heräilisin vähän väliä johonkin kolahdukseen tai puheeseen (naapurini jostain syystä saattavat aloittaa keskustelun klo 3 yöllä, johon paperiseinien takia herään joka kerta). Mutta jos bileet on oikeasti kovaa huutamista ja kolistelua sekä järjetöntä basson huudatusta ei ne korvatulpat auta juuri yhtään.
[quote author="Vierailija" time="01.05.2014 klo 11:33"]
Nyt pilasit vaan muiden fiiliksen ja kuormitit poliisia. Ihan oikeasti kun ajattelet, niin heillä saattoi vappuna olla vähän muutakin tekemistä kun taata jonkun sairaanhoitajaparan aamuyönunet.
[/quote]
Nyt kyllä erehdyit. Ne möykkääjät kuormittivat poliisia. Ne möykkääjät ensin pilasivat toisen unet, luuletko, että ap:lla on ollut heitä paremmat fiilarit? Ihan oikeasti kun ajattelet, heillä voi olla vappuna vähän selvittämistä virkavallallekin, kun eivät ymmärtäneet olla yöllä hiljaa.
Ravintolatkin sulkevat paljon ennen kello viittä, vaikka ovat ihan järjestettyjä juhlapaikkoja. Miten ihmeessä kuvittelet, että jossain asuintalossa, jossa on asuntoja ja öiseen aikaan ihmisiä nukkumassa voisi äänekkäästi juhlia paljon ravintoloiden sulkemisajan jälkeen?
Ihan samalla tavalla ravintola olisi kutsunut poliisit, jos se sama seurue ei olisi paljon aikaisemmin, sulkemisaikaan poistunut paikalta. Samalla tavalla poliisi olisi silloin kuormittunut siitä seurueesta, ei ravintolan takia.
[quote author="Vierailija" time="01.05.2014 klo 11:33"]
Tämä oli kommentti viestiin " sitten pitää ostaa omakotitalo..."
[/quote]
Luulot vaan heti pois tämmöisiltä bilettäjiltä. Ihmisillä on oikeus nukkua rauhassa kotonaan, bilettäjät voi vuokrata juhlapaikan tai siirtää bileet metsään.
Ovelle ei kannata mennä yöllä humalaisille mitään sanomaan, saa hankalan ihmisen maineen. Valittajan naama kun on tiedossa häiriköllä niin usein alkaa kaikenlainen kiusanteko selvinpäinkin, auton naarmuttaminen, pyöränkumien puhkominen ym muu mukava. Eli suosittelen soittoa poliisille, tulee kirjaus metelistä..
Jatkossa sitten ilmoitus isännöitsijälle kellonaikojen ja päivämäärien kanssa.
järejstyssäännöt pätevät vuoden jokainen päivä. Isännöitsijälle ilmoitus mahd monelta naapurilta niin hänvoi puuttua asiaan.
Kerrostalobileet ei lopu hymistelyllä vaan oikeilla keinoilla eli soitto poliisille, ilmoitus isännöitsijälle ja vaatimus asukkaiden poistamisesta talosta. Tähän tarvitaan 2 muun naapurin mukaantulo.
Meillä oli naapuri, joka juhli kahdesti kuukaudessa niin, että rappu raikui. Laittoi aina ilmoitustaululle lapun, että sorry, meillä juhlitaan, valitan häiriötä - luuli, että asia sillä selvä. Kaksi kuukautta tätä kuunneltiin, sitten tehtiin isännöitsijälle kaksi ilmoitusta ja 6 kk kuluttua kaveri joutui lähtemään omasta asunnostaan pois, koska ei sopeutunut talon sääntöihin.
Meidän rappu kovin hiljainen. Oli vappu tai juhannus. Tosin juhannuksena olen muissa maisemissa.