Lue keskustelun säännöt.
Muita syrjäytyneitä naisia?
11.12.2020 |
Täällä yksi syrjäytynyt, 26-vuotias nainen. Kavereita ei ole, ystävistä puhumattakaan. Lapsuudenperheeseen etäiset välit, viestitellään kyllä mutta ikinä ei olla oltu läheisiä. Ei kumppania, lapsia tai lemmikejä, enkä mitään noista haluakaan.
Viihdyn yksin, saan voimaa yksinolosta ja olen vahvimmillani yksin, mutta toisinaan sitä leikittelee ajatuksella että olisi joku, jonka kanssa tehdä asioita ja jolle voisi puhua. Ei ole ikinä ollut ketään jolle puhua, mutta niin on ollut aina, olen tottunut pitämään kaiken sisälläni. Olen ollut yksinäinen ja masentunut lapsesta saakka, olen kokenut koulukiusaamista, henkistä väkivaltaa ja hyväksikäyttöä mutta en ole ikinä apua saanut, ei ole kukaan huomannut tai ei ole vain kiinnostanut.
Kerran yritin aikuisiällä hakea apua kun oli todella paha tilanne, mutta ei otettu tosissaan. Enää en jaksa vaivautua, enkä rehellisesti sanottuna usko että kukaan voi auttaa, apua olisi pitänyt saada aikoja sitten, nyt on liian myöhäistä. Enää en edes halua apua.
Peruskoulun jälkeistä koulutusta ei ole, yritin kyllä hetken aikaa opiskella mutta olen liian tyhmä ja laiska ja oli muutenkin niin vaikea aika, ja nyt on liian myöhäistä eikä oikeastaan edes kiinnosta kun olen niin vanha.
Vähän harmittaa mutta minkäs teet, kotoa ei saanut minkäänlaista henkistä tukea, henkistä väkivaltaa vain.
Olen aina tuntenut itseni friikiksi, olen aina ollut jotenkin erilainen ja lapsena mietin usein että olenkohan hullu, olenkohan edes ihminen, onkohan muutkin ihmiset tällaisia. Mielikuvitusystäviä on ollut lapsesta asti paljon, myös nuorena ja vielä aikuisenakin. Jossain vaiheessa mietin että voisikohan minulla olla dissosiaatiohäiriö. Jotenkin lapsena tiesin ja kyseenalaistin asioita enemmän kuin lapsen pitäisi. Vaikka koulut meni penkin alle.
Nykyään olen hyvin pitkälti turta, tunteeton zombie. Olen kuin kivi. Kunnes taas katoan pimeyteen. Masennus tulee kausittain, joskus on hyviä jaksoja, mutta aina se pimeyden pirulainen nostaa taas päätään ennen pitkää. Ja silloin joko itken silmät päästäni ja olen itsetuhoinen, tai sitten vain nauran kaikelle, kuin mikäkin hullu. (Saattaa olla jokin suojautumismekanismi, tai hermoromahdus on lähellä..) Tosin viimeaikoina on tuntunut ettei enää jaksa reagoida mitenkään, jotenkin siihen pimeyteen on niin tottunut että se ei tunnu miltään, tai ehkä kotoisalta.
Töissä käyn ja olen aina pystynyt hoitamaan työni ja esittämään normaalia vaikka mikä olisi, mutta tuntuu että olen tikittävä aikapommi (jo pari kertaa kylläkin räjähtänyt) josta ei tiedä milloin pamahtaa.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä 27v syrjäytynyt. Ei ammattia, eikä päivääkään työkokemusta, jos ei lasketa työkokeilua ja työharjoittelua. Pari keskeneräistä koulua. Ihan fiksu olen kaikkien älykkyystestien mukaan kyllä. Ei kavereita. Parisuhde löytyy, jonka ympärillä elämä pyörii. Muuta ei ole, koska tuntuu, että se vaatisi muualle muuttamisen, alusta aloittamisen ja samalla eron tästä suhteesta, joka on pitänyt mut jotenkuten elämässä kiinni jo monta vuotta. Asun niin pienellä, tutulla ja ahdistavalla paikkakunnalla, ettei huvita juuri kotoa poistua yksinään yhtään mihinkään. Tunnen itseni myös liian vanhaksi jo, vaikka kaikki hokee minun olevan vielä nuori ja että ehdin käydä vielä vaikka mitä kouluja. Eri asia kyllä, onko niistä enää hyötyä sitten paljoakaan.
Hei olen sinua pari vuotta nuorempi ja olin ennen syrjäytynyt. Itselläni auttoi muutto ja paikkakunnan vaihto.
Tunsin samoin että en halua tai kehtaa poistua kotoani asuessani vielä vanhassa kotikaupungissani.
Nyt tuntuu että voin vihdoin hengittää ja toteuttaa itseäni.
Hienoa!
Muuttaminen kannattaa, tiedän kokemuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta teidän ”syrjäytyneiden” elämäntavoissa ei ole mitään väärää. On monia tapoja elää. Voitteko nyt oikeasti kuvitella, että vuosikymmenien yksinolon jälkeen ikinä viihtyisitte sosiaalisesti normatiivisessa elämässä? Kysymys kuuluukin, kärsittekö tilanteesta siksi, että oikeasti kaipaatte seuraa vai siksi, kun elämänne ei täytä yleisiä oletuksia ja vaatimuksia?
Sinäkö oletat, etteivät itseään syrjäytyneinä pitävät ihmiset tietäisi itse oman tilanteensa syitä ja seurauksia? Asenteesi haiskahtaa hieman holhoavalta - onko sen tarkoituskin?
No tuskin kovin moni ymmärtää, miksi ottaa asuntolainaa 200000€ ja käy töissä, josta ei nauti. Ihmiset kuvittelevat rakentavansa omaa elämää, vaikka todellisuudessa he rakentavat omia kulissejaan missä näytellä elämäänsä muille ihmisille.
Syrjäytyneiden kulissit eivät ole näyttelykunnossa. Mietin vain siis, että onko se todellisuudessa se asia mikä ahdistaa.
Aika harva syrjäytynyt ja itsensä syrjäytyneeksi ottaa asuntolainaa kaksisataatonnia ihan sen vuoksi, että pelkää, mitä muut hänestä ajattelevat. Sinulta ovat peruskäsitteet ihan hukassa.
https://kestavakehitys.fi/seuranta/tulkinnat/-/blogs/syrjaytymisen-torj…
Jo 30 vuotta sitten joku kirjoitti Hesarin yleisönosastolla, miten tavallisen ihmisen pieni elämä alkaa käydä harvinaiseksi.
Sellaisen, joka ei suorita vaan elelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta teidän ”syrjäytyneiden” elämäntavoissa ei ole mitään väärää. On monia tapoja elää. Voitteko nyt oikeasti kuvitella, että vuosikymmenien yksinolon jälkeen ikinä viihtyisitte sosiaalisesti normatiivisessa elämässä? Kysymys kuuluukin, kärsittekö tilanteesta siksi, että oikeasti kaipaatte seuraa vai siksi, kun elämänne ei täytä yleisiä oletuksia ja vaatimuksia?
Sinäkö oletat, etteivät itseään syrjäytyneinä pitävät ihmiset tietäisi itse oman tilanteensa syitä ja seurauksia? Asenteesi haiskahtaa hieman holhoavalta - onko sen tarkoituskin?
No tuskin kovin moni ymmärtää, miksi ottaa asuntolainaa 200000€ ja käy töissä, josta ei nauti. Ihmiset kuvittelevat rakentavansa omaa elämää, vaikka todellisuudessa he rakentavat omia kulissejaan missä näytellä elämäänsä muille ihmisille.
Syrjäytyneiden kulissit eivät ole näyttelykunnossa. Mietin vain siis, että onko se todellisuudessa se asia mikä ahdistaa.Aika harva syrjäytynyt ja itsensä syrjäytyneeksi ottaa asuntolainaa kaksisataatonnia ihan sen vuoksi, että pelkää, mitä muut hänestä ajattelevat. Sinulta ovat peruskäsitteet ihan hukassa.
https://kestavakehitys.fi/seuranta/tulkinnat/-/blogs/syrjaytymisen-torj…
Juuri tunti sitten luin jutun piiloköyhästä omakotiasujasta, jolla oli myymätön talo ja pelivelat. Kukaan ei olisi pinnalta nähnyt hänen oikeaa tilannettaan.
Minä oikeasti mietin, että olenko itse tuon viestin kirjoittanut tänne. Olen myös syrjäytynyt lähes samanikäinen nainen kuin sinä. Kiusaamista koin itsekin paljon ja olin jo nuorempana hyvin yksinäinen. Minulla ei ole ollut kavereita kuin lapsena viimeksi ja sen jälkeen ei oikeastaan enää lainkaan. Minäkään en ole saanut apua ja olin todella ahdistunut välillä. Vanhemmat eivät ole ikinä tavallaan tukeneet ja auttaneet missään ja koen siinäkin mielessä huonommuutta etten kelpaa heille ja eivät tavallaan tunne minua kunnolla. Lukion jaksoin vielä käydä, mutta sen jälkeen en ole enää päässyt eteenpäin. Opiskelemaan olen kyllä hakenut, mutta en ole päässyt ja samalla mietin pärjäisinkö ja jaksaisinko siellä kuitenkaan. Töihin minusta ei meinaa myöskään olla ja sosiaaliset tilanteet vaikeita osin kokemustenikin kautta. Koen olevani jotenkin ihan hukassa monesti ja jännitän kaikkea. Yksinäisyyttä on välillä vaikeaa kestää, mutta sitten tulee se ajatus etten varmaan enää tottuisi muiden seuraan ja olen tavallaan ollut niin pitkään yksin, etät ne tilanteet vaan väsyttävät, vaikka seuraa aina välillä kaipaankin. Minulla oli lemmikki, mutta sitäkään ei nyt enää ole.
Tulevaisuus pelottaa monesti ja en koe pärjääväni kunnolla. Minulla on myös dissosiaatiota ja depersonalisaatiota ollut yläkoulusta lähtien. Nyt kaikki taas pahentunut. Pitkän aikaa olen myös kestänyt ihan hyvin, mutta nyt on jotenkin parin viimeisen vuoden aikana voimat lopussa myös fyysisesti. Olen todella väsynyt ja jotenkin heikko muutenkin. Alan vähitellen huolestua tämän takia ja jos mielenterveys ei ole ollut niin hyvällä pohjalla niin en enää kaipaisi mitään fyysisiä juttuja tähän vielä mukaan. Voisi sanoa etten ole näin surkeassa kunnossa vielä ollut koskaan. Alan vähitellen pelkäämään sitä, että jokin on pielessä ja kaikki ei ole enää hyvin. Ymmärrän sinua hyvin ja pahoittelut, kun voin kirjoittaa mitä sattuu kun oikeasti niin väsynyt olo nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Adhd, jospa onkin vain tarkkaavaisuushäiriö add- tekee asioita, muttei loppuun asti..päässä 'kohisee' asioita jos jonkinlaisia..huolimattomuus...sosiaalisten tilanteiden ahdistus, itsesyytökset näistä kaikista painaa mieltä; oravanpyörä pyörii..kyse voi olla add:stä. Lääkkeet vaivaan löytyy ja voi saada tasapainon. Psykiatrille lähete, joka diagnosoi.
Add aika yleinen invalidisoiva neurologinen oireyhtymä, nuorilla ja varttuneemmillakin naisilla.
Usein ko. ihmiset ovat jo nuoruudessaan kokeneet erilaisuutta muihin nähden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta teidän ”syrjäytyneiden” elämäntavoissa ei ole mitään väärää. On monia tapoja elää. Voitteko nyt oikeasti kuvitella, että vuosikymmenien yksinolon jälkeen ikinä viihtyisitte sosiaalisesti normatiivisessa elämässä? Kysymys kuuluukin, kärsittekö tilanteesta siksi, että oikeasti kaipaatte seuraa vai siksi, kun elämänne ei täytä yleisiä oletuksia ja vaatimuksia?
Sinäkö oletat, etteivät itseään syrjäytyneinä pitävät ihmiset tietäisi itse oman tilanteensa syitä ja seurauksia? Asenteesi haiskahtaa hieman holhoavalta - onko sen tarkoituskin?
No tuskin kovin moni ymmärtää, miksi ottaa asuntolainaa 200000€ ja käy töissä, josta ei nauti. Ihmiset kuvittelevat rakentavansa omaa elämää, vaikka todellisuudessa he rakentavat omia kulissejaan missä näytellä elämäänsä muille ihmisille.
Syrjäytyneiden kulissit eivät ole näyttelykunnossa. Mietin vain siis, että onko se todellisuudessa se asia mikä ahdistaa.Aika harva syrjäytynyt ja itsensä syrjäytyneeksi ottaa asuntolainaa kaksisataatonnia ihan sen vuoksi, että pelkää, mitä muut hänestä ajattelevat. Sinulta ovat peruskäsitteet ihan hukassa.
https://kestavakehitys.fi/seuranta/tulkinnat/-/blogs/syrjaytymisen-torj…
Juuri tunti sitten luin jutun piiloköyhästä omakotiasujasta, jolla oli myymätön talo ja pelivelat. Kukaan ei olisi pinnalta nähnyt hänen oikeaa tilannettaan.
Laitapa siis linkki, niin katsotaan, oliko hän syrjäytynyt vai ei, ja jos on, sopiiko yleistykseksi.
Täytin juuri 48 ja haen koulutukseen, joka poikkeaa täysin edellisestä työhistoriastani.
Nuorena, lama-ajan sivuun viskaamana, en olisi voinut edes kuvitella sellaista työtä, enkä juuri myöhemminkään. Ennen kuin viime vuosina.
Haaveita oli toki silloinkin. Kyllä niiden eteen kannattaa ponnistella, vaikka siihen menisikin puoli elämää.
Ap:n kannattaa testauttaa itsensä. Esim. naisten adhd on alidiagnosoitu.