Voiko samalla henkilöllä olla laaja-alaiset oppimisvaikeudet ja normaali tai korkea älykkyys?

Vierailija kirjoitti:

Tosiaankin kiertoilmaukset ovat moninaisessa käytössä, kun ei uskalleta puhua heikkolahjaisesta. "On haasteita siinä ja tässä" jne. Käytännössä jokaisella luokalla alkaa olla oppilas tai useampi, joka ei pääse normaalisti edes peruskoulua läpi. Se sentään alkaa aivan alkeista ja kumulatiivisesti edeten pitäisi normaalijärkinen omaksua vuosiluokkansa asiat. Kyse ei ole kvanttifysiikasta vaan perustaidoista! Nykyään on liikaa oppiliata, jotka eivät osaa edes lukea, laskea eikä kirjoittaa yläkouluissakaan. Helpotusta tehdään helpotuksen perään kokeisiin ja tehtäviin. Ei mitään järkeä. Apukoulut takaisin ehdottomasti. On järjetöntä kidutusta raahata normitunneilla täysin kyvytöntä läpi, vaikka on pönkitetty ja tuettu. Ei mikään laaja-alaisen erityisopetuksen resurssi riitä enää noihin.

Kannatan myös tasoryhmiä. Jos luokkaan osuu monta heikkolahjaista niin älykkäämmille tulee ongelmia mm. syrjäytymisvaara. Lisäksi jos huippuja ei tule, ei Suomeen tule uusia tutkijoita ja innovaatioitakaan.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on diagnosoitu laaja-alaiset oppimisvaikeudet sekä monimuotoinen kehityshäiriö ollessani ala-asteella. Dysfasiadiagnoosi löytyy myös, sen tosin taisin saada jo nuorempana.

Pärjäsin koulussa aina heikohkosti, minulla oli suuria vaikeuksia luonnontieteissä, käsitöissä, kotitaloudessa, liikunnassa ja kuvataiteessa.

Lapsena minulla oli suuria vaikeuksia lähes kaikkien äänteiden kanssa, vaikka opinkin aikaisin puhumaan. Papereissani on myös paljon mainintoja siitä, että koen turhautumista, koska aikuiset eivät ymmärrä puhettani. Puhun vieläkin todella epäselvästi, vaikka ikää on 18 vuotta.

En kyllä koe näistä diagnooseista juuri haittaa olleen, opiskelin normaalissa luokassa ja ainoastaan matematiikka oli mukautettu, kotitaloudessa ja käsitöissä tarvitsin avustajaa ohjaamaan käsiäni.

Sain kuitenkin peruskoulun päättyessä äidinkielestä ja yhteiskuntaopista stipendit, olen käynyt töissä normaalisti ja käyn tavallista ammattikoulua. Lukion keskeytin, kun en päässyt matemaattisia aineita läpi.

Miten selvisit normaalista oppimäärästä?

Vierailija kirjoitti:

Tunnen kehitysvammaiseksi luokiteltuja henkilöitä, jotka ovat kuitenkin älykkäitä.

Olenkin ihmetellyt, onko diagnoosi ihan oikea.

Käsittääkseni kehitysvammaisuus tarkoittaa, että älykkyysosamäärä on alhaisempi kuin normaalisti.

Kuitenkin joillain kehitysvammaisilla ei ole kyse älyn puutteesta, vaan enemmänkin toiminnaohjauksen ongelmista. Oppimiskykyä on, mutta sitten käytännössä tarvitaan tukea ja turvaa esimerkiksi kun lähtee asioita hoitamaan vaikka virastoon, lääkäriin yms

Ei ole vain yhdenlaista kehitysvammaisuutta. Joskus voi olla myös vaikea vetää rajaviivaa siihen, milloin kyseessä on laaja oppimisvaikeus ja milloin kehitysvammaisuus.

Henkilölle voi olla eduksi saada kehitysvamma-diagnoosi, jotta hän saa riittävästi tukea jokapäiväiseen elämäänsä.

Avun saaminen on ihan täysin kiinni niistä diagnooseista. Yhteiskunnan tukijärjestelmä on rakennettu niiden varaan.

Sulla on mennyt puurot ja vellit sekaisin. Ehkä vain sekoitat neurologiset häiriöt tai CP:n kehitysvammaan. Nehän ei katso älyä.

Olen elävän elämän todiste siitä että tämäkin yhdistelmä on mahdollista. Minulla todettiin lapsena laaja-alaisia oppimisvaikeuksia ja kävin ensimmäiset 2 vuotta erityisluokalla kouluakin. 

Myöhemmin opiskelin itselleni yliopistotutkinnon ja joku vuosi taaksepäin pääsin Mensaan. 

Itselläni oppimisvaikeudet liittyivät sairauteen ja kun se saatiin lääkittyä pois, olen pystynyt pääsemään kiinni ihan normaaliin elämään. 

Täällä on ollut puhetta Kiipulasta ym. erityisamiksista. Pojallani on Aspergerin syndrooma, joka hankaloitti elämää eniten yläkoulussa. Hän kuormittui siellä metelissä ja toiminnanohjauksessa oli ongelmia. Muistan, että eräs opettaja suositteli tuota Kiipulaa. Poika meni kumminkin tavalliseen amikseen opiskelemaan kuljetusalaa, josta on aina ollut tosi kiinnostunut. Voin sanoa, että koulu on mennyt loistavasti! Minusta liian vähän ymmärretään sitä, että kaikkia ei vaan kiinnosta pätkääkään yläkoulun teoreettinen opetus ja sitä pidetään syyttä vain laiskuutena tai tyhmyytenä. Jos on vastaavasti hyvin teoreettinen älykkötyyppi, ei kukaan häntäkään hauku tyhmäksi, jos hän on vaikka vähän hidas tai kömpelö kotitaloudessa tms. Ajatellaan vain, että hän on sellainen kuin on. Ennen kaikkea jos todistukseen tulee jotain kuutosta tai seiskaa, miettisin, voisiko pärjätä ihan tavallisessa amiksessakin. Niissäkin on eroja, ja täällä on ihan täydet opetustunnit ja laadukas opetus, ei mitään lorvailua. 

Vierailija kirjoitti:

Onko minulla laaja-alaisia oppimisvaikeuksia, koska minulla on diagnosoitu visuo-spatiaalinen, motorinen ja matemaattinen oppimisvaikeus? Olen kuitenkin kielellisesti lahjakas ja korkeastikoulutettu. Matematiikka on ylivoimaisen vaikeaa ja opettaja päästi lähinnä säälistä minut läpi lyhyestä matikasta.

En usko.

Korkeakouluopinnot edellyttävät melko hyviä tai vähintään keskitasoisia kognitiivisia taitoja. Myös kielellinen lahjakkuus kertoo yleensä jonkunlaisesta älykkyydestä. Korkeakouluopinnoissa pitää ymmärtää esimerkiksi syy-seuraussuhteita tasolla, johon "heikkolahjaiset" ei kykene.

Vaikka sulla on haasteita tietyissä asioissa niin kyllä sulla silti varmasti sellainen "yleisälykkyys" tai päättelykyky on parempi kuin laaja-alaisista oppimisvaikeuksista kärsivillä.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on ollut puhetta Kiipulasta ym. erityisamiksista. Pojallani on Aspergerin syndrooma, joka hankaloitti elämää eniten yläkoulussa. Hän kuormittui siellä metelissä ja toiminnanohjauksessa oli ongelmia. Muistan, että eräs opettaja suositteli tuota Kiipulaa. Poika meni kumminkin tavalliseen amikseen opiskelemaan kuljetusalaa, josta on aina ollut tosi kiinnostunut. Voin sanoa, että koulu on mennyt loistavasti! Minusta liian vähän ymmärretään sitä, että kaikkia ei vaan kiinnosta pätkääkään yläkoulun teoreettinen opetus ja sitä pidetään syyttä vain laiskuutena tai tyhmyytenä. Jos on vastaavasti hyvin teoreettinen älykkötyyppi, ei kukaan häntäkään hauku tyhmäksi, jos hän on vaikka vähän hidas tai kömpelö kotitaloudessa tms. Ajatellaan vain, että hän on sellainen kuin on. Ennen kaikkea jos todistukseen tulee jotain kuutosta tai seiskaa, miettisin, voisiko pärjätä ihan tavallisessa amiksessakin. Niissäkin on eroja, ja täällä on ihan täydet opetustunnit ja laadukas opetus, ei mitään lorvailua. 

Olen aiemminkin tässä keskustelussa kommentoinut, joten kirjoittelen lisää.

Itse pärjäsin kohtuullisesti isossa ryhmässä ja kaikkein helpointa oli istua etupulpetilla kuin takapulpetilla, joka oli kaikkein puheliaimpien lempipaikka. Terveystiedossa, kemiassa ja historiassa pärjäsin 7:ää ja yhteiskuntaopissa, äidinkielissä ja ruotsissa 8:aa saaden. Näissäkin lienee tekijänä se, että istuin etupulpetissa ne tunnit, jolloin oli helpompi kuulla ja nähdä. Tuntiaktiivisuuttakin oli jonkun verran. Kokeet ovat tietysti se tärkein osaamismittari, ja numerot olivat seiskaa ja kasia, äidinkielessä hyvällä tuurilla jopa ysikin. Ja nämä kaikki ilman tähtimerkintää (= yksilöllistetty).

Koulussa vain olisi pitänyt huomioida ujompi oppilas, joka koulukiusaamisen takia oli epävarma eikä halunnut "yleisöä" pelätessään itsensä nolaamista. Tämän takia minun oli vaikea keksiä jotakin tarinaa äidinkielessä, koska pelkäsin, että sille voitaisiin nauraa. Edelleen minulla on tällaisia tunteita, mutta asiatekstejä minun on sitten helpompi käsitellä, koska niissä on silkkaa faktaa eikä mitään satua. Olisin mennyt vaikka kotikoulun, jos äidillä olisi ollut resursseja sellaiseen, muttei sellainen yksinhuoltajana ja lapsen omaishoitajana olisi onnistunut.

Tähtimerkittynä selvisin matematiikasta seiskalla, joka tarkoittaisi ilman kyseistä merkintää nelosta tai vitosta. Siksi olinkin ammattikoulussa hieman kauhuissani, että miten selviydyn. Onneksi oppitunnilla oli prosenttilaskuja, joiden laskukaavat sisäistin edes väliaikaisesti ja kaupassakin lasken laskimella, että monta euroa 30 % tai 60 % on ja sitten vähennän sen normaalista hinnasta, jolloin saan tulokseksi alehinnan.

Matematiikalta kun ei missään välty, ei edes kotityö- ja puhdistuspalvelualalla, johon siirtymistä äiti ehdotti kun tuntui hotelli-, ravintola- ja catering-alan opiskelu hankalalta johtuen kilogrammojen ja grammojen hahmottamisesta vaa'an näytöllä. Aloin sitten näkömuistista keksiä, että milloin keittiövaaka näyttää 1 kg ja milloin 1 g. En halunnut "alentaa" arvoani enempää siivoustyöllä pelätessäni kiusatuksi joutumista, vaikka tiedän, että esim. sairaalasiivous on todella tarkkaa eikä siinä työssä ihan heikkolahjainen voi olla, ja järjen mukaan ymmärrän, että jos sairaalasiivouksessa hutiloi, niin se tarkoittaa infektioiden leviämistä sairaisiin ja huonokuntoisiin potilaisiin.

Ylitarkkuudesta ja hitaudesta pidän työssä, mutta ei vain fysiikka riitä ja käsien voimatkin alkaa tuntua heikolta, vaikka olen vielä 25-vuotias. Ei minulla ole älyäkään, vaikka jotkut saa minusta fiksun kuvan puhuessani eri ideologioista, politiikasta ja globalismista. En keksi mitään ammattikoulualaa näillä korteilla. Välinehuoltoonkin perehdyin kiinnostuessani työstä, jossa vaaditaan tarkkuutta. No, eipä varmaan reumaatikon voimalla niitäkään töitä tehdä. Kuitenkin olen pärjännyt tavallisissa töissä, mikä on ollut tavoitekin. Olisi itselleni turhauttavaa olla jossain avustavissa töissä tai työkyvyttömyyseläkeläisenä ollessani luonteeltani työteliäs työpaikalla. Se on minun alter ego, kun taas kotona olen ollut ja olen edelleenkin hieman laiska luonteeltani.

Vierailija kirjoitti:

Olen elävän elämän todiste siitä että tämäkin yhdistelmä on mahdollista. Minulla todettiin lapsena laaja-alaisia oppimisvaikeuksia ja kävin ensimmäiset 2 vuotta erityisluokalla kouluakin. 

Myöhemmin opiskelin itselleni yliopistotutkinnon ja joku vuosi taaksepäin pääsin Mensaan. 

Itselläni oppimisvaikeudet liittyivät sairauteen ja kun se saatiin lääkittyä pois, olen pystynyt pääsemään kiinni ihan normaaliin elämään. 

En nyt ihan usko, että sinulla olisi laaja-alaisia oppimisvaikeuksia, jolla tarkoitetaan juurikin 80-luvulla käytettyä sanaa heikkolahjainen. Se siis tarkoittaa matalaa älykkyysosamäärää, muttei täytä vielä kehitysvammaisuuden kriteerejä. Et kirjoittaisi noin hyvin heikkolahjaisena ja näytät tietävän vielä väliviivojen oikean paikan sekä yhdyssanat. 

Erityisluokalla käyminenkään ei ole "tuomio", vaikka joillakin vanhemmilla on tämä pelko. Se voi olla väliaikaista ja sieltä voi siirtyä isompaan ryhmään tai erityisopetusta voidaan osa-aikaistaa, jos tuen tarve vähenee. Ehkä sinun tapauksessa on käynyt niin, että pärjäsit osittain erityisopetuksen piirissä tai jopa kokonaan isossa ryhmässä.

Jotain vaikeuksia taatusti sinullakin oli, mahdollisesti on voinut olla muutaman diagnoosin kombo kyseessä kuten hahmotusvaikeudet, tarkkaavaisuuden ja puheen häiriöt. Esimerkkinä dysfasia näyttäytyy myöhemmin lukihäiriön kaltaisena tilana, vaikka puhe olisi muuttunut selkeäksi. On niin diagnoosin laadustakin kiinni, että miten kehittyy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on ollut puhetta Kiipulasta ym. erityisamiksista. Pojallani on Aspergerin syndrooma, joka hankaloitti elämää eniten yläkoulussa. Hän kuormittui siellä metelissä ja toiminnanohjauksessa oli ongelmia. Muistan, että eräs opettaja suositteli tuota Kiipulaa. Poika meni kumminkin tavalliseen amikseen opiskelemaan kuljetusalaa, josta on aina ollut tosi kiinnostunut. Voin sanoa, että koulu on mennyt loistavasti! Minusta liian vähän ymmärretään sitä, että kaikkia ei vaan kiinnosta pätkääkään yläkoulun teoreettinen opetus ja sitä pidetään syyttä vain laiskuutena tai tyhmyytenä. Jos on vastaavasti hyvin teoreettinen älykkötyyppi, ei kukaan häntäkään hauku tyhmäksi, jos hän on vaikka vähän hidas tai kömpelö kotitaloudessa tms. Ajatellaan vain, että hän on sellainen kuin on. Ennen kaikkea jos todistukseen tulee jotain kuutosta tai seiskaa, miettisin, voisiko pärjätä ihan tavallisessa amiksessakin. Niissäkin on eroja, ja täällä on ihan täydet opetustunnit ja laadukas opetus, ei mitään lorvailua. 

Olen aiemminkin tässä keskustelussa kommentoinut, joten kirjoittelen lisää.

Itse pärjäsin kohtuullisesti isossa ryhmässä ja kaikkein helpointa oli istua etupulpetilla kuin takapulpetilla, joka oli kaikkein puheliaimpien lempipaikka. Terveystiedossa, kemiassa ja historiassa pärjäsin 7:ää ja yhteiskuntaopissa, äidinkielissä ja ruotsissa 8:aa saaden. Näissäkin lienee tekijänä se, että istuin etupulpetissa ne tunnit, jolloin oli helpompi kuulla ja nähdä. Tuntiaktiivisuuttakin oli jonkun verran. Kokeet ovat tietysti se tärkein osaamismittari, ja numerot olivat seiskaa ja kasia, äidinkielessä hyvällä tuurilla jopa ysikin. Ja nämä kaikki ilman tähtimerkintää (= yksilöllistetty).

Koulussa vain olisi pitänyt huomioida ujompi oppilas, joka koulukiusaamisen takia oli epävarma eikä halunnut "yleisöä" pelätessään itsensä nolaamista. Tämän takia minun oli vaikea keksiä jotakin tarinaa äidinkielessä, koska pelkäsin, että sille voitaisiin nauraa. Edelleen minulla on tällaisia tunteita, mutta asiatekstejä minun on sitten helpompi käsitellä, koska niissä on silkkaa faktaa eikä mitään satua. Olisin mennyt vaikka kotikoulun, jos äidillä olisi ollut resursseja sellaiseen, muttei sellainen yksinhuoltajana ja lapsen omaishoitajana olisi onnistunut.

Tähtimerkittynä selvisin matematiikasta seiskalla, joka tarkoittaisi ilman kyseistä merkintää nelosta tai vitosta. Siksi olinkin ammattikoulussa hieman kauhuissani, että miten selviydyn. Onneksi oppitunnilla oli prosenttilaskuja, joiden laskukaavat sisäistin edes väliaikaisesti ja kaupassakin lasken laskimella, että monta euroa 30 % tai 60 % on ja sitten vähennän sen normaalista hinnasta, jolloin saan tulokseksi alehinnan.

Matematiikalta kun ei missään välty, ei edes kotityö- ja puhdistuspalvelualalla, johon siirtymistä äiti ehdotti kun tuntui hotelli-, ravintola- ja catering-alan opiskelu hankalalta johtuen kilogrammojen ja grammojen hahmottamisesta vaa'an näytöllä. Aloin sitten näkömuistista keksiä, että milloin keittiövaaka näyttää 1 kg ja milloin 1 g. En halunnut "alentaa" arvoani enempää siivoustyöllä pelätessäni kiusatuksi joutumista, vaikka tiedän, että esim. sairaalasiivous on todella tarkkaa eikä siinä työssä ihan heikkolahjainen voi olla, ja järjen mukaan ymmärrän, että jos sairaalasiivouksessa hutiloi, niin se tarkoittaa infektioiden leviämistä sairaisiin ja huonokuntoisiin potilaisiin.

Ylitarkkuudesta ja hitaudesta pidän työssä, mutta ei vain fysiikka riitä ja käsien voimatkin alkaa tuntua heikolta, vaikka olen vielä 25-vuotias. Ei minulla ole älyäkään, vaikka jotkut saa minusta fiksun kuvan puhuessani eri ideologioista, politiikasta ja globalismista. En keksi mitään ammattikoulualaa näillä korteilla. Välinehuoltoonkin perehdyin kiinnostuessani työstä, jossa vaaditaan tarkkuutta. No, eipä varmaan reumaatikon voimalla niitäkään töitä tehdä. Kuitenkin olen pärjännyt tavallisissa töissä, mikä on ollut tavoitekin. Olisi itselleni turhauttavaa olla jossain avustavissa töissä tai työkyvyttömyyseläkeläisenä ollessani luonteeltani työteliäs työpaikalla. Se on minun alter ego, kun taas kotona olen ollut ja olen edelleenkin hieman laiska luonteeltani.

Voin toki vielä mainita, että aion hakea kansanopiston järjestämälle yrittäjyyslinjalle. Pitkään minua on kiinnostanut kahvilayrittäjän ammatti johtuen yhdestä työssäoppimisjaksosta. Pop uppiakin olen jopa harkinnut.

Minulla on vain vielä epävarmuuttakin mukana. Annan tästä esimerkkitilanteen: kotona osaan käyttää espressokonetta ja mutteripannua sekä vaahdottaa maidon ottamalla oppia videoista ja ohjeista. Mutta kun tämä on tullut oikeassa työympäristössä eteen, tulee tunne että pitäisi olla kiireinen ja käteni jopa vapisee. Minua jopa askarrutti kermavaahdon tekeminen kahvidrinkkejä varten, vaikka olen kotonani tehnyt monesti Irish coffeeta ja tiedän, miten se kerma valutetaan lusikan avulla kahvin pinnalle.

Vikaa on varmaan minussa, kun minulla on se oma tapa tehdä asiat ja pelkään hieman tehdä samaa asiaa toisella tavalla, koska mietin että onkohan se vaikeaa ja entä jos epäonnistun. Yksin ollessa tosin uskallan tehdä. Minua on helposti pelottanut olla arvostelujen kohteena johtuen kiusaamisesta, joka näkyi pään aukomisena. Tämä on johtanut siihen, että miksi kommunikoin lähinnä kirjoittamalla eikä tarvitse pelätä hyökkäviltä kuulostavia reaktioita toisin kuin puhuessa.

Yläkoulun opena olen ihan konkreettisesti nähnyt huonon oppijan ja oikeasti heikkolahjaisen eron: edellä mainitut ovat kutosen oppilaita, kuitenkin heillä on sosiaalisisa tilanteissa pelisilmää sekä huumorintajua ja he antavat itsestään reippaan vaikutelman. Heillä on mahdollisuus päästä oppisopimuksella opiskelemaan itselleen ammatti. Sitten taas nämä todelliset heikkolahjaiset ovat aivan pihalla sosiaalisista kuvioista ja ovat helposti vahvempien vietävissä, ehkäisystä huolehtiminen on erityisen tärkeää heidän kohdalla ja tarvitsevat ehdottomasti aikuisen vahvaa ohjausta. Nämä täysin heikot ovat nykyään ison ryhmän seassa oppimatta edes lukemaan ja perustiedoista ei ole hajuakaan. Työllistyminen on näillä ominaisuuksilla vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, ja siivoojaa kummemmissa töissä heitä ei näe. Ja siinäkin lähinnä heikomman aisaparina.

Tuli mieleen lukemani artikkeli viime keväältä, jossa aikuinen sai vasta ammattikoulun jälkeen keva-diagnoosin. On hyvin mahdollista, että näitä alidiagnosoituja heikkolahjaisia ja lievästi kehitysvammaisia roikkuu työvoimatoimistojen listoilla, joiden kohdalla ihmetellään, että miksi eivät työllisty tai opiskele. Peruskoulussa on mahdollisesti yksilöllistetty oppimäärää ja mahdollisesti ammattikoulussakin. Aika helposti tyydytään oppimäärän helpottamiseen sen sijaan, että otettaisiin ensin selvää missä viiraa. Peruskoulussa voidaan helpottaa asioita, muttei työelämässä: siellä ne todelliset ongelmat tulee vastaan.

Puolisollani on adhd, lukihäiriö ja dysfasia, eli ei aina ymmärrä lukemaansa ja kirjoittaa ilman oikolukuohjelmaa ihan mitä sattuu, eikä tule myöskään aina ymmärretyksi keskusteluissa. Hänelle suositeltiin yksinkertaisia, suorittavan tason töitä, keskivertoa pöljempi palikka kun kerran on noiden testien valossa.

Muuten hyvä, mutta valmistui sittemmin huippuarvosanoin ammattikorkeasta, työllistyi todella haastaviin asiantuntijatöihin ja opiskelee työn ohessa loisteliaalla menestyksellä maisteriksi. Väitöskirjaa odotellessa.

Vierailija kirjoitti:

Puolisollani on adhd, lukihäiriö ja dysfasia, eli ei aina ymmärrä lukemaansa ja kirjoittaa ilman oikolukuohjelmaa ihan mitä sattuu, eikä tule myöskään aina ymmärretyksi keskusteluissa. Hänelle suositeltiin yksinkertaisia, suorittavan tason töitä, keskivertoa pöljempi palikka kun kerran on noiden testien valossa.

Muuten hyvä, mutta valmistui sittemmin huippuarvosanoin ammattikorkeasta, työllistyi todella haastaviin asiantuntijatöihin ja opiskelee työn ohessa loisteliaalla menestyksellä maisteriksi. Väitöskirjaa odotellessa.

Kohdellaan normaalilla älyllä varustettua kuin kehitysvammaista eikä pidetä vakavasti otettavana. Mullekin ehdotettiin jotain helppoa alaa, kun on hahmotus- ja lukihäiriö. No hain mutten edes päässyt sinne helpolle alalle. Sen sijaan haaveilin kampaajan ammatista, jota pidettiin ihan vaikeana. No pari kertaa pääsykokeet meni vituralleen, mutta kolmannella kerralla onnistuin. Opiskella piti vapaa-ajallakin ja kampausten tekoon olen käyttänyt videoita apuna. Toimin aika ylihuollisesti kampausten ja leikkausten kanssa, jotta jälki olisi hyvää. Ei ole pelkoa että leikkaan jonkun pitkät hiukset kaljuksi tai joku lähtee pää vihreänä kotiin. Aika helposti ratsastetaan niillä diagnooseilla ja laitetaan normaaliälyinen nuori jonkun heikomman aineksen sekaan erityisryhmään, josta nämä heikommat todellisuudessa päätyy työpajalle. Siinä on tehty karhunpalvelus normaaliälyisellekin, jolla on vaikeuksia. On aika paljon perheestäkin kiinni odottaako vanhemmat mitään lapseltaan. Uskon että omien vanhempien koulutustasot ovat vaikuttaneet siihen, että ollaan oltu tarkempia kaikkien tukitoimien kanssa eikä olla suostuttu sellaisiin erityisryhmiin, jotka olivat käytännössä säilytyspaikkoja ongelma-ainekselle.

Vierailija kirjoitti:

Tosiaankin kiertoilmaukset ovat moninaisessa käytössä, kun ei uskalleta puhua heikkolahjaisesta. "On haasteita siinä ja tässä" jne. Käytännössä jokaisella luokalla alkaa olla oppilas tai useampi, joka ei pääse normaalisti edes peruskoulua läpi. Se sentään alkaa aivan alkeista ja kumulatiivisesti edeten pitäisi normaalijärkinen omaksua vuosiluokkansa asiat. Kyse ei ole kvanttifysiikasta vaan perustaidoista! Nykyään on liikaa oppiliata, jotka eivät osaa edes lukea, laskea eikä kirjoittaa yläkouluissakaan. Helpotusta tehdään helpotuksen perään kokeisiin ja tehtäviin. Ei mitään järkeä. Apukoulut takaisin ehdottomasti. On järjetöntä kidutusta raahata normitunneilla täysin kyvytöntä läpi, vaikka on pönkitetty ja tuettu. Ei mikään laaja-alaisen erityisopetuksen resurssi riitä enää noihin.

Ja mahdollisesti normaaleilla lapsillakin esiintyy luku- ja kirjoitustaidottomuutta älypuhelinten korvatessa kirjat sekä luovan tekemisen piirtämisestä ja leikeistä alkaen. Samalla myös motoriset taidot kärsii.

Vierailija kirjoitti:

Puolisollani on adhd, lukihäiriö ja dysfasia, eli ei aina ymmärrä lukemaansa ja kirjoittaa ilman oikolukuohjelmaa ihan mitä sattuu, eikä tule myöskään aina ymmärretyksi keskusteluissa. Hänelle suositeltiin yksinkertaisia, suorittavan tason töitä, keskivertoa pöljempi palikka kun kerran on noiden testien valossa.

Muuten hyvä, mutta valmistui sittemmin huippuarvosanoin ammattikorkeasta, työllistyi todella haastaviin asiantuntijatöihin ja opiskelee työn ohessa loisteliaalla menestyksellä maisteriksi. Väitöskirjaa odotellessa.

Tuo tyhmän identiteetti on helppo lätkäistä vain diagnoosien perusteella ilman, että katsotaan kokonaistilannetta. On paljon muitakin tekijöitä, jotka voi saada itsensä näyttämään heikkolahjaiselta muiden silmissä: masennus ja koulukiusaaminen esimerkiksi, jolloin motivaatio ja itsetunto vain laskee. Lätkäistään sitten nuorelle heikkolahjaisen polttomerkki tutkimatta juurisyitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lukihäiriökin on oppimisvaikeus ja sillä ei ole tekemistä älykkyyden kanssa. Ilmeisesti laaja-alaisella oppimisvaikeuksilla tarkoitetaan isompia ongelmia kuin lukihäiriötä. Enpä niistä tiedä, mutta kai ne voivat korreloida matalan älykkyyden kanssa.

Laaja-alaiset oppimisvaikeudet on sama asia kuin heikkolahjaisuus, jossa henkilön äo on alempi kuin keskiverrolla, mutta korkeampi kuin kehitysvammaisella.

Nykyään pitäisi olla poliittisesti korrekti, niin sen takia ei puhuta heikkolahjaisuudesta. Psykologin lausunnossa asia tuotiin kaunistellen esille: "Prosessointinopeus on erittäin heikkoa". On opettajankin vaikeaa päätellä tuon perusteella, että mistä on kysymys.

Kiitos vastauksesta. Eipä tuo termi maallikolle kerro, mistä on kyse. Omassa lapsuudessa vielä puhuttiin heikkolahjaisuudesta niin en tiedä nykyajan korrekteja termejä.

T. Tuo, jolle vastasit

Ei kuule aukea asianomaisillekaan, joita asia koskee. Jotkut vanhemmat kieltävät lapsensa heikkolahjaisuuden viimeiseen mieheen asti. Kotoa odotetaan, että opettajat tekee ihan taikatempun jotta lapsi saisi vähintään seiskan tai kasin. Nykyäänhän annetaan armosta vitosta ehtojen ja luokalle jättämisen sijaan tai annetaan kannustusmielessä kiva numero.

Vaikeudet tulee esiin myös taitoaineissa, ei osata hypätä edes yhdellä jalalla ja kotitaloustunnilla puurot palaa pohjaan ja laitetaan ruokalusikallinen suolaa yhden teelusikan sijaan. Silti näillä taidoilla haetaan kokkikoulutukseen eikä saada sitä normaalia ykköstä, vaan arvioidaan helpotetuin arviointikriteerein.

Työssä pitää tehdä monta asiaa samaan aikaan ja pitää osata kokonaisuuksien hallinta, sillä asiakkaina voi olla useita (moni)allergisia, joille pitää myös omat ruokansa tehdä. Kontimitaatioriskiä pitää välttää parhaansa mukaan, mikä ei tietenkään kaikissa ravintoloissa ja kahviloissa onnistu, mutta niistä tietysti tiedotetaan asiakkaille, jotta osaavat varautua. Ehkä jotkut avustavat työt keittiössä voi onnistua. Muistan ihan vastaavan tapauksen, jossa tällainen rajatapaus päiväkotiapulaisena oli antaa lapselle allergeenia sisältävää ruokaa. Ei ymmärtänyt, että ruoka-aineallergia voi olla tappava. Juuri sen takia hänen harjoittelu keskeytyi.

Omalla lapsella on laajat oppimisvaikeudet, jotka liittyy pitkälti kielellisiin haasteisiin. Lisäksi on keskittymisvaikeutta ja jonkinlaista ahdistushäiriötä. Asperger-piirteitä. Sit taas esim. avaruudellinen hahmotuskyky on hänellä erittäin hyvä, pystyy myös omaksumaan isonkin määrän pikkutarkkaa tietoa yms. Lukee ja kirjoittaa ikätasoisesti.. hyvät kaveritaidot, pienempänä oli vaikeuksia hillitä tunteitaan mutta nykyään osaa hillitä/käsitellä niitä järkevämmin.

Koulussa hänellä on erityinen tuki ja käy välillä pienryhmässä, mutta ei ole siis esim. kokeissa helpotuksia vaan tekee samat kuin muut. Lähes täysillä pisteillä suoritti kevään kokeet.

Väitän siis että laaja-alaiset oppimisvaikeudet ei välttämättä tarkoita alentunutta älykkyyttä. Toki voi olla että esim. meidän lapsella on väärät “diagnoositkin”, koska oireet voi olla monenlaisia, vaihtelevia, lisäksi lapset kukin kasvaa ja kehittyy omaan tahtiin. Joten, näissä usein mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Pääasia että lapsi saisi tukea aina kulloisenkin tuen tarpeen mukaan, ilman että tuijotellaan pelkkiä diagnooseja yms.

Ainahan niitä uravaihtoehtoja heikkolahjaisille löytyy Vihreiden puoluepolitiikasta asti. Yksi vaihtoehto on myös toimia tämän palstan moderaattorina: riittää kun sensuroit kaiken eriävän mielipiteen ja pidät huolen että punavihreää agendaa levitetään. Omilla aivoilla ajattelu on kiellettyä.

Vierailija kirjoitti:

Omalla lapsella on laajat oppimisvaikeudet, jotka liittyy pitkälti kielellisiin haasteisiin. Lisäksi on keskittymisvaikeutta ja jonkinlaista ahdistushäiriötä. Asperger-piirteitä. Sit taas esim. avaruudellinen hahmotuskyky on hänellä erittäin hyvä, pystyy myös omaksumaan isonkin määrän pikkutarkkaa tietoa yms. Lukee ja kirjoittaa ikätasoisesti.. hyvät kaveritaidot, pienempänä oli vaikeuksia hillitä tunteitaan mutta nykyään osaa hillitä/käsitellä niitä järkevämmin.

Koulussa hänellä on erityinen tuki ja käy välillä pienryhmässä, mutta ei ole siis esim. kokeissa helpotuksia vaan tekee samat kuin muut. Lähes täysillä pisteillä suoritti kevään kokeet.

Väitän siis että laaja-alaiset oppimisvaikeudet ei välttämättä tarkoita alentunutta älykkyyttä. Toki voi olla että esim. meidän lapsella on väärät “diagnoositkin”, koska oireet voi olla monenlaisia, vaihtelevia, lisäksi lapset kukin kasvaa ja kehittyy omaan tahtiin. Joten, näissä usein mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Pääasia että lapsi saisi tukea aina kulloisenkin tuen tarpeen mukaan, ilman että tuijotellaan pelkkiä diagnooseja yms.

"Väitän siis että laaja-alaiset oppimisvaikeudet ei välttämättä tarkoita alentunutta älykkyyttä."

Tarkoittaapas! Googlaamalla löydät nopeasti tietoa ja näet mustaa valkoisella. Kyseessä alhainen älykkyys eli 70-85, vaikka luokitellaan vielä normaaliksi. Todellisuudessa nämäkin ovat täysin tuen tarpeessa, mutteivat ole riittävän vammaisia saadakseen kehitysvammaisille suunnattuja palveluita, mutta eivät ole kovin pärjääviä selviytyäkseen yleisopetuksesta. Erioten nykyinen tilanne on pahempi, kun tällaisilla ominaisuuksilla varustettu nuori on yli 20 oppilaan ryhmässä oppimatta edes lukemaan ja kirjoittamaan. Nämä heikot ei todellakaan ole niitä hitaita oppijoita, joita myös helposti pidetään tyhminä. Raadollisesti sanottuna heikkolahjainen on tyhmä.

Lapsenne ei välttämättä ole heikkolahjainen, vaikka on vaikeuksia enemmän. Lastanne tutkinut lääkäri ja psykologi varmasti tietänee tästä asiasta, joten jos hän olisi heikkolahjainen, niin eiköhän siitä olisi puhuttu. Ei ainakaan tänä päivänä kenenkään pitäisi vahingossa saada heikkolahjaisen papereita, ellei sitten toimita ammattitaidottomasti. Kyllä heikolle laaditaan täysin helpotettu opetussuunnitelma tai sitten suoriutuu heikolla hyväksytyllä arvosanalla 5.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun pojallani on todettu laaja-alaiset oppimisvaikeudet. En ole varma onko siitä diagnoosi?

Hänellä add ja lievä lukihäiriö niin epäilen itse että noiden vuoksi sai tulokseksi laaja-alaiset oppimisvaikeudet.

Minusta hänellä ei ole oppimisvaikeuksia.

On nyt 9-luokalla ja koulu menee keskinkertaisesti.

On yleisopetuksessa.

Jos lukee kokeisiin niin saa kasin tai ysin kokeesta. Lukematta tulee seiskoja ja valitettavan paljon jättää lukematta kokeisiin. Todistuksen keskiarvo kasin keväällä oli aika lailla tasan 7. Kaikki muut seiskoja paitsi uskonto oli 6 ja liikunta ja terveystieto 8. Käytös 8.

Opettajat eivät ole huolissaan.

Eikä ole mitään kehitysvammadiagnoosia.

Lääkitys add:hen on ja käyttää sitä. Viikonloppuna ei käytä eikä ihan aina arkenakaan mutta tärkeinä päivänä ottaa.

Eli voi olla mahdollista että on ihan normiälyllä varustettu tapaus. Tarkkaavuuden häiriö voi sotkea tulosta varmaan ja lukihäiriö myös.

Lukijäiriössäkin on kolme eri osa-aluetta. Voi olla niissä kaikissa pulmaa tai sitten vain yhdellä osa-alueella.

Lukijäiriön astekin voi sotkea tulosta.

Noiden tutkiminen on koulu- tai neuropsykologille peruskauraa. Eli ei todellakaan pitäisi mennä tutkivalle psykologille sekaisin lukivaikeus, ADHD ja laaja-alaiset oppimisvaikeudet. Niin eri ilmiöistä kyse ja tutkitaan eri tavoin. Veikkaan, että olet nyt ymmärtänyt jotain väärin, tai joku muu väärinkäsitys tuossa taustalla. Luultavasti lapsellasi ei ole oikeasti diagnosoitu laaja-alaisia oppimisvaikeuksia. Ehkä siitä on joskus ollut epäilyä ja se on jäänyt siitä mieleen. Tai joku opettaja käyttänyt termiä väärin. Koska jos todella olisi tuo diagnoosi, lapsi ei pärjäsi noin hyvin koulussa. Laaja-alaiset oppimisvaikeudet tarkoittaa tavallista matalampaa älykkyyttä, ei voi olla tuolla diagnoosilla normaali älykkyys tai sitten diagnoosi on ehdottoman väärä. Tai jos todella olisi tuo diagnoosi, olisi siinä käynyt todella poikkeuksellinen kämmi joltain taholta. Kolmas vaihtoehto on vielä, että opettajat arvioivat väärin ja lapsesi numerot eivät vastaa todellisuutta. Tuohon en kyllä usko, jos lasta opettaa useita eri opettajia.

Eli lapsesi oikeusturvan kannalta selvitä asia. jos lapsi on normaaliälyinen mutta hänellä on vanhat heikkolahjaisen paperit, ei saisi olla noin. Tarkkaavuuden vaikeudet, jostain lukivaikeudesta puhumattakaan, eivät sekoita psykologin tutkimusta niin että tulisi väärä positiivinen diagnoosi.

Terveisin juuri joululomansa aloittanut psykologi

Apua!

Pojalla ei ole hoitosuhdetta mihinkään paitsi koululääkäriin joka uusii vaan adhd lääkityksen reseptin. (Josta nyt puhutaan add:na)

Juuri se (resepti) uusittiin eikä puhuttu että keväälle olisi mitään uutta aikaa enää ellei tarvitse halutessa uusia reseptiä.

Täytyy nyt selvittää nämä asiat ihan pojan tulevaisuuden vuoksi.

Ei näköjään ole mikään "pikkujuttu" jos laaja-alaiset siellä lukee.

Poikaa opettaa useampi opettaja. Käytännössä joka ainetta opettaa eri ope.

Opettajat olivat saaneet täytettäväksi ennen tuota koululääkärikertaa laput joissa "rasti ruutuun" tarkkaavuuden seuraamisessa.

Lähes kaikissa lapuissa oli rasti että ei ongelmaa. Joissain lapuissa oli muutama "harvoin" merkintä. Mm siinä uskonnon opettajan lapussa.

Kyselyssä useita kohtia mm "liikutteleeko käsiään ja jalkojaan levottomasti", "onko vaikea keskittyä opetukseen" jne

Uskonto ei kiinnosta poikaa ja nyt pelkään että se on vitonen joulutodistuksessa koska saanut nyt viimeisestä kokeesta vitosen. Ja oliko sitä edellisestä kutonen?

Uskonto oli ainut kutonen ja se huonoin numero edellisessä todistuksessa.

Ja noista mukautetuista vielä eli tähdellä merkityistä joista joku ketjussa puhui. Tarkennan että pojallani ei sellaisia ole enkä ikinä suostuisikaan mukautettuun opiskeluun jos joku nyt sellaista ikinä ehdottaisikaan.

Mieheni opettaa erityisammattikoulussa ja hän sanoo että mukautettu voi olla ihan mitä vaan. Voi olla kympin rivi todistuksessa mukautettuja aineita. Se ei kerro osaamisesta juuri mitään. Sanoi että mieluummin vaikka se vitonen todistuksessa kun mukautettu kymppi.

Poikaan palatakseni vielä. Hänellä on hyvä kaveripiiri. Fiksuja tyyppejä. Ei rällää kylillä, omaa hyvät käytöstavat eivätkä ole sosiaalisesti kömpelöitä.

Yksi heistä, se paras kaveri, on ollut eskarista asti mukana.

Jos oikeasti saa arvosanoja normaalissa opetuksessa kutosesta kasiin, niin en suosittele Luovin, Kiipulan yms. koulutuksia. Toki tiedän että kyseisissä kouluissa voi opiskella mm. logistiikkaa, datanomiksi tai merkonomiksi, eikä heikkolahjainen kykenisi noita aloja opiskelemaan edes erityiskoulussa.

Kuitenkin se paperi on täysin arvoton työmarkkinoilla, vaikka olisi normaaliälyinen opiskelija diagnosoituna lukihäiriöllä. Sillä saa p*rseensä pyyhkiä. Erityisammattikoulun opetussuunnitelma palvelee eniten kehitysvammaisia, joille pitää nyt keksiä jotain puuhasteltavaa kolmeksi vuodeksi ja todellisuudessa sitten valmistutaan leikkitöihin tai työkyvyttömyyseläkkeelle.

Tämä on oikeasti ongelma. Luovissa ainakin opetus on paljon laadukkaampaa kuin perusasmiksessa. Kaikki on parempaa: resurssit, opettaja-oppilas -suhde jne. Mutta, mutta... vaikka työskentelen alalla itse, niin silti hakiessa työntekijää, sorttaisin luovilaiset heti pois. Valitettavasti erityisamis ei ole mikään meriitti työtä hakiessa, vaikka kuinka tietäisi koulutuksen sinällään voinut olla ihan yhtä vaativa ja toteutus jopa parempi. Kysymys on siitä, että harva työnantaja haluaa palkata tyyppiä, jolla on kehitysvamman tai laaja-alaisten oppimisvaikeuksien dg.

Just tuon takia en itse suostunut hakemaan Luoville, vaikka diagnoosi löytyy laaja-alaisista oppimisvaikeuksista. Olen jo tarpeeksi saanut kuulla olevani vammainen ja aivoton, joten aivan syystäkään en ole halunnut leimautua enempää. Tavallista koulua kävin osittain yksilöllistetysti, joten en olisi uskonut sopeutuneeni Luovin ympäristöön ja olisin tuntenut sen enemmän lastentarhaksi kuin kouluksi.

Tavallisen ammattikoulun ansiosta pääsin sentään suoraan töihin, josta sain tavallista palkkaa. Samassa ravintolassa suoritin viimeisen työssäoppimisjakson, jossa sain kiitosta ja työpaikkaohjaajakin kertoi, kuinka hyvin sisäistin asiat enkä ollut koko ajan kädestä pidettävä. Tällä hetkellä olen perheenjäsenen yrityksellä työkokeilussa, mihin sisältää asiakaspalvelua ja yksityisyystilaisuuksista vastaamista. Työtä joutuu tekemään yksinkin, koska perheenjänen on ainoa henkilö, joka vastaa koko paikasta. Edes hänkään ei tiedä, minkälaista salaisuutta kannan: olen heikkolahjainen. En ole kertonut siitä edes kumppanille, saati kavereille. Se on ollut ainaostaan minun, psykologin ja lääkäreiden välinen juttu.