Miksi sinua kiusattiin? Tiesitkö "syyn"?

Huora kuulemma olin. Henkisesti että fyysisesti kiusattiin.

Minulla oli pienet tissit, eli oli LAUTA, ja tämä tapahtui seiskaluokalla. En ole antanut anteeksi kolmenkymmenen vuoden jälkeenkään...

Olin kiinnostunut erilaisista asioista kuin muut pikkukylän koulun oppilaat, pukeuduin eri tavalla jne. Ylipainoa oli myös hieman enkä muutenkaan ollut mikään erityisen nätti tyttö, ns. normaalit tyttöjen jutut eivät kiinnostaneet. Vetäytyvästä ja hiljaisesta persoonallisuudestani huolimatta puolustin itseäni kärkkäästi ja sanoin takaisin kiusaamistilanteissa, mikä vain nauratti ja yllytti kiusaajia.

Ala-asteella kiusattiin, koska kehityin fyysisesti muita aiemmin mutta yläasteella muut ottivat onneksi kiinni.

Lähinnä, koska olin ujo. Kiusaajani ruotivat sitten kaiken minussa vartalon muodot, seksuaalisen suuntautumisen, karsastuksen, ihan kaiken. Kaikki mahdolliset viat ja puutteet minussa ruodittiin. Kiusaaminen tuhosi minut.

Minua kiusattiin ala-asteen lopusta yläasteen loppuun, koska uskalsin olla oma itseni (avoin, persoonallinen, herkkä, luotettava, teen mitä haluan lain puitteissa, puutun epäkohtiin). Hassua, aikuisiällä olen ollut samoista syistä pidetty ihminen.

Olin alipainoinen. Kiusaajat olivat sekä tyttöjä että poikia.

[quote author="Vierailija" time="28.04.2014 klo 14:34"]

Yksi poika alkoi haukkua rumaksi, ja parissa päivässä koko luokka lähti mukaan.

[/quote]

niin varmaan kävi minullekin. en osaa sanoa. nimeni on ulkomaalaistaustainen joten se oli jo "syy" sekä että olin hoikka ja pitkä sekä aika itsevarma pienenä. nykyään en. kiusaaminen jatkui jatkuvana vähättelynä, ruma=tyhmä, läski, ei kelpaa ym. en vieläkään kelpaa itselleni ja itsetunto-ongelmat ovat myös mukana arkipäivässä vaikka eivät kenties ulospäin näy.  kiusaaminen oli jokapäiväistä vähättelyä, nimittelyä ja haukkumista, koko luokka sitten omaksui sen tavan pikku hiljaa kohdella minua. en ollut ainut jolla oli samanlainen kohtalo, asiaan ei puututtu ikinä. luulin että syy oli että olin niin kamala.

poikia, varmaan koska olin herkkä,ujo,arka

Vaihdoin koulua kolmannelle mentäessä ja uudessa koulussa syrjintä alkoi. Ensin ehkä sen vuoksi että olin uusi, sitten siksi että olin nörtti hikari. Jotkut tytöt eivät kai kestäneet sitä että sain hyviä numeroita helposti. Pukeuduin myös ala-asteella lapsellisemmin kuin suurin osa, käytin mm. värikästä tupsupipoa (jäänyt erityisesti mieleen). Luokkakuvissa eron näkee vallan hyvin. Osalla tytöistä on täysi meikki, joillakin muilla, esim. mulla saparot ja semmoista. Myöhemmin sen takia että en käyttänyt rintsikoita, ei kyllä ollut tarvettakaan. Surullisinta tässä on silti se että vaikka kuinka hyvin tiesi, miltä syrjiminen tuntuu niin tein ihan samaa myöhemmin itse yhdelle tytölle samassa urheilujoukkueessa. Onneksi nykyään on sentään pyydetty anteeksi puolin ja toisin. Kunpa sitä joskus osaisi antaa omalle lapselle oikeanlaisia eväitä elämään...

Olin ujo ja hiljainen. Aika monella on tarve "nokkia" jos huomaavat lajitoverissa heikkoutta.

Nyt aikuisena en enää siedä kiusaamista, se loppuu tavalla tai toisella.

ujo, hiljainen jota oli helppo nälviä siitä. Kärsin myös ilmavaivoista enkä tiedä miksi. Kävin kaikki testit. Kiusattiin siis niistäkin. Kiitos pääkiusaajalleni joka oli poika. Olen antanut anteeksi enkä muistele yleensä menneitä mutta elämänmittaisen taakan aiheutti kiusaamisellaan. Taakan jota aina ei jaksaisi kantaa.

Koska mulla oli lapsuusiän epilepsia. Ja koska puhuin pikkuvanhasti.

Täytyy kuitenkin sanoa, että vaikka kiusaaminen jätti jälkensä, lopulta olen kuitenkin menestynyt ihan kaikilla mittareilla mitattuna (perhe, koulutus, työ, varallisuus jne) niin mielettömän paljon paremmin kuin kiusaajani, että tänä päivänä minun käy heitä sääli...

Olin lihava lapsi. Ei vaatine lisäselittelyjä tämä; lapset ovat julmia. Ja sanotaanko, että olen kai sitten elävän elämän ruma ankanpoikanen, koska lapsena ei kukaan olisi arvannut että minusta kasvaisi näinkin kaunis nainen kuin nykyisin olen. Kauneus ja rumuus ovat tietysti katsojan silmässä, mutta pidän itseäni hyvännäköisenä (ja mielestäni se on vain tervettä).

Olin myös kärkäs, äänekäs ja ärsyttävä lapsi, joten useat eivät varmaan yksinkertaisesti pitäneet minusta. Esiteininä pukeuduin eri tavalla kuin muut. Olin hyvä koulussa ja yläasteella myös kerroin kovaan ääneen olevani parempi kuin muut. Kaikista ärsyttävintä minussa kai oli kiusaajien mielestä se, etten ymmärtänyt pitää turpaani kiinni, vaikka kuinka kiusattiin. Kiusaaminen sattui ja itketi, mutta henkistä selkärankaani ei kukaan saanut katkeamaan. Tavallaan hyväksyin roolini kiusattuna, koska minulla oli toisaalta myös hyviä ystäviä, jotka pitivät minusta sellaisenani.

Kiusaaminen loppui lopulta jossain vaiheessa yläastetta, koska sekä minä että kiusaajat kypsyimme: minä opin, etten ole maailman napa, ja kiusaajat oppivat, että saatan sittenkin olla toisinaan ihan hyvä tyyppi.

Ala-asteella alkoi sukunimestä naljailu niin että sitä väännettiin eri muotoihin, tätä harrasti pää-asiassa pojat. Vieläkin aikuisena kuulee ja näkee kuinka se on joillekin paha ongelma (asia jolle itse ei voi mitään) vaikka itse en koskaan ketään tuomitse sen perusteella. Koulussa ei pahasti kiusattu, mitä nyt välillä haukuttiin asioista joista satuin pitämään. Opiskelu oli välillä yhtä tuskaa kun opettaja moitti mua milloin mistäkin mikä ei ollut hänen mielestä täydellisesti tehty. Yksi opiskelutoveri harrasti välillä piikittelyä ja haukkui mua selän takana kaikkien kuullen. Pahimmaksi kiusaaminen on mennyt vasta aikuisiässä, jolloin vahvat mielipiteeni ilmeisesti aiheutti sellaista kiusaamista joka on monien vuosien ajan vaikuttanut olemassa olooni ja koko elämääni..olen saanut paljon vihamiehiä ympärilleni vaikka en tahtonutkaan. Kaikki vaan sen takia että satuin olemaan eri mieltä asioista netissä, itse en koskaan hauku muita jos heidän mielipiteensä poikkeavat omistani. En ymmärrä miksi tuntemattomilla ihmisillä on niin paljon vihaa sisällään tällaista viatonta aikuista ihmistä kohtaan joka ei voisi edes kärpäselle tehdä pahaa???? Ja miksi jonkun sukunimi on joillekin kauhea ongelma?? Eihän se kerro mitään ihmisestä tai sen luonteesta suvusta puhumattakaan. Pahinta kaikessa on se että vihamieheni ovat tahranneet maineeni likapuheillaan ja joka paikassa on joku joka sanoo pahasti mut nähdessään tai katsoo vähän halveksien. Itse en jaksa vihoitella vuosikausia kenellekään mistään turhasta, ymmärtäisin jos olisin tehnyt jollekin pahaa tai hänen läheisilleen ym. mutta kun en ole tehnyt. Jos edes hetkeksi toisten haukkujat ja arvostelijat menisivät kohteensa asemaan niin ymmärtäisivät miltä toisesta tuntuu jos edes uskaltavat!!

Hmmm. Toinen silmäni karsastaa, vanhemmat oli köyhiä, olin pidempi kuin luokan muut tytöt.... Sain kuulla kolmen vuoden ajan päivittäin kuinka ruma olen. Välillä meni fyysiseksiksi, mua lyötiin täysillä käsivarteen ja sellaista.

Ei, en ole toipunut, vaikka elämäni on päällekatsottuna ihan hyvin on mennyt, toisin kuin monella kiusaajallani, joille se elämän huippuhetki taisi olla siellä yläasteella.

Mua kiusattiin monesta syystä, nyt jälkeenpäin mietittynä yks hauskimmista on ruskeat silmät. Näytti kuulemma siltä, että silmissä on kakkaa.

Kiusattiin hieman poikkevan ulkonäköseikan takia koko yläasteen ajan. Kiusaajat olivat poikia. En ole toipunut enkä varmaan koskaa toivukaan. Ikää on jo yli 30 vuotta. Olen elämässäni muuten hyvin menestynyt, mutta miestä en varmaan koskaan tule löytämään. Ihmisiin tutustuminen on vaikeaa ja en osaa olla normaalisti oikein kenenkään kanssa. 

Ja todistaa tasan sen, että psykologeilla on itsensä kanssa ongelmia.

[quote author="Vierailija" time="28.04.2014 klo 14:30"]

Olin aina luokan lyhin, vielä kuudennella luokallakin taisin olla 146 cm pitkä. En omistanut tissejä enkä edes topattuja rintaliivejä. Olin myös syvällisistä asioista kiinnostunut tyttö, joka oli taitava ja menestyvä koulussa. Tietenkin olin silloin hikari ja nörtti ja ties mitä.

Minua kiusasivat luokan suosituimmat tytöt, "hyvistä perheistä" tulevat prinsessat, jotka ne hymytyttöpalkinnotkin saivat.

Tuohon toiseen ketjuun viitaten, yksi on lentoemäntä, eronnut miehestään ja lapsia.

Toinen on lukenut kauppatieteitä ja on töissä jossakin Prismassa yms. Jäänyt kiinni työpaikkakiusaamisesta.

Kolmas kiusaaja sai vahinkolapsen 17-vuotiaana, on nyt jossakin tarjoilijana tms.

+ Minä olen psykologi.

[/quote]

Ala- ja yläasteella. Tiesin kyllä miksi mua kiusattiin, mutten ymmärtänyt. Nyt ymmärrän.

Ymmärrys auttoi pääsemään yli, en vihaa kiusaajiani, enemmän haluaisin että ne kiusaamisen perimmäiset syyt ois voitu välttää. Niin saattaisin olla vielä väleissä perheeni kanssa. Tapahtunutta ei kuitenkaan voi muuttaa, joten sen kanssa on elettävä. Ja mielestäni elän hyvin.

Luulen että kiusaaminen johtui ihan siitä että olin uusi luokalla, jotka olivat ollut tiivis porukka eskarista asti (vaihdoin koulua kakkosella). Mua haukuttiin ja jätettii selvästi porukoista pois. Oikeestaan heti kun luokalle tuli uusi oppilas, pääsin pälkähästä, sillä pojalla oli vielä vahingokseen hieman karsastavat silmät. Meistä tuli kavereita mutta onneksi minua ei enää otettu silmätikuksi, poikakin pääsi kiusaamisesta kun sai minun kautta kavereita muista luokalla. Meidän jälkeen luokalle tuli paljon uusia oppilaita ja vanhoja lähti, kiusaamine loppui. Yksi poika sitten kuitenkin otettiin taas vitosella silmätikuksi ja se poika joutuikin vaihtamaan koulua. En todella tiedä miksi häntä kiusattiin. Häntä kiusasi vaan pojat, kaikki tytöt oli hänen kavereitaan. Kai hänet sitten koettiin uhkana...