Lue keskustelun säännöt.
Tajusin kymmenen vuotta liian myöhään mitä haluan opiskella
27.04.2014 |
Kirjoitin ylioppilaaksi kymmenisen vuotta sitten. Opiskelin ammatin itselleni ja tein töitä. Sain pari lasta. Olen muuten tyytyväinen elämääni, mutta inhoan työtäni. Haluaisin opiskella täysin uutta alaa, mutta en saisi nykyisestä työstäni enkä tutkinnostani mitään hyvitystä. Toisin sanoen, aloittaisin reilu kolmikymppisenä täysin puhtaalta pöydältä. Elämäntilanne on hyvä opintoja ajatellen, talous kestäisi pitkätkin opinnot. En haaveile mistään erikoisesta uraputkesta, vaan mielekkäästä työstä kohtuullisella palkalla. Pelkään, että "juna on mennyt" eli nuoremmat menisivät oikealta ohi työnhaussa. Toisaalta ajatus nykyisessä työssäni olemisesta eläkeikään saakka tuntuu kamalalta. En usko, että terveyteni edes kestää niin kauan, koska työ on fyysisesti raskasta. Moni vanhempi kollega on usein sairauslomilla. Myös jatkuva uutisointi eri yritysten yt-neuvotteluista ahdistaa. Miten voin työllistyä valmistumisen jälkeen, kun ammattitaitoisia ihmisiä potkitaan jatkuvasti pihalle?
Aloituksestani tuli nyt lähinnä ajatusten virtaa, mutta toivottavasti tämä herättää edes jotain kommenttia. En ole kovinkaan hyvä ottamaan riskejä ja siksi jahkaan tämän asian kanssa.
Kommentit (32)
Kiitos tsemppaavista viesteistä! Tosiaan, kuten jo aloituksessa totesin, en ole kovinkaan hyvä ottamaan riskejä. Nykyisen ammattini valitsinkin varman työlisyyden vuoksi. Harmittaisi todella paljon opiskella useampi vuosi ja päätyä työttömäksi!
Minua kiinnostavia oppiaineita löytyy Helsingin sosiaalitieteiden laitokselta useampikin, mm sosiaalipsykologia ja sosiaalityö (en tosin haluaisi sossuksi). Eniten kiinnostaisi tuo sosiaalipsykologia. Haaste onkin löytää sopivat sivuaineet näinkin ympäripyöreille aineille. Sivuaineita kyllä ehtii pähkäilemään myöhemminkin, mutta nyt, kun en ole vielä ottanut viimeistä askelta tuntemattomaan, päähäni tulee kaikenlaisia "stressinaiheita".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.04.2014 klo 13:01"]
Kiitos tsemppaavista viesteistä! Tosiaan, kuten jo aloituksessa totesin, en ole kovinkaan hyvä ottamaan riskejä. Nykyisen ammattini valitsinkin varman työlisyyden vuoksi. Harmittaisi todella paljon opiskella useampi vuosi ja päätyä työttömäksi!
Minua kiinnostavia oppiaineita löytyy Helsingin sosiaalitieteiden laitokselta useampikin, mm sosiaalipsykologia ja sosiaalityö (en tosin haluaisi sossuksi). Eniten kiinnostaisi tuo sosiaalipsykologia. Haaste onkin löytää sopivat sivuaineet näinkin ympäripyöreille aineille. Sivuaineita kyllä ehtii pähkäilemään myöhemminkin, mutta nyt, kun en ole vielä ottanut viimeistä askelta tuntemattomaan, päähäni tulee kaikenlaisia "stressinaiheita".
[/quote]
tämä oli ap
Ja mihin työhön sosiaalipsykologina ajattelit päätyväsi? Moni joutuu tekemään kompromisseja saadakseen töitä sillä tutkinnolla.
Sosiaalityöstä valmistuu sossuksi tai tutkijaksi, järjestöhommiakin toki on.
Entä sitten? Nykyään aika moni joutuu opiskelemaan uuteen ammattiin vielä 50-vuotiaana, halusipa sitä tai ei kun entinen työ katoaa kokonaan. Mieti nyt vaikka hoitoalalle siirtyviä entisiä paperimiehiä, kun tehtaita suljetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä vielä hyvin ehtii. Minä aloitin kauan sitten keskeyttämäni opinnot uudelleen 41-vuotiaana. Nyt 9 vuoden kuluttua olen vihdoinkin valmistumassa. Opintojani on viivästyttänyt, kappas vain, työnteko, sillä löysin juuri minulle sopivaa alan työtä jo kaksi vuotta opiskeltuani. Tykkään työstäni ja haluan tehdä sen hyvin. Luulen, että aito innostus on se tärkein yksittäinen tekijä, joka takaa menestymisen. Varmasti paljon riippuu ihan siitäkin, miten sattuu onnistamaan, mutta silti. Aiemmin kärsin paljon työttömyydestä, ja epäilen, että työnantajat viimeistään siellä haastatteluissa huomasivat, etteivät minua ne työt ihan aidosti kiinnostaneet, vaikka sitä en itse tiedostanut, vaan luulin todella haluavani niitä työpaikkoja. Voin olla väärässäkin, mutta kyllä kokemukseni perusteella uskaltaisin veikata, että motivaatio on kaiken a ja o näissä asioissa, ja nimenomaan itse työn tuottama motivaatio eikä vain palkan, työympäristön tms. vaikutus.
[quote author="Vierailija" time="27.04.2014 klo 13:20"]
Ja mihin työhön sosiaalipsykologina ajattelit päätyväsi? Moni joutuu tekemään kompromisseja saadakseen töitä sillä tutkinnolla.
Sosiaalityöstä valmistuu sossuksi tai tutkijaksi, järjestöhommiakin toki on.
[/quote]
Mitä tarkoitat kompromissien tekemisellä tässä yhteydessä? Kyseessä on kuitenkin monipuolinen oppiaine. Toivottavasti olet linjoilla vielä.
Olen netistä lukenut paljon sosiaalipsykologien suuntautumisesta ja tällä hetkellä eniten kiinnostaisi henkilöstöhallinto tai asiakastyö.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin huomasin vasta myöhemmin, että haluan tehdä työkseni aivan muuta ja opiskella lisää. Olin jo hankkinut ammatin, lapsen yms. Lähdin silti opiskelemaan, nyt opinnot puolessa välissä ja olen onnellisempi kuin ikinä, vaikka ei vielä mitään varmaa työpaikkaa olekaan tiedossa.
Samassa tilanteessa. Vaikka kaikki taisi kommentoida, että siitä vaan, on asialla puolensa ja puolensa. Ikä tulee ihan oikeasti joissakin ammateissa vastaan ja siten estää työnsaannin. Ainakin jos haikailet toista sellaista tutkintoa, jossa osaaminen vasta alkaa siitä, kun valmistumispaperit on taskussa ja ko. työtä ehtinyt tehdä jonkin aikaa. Lääkärin työ nyt ainakin on ikuista oppimista ja vaatii vain vuosia työtä, että kokemusta kertyy, kirjoista ei millään opi kuin vaatimattomat perusteet.
Mutta suurin kynnys taitaa olla opintojen rahoittaminen ja niihin kuluva aika. Jos niihin on rahkeita, niin aina kannattaa opiskella. Työn saaminen on kuitenkin niin monitekijäinen juttu, ettei siihen aina voi pelkästään itse vaikuttaa, joten kannattaa tehdä asioita, jotka itseä kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin meidän oppiaineessamme (logopedia) on hyvin monenikäisiä opiskelijoita, eiköhän myös sosiaalipsykassa/sosiaalityössä! :) Monta alaa kannattaakin alkaa opiskella vasta vähän myöhemmin, kun tuntee itsensä ja omat vahvuutensa kunnolla.
Nyt vain lukemaan pääsykokeisiin! Onnea, että olet löytänyt oman juttusi! :)
Sama tilanne, ikää 29. Ahdistaa suunnattomasti ajatus palaamisesta entiseen työhöni hoitovapaan jälkeen... Näistä viesteistä sain kuitenkin toivonpilkahduksen mielekkäämmästä tulevaisuudesta :D KIITOS
[quote author="Vierailija" time="27.04.2014 klo 11:57"]
Itse jäin opintovapaalle 15 vuoden toimistotyöuran jälkeen ja opiskelen tällä hetkellä uutta ammattia täysin eri alalta. Opintorahasto maksaa suurinpiirtein ansiosidonnaisen verran kuussa opintorahaa (minulle n. 2000e/kk) eli ihan kivasti miehen kanssa pärjätään. :)
[/quote]
Niin ja siis ikää on 38 vuotta, mieheni opiskeli myös itselleen uuden ammatin johon valmistui viime vuonna ja hän oli opiskeluiden alkaessa jo 43-vuotias. :) Eli ap ei todellakaan ole liian vanha opiskelemaan!