Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
1-tyypin diabeteksesta
26.04.2014 |
Molemmilla vanhemmillani oli 1-tyypin diabetes. Nyt pystyn puhumaan molemmista menneessä muodossa, äitini kuoli 10 päivää sitten ja isäni jo 10 vuotta sitten.
Te, joiden lapsilla on tämä sairaus, tai vaikka itsellännekin, miten näette tulevaisuuden? Pelkäättekö, että lapsenne / itse menee iän mukana huonoon kuntoon kaikkine sairauden mukana tuomien lieveilmiöiden vuoksi? Isäni kuoli 53-v. ja äitini 61-v. Itse olen terve ja kiitollinen siitä.
Kommentit (6)
Mun lapsella on sellainen geeniyhdistelmä, että varmasti puhkeaa 15-vuotiaaseen mennessä, mutta voi puhjeta jo piankin. Vielä ei ole puhjennut. Nykyään on kuitenkin niin hyvää tämä seuranta, että tauti huomataan ennen kuin se ehtii mennä pahaksi ja tehdä paljon vahinkoa. Tottakai mua huolettaa, myös se, miten lapsi ainakaan hoidoista itse selviää ja jos sattuu teini-ikä samaan tai jos puhkeaa pienenä niin miten sitä pystyy valvomaan sokereita jne kun toinen leikkii ja huhtoo... Mut toisaalta kuitenkin luotan, että kyllä se siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehelläni on ollut diabetes pienestä lapsesta lähtien, vajaat 30 vuotta. Lieveilmiöinä parkkiintunut nahka ja arvet pistoskohdissa, jotkin kohdat lievästi tunnottomia varpaissa ja toinen silmä, jonka verisuonet repeilevät ja arpeutuvat -> näkö välillä tosi sumea. Tilanne pysyisi parempana, jos jaksaisi mittailla sokereitaan useammin ja pistelisi myös lyhytvaikutteista enemmän. Hällä tuppaa olemaan sokerit vähän yläkanttiin, kun matalasta tai siitä normaalista tulee niin huono ja vetämätön olo.
En ole koskaan ajatellut, että tulevaisuutemme toisi jotain muuta kuin tavallista elämää tullessaan. Voihan toki se päivä tulla, kun minä joudun ottamaan vastuun hoidosta, mutta eipähän sitä tiedä, vaikka itse jäisin huomenna auton alle ja mies saisi hoitaa halvaantunutta vaimoaan lopun elämäänsä.
Tämä kuuluu siihen sarjaan asioita, jotka on parasta ottaa päivä kerrallaan. Jos oikein tarkkaan miettisin, niin lapsen diabetes on kauhea asia kaikkine riskeineen. Tässä kuuden vuoden aikana on vain ollut pakko luottaa siihen, että kaikki menee hyvin (myös lähenevässä murrosiässä). En voi surra tulevaisuutta etukäteen vaan ajattelen optimistisesti. Silloin ei arki poikkea liian suuresti tavallisen perheen elosta ja olosta.
Harmi, kun tämä avaukseni lähti tuplana. Myös toisessa avauksessa vastauksia.
ap
Harmi, kun tämä avaukseni lähti tuplana. Myös toisessa avauksessa vastauksia.
ap
Alue: Aihe vapaa
Äidilläni on ollut 1 diabetes 42v, on nyt 73v ja diabeteksen aiheuttamia lisäsairauksia ei ole, veljelläni on ollut diabetes kahdeksan vuotiaasta on nyt 44v eikä hänelläkään ole mitään lisäsairauksia.
Kaikesta huolimatta paska sairaus, kiitollinen olen että minulla ei ole, eikä lapsillani eikä veljeni lapsilla, ainakaan vielä, toivottavasti ei koskaan.