Janita Lukkarisen hautajaiset siirtyivät, koska perheen ulkopuolinen henkilö toimitti testamentin seurakuntaan. Perhe ei ole saanut hautauslupaa tyttärelleen
Janita Lukkarisen isä kertoo perheen suuresta surusta, jota pahentaa erikoinen riita testamentista – "Olen miettinyt pääni puhki, miten saan tyttäreni hautaan"
Janita Lukkarisen hautajaiset siirtyivät, koska perheen ulkopuolinen henkilö toimitti testamentin seurakuntaan. Perhe ei ole saanut hautauslupaa tyttärelleen.
Surun murtama isä kertoo MTV Uutisille, että hänen tyttärensä nukkui ikiuneen Terhokodissa. Lukkarisen elämän viimeinen yö meni turvallisesti oman äidin ja isän välissä.
– Janita nukkui meidän välissämme viimeisen yönsä. Keskustelimme kuoleman jälkeisestä elämästä, ja lohduttelimme häntä.
Lukkarinen menehtyi 27. marraskuuta klo 10:05. Isä on kiitollinen, että sai viettää viimeiset päivät rakkaan tyttärensä luona.
Sisarukset jättivät jäähyväiset
Perheen nuoremmat lapset olivat kotonaan, kun Janita nukkui pois. Surullinen isä haki sisarukset Terhokotiin jättämään viimeiset jäähyväiset. Se ei ollut helppoa isälle.
– Valmistelin heidät hyvin, niin hyvin kuin isä pystyy valmistelemaan. Sanoin lapsille, että pidetään Janitan kuolema tiedossa vain perheen sisällä. Kehotin heitä puhumaan vain äidille tai isällä, jos on paha mieli.
Isä jäi sairauslomalle
Lukkarisen isä kertoo MTV Uutisille, että valtavan surun keskellä on myös murheita tulevien hautajaisten kanssa.
– Minun oli pakko ottaa sairauslomaa, koska en saa nukuttua. Olen miettinyt pääni puhki, miten saan tyttäreni hautaan, isä huokaa.
Janita Lukkarisen hautajaiset oli suunniteltu pidettäväksi 12. joulukuuta. Vielä ei ole kuitenkaan varmaa, milloin hänet saadaan viimeiseen leposijaan.
– Sen jälkeen surutyö vasta alkaa.
"Seurakunta on kieltäytynyt hautaamasta Janitaa"
Epäselvyys hautajaispäivästä johtuu seurakunnalle toimitetusta testamentista, jonka alkuperää ja todenmukaisuutta nyt selvitetään.
MTV Uutiset on nähnyt testamentin läheisten luvalla. Testamentissa lukee muun muassa, että kaikista hautajaisjärjestelyistä päättää perheen ulkopuolinen henkilö. Kyseinen testamentti on tehty vuonna 2018, ja siinä on muun muassa Janitan henkilötunnus väärin.
– Seurakunta on kieltäytynyt hautaamasta Janitaa, ennen kuin poliisi sanoo testamentin olevan väärennös.
Isä kiinnitti testamentissa myös huomionsa tyttärensä allekirjoitukseen, joka ei näyttänyt tutulta.
– Olemme selvittäneet, että Janita on tuolloin ollut todennäköisesti Loviisassa, kun testamentti on kirjattu Helsingissä. Vuosien aikana allekirjoitus saattaa muuttua ihmisellä, mutta ei sen niin paljon pitäisi muuttua kuin se on testamentissa, isä ihmettelee.
Isä kertoo perheen olevan hämillään tapauksesta eikä usko, että Janita olisi kirjoittanut sellaista testamenttia, joka seurakunnalle on toimitettu.
– Sisarukset olivat hänelle kaikki kaikessa, heille hän halusi jättää vaatteensa ja korunsa. Tämä omituinen testamentti puhuu ihan toista.
Esitutkinta aloitettiin
Perhe on tehnyt rikosilmoituksen testamentista. Hyvinkään poliisista vahvistetaan MTV Uutisille, että asiasta on aloitettu esitutkinta. Enempää asiaa ei voida kommentoida.
Isä julkaisi tyttärensä Instagram-tilillään koskettavan muistokirjoituksen, jonka Janita oli itse kirjoittanut. Koskettavaan päivitykseen tuli valtavasti sydämiä ja osanottoviestejä someseuraajilta.
– Minun piti julkaista se vasta hautajaisten jälkeen, niin kuin sovimme Janitan kanssa. Päivitys piti tehdä kuitenkin jo nyt, jos meiltä lähtee myös oikeus Janitan sometileihin väitettyyn testamenttiin vedoten.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/janita-lukkarisen-isa-kertoo-perhee…
__________
Tekeekö joku kiusaa - vieläkin - kun HETU on väärä ja allekirjoituskin erilainen?
Huh huh.
Kommentit (581)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä? Hän on virallisesti Seiskan toimittajan ja kuvaajan edessä kertonut toiveensa ja kenet hän haluaa hoitavan hautajaiset syyskuussa 2019. Sen pitäisi minusta olla kaikin tavoin sekä pätevä ja viimeisin versio hänen toiveestaan. Tuossa hautalaissa ei puhuta hautatestamentin pakollisuudesta vaan siitä, että vainajaa on ilmaissut toiveensa.
Asia on minusta harvinaisen selkeä. Asian piti hoitaa äiti ja vain äiti.Jos Janita Lukkarinen teki kirjallisen testamentin omaisuutensa ja hautaamisensa osalta, niin sen mukaan siinä sitten mennään.
Pahimmillaan tuota hautaamistakin saa riidellä pari vuotta käräjillä, hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa ennen kuin asia saadaan lainvoimaisesti ratkaistua ja vainaja päästään hautamaan.
Maallisen omaisuuden osalta ei taida Janitan osalta olla paljoa ainakaan rahamääräisesti riideltävää, kun julkisuuteen Janita itse kertoi viime vuonna viimeksi siitä miten on ulosotossa saatavia häneltä ja miten asuntokin meni alta häädön kautta. Eli lienee vainaja todettu eläessään useampaankin kertaa ulosotossa varattomaksi. Toki Janita on voinut viimeisinä elinkuukausinaan voittaa vaikka lotosta miljoonia, mutta se on hyvin epätodennäköistä. Eli jäämistössä taitaa olla lähinnä jotain henkilökohtaista irtaimistoa tyyliin vaatteita ja vähäarvoisia koruja ja sen sellaista.
Asianajajaliiton ohjeellinen tuntitaksi taitaa olla 200 euroa plus arvonlisävero. Sitä en tiedä miten Jarnalla ollut varaa palkata asianajaja hoitamaan kyseistä asiaa.
Jos teki. Sitähän nyt tutkitaan. Jos on pätevä. Sekin tutkitaan.
Sen lisäksi kun hautalaissa lukee, että vainajan ”toivomusta” kunnioitetaan se ei tarkoita vain hautatestamenttia, vaan kaikki toiveita ja silloin se viimeinen toive on pätevä ja jos ja kun pystymme kaikki lukemaan Seiskasta hänen syksyllä 2019 tekemän toiveen se on silloin pätevä ja viimeisin ja jonka mukaan kuuluu mennä. Muuten siinä lukisi hautaustestamentti., ei toivomus.
Suurin osa ihmisistä joutuu helvettiin ja he ovat sen täysin ansainneet. Vain aniharva pelastuu, hyvin hyvin harva.
Viimeisellä tuomiolla ei lueta armoa vaan oikeutta - ja Jumala on ehdottoman oikeudenmukainen .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä? Hän on virallisesti Seiskan toimittajan ja kuvaajan edessä kertonut toiveensa ja kenet hän haluaa hoitavan hautajaiset syyskuussa 2019. Sen pitäisi minusta olla kaikin tavoin sekä pätevä ja viimeisin versio hänen toiveestaan. Tuossa hautalaissa ei puhuta hautatestamentin pakollisuudesta vaan siitä, että vainajaa on ilmaissut toiveensa.
Asia on minusta harvinaisen selkeä. Asian piti hoitaa äiti ja vain äiti.Jos Janita Lukkarinen teki kirjallisen testamentin omaisuutensa ja hautaamisensa osalta, niin sen mukaan siinä sitten mennään.
Pahimmillaan tuota hautaamistakin saa riidellä pari vuotta käräjillä, hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa ennen kuin asia saadaan lainvoimaisesti ratkaistua ja vainaja päästään hautamaan.
Maallisen omaisuuden osalta ei taida Janitan osalta olla paljoa ainakaan rahamääräisesti riideltävää, kun julkisuuteen Janita itse kertoi viime vuonna viimeksi siitä miten on ulosotossa saatavia häneltä ja miten asuntokin meni alta häädön kautta. Eli lienee vainaja todettu eläessään useampaankin kertaa ulosotossa varattomaksi. Toki Janita on voinut viimeisinä elinkuukausinaan voittaa vaikka lotosta miljoonia, mutta se on hyvin epätodennäköistä. Eli jäämistössä taitaa olla lähinnä jotain henkilökohtaista irtaimistoa tyyliin vaatteita ja vähäarvoisia koruja ja sen sellaista.
Asianajajaliiton ohjeellinen tuntitaksi taitaa olla 200 euroa plus arvonlisävero. Sitä en tiedä miten Jarnalla ollut varaa palkata asianajaja hoitamaan kyseistä asiaa.
Mielikuvitusasianajaja ei maksa mitään ja samalla vaivalla se voi myös olla näitä maan huippuasianajajia.
Oikein hyvin päättyi tämä. Toivottavasti koko ketju katoaa.
Tämä oli Jarnan temppu saada julkisuutta. Tällä turhakkeella taitaa olla keinot vähissä pysyä lehtien palstoilla.
Vierailija kirjoitti:
Erikoista että tällä Jarnalla on jatkuvia riitoja siellä ja täällä. Tänäänkin jättänyt omien sanojensa mukaan 4 lähestymiskielto kannetta että kukahan siellä ja tuolla ja täällä riitelee. Joka päivä uhkailee ihmisiä rikosilmoituksilla ja ilmeisesti tekeekin näitä turhia juttuja ja hänen suurin huoli on että jotkut muut riitelevät. Huh huh.
Keltainen neste teettää kaikenlaista.
Vierailija kirjoitti:
Seiskan mukaan kyseinen ihminen on luovuttanut hautajaisten järjestelyn Janitan vanhemmille. Hyvä näin.
Hyvä että luovutti ajoissa. Piti kuitenkin vielä päästä sanomaan "kyllä mulla olisi ollut oikeus". Todellisuudessa jos asiaa olisi tutkittu yhtään sekuntia kauempaa virallisesti, olisi virallisestikin todettu että ei muuten ollut mitää oikeutta puuttua asiaan.
Kaikista todennäköisemmin testamentti on onneton väärennös. Toinen vaihtoehto on, että se on joskus tehty kännissä ja läpällä, mutta ilmiselvästi Janitalla itsellään ei julkisesti antamien lausuntojensa perusteella ole ollut tietoa tai muistikuvaa mistään testamentista. Tämä "ystävä" vielä pokkana väittää saaneensa vuonna 2018 päivätyn testamentin 2020 alussa, vaikka vuonna 2019 Janita itse on sanonut ettei ole olemassa testamenttia.
Vierailija kirjoitti:
Oikein hyvin päättyi tämä. Toivottavasti koko ketju katoaa.
t, jarna?
Toivottavasti testamentin aitous selvitetään ja jos se osoittautuu väärennökseksi niin asianomaisille väärentäjille on luvassa seurauksia, keitä lienevätkään.
Aika ihmeellinen testamentti kerta hetukin väärin
Jos ymmärrän oikein niin Janita oli Jarnan lapsen kummitäti, joten varmasti Janita on jättänyt jotain myös kummilapselleen mutta suurin osa luonnollisesti menee vanhemmille ja Janitan sisaruksille
Ihmiset ovat todella empatiakyvyttömiä. Omaisia syytetään nyt siitä, että hakivat julkisuutta tällä testamenttiajupakalla. Mitä ihmettä , olisiko pitänyt antaa hiljaa periksi ja antaa jonkun randomryypin päsmäröidä oman tyttärensä tahdon vastaisesti hautajaiset? Tehdä niistä joku ikioma show, vaikka omaiset haluaisivat vain surra ja järjestää hautajaiset niin kuin tyttären kanssa on sovittu.
Selvästi julkisuus myös auttoi: "ystävä" antoi erittäin pian periksi sen jälkeen, kun asia tuotiin julki ja ihmiset ottivat kantaa kaikkiin esiintulleisiin epäkohtiin.
Poliisitutkintaan vaan asia, ettei kaikenmaailman mielenvikainen pääse kuin koira veräjästä. Ei oo kaikki palikat kohdillaan tällä Jarnalla.
Vahvoja kipulääkkeitä saavan syöpäpotilaan ympärillä alkaa aina pyöriä kaikenlaista ystävää ja "ystävää". Siitä joukosta löytyy hyvin todistajat väärennetylle testamentille, jopa testamentin laatijoita.
Moni tulee vielä saamaan juttupalkkioita. Tarina ei pääty siihen, että vainaja pääsee haudan lepoon.
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla että jopa tämän Janitan kuoleman jälkeen kaikissa hänen asioissaan on epäselvyyttä?
Tulee mieleen Eveliina Lappalaisen perhe, joka kiusattiin lapsen murhan jälkeen henkihieveriin. Janitan perheelle nyt rauhaa ja tukea.
Luin mitä tuosta Jarna Lahdenvuosta kirjoitetaan. Hyvä luoja! Saako tuollainen ihminen vielä kulkea vapaalla jalalla?
Tuli puistattava olo lukiessani. Hänhän on sekaantunut yhteen jos toiseenkin juttuun.
Tyyppi vetäytyy koska ei halua sekaantua heidän riitaansa eli siihen "riitaan" minkä itse aiheutti toimittamalla testamentin seurakuntaan. Mielenvikast läpändeerus etten sanois.. Toivottavasti tajuaa jatkossa olla hiljaa jo.
Minä en ymmärrä miksi joku satunnainen paperi edes kelpaa testamentiksi? Pitäisi olla, että vain maistraatissa testamenttaajan allekirjoittama ja siellä säilytetty testamentti on pätevä. Näitä lippulappusia "löytyy" milloin mistäkin piironginlaatikosta ja raamatun välistä eikä ole mitään takeita kuka ne on tehny ja millä motiivilla.
Vierailija kirjoitti:
Aika ihmeellinen testamentti kerta hetukin väärin
Jos ymmärrän oikein niin Janita oli Jarnan lapsen kummitäti, joten varmasti Janita on jättänyt jotain myös kummilapselleen mutta suurin osa luonnollisesti menee vanhemmille ja Janitan sisaruksille
Suurin osa mistä? Tuskin Janitalla mitään jaettavaa on hautajaiskulujen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Testamenteissa on sotu ja muut tiedot juuri sitä varten, ettäne varmistavat henkilöllisyyttä. Jos sotu on väärä, ei ole vaikeaa saada paperia osoitettua pätemättömäksi (tai jopa väärennetyksi). Mutta omaisille tämä on varmasti raskasta. Toivon paljon voimia heille!
Siis sosiaaliturvatunnus on suositeltava, mutta ei pakollinen muotovaatimus. Sen sijaan testamenttaajan allekirjoitus ja kaksi esteetöntä, yhtä aikaa läsnäolevaa todistajaa on oltava - jos kyseessä on testamentti eikä vapaamuotoisempi hautaustahto.