Millainen on synnytyksen jälkeinen masennus?

ja kuvasi sitä niin, ettei aamulla olis jaksanut sängystä nousta ja odotti vain illan tuloa, ei jaksanut olla lapsen kanssa, ei jaksanut mitään. Lopulta elämä tuntui ihan mustalta. Kuulostaa minusta tosi kamalalta, ja kaukaiselta myös. Itselläni sylissä neliviikkoinen vauva, kolmas lapseni, eikä onneksi ole ikinä tuollaisia tuntemuksia ollut..

Nukkumisongelmia, ahdistusta rinnassa, pakkoajatuksia, pelkoa sekoamisesta, ei jaksa mitään, itkettää, tuntuu, ettei kukaa välitä ja ettei lapsetkaan rakasta kun huutavat vaanMutta lääkkeillä pääsin melko pian taas omaksi itsekseni :)

Just sitä se on että mikään ei kiinnosta eikä jaksa tehdä mitään. sängystä ei jaksa nousta, tuntuu vaan ettei ole mitään syytä vaikka onkin pieni lapsi. Itselläni ollut masennusta, ei pelkästään synnytyksen jälkeistä. Kyllä se aika toivottomaksi vetää.

synnytyksen jälkeen. Kumpaankin lapseeni olen heti oitis rakastunut ja kokenut hellyyttä ja läheisyyttä. Ahdistunut olo, pelot, huono olo fyysisesti alkaneet vasta paljon myöhemmin esim. 5-6kk lapsen ollessa. Johtunut itselläni osittain väsymyksestä ja toisen lapsen jälkeen parisuhdeongelmista ym muista asioista, ei lapsesta. Itselläni ei ollut masennusta ensimmäisen lapsen jälkeen.Masennukseen liittyy lapsuuden kokemukset ja äitisuhde ja niiden asioiden läpikäyminen, yksinäisyys, hormonaaliset asiat, väsymys, lapsen vaativuus, parisuhdeongelmat. Itselleni noista kaikista muodostui ylitsepääsemätön vyyhti toisen lapsen jälkeen.

Vauva tuntui vain niin vieraalle ja oli sellainen olo, että mun vauva on jossain muualla. Lapsi ei oikeastaan kiinnostanut yhtään. Täytyi pakottaa itsensä kiinnostumaan. Mitään hellyyden ja rakkauden tunteita en tuntenut. Vihasin jokaista hetkeä jonka lapsi oli hereillä. Istuin saunassa itkemässä ja toivomassa, että lapsi vain häviäisi jonnekin. Toimin kuin kone. Hoidin kaikki ensiluokkaisesti ja konemaisesti. Pidin lapsen itkua kritiikkinä minua kohtaan ja muutenkin vauva katsoi minun mielestäni minua arvostelevasti. Hän itki aina minun sylissäni ja mieheni sylissä ei koskaan. Koko lapsi vain tuntui niin väärälle. Lapsi oli toivottu ja haluttu, mutta kolmannen raskauskuukauden kohdalla oli vaan alkanut tuntua, että minun sisällä ei kasvanut minun lapseni.