Muistikuvia lapsuudesta, muistatteko äitinne karjuneenn ,suuttuneenne tai

karjui harva se päivä ja antoi tukkapöllyäkin milloin tarvis oli :) Ja kiitollinen hänelle olen että kuria piti...

muistan, meille on huudettu on tukistettu uhkailtu, olen saanut selkäsaunan (menin naapuriin ilman lupaa).



Pieni pelko pepun alla on eletty

Eikä meistä 8 lapsesta kukaan myöskään huuda, kiroile, uhkaile, tukista tms lapsille.



Meillä aina himassa asiallisesti keskusteltiin. Oppi meni kyllä perille, joskus ekalla kerralla, joskus 100 kerralla. Mutta hyvän kasvatuksen sain ja omille lapsille myöskin opetan hyvät tavat :)

eli äiti muistaakseni läiski säärille jollain risulla (ei mitenkään edes kipeästi)kun olin 5-vuotiaana lähtenyt vastapäätä olevaan maitokauppaan ja jäänyt sille tielle naapuriin leikkimään tuntikausiksi, äiti tietysti oli pelästynyt että mihin olen joutunut... Isä ei meille koskaan huutanut, riitti kun katsoi vihaisesti, niin johan tokeni villikin meno. Muistelen kaiken kaikkiaan lapsuuttani lämmöllä ja hyvillä mielin.

Veljeni teki paljon ilkeyksiä joista minua rankaistiin henkisesti ja fyysisesti. Tukkapöllyt ja nippaukset olivat silti pientä sen henkisen musertamisen rinnalla... :(

ja sitten luunappeja ja tukistelua pienempänä. Yhden ainoan kerran muistan isän ottaneen vyön käteensä ja uhanneen sillä. Olin jotain 13 tai 14 v. Muistan, että ärsytin häntä tahallaan ja kokeilin kuinka hänen hermonsa kestävät... Lopetin kuitenkin lopulta ärsyttämisen, kun ajattelin, että kohta saan siitä vyöstä. Isä hillitse hermonsa, enkä saanut vyöstä. Olin aika temperamenttinen lapsena ja myös teininä.

Siksi olen varmaan neuroottinen nykyään. Tietty muutkin asiat vaikuttaa, mut varmasti tuokin. Olen joutunut paljon ikäviä asioita pitämään sisälläni, koska inhosin äitin mäkötystä ja kiukustumista sekä henkistä painostamista, että piti aina olla ns. kiltti tyttö. Olen vieläkin katkera. Monesti hankalaa hänen auttaminen, kun aina välillä syyllistää jne.