Lue keskustelun säännöt.
Miksi joidenkin ihmisten seurassa tulee paha olo ilman mitään ilmeistä syytä?
07.12.2020 |
Tapasin eilen erästä sukulaisrouvaani ja huomasin taas, että joku puolitoista tuntia sen ihmisen seurassa jättää minut rättiväsyneeksi vielä seuraavanakin päivänä. Jopa miehestäni, joka on varsinainen seurustelu-upseeri, huomaa tämän rouvan seurassa yhä lisääntyvän kireyden ja ärtymyksen.
Kyseinen rouva on sinänsä hyväntahtoinen, ei koskaan sano pahaa sanaa kenellekään, ei puhu kenestäkään pahaa. Jos juoruilee, se on sellaista "Mirkunkin kissa putosi ikkunasta ja jäi ihme kyllä henkiin, voi voi sentään" -juttua, ei siis mitenkään ilkeämielistä tai arvostelevaa. Luonnehtisin tätä rouvaa lähinnä harmittomaksi hössöttäjäksi. Paitsi vaan, että toisin kuin harmittomat hössöttäjät yleensä, hän jättää muut ihmiset uupuneiksi tiskiräteiksi. Tai ainakin minut ja mieheni ja ilmeisesti myös lapsensa, nämä kun eivät pidä äitiinsä juuri mitään yhteyttä vaikka asuvat samassa kaupungissa.
Mistä tällainen yleensä johtuu? Ymmärtäisin, jos ihminen puhuisi tosi kielteisiä asioita tai pahantahtoisesti, mutta hänen puheensa (jota kyllä tulee paljon ja jäsentelemättömästi) on vain sellaista harmitonta hösäämistä.
Kommentit (34)
Voisko olla kyse siitä, että ei ole kauheasti mitään puhuttavaa ja se on sitten kuormittavaa, kun yritätte keksiä jutun juurta siitä Mirkun kissasta.
Tai siitä, että hän on se, joka tykkää kertoa juttuja ja toki hyvinä ystävinä teette parhaanne ja kuuntelette aktiivisesti, mikä jälleen kuormittaa paljon.
Tai, että hän on nyt vaan on vähän vieraampi ihminen ja sellaisen seurassa "pitää skarpata" ja se on kuormittavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On liian puhelias, vie liikaa tilaa höpöttämisellä.
Harmittoman hössöttäjän seurassa ei saa ehkä niin paljon omaa rauhaa kuin haluaisi. On omalla tavallaan energiasyöppö. Voi olla myös jos velvollisuudesta kutsuu ja ei ehkä oikeasti niin käy kemiat yhteen tai ei ole oman tyyppinen ihminen niin sellaisen seurassa väsähtää nopeasti. Ei siis oikeasti oikein pidä ihmisen seurasta vaikkei varsinaisesti ole mitään ihmistä vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Harmittoman hössöttäjän seurassa ei saa ehkä niin paljon omaa rauhaa kuin haluaisi. On omalla tavallaan energiasyöppö. Voi olla myös jos velvollisuudesta kutsuu ja ei ehkä oikeasti niin käy kemiat yhteen tai ei ole oman tyyppinen ihminen niin sellaisen seurassa väsähtää nopeasti. Ei siis oikeasti oikein pidä ihmisen seurasta vaikkei varsinaisesti ole mitään ihmistä vastaan.
Kaikki tämä pitää paikkansa minulle melkein kaikkien ihmisten kohdalla. Olen tosi erakkoluonne, eli joudun melkein kaikissa sosiaalisissa tilanteissa vähän pinnistämään ja näyttelemään ja olen väsynyt jälkeenpäin. Mutta tämä rouva vie sen potenssiin 500, ja väsymys tosiaan näkyy miehestäni, joka muuten jaksaa kaikki taloyhtiön mummelit ja suvun setämiehet ja jopa nauttii niiden kanssa juttelusta.
Jotenkin tuon ihmisen kanssa keskustelu on vähän kuin yrittäisi kommunikoida vieraalla kielellä jota osaa tosi huonosti. Pinnistät että kohteliaan kiinnostunut ilme pysyisi naamallasi, nyökyttelet ja yrität sanoa vaihtelevin frekvenssein "hmm" ja "juu" ja "vai sillä tavalla", että et vaan toistelisi itseäsi.
Ja kuitenkaan hän ei puhu mitään erikoista, höpöttelee vaan omiaan.
Jos lakkaan kutsumasta häntä, alkaa ihan jäätävä syyllistämiskampanja suvun puolelta. Suvussa on se ongelma, että kaikkien mielestä tätä rouvaa pitäisi hyysätä ja tukea, mutta kukaan ei jaksa häntä, joten sitä joka hiukankin näyttää luistavan vastuusta aletaan syyllistää: "Kyllä sinäkin jonain päivänä olet yksinäinen vanhus!" (vanhus=perusterve 65 v....)
-ap-
Se ettei oikeasti kohdata toisiaan. Nykyään on niin yleistä että meillä kaikilla vaa pyörii silmät päässä eikä olla läsnä. Kun ei ole läsnä niin ei opi tuntemaan toista ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt taisin tajuta. Huolimatta kiltteydestään ja harmittomuudestaan tämä rouva ei koskaan anna kenellekään mitään. Siis henkisesti. Keskustelu on sitä, että hän hölöttää niitä omia juttujaan, ei kykene kuuntelemaan muiden juttuja ollenkaan eikä keskustelemaan vaan asioista. Kaikki keskustelu on täysin arkipäiväisellä tasolla ja kaikkein mieluiten puhuu nuoruudestaan ja siitä ajastaan, kun lapsensa olivat pieniä. Joka tapauksessa enimmäkseen itsestään, paitsi jos on sattunut vahingossa näkemään uutisen vaikka lento-onnettomuudesta, sitä täytyy sitten porata, vaikka ei osaa kysyttäessä sanoa että mistä mihin oli lento.
Hän ei myöskään koskaan kutsu ketään kotiinsa. Ei koskaan. Joulunvietosta on aina kauhea syyllistämiskampanja, että kuka hänet ottaa. Itse hän sanoo, että "olen ajatellut että olen hyvin kiitollinen jos pääsen johonkin". Koskaan ei tule mieleen että voisihan hän itse kutsua ihmisiä jouluksi. Ei siis koskaan kutsu edes omia lapsiaan, vaan yrittää kerjätä että pääsisi katsomaan miten lastenlapset avaa lahjoja "ei tarvitse tarjota mitään".
Eli siis esittää nöyrää, mutta kuitenkin hänelle pitäisi koko ajan antaa jotain, ei itse anna mitään toisille, ei edes yritä antaa. Luultavasti hän ei edes ymmärrä, että muut eivät saa seurastaan yhtään mitään.
Jonkinlainen emotionaalinen vampyyri siis? Voiko sellainen olla, vaikka ei olisi mitenkään paha tai ilkeä tai manipuloiva ihminen?
-ap-
Tää rouva siis menee automaatti vaiheella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se ettei oikeasti kohdata toisiaan. Nykyään on niin yleistä että meillä kaikilla vaa pyörii silmät päässä eikä olla läsnä. Kun ei ole läsnä niin ei opi tuntemaan toista ihmistä.
Tämä itse asiassa on linjassa tuon edellisen viestini (nro 7) kanssa. Kohtaaminen ei ole mahdollista, koska ei ole todellista yhteyttä, joka olisi jotenkin vastavuoroinen. On vain imua. Hän yrittää imeä itseensä muista jotain maksimimäärän, että jaksaisi taas olla yksin. Ja hän on yksin siksi, että ei pysty kohtaamaan muita vaan on pelkkä energiaimuri.
Minulla oli itse asiassa tuossa vähän aikaa yksi ystäväkokelas, josta tuli samanlainen olo. No, alkuvaiheen ystävyys oli helppo lopettaa, kun tajusin että toinen on niin needy eikä pysty vuorostaan antamaan minulle mitään. Sukulaiset, varsinkin uhristatuksen saaneet, ovat vaikeampia. Saa väkisin sen ilkeän ihmisen maineen jos yrittää suojella itseään.
Tuon ystäväkokelaani tilanne muuten oli sikäli samanlainen kuin sukulaisrouvani, että samassa kaupungissa asuvat lapset eivät juuri yhteyttä pidä. Kannattaa siis varoa vanhempia naisia, jotka eivät ole väleissä lastensa kanssa. Siihen on joku syy...
-ap-
Toisaalta kyllä minussakin joku vika täytyy olla. Nyt kun ajattelen asiaa, olen elämäni aikana kohdannut hämmästyttävän monia tuolla samalla tavalla pahalta tuntuvia ihmisiä. Siis että niissä ei näennäisesti ole mitään vikaa, mutta tuntuvat imevän minut kuiviin eivätkä anna koskaan mitään.
Ehkä jotenkin vedän niitä puoleeni, tai sitten sellaisia on tosi paljon.
-ap-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en väitä olevani oikeassa, mutta epäilen jos sillä toisella ihmisellä on paha olls itsensä kanssa eikä kerro sitä rehellisesti vsan esittää että kaikki on hyvin ja sitten se olo tarttuu...
On naisia, jotka ovat ns. hyväntahtoisia, mutta pitävät narsistisia monen tunnin monologeja, eivätkä anna toiselle minkäänlaista tilaa tulla kuulluksi. Jää vain rättiväsynyt olo, kuin olisi juossut maratoonin, vaikka on joutunut vain olemaan paikallaan kuuntelemassa keskeytymätöntä puhetulvaa. Tällaisissa tilanteissa pitäisi vaan uskaltaa katkaista purramaisen tylysti saksilla leikaten puhetulva ja poistua paikalta. Tai katkaista puhelu. Elämä on liian lyhyt antaa omaa arvokasta aikaa energiasyöpöille. Voi myös laittaa kokonaan poikki tällaiset sukulais- tai kaverisuhteet ilman mitään anteeksipyytelyjä. Narsististen muka-hyväntahtoisten energiasyöppöjen kanssa on turha kuvitella rakentavan keskustelun onnistumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmittoman hössöttäjän seurassa ei saa ehkä niin paljon omaa rauhaa kuin haluaisi. On omalla tavallaan energiasyöppö. Voi olla myös jos velvollisuudesta kutsuu ja ei ehkä oikeasti niin käy kemiat yhteen tai ei ole oman tyyppinen ihminen niin sellaisen seurassa väsähtää nopeasti. Ei siis oikeasti oikein pidä ihmisen seurasta vaikkei varsinaisesti ole mitään ihmistä vastaan.
Kaikki tämä pitää paikkansa minulle melkein kaikkien ihmisten kohdalla. Olen tosi erakkoluonne, eli joudun melkein kaikissa sosiaalisissa tilanteissa vähän pinnistämään ja näyttelemään ja olen väsynyt jälkeenpäin. Mutta tämä rouva vie sen potenssiin 500, ja väsymys tosiaan näkyy miehestäni, joka muuten jaksaa kaikki taloyhtiön mummelit ja suvun setämiehet ja jopa nauttii niiden kanssa juttelusta.
Jotenkin tuon ihmisen kanssa keskustelu on vähän kuin yrittäisi kommunikoida vier
Jos hän on saanut muun suvun värvättyä hovikseen, joka syyllistää niitä "pahiksia", jotka ei häntä kutsu niin ei ole harmiton mummu tämä. Persoonallisuushäiriö haisee tänne asti. Emotionaaliset vampyyrit tulevat monissa muodoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ettei oikeasti kohdata toisiaan. Nykyään on niin yleistä että meillä kaikilla vaa pyörii silmät päässä eikä olla läsnä. Kun ei ole läsnä niin ei opi tuntemaan toista ihmistä.
Tämä itse asiassa on linjassa tuon edellisen viestini (nro 7) kanssa. Kohtaaminen ei ole mahdollista, koska ei ole todellista yhteyttä, joka olisi jotenkin vastavuoroinen. On vain imua. Hän yrittää imeä itseensä muista jotain maksimimäärän, että jaksaisi taas olla yksin. Ja hän on yksin siksi, että ei pysty kohtaamaan muita vaan on pelkkä energiaimuri.
Minulla oli itse asiassa tuossa vähän aikaa yksi ystäväkokelas, josta tuli samanlainen olo. No, alkuvaiheen ystävyys oli helppo lopettaa, kun tajusin että toinen on niin needy eikä pysty vuorostaan antamaan minulle mitään. Sukulaiset, varsinkin uhristatuksen saaneet, ovat vaikeampia. Saa väkisin sen ilkeän ihmisen maineen jo
Itseään pitää suojella SILTI.
Ja toiseksi: myös miehillä on red flag, ettei ole tekemisissä aikuisten lastensa kanssa. Kun lapset on pieniä voi itkeä vieraannuttamista sun muuta, mutta se ei toimi aikuisten lasten suhteen enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän peittää jännityksensä ja epävarmuutensa puhumalla paljon. Hänestä kuitenkin aistii ettei hän ole rento ja luonnollinen. Tämä tarttuu myös toiseen ja tilanne voi olla hyvinkin kiusallinen ja raskas.
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta kyllä minussakin joku vika täytyy olla. Nyt kun ajattelen asiaa, olen elämäni aikana kohdannut hämmästyttävän monia tuolla samalla tavalla pahalta tuntuvia ihmisiä. Siis että niissä ei näennäisesti ole mitään vikaa, mutta tuntuvat imevän minut kuiviin eivätkä anna koskaan mitään.
Ehkä jotenkin vedän niitä puoleeni, tai sitten sellaisia on tosi paljon.
-ap-
Se on se, että et osaa/uskalla vetää rajaa kun pelkäät syyllistämistä. Vampyyrit osaa lukea keneltä voi energiaa imeä.
Mitä sellaista hänelle on tapahtunut, että suku edellyttää paapomista? Kuka sen uhrin viitan on hänen harteilleen asettanut, hän itse vai suku?
Tutustu käsitteeseen energianvaihdon laki. Jos toinen on aina vain saamapuolella, energia ihmisten välillä "eltaantuu". Saaja käy tyytymättömäksi ja äkäiseksi, vaikka saisi kuinka paljon. Ja antaja tietysti menettää voimansa.
Jonkinlainen tasapaino ja vastavuoroisuus on välttämätöntä.
Tässäkin voisi auttaa niinkin pieni ele, kuin esimerkiksi jos hän vaikka kuuntelupalkaksi leipoisi kakun teille. Tai tietty kysyisi kuulumisia ja oikeasti kuuntelisi. Se ei kaikilta onnistu, niin jotain pientä muistamista takaisin. Kutoisi villasukkia puhuessaan.
Eniten tässä kiinnostaisi kuulla, miksi hän on uhri ja sukurasite?
Vierailija kirjoitti:
Hän peittää jännityksensä ja epävarmuutensa puhumalla paljon. Hänestä kuitenkin aistii ettei hän ole rento ja luonnollinen. Tämä tarttuu myös toiseen ja tilanne voi olla hyvinkin kiusallinen ja raskas.
Nämä hermostuksissaan höpöttävät ovat sietämättömiä.
Yksi tuttu suolsi puhetta viiden tunnin automatkan ajan. En saanut sanaa väliin. Harmitonta kilttiä höpinää. Olin ihan loppu ja raivoissani, kun päästiin perille.
Ex-anoppi taas piti puhetta yllä, jotta keskustelu pysyy hänen hallinnassaan. Se perustui pelkoon, että joku sanoo jotain, mistä hänen uhrimielensä pahastuu. Sama lopputulos. Olin väsynyt, raivoissani ja turhautunut.
Tämä on vanha ketju.
Miten menee nyt, ap?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmittoman hössöttäjän seurassa ei saa ehkä niin paljon omaa rauhaa kuin haluaisi. On omalla tavallaan energiasyöppö. Voi olla myös jos velvollisuudesta kutsuu ja ei ehkä oikeasti niin käy kemiat yhteen tai ei ole oman tyyppinen ihminen niin sellaisen seurassa väsähtää nopeasti. Ei siis oikeasti oikein pidä ihmisen seurasta vaikkei varsinaisesti ole mitään ihmistä vastaan.
Kaikki tämä pitää paikkansa minulle melkein kaikkien ihmisten kohdalla. Olen tosi erakkoluonne, eli joudun melkein kaikissa sosiaalisissa tilanteissa vähän pinnistämään ja näyttelemään ja olen väsynyt jälkeenpäin. Mutta tämä rouva vie sen potenssiin 500, ja väsymys tosiaan näkyy miehestäni, joka muuten jaksaa kaikki taloyhtiön mummelit ja suvun setämiehet ja jopa nauttii niiden kanssa juttelusta.
Jotenkin tuon ihmisen kanssa keskustelu on vähän kuin yrittäisi kommunikoida vier
Mulla on tuo sama työkavereiden kanssa, jotka puhuu vain lapsistaan.Siis kukaanhan ei sano mitään pahaa, mut jo vartissa oon ihan väsynyt, kun kukaan ei sanonut mitään kiinnostavaa.
On myös yksi ikäihmisen, jonka seurassa väsyn. Hällä on elämänpiiri iän myötä kapeutunut eikä oo muuta puhuttavaa kuin se Mirkun kissa ja lapsenlapsen koulutodistus.Häntä aioin kyllä jatkossakin tavata, ihan vain siksikin, että pidän sitä periaatteellisesti tärkeänä, ettei jää vielä enemmän yksin ja elämä kapeudu entisestään.
Uppista. Onko kellään muulla kokemusta tällaisesta?
Jos kyseessä olisi jotenkin ilkeämielinen ihminen, olisi helppo vaan olla olematta yhteyksissä. Monen muun sukulaisen kohdalla olen näin tehnytkin. Mutta kun kyseessä on kiltti ihminen, jota koko suku säälii, häntä tulee tietysti säälistä kutsuttua ja tuntee itsensä hirviöksi jos ei kutsu. On vaikea luottaa siihen omaan tunteeseen, että tämän ihmisen seura ei ole minulle hyväksi, kun sille ei tunnu olevan mitään syytä!
-ap-