Lue keskustelun säännöt.
Miksi joidenkin ihmisten seurassa tulee paha olo ilman mitään ilmeistä syytä?
07.12.2020 |
Tapasin eilen erästä sukulaisrouvaani ja huomasin taas, että joku puolitoista tuntia sen ihmisen seurassa jättää minut rättiväsyneeksi vielä seuraavanakin päivänä. Jopa miehestäni, joka on varsinainen seurustelu-upseeri, huomaa tämän rouvan seurassa yhä lisääntyvän kireyden ja ärtymyksen.
Kyseinen rouva on sinänsä hyväntahtoinen, ei koskaan sano pahaa sanaa kenellekään, ei puhu kenestäkään pahaa. Jos juoruilee, se on sellaista "Mirkunkin kissa putosi ikkunasta ja jäi ihme kyllä henkiin, voi voi sentään" -juttua, ei siis mitenkään ilkeämielistä tai arvostelevaa. Luonnehtisin tätä rouvaa lähinnä harmittomaksi hössöttäjäksi. Paitsi vaan, että toisin kuin harmittomat hössöttäjät yleensä, hän jättää muut ihmiset uupuneiksi tiskiräteiksi. Tai ainakin minut ja mieheni ja ilmeisesti myös lapsensa, nämä kun eivät pidä äitiinsä juuri mitään yhteyttä vaikka asuvat samassa kaupungissa.
Mistä tällainen yleensä johtuu? Ymmärtäisin, jos ihminen puhuisi tosi kielteisiä asioita tai pahantahtoisesti, mutta hänen puheensa (jota kyllä tulee paljon ja jäsentelemättömästi) on vain sellaista harmitonta hösäämistä.
Kommentit (34)
Ihmiset, joiden kanssa arvot eivät kohtaa yhtään. Ja se, kun tällaisia joutuu pakosta kuuntelemaan.
Näiden kanssa ei kykene yhtään minkäänlaiseen keskusteluun.
Myös sellaiset, joille yrittää kertoa oman mielipiteensä ja nämä vaan tyrmäävät ihan kaiken, kääntävät sen päälaelleen tai jopa nauravat/ alkavat haukkua tosikoksi ihan joka asiasta (*vaikka asia olisi oikeasti vakava).
Lyövät siis kaiken vitsiksi, eivätkä huomioi toisten tunteita pätkääkään.
Tunneälyn ja tilannetajun puute.
Omaavat äärimmäisen pilkkaavan tyylin.
Itse en jaksa näitä enää yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. Itse on mieleltään heilahtanut. Menisitkö ap. terapiaan, jotta oppisit itsekkin joskus sietämään erilaisuutta eri ihmisissä.
Minäminä- ihmiset. Ja näitähän nykyään riittää.
Just äskettäin jouduin tilanteeseen, jossa olisi tehnyt mieli huomauttaa käytöstavoista mutta en voinut.
Tai ehkä olisi vaan pitänyt, mutta sitten olisi itse joutunut kuuntelemaan valitusta miksi MINÄ olen tuollainen🤦
Tämä on mennyt ihan hulluksi.
Tosin ei kai sitäkään saisi sanoa...
Vierailija kirjoitti:
Ap. Itse on mieleltään heilahtanut. Menisitkö ap. terapiaan, jotta oppisit itsekkin joskus sietämään erilaisuutta eri ihmisissä.
Erilaisuuden sietäminen ei tarkoita sitä, että hyväksyy huonosti käyttäytymisen.
Varsinkin, jos kyseessä on suht normaalilla järjellä käyvä ihminen.
Kyllä tahallaan huonosti käyttäytyville ihmisille pitää voida sanoa asiasta. Ja sen sanomisen voi tehdä asiallisesti.
Koskee sekä nuoria, että vanhoja. Ja lapsiakin, jos tilanne vaatii. Ei kukaan opi mitään, jos saa pers*** ihan rauhassa.
Joo tiedän tämän. Ei aina tule sellainen olo mutta usein. Pienillä sivukommenteilla ja verraten millainen on muiden kanssa. TUNTUU toisinaan että yrittää jotenkin viestittää että et ole mitään. No, tiedän olevani yhtä arvokas kuin hänkin, joten eiköhän elämä tule hoitamaan tämänkin asian hänen kanssaan mikäli kokee olevansa jotenkin parempi. Jotkut oppii vasta kun on pakko nähdä totuus. Itse pidän ihmistä samalla viivalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä käy eräs sukulainen, toisinaan kutsuttuna jos on jotakin juhlantynkää. Toisinaan tulee omasta kutsustaan. Istuu tunnin pari, jos jotakin häneltä kysyy vastaa yhdellä tai kahdella sanalla.
Koskaan ei kysy miten joku asia meni josta on viime kerralla kerrottu. ( jokin selvittelyä vaativa tapahtuma, sairaus tai asia joista toiset tuttavat kysyvät) ei oma aloitteisesti kerro mitään.
Hymyilee tai tuijottaa seinille. On ihan töissä käyvä, normaalista käyvä ihminen. Kaikkien ei tietenkään tarvitse olla suuna päänä. Hän vain on outo ja voimia kysyvä. Miksi hän tulee jos ei halua puhua tai olla mukana.
Kahvit juo, tai syö jos tarjotaan, Poistuessaan nousee menee eteiseen pukee ja avaa oven ei aina sano edes hei. Ihmettelen kovasti.
Luulen, että hän on kasvanut negatiivisessa, raskaassa ympäristössä ja ei ole vielä siitä ymmärtänyt irrottautua henkisesti, koska ei itsekkään tajua millainen hän itse todellisuudessa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisko olla kyse siitä, että ei ole kauheasti mitään puhuttavaa ja se on sitten kuormittavaa, kun yritätte keksiä jutun juurta siitä Mirkun kissasta.
Tai siitä, että hän on se, joka tykkää kertoa juttuja ja toki hyvinä ystävinä teette parhaanne ja kuuntelette aktiivisesti, mikä jälleen kuormittaa paljon.
Tai, että hän on nyt vaan on vähän vieraampi ihminen ja sellaisen seurassa "pitää skarpata" ja se on kuormittavaa.
Jep. Tylsien ihmisten seura on kuormittavaa, vaikka mitään pahaa ei olisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Nyt taisin tajuta. Huolimatta kiltteydestään ja harmittomuudestaan tämä rouva ei koskaan anna kenellekään mitään. Siis henkisesti. Keskustelu on sitä, että hän hölöttää niitä omia juttujaan, ei kykene kuuntelemaan muiden juttuja ollenkaan eikä keskustelemaan vaan asioista. Kaikki keskustelu on täysin arkipäiväisellä tasolla ja kaikkein mieluiten puhuu nuoruudestaan ja siitä ajastaan, kun lapsensa olivat pieniä. Joka tapauksessa enimmäkseen itsestään, paitsi jos on sattunut vahingossa näkemään uutisen vaikka lento-onnettomuudesta, sitä täytyy sitten porata, vaikka ei osaa kysyttäessä sanoa että mistä mihin oli lento.
Hän ei myöskään koskaan kutsu ketään kotiinsa. Ei koskaan. Joulunvietosta on aina kauhea syyllistämiskampanja, että kuka hänet ottaa. Itse hän sanoo, että "olen ajatellut että olen hyvin kiitollinen jos pääsen johonkin". Koskaan ei tule mieleen että voisihan hän itse kutsua ihmisiä jouluksi. Ei siis ko
Muutama ajatus.
Ensinnäkin itselleni oli pitkään vieras ajatus, että ihmisten seurassa pitäisi "antaa" jotain. Olin varmaan 40 tai 50 vuotta, kun kuulin ensimmäistä kertaa tämän ajatuksia.
Aiemmin ymmärsin, että meidän kuuluu olla toisiamme kohtaan ystävällisiä tyyliin "tee muille kuten haluat itsellesi tehtävän". Sillä tavalla opetettiin, kun olin lapsi ja nuori.
Lopun piti sitten sujua itsekseen. Sitä ystävystyi niiden kanssa, joiden kanssa juttu sujui ja synkkasi ja tunsi olevansa samalla aaltopituudella.
Ajatus siitä, että muiden seurassa on annettava heille jotakin, tekee kommunikoinnista ja tapaamisista ikään kuin työtä.
Mutta se siitä.
Itse kysymykseen liittyen, on raskasta olla sellaisen ihmisen kanssa, joka ei kuuntele muita ja jota ei edes kiinnosta, mitä muilla voisi olla kerrottavana. Sellaisen kanssa ei saa oikein aikaan mitään keskustelua.
Tunnen yhden ihmisen, jolle on luonteenomaista puhua koko ajan antamatta suunvuoroa muille. Sen lisäksi hänen juttunsa poukkoilee nopeasti aiheesta toiseen ja samankin monologin aikana hän voi myös puhua ristiin. Yhdessä hetkessä hän sanoo yhtä ja seuraavassa taas vastakkaista mielipidettä. Tällaisten ajatusten perässä on vaikea pysyä ja se turhauttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kiinnosta minua kiinnostaa vsin oma elämä
Minusta se on jo kuormitttavaa jos ihminen puhuu kokoajan, ihan sama mitä puhuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti sukulaisrouva väsyy yhtä paljon teidän seurassanne. Teillä ei taida olla mitään aitoa sanottavaa ettekä välitä toisistanne.
Voi olla näinkin. Ehkä hän hössöttää ja pulputtaa täyttääkseen jotain kiusallista hiljaisuutta, joka heidän välillä vallitsee.
Ehkä kyseinen nainen on ylipäätään jotenkin kiusaantunut ja hädissään ihmisten kanssa, jos tapana kaikkien kanssa koko ajan pulputtaa ja höösätä niin, että kaikki ympärillä väsyy ja välttelee. Ehkä hänen pitäisi löytää rauha itsensä kanssa ja sitä kautta seestyä.
Kylläpä osui. Minulla on nyt 90-vuotias vanhapiikatäti, jota on perheemme kanssa hyyrätty ja passattu. Nykyisinkin soitan hänelle monta kertaa viikossa, jotta hän saa höpöttää muistisairaan pölinöitä. Keljuttaa soittaa, mutta on joku kumman suvun velvoite, koska hänen sisaruksensa miehineen ovat kuolleet.
Luultavasti sukulaisrouva väsyy yhtä paljon teidän seurassanne. Teillä ei taida olla mitään aitoa sanottavaa ettekä välitä toisistanne.