Onko ajattelusi pään sisäistä puhetta?

Erittäin abstraktia. Lähinnä sumua, josta poimin tarvittavan. Vasta, kun alan puhumaan tai kirjoittamaan saa se sumu muodon. Työskentelen mielelläni tekstien parissa ja kautta, jolloin se ajatus muotoutuu siihen "paperille".

Vierailija kirjoitti:

No en kyllä ymmärrä miten se ajattelu voi olla jotain muuta kuin puhetta pään sisällä. Niinku että jos tätä tekstiäkin kirjoittaessaan ajattelee niin eihän sitä voi ajatella mitenkään muuten.

No tekstin tuottaminen onkin oma juttunsa, siinä on pakko ainakin jollain metatasolla ikään kuin ajatella sitä että miten puhuisi sen tekstin.

Vierailija kirjoitti:

Kuulemma on kahdenlaista ajattelua.

Ei paljoa minulla. Ajatteluni tapahtuu sisäisenä prosessina, vaikkakin sitä helpottaa jos ajttelun käsitteillä on kielellinen vastine. Tämä tulee selvästi esille hyvin monimutkaisten ja monisyisten ongelmien ratkaisemisessa. Työni puolesta olen usein sellaisissa tilanteissa. Toisinaan tietää, että tässä on se ratkaisu, mutta sitä on vaikea ilmaista sanallisesti.  Vähän kielestäkin kiinni; äidinkieleni on suomi, mutta joskus on helpompi kuvata ratkaisu saksankielellä tai englanniksi - itse asiassa saksa sopii ilmiöiden täsmälliseen kuvaamiseen paremmin, englanti puolestaan epätarkkojen käsitteisen pyörittämiseen. Pari kertaa ratkaisun olen joutunut kuvaamaan matemaattisen kalkyylin avulla.

Joskus taas ongelmanratkaisussa auttaa suuresti se, että keskustelee ongelmasta toisen asiantuntijan kanssa. Ongelmavyyhtiä sanalliseen muotoon puettaessa sen eri osatekijät ja niiden suhteet kirkastuvat ja ongelmanratkaisu helpottuu.



 

Mulla on vassari,vihreä ja persu jatkuvasti äänessä. Hemmetinmoinen mökä yöt ja päivät.

Vihdoinkin löysin hyvän ketjun, saisikohan lisää keskustelua.

Mulla on sekä abstraktia että verbaalista ajattelua päällekkäin. Ääneen puhuessa abstraktille ajattelulle vapautuu enemmän tilaa. Se lienee syynä sille, että puhuminen auttaa jäsentelemään ajatuksia.

Itselläni se sisäinen puhe on muuttunut iän myötä ja traumojen käsittelyn jälkeen.

Aiemmin se oli hyvin hidasta ja muutenkin tekeminen edellä ja ajatus tuli monesti myöhemmin. 

Nykyään se on tarvittaessa hyvin analyyttista ja nopeasti asian monelta kantilta pohtivaa. Varmaan järkeäkin on enemmän tai sen pystyy nyt käyttämään.

Hienointa on se, että sen hälinän pystyy rauhoittamaankin lähes kokonaan. 

On kyllä vuosien harjoittelun tulos.

Vierailija kirjoitti:

Erittäin abstraktia. Lähinnä sumua, josta poimin tarvittavan. Vasta, kun alan puhumaan tai kirjoittamaan saa se sumu muodon. Työskentelen mielelläni tekstien parissa ja kautta, jolloin se ajatus muotoutuu siihen "paperille".

Ketjun aukaistessani mietin ajatusteni itsestäänselvästi olevan puhetta, keskusteluja. Päässäni puhuu aina joku, olinpa se sitten minä tai joku muu. Mutta toisaalta olen todella huono puhumaan, ja ilmaisen itseäni paremmin tekstinä. Hahmotan asiat paremmin kun saan ne tekstiksi, muuten ne ovat vain ääntä ja sanoja jotka leijuvat ilmassa.  

Minulla on kahdenlaista. 

Toinen on tunnepuolen ajattelu, sellaisen epäloogisen ajattelun ja aiheidenkäsittelyn puoli. Tämän osan "näen tunteina ja keskusteluina". 

Tämä on tavallaan tunteiden kautta käytävää ajattelua, jota "katselen" tunnetasolla. Tavallaan katson omia tunteitani ulkoapäin ja sen avulla ajattelen. Käyn myös tässä ajattelutavassa päänsisäisiä keskusteluja. 

Toinen tapa on loogista ajattelua varten. Siinä asiat, ideat, on järjestetty jonoon, kuten esim älykkyystesteissä. Asioiden välissä voi olla aukkoja ja ne noudattavat tiettyä kaavaa, "tapahtumajonoa", jonka on oltava tosi. Ajattelussa tosi-epätosi-tuntematon vaihtelevat, ja tätä jonoa käydään läpi valtavalla nopeudella niin, että jonossa on vain tosi-tuntematon vaihtoehtoja, ja kaikkien välivaiheiden on noudatettava tiettyä kaavaa ollakseen tosia. Syy-seuraussuhteet ovat oleellisia. Huomaan aina välillä kuinka aivot ottaa "kierroksia", kun lähden ratkomaan jotain pulmaa. 

Nämä jonon "osaset" on tavallaan laatikoissa olevia ideoita/sanoja/aiheita. Niillä ei ole kuvia ja ne on tosi yksinkertaisia ja selkeitä, mutta niitä on valtavasti. Abstraktiin ajatteluun tämä ei toimi, mutta loogisen päättelyn kanssa tämä on erinomainen tapa. 

Lisätään vielä, että minulla ei ole minkäänlaisia mielikuvia, en näe kuin mustaa enkä pysty muuhun. En myöskään kuule muiden ääniä pääni sisässä. Suurimmaksi osaksi pään sisällä on vain tyhjää ja hiljaista.

Tuoksu on ainoa ulkopuolelta aistin kautta tuleva kanava joka päätyy osaksi ajatuksia sellaisenaan. Kuvat ja äänet eivät tässä onnistu. 

Voisiko joku tehdä kunnollisen selonteon siitä mitä tämä abstrakti ajattelu oikeasti tarkoittaa? Pääsisi paremmin jyvälle näistä jutuista.

Abstrakti ajattelu minulla on sellaista epäloogista, johon ei voi vastata tosi-epätosi. Esimerkkinä vaikka tunteet. Ei ne ole yksiselitteisiä, eikä ilmene koskaan absoluuttisesti ja yksittäin. 

Esim. Rakastan miestäni, mutta välillä turhaudun häneen ja olen vihainen. Saatan olla myös katkera tai onnellinen. Tai kaikkia samaan aikaan tai osaa noista ja se vaihtelee eri hetkinä. Mikään ei ole absoluuttinen tosi tai epätosi.

Esim2. Mietin sisustusta. Voisin valita sinisen sohvan tai ruskeat nojatuolit. Tai lattiatyynyt. Mietin niiden hyviä ja huonoja puolia. Mikään näistä ei ole muuttumaton vaan kaikki voi olla tosia ja valintojen plussat tai miinukset riippuu konseptista ja omista haluistani sillä hetkellä. 

Esim3. Kirjoitan tarinaa. Se voi olla fiktio tai tosi. Se voi loppua lukemattomilla eri tavoilla ja mikään ei ole oikea tai väärä. 

Looginen ajattelu taas on enemmän sellaista, jossa vastauksia on vain "oikea" ja "väärä" (tosi/epätosi)

Esim jos otan viimeisen juuston jääkaapista (tosi) -> jääkaapissa ei ole juustoa (tosi). Looginen päättelyketju siis. 

Näin itse jaan erityyppiset ajattelut. 

/569

Up up

On mulla noita molempia, fiktiivisiä leikkikeskusteluja ihmisten kanssa missä puhe pulputtaa ja sitten sellaista abstraktia ajatuksen juoksua ja assosiaatiota, kun kuvittelen paikkoja, tapahtumia, luontoa, taidetta, muotoja, kuvia, fyysisiä asioita. 

Mulla sisäinen ääni, oikeastaan äänet haukkuvat ja nauravat:"sinä et osaa mittään, olet ruma kuin perse, mene pois täältä,. Ne ovat isäni," Pena isän kaveri, kylän akat

Pääni sisällä on erittäin kannustava ja viisas "puhujaääni". Joskus tuntuu että hän on paljon minua itseäni älykkäämpi, mikä on tietysti ristiriitaista, koska kaiketi "hän" on osa minua.

Joskus on tullut mieleen,että jospa vain kyselisin tältä ääneltä, miten pitää elää ja tottelisi sitä.Olisi aika helppoo elämää!

Vierailija kirjoitti:

Kaverini mietti että onko hän seonnut kun päänsä sisällä on ääni. Sanoin että se on normaalia, mutta jos on useampi ääni tai ne äänet käskee sinua, sit se ei ole enää normaalia. 

Ei, sekin on ihan normaalia. Useimmat on sisäistäneet mieleensä erilaisia ääniä, esim. äidin ääni saattaa kommentoida jotain, opettaja toista, minälläkin voi olla eri rooleja. Ja tämä ei ole mielenterveysongelma, vaan viisauden lähde, että pystyy argumentoimaan monipuolisesti eikä vaan mene vaistomaisten vaikutelmien mukaan. Epänormaalia se on vasta, jos ääniä alkaa kuulla ikään kuin ne olisivat korvin kuultavia ääniä, ulkopuoleltaan, eikä vain sisäisenä puheena.

Riippuu vireystilasta.

Väsyneenä ajattelu on abstraktia, ilman sanoja.

Virkeänä ajattelen sanoilla.

Kun olen hyvällä tuulella (eli suht. harvoin), tuppaan verbaalistamaan ajatuksiani korvin kuultaviksi; toki teen sen kuiskailemalla, etteivät naapurit luule - heikon äänieristyksen omaavassa ennen vuoden 1918 tapahtumia rakennetussa puuvälipohjaisessa kerrostalossa - höpsähtäneeni... ; )

Minun on tosi vaikea katsoa minkään sanan ohi ilman että mieleni suorittaa sanasta äänettömän puhumisoperaation: mainostekstit, opastekyltit, brändien nimet ym. Mieleni on melko hiljaa nyt mutta katson kalenteria. Äänetön ääni sanoo: kesäkuu, kesäkuu, kesäkuu. Kesäkuu-tekstin ohi on siis tosi vaikea katsoa ilman että sana tulee luetuksi - ja samalla automaattisesti äänettömästi ääneen luetuksi.

TM:ssä tavoitteena on mantran ns. hienontuminen eli transsendoituminen aina abstraktille paraa*-tasolle eli täysin äänettömäksi. Kun tekniikka on hallussa tuo tapahtuu täysin spontaanisti (keskittyminen mantraan lienee pahin virhe). 

Oletan että ne jotka ajattelevat abstraktisti, päänsisäisettä vokaalistamisetta, kykenevät helpommin omaksumaan TM:n perustekniikan?

*Hindufilosofian mukaan puheella (vaak) on (karkeasti?) neljä tasoa:

- vaikharii** (vaak): korvin kuultava puhe                                                                                                                           - madhyamaa (vaak): "keskimmäinen", tarkoittanee juurikin pään sisäistä puhetta?                                                      - pashyantii (vaak) : "näkevä"?? (kuvina ajattelukö?)                                                                                                      - paraa: "tuonpuoleinen", täysin abstrakti ajattelu?  

(Sanksriitti on vain harrastukseni, minulla ei ole, mitä siihen tulee, mitään muodollista koulutusta, tai jotain...)

** (tässä) pitkä vokaali sanan lopussa indikoi, että näiden adjektiiviattribuuttien pääsana (vaak; lemma eli sanakirjamuoto on 'vaac', lausu: vaatsh) on (kiäliopillisesti) feminiini.