Mikä vauvamahassa ahdistaa?
Olen raskaana, samoin tuttuni. Häntä ahdistaa kovasti kasvava maha, vaikka onkin melkoisen pieni esim. meikäläisen vatsaan verrattuna. Jatkuvasti puhuu siitä, ettei onneksi maha häiritse, kun ei ole joutunut ostamaan vielä äitiysvaatteita tms. Ja siitä, kuinka raskaudessa ikävintä on kun ei pysty kontrolloimaan kroppaansa. Minä tunnun jotenkin vielä lisäävän tuota maha-ahdistusta isommalla mahallani, joka muistuttaa siitä mitä on tulossa.
Ei ole tarvetta häntä käännyttää enkä odota kaikkien kokevan raskautta kuten minä. Silti olen pohtinut, miksi asia on niin ahdistava. Osaako joku kertoa vastaavista ajatuksista? En haluaisi kysyä tutulta suoraan, etten " lisää vettä myllyyn" . Haluaisin silti ymmärtää tuota tunnetta. Suoraan samaistumaan en pysty, koska itselleni maha on ihanin ja rakkain kaikista ja suhtaudun siihen onnellisesti kuin kauan yrittämääni lapseen.
Kommentit (36)
Olisin halunnut kompaktin mahan tuohon eteen, mutta minulla paisuivat myhös kyljet ja takamus. Oloni oli sen näköisenä äärimmäisen epäseksikäs.
On muutenkin tosi hoikka. Jonkinlainen kynnyskysymys tuntuu olevan se, että ei tarvitsisi siirtyä äitiysvaatteisiin ollenkaan.
Ap
Tähän kuuluu myös se, että kontrolloimalla omaa kroppaansa hän voi kontrolloida kaikkea muutakin. Tiedostaa kyllä itsekin, että kaikki tuo kontrolli on loppujen lopuksi harhaa (kroppa voi brakata, maailma mullistua ihan itsestä riippumattomista seikoista). Mutta hän joka tapauksessa sanoi myös jotain sellaista, että raskaudessa häntä pelottaisi tuo tunne, että kaikki muuttuu, eikä itsellä ole siihen mitään sananvaltaa. Onhan se sääli, jos ei voi nauttia kasvavasta masustaan.
tai ei maha vaan ilmeseti alkaa olla mahassa niin ahdasta ettei pallea enää kunnolla toimi. Tuntuu ettei saa henkeä ja siks ahdistaa. Muuten olen kyllä mahasatni nauttinut.
Sanoi esim. että lapsen voi helposti opettaa heti nukkumaan 8 tunnin öitä ja äitiyslomalla ehtii lomailla niin paljon, että nyt voi olla töissä synnytykseen asti ja siirtää matkustelut äitiyslomalle. Oikein säikähti, kun puhuin yövalvomisista.
Tulee mieleen sekin, onko lapsi toivottu ja onko toivottu vaan esim. parisuhteen pelastamiseksi tai vastaavasta syystä....
tuosta kropan kontrolloinnista nimittäin. Ennen esikoista kilotkin olivat minulle kuin rikkaruohoja jotka säälimättömästi ja sen enempää tunteilematta kitkin pois kuntosalilla. kroppa oli kuin kone, jonka takoitus oli toimia ja näyttää moitteettomalta. Raskaus oli oikeasti pelottava. En todellakaan yrittänyt hillitä lihomista saati sitten laihduttaa vaan lähinnä söin ja toimin täysin ohjeiden mukaan myös liikunnan suhteen. kiloja tuli oppikirjamaiset 12, ne hävisi viikossa. sittemmin olen oppinut ottamaan elämää rennommin. niitä kamalia makkaroitakin vyötärölläni on:)
Mielestäni olen nyt raskaana ruma ja lihava, inhottaa. Vauvan potkut mahassa aiheuttaa vaan inhotusta eikä mitään ihania tunteita kuten joillekin.
Tuntuu, että vartaloni on riistetty minulta ja etten kontrolloi sitä enää.
Rintani ovat isot, rumat ja kömpelöt, vihaan niitä!
Olen entinen urheilija ja nyt lihaksista on muisto vain :( Haaveilen siitä päivästä kun pääsen treenaamaan ja inhottava rasva häviää pois elimistöstäni.
Itselläni vei vuosien kovan työn, että pystyin edes yrittämään raskautta. Se aika merkitsi jatkuvaa univelkaa ja kaikkien harrastusteni jäämistä. Siis jo paljon ennen raskautumista. Siksi kaikki turvotukset yms. tuntuu todella pieniltä jutuilta.
että sen kanssa jotakin negatiivistakin kestäisi melko kevyesti? Minun on helpompi ymmärtää, että lapsettomuudesta kärsivä kokisi kroppansa " huonoksi" .
Ap
Vihaan vain sitä miten raskaana kroppaa riistetään, esimerkiksi pitää nöyrtyä lääkäreiden roplattavaksi. Tuntuu että kroppa ei kuulu enää minulle, olen pelkkä kasvualusta pienelle loiselle.
Imetys inhottaa minua myös todella paljon, yritin sitä esikoisen kanssa ja vihasin sitä kovasti. Tämän toisen lapsen kanssa en aio edes yrittää.
9
ja vieläpä kontrollissa pysynyt, jos näitä asioita on itse tavoitellut?
tisseistä tursuaa maitoa eikä sille mahda mitään? Nimenomaan raskaana oleva tai imettävä kroppa on kaikkea muuta kuin kontrollissa!
Lasten hankinta on kontrollissa, paitsi niiltä osin, ettei se onnistu kaikilta ja että " saattaa käydä vahinko" . Jos hankkiutuu raskaaksi, valitsee itse kaikki siihen mahdollisesti liittyvät fyysiset jutut.
Miksi nainen ei saisi kiusaantua muutoksista kropassaan? Kirjoitinkin jo, että minä levisin joka suuntaan ja inhosin sitä. Tunsin itseni muodottomaksi läskikasaksi. Maha oli niin iso, että (ennestään kiinteät) rinnatkin lojuivat sen päällä. Huh huh.
Pitäisi saada lapsia, mutta sillä ei saisi olla mitään vaikutuksia, joita ei halua...
vauvan potkujen tai imetyksen vihaaminen kuulostaa jo aika pahalta, saati lapsen kutsuminen loiseksi.
Mutta miksi en saisi sanoa että vihaan raskaanaoloa ja imetystä? Onko se joltakin jotenkin pois?
Onko tämä aihe hiukan tabu, pitäisikö kaikkien olla vaan hurjan iloisia ja onnellisia isoista mahoistaan?
9
kauneus on katoavaista, mutta rumuus sen kuin lisääntyy, kuten isälläni oli tapana sanoa : )
Ei vaan ihan oikeasti, ehkä kannattaisi vähän muuttaa niitä omia asenteitakin, niin lapsetkin saattaisi pysyä mieleltään terveempinä (ei syömishäiriöitä äidin jatkuvasta itsensä vahtaamisesta)
itse nautin valtavasta masustani kaksosraskaudessa