Mitä hoikat/laihat ihmiset syö päivän aikana?
Työpaikalla katselen hoikkia ihmisiä, jotka syövät ihan roskaa. Millä he pysyvät hoikkana. Eikö ne syö kotona että kokonaismäärä jää pieneksi vai miten se on mahdollista? Näistä suurin osa ei edes urheile mitään.
Kommentit (33)
Olen juonut teetä maidolla, syönyt lohta, joulukalenterista yhden suklaan ja levystä yhden palan, sekä kolme piparia, jotka lapset olivat tehneet. Olen hoikka.
No jotkut vaan on sellaisia. Jos syövät töissä, niin todennäköisesti ovat nälkäisiä myös kotona ja syövät. Joillakin kiloja alkaa kertyä vasta vanhemmalla iällä ja kaikilla ei silloinkaan.
Mä syön mitä vaan, mutta aika harvoin. Usein syön vain kerran vrk:ssa, kun ei ole nälkä useammin.
Mulla on periaate että töissä syön kaikkea mitä tarjolla, pullaa ym. Mutta kotiin en osta mitään herkkuja kuin viikonloppuisin. Syön kotona töiden jälkeen normi lämpimän ruoan, todella harvoin santsaan. Iltapala rahka + leipä.
En napostele, en syö välipaloja. Kaurapuuro veteen saattaa olla ateria sellaisenaan tai banaani tai pinaattimunakas. Syön 0-3 kertaa päivässä ja vaikka en hikiliikkuisi joka pävä, kävelen, olen aktiivinen ja touhuan ympäriinsä.
Töissä saatan tosiaan toisinaan syödä kuin rekkamies. Niinä päivinä en syö kotona illalla mitään. Enkä välttämättä seuraavana aamunakaan. Jos ei ole nälkä, en syö.
Tänään olen syönyt vaaleaa leipää metvurstilla, paljon kahvia, pekonipastaa ja pipareita. Kebapis ajattelin iltapalaksi.
En napostele, säännölliset ruoka-ajat ja suotuisat geenit, fyysinen työ. Siinäpä se että voin syödä mitä vaan. Ikää kohta 40v. Painan 51kg.
Huvittavia nämä lihavien arvailut.
Syön päivän aikana yleensä 3 kertaa, jos olen vain kotona. Aamulla ruisleipää, raejuustoa ja keitetty kananmuna. Lounaaksi 3 porkkanaa, hunajakanaa, raejuustoa ja kurkkua. Iltapala sama kuin aamulla. Raejuusto on hyvää täytettä kaikkeen ruokaan, syön sitä n. 400 gr päivässä. Siinä on vähän kaloreita ja hiilihydraatteja, mutta paljon proteiinia, joka pitää nälkää. Välillä tulee syötyä paljon karkkia ruuan jälkeen, mutta silloin jätän iltapalan pois. Olen 170cm ja 56kg.
Aamulla vahvaa kahvia maidolla, päivän mittaan suolapähkinöitä, kuivahedelmiä, ruokaa laittaessa maistelen ruokaa, joinain päivinä n puolen päivän aikaan jukurttia/rahkaa hillolla tai hedelmäsoseella, joskus näkkäriä/suolaisia tai makeita leivoksia, juustosiivuja, paljon kahvia, illalla pääateria eli suklaata, joskus lisäksi sipsiä ja/tai jätskiä. Tavallista ruokaa viime aikoina mennyt max 2 kertaa viikossa. Syön siis pelkkää roskaa, mutten oikein välitä lopettaa kun paino vain 3 kg yli alipainorajan. Jokapäiväiseen oikean ruuan syömiseen yhdistettynä tuollainen ja pienempikin herkkumäärä johtaisi varmaan ylipainoon.
Vaihtelee aika paljon, mutta varmaan kokonaismäärä esim viikossa jää sellaiseksi että en liho. Eilen söin kyllä mm. pitsaa ja suklaata mutta tänään ei ole ollut juurikaan nälkä.
En myöskään juurikaan juo muuta kuin vettä ja kahvia mustana.
Painan n.50kg ja olen 162cm pitkä.
Vierailija kirjoitti:
Aamulla vahvaa kahvia maidolla, päivän mittaan suolapähkinöitä, kuivahedelmiä, ruokaa laittaessa maistelen ruokaa, joinain päivinä n puolen päivän aikaan jukurttia/rahkaa hillolla tai hedelmäsoseella, joskus näkkäriä/suolaisia tai makeita leivoksia, juustosiivuja, paljon kahvia, illalla pääateria eli suklaata, joskus lisäksi sipsiä ja/tai jätskiä. Tavallista ruokaa viime aikoina mennyt max 2 kertaa viikossa. Syön siis pelkkää roskaa, mutten oikein välitä lopettaa kun paino vain 3 kg yli alipainorajan. Jokapäiväiseen oikean ruuan syömiseen yhdistettynä tuollainen ja pienempikin herkkumäärä johtaisi varmaan ylipainoon.
Miten ihosi voi?
Mä en syö aamuisin mitään, ei maistu. Loppupäivän syönkin, mitä huvittaa. Syön siis perusruokaa, suklaata tai muuta karkkia, hedelmiä. Joskus, kun on vaikka jotain lempiruokaa, saatan syödä 3 annosta kerralla, yleensä yhden. Olen aina voinut syödä mitä olen halunnut lihomatta. Tokikaan tuo ”mitä halunnut” ei tarkoita järjettömiä määriä. Mutta herkkuja ei ole tarvinnut laskea. Nyt, kun olen 45+, muutamia kiloja on alkanut tulla vähitellen. Olen silti hoikka 177/62.
Rakastan kananmunia, nuudeleita, parsakaalia ja ruusukaalia. Joskus syön sushia ja joskus tomaatti- tai sipulikeittoa. En yleensä syö paljoa kerralla linjoilla ei ole pahemmin nälkä. Noin 200g lounasannos riittää kokoja päivän lämpimäksi ateriaksi. Aamupalaksi syön porkkana, leipää ja juon parit kuppia kahvia. Iltapalaksi on aina pannu teetä.
Vierailija kirjoitti:
Mä en syö aamuisin mitään, ei maistu. Loppupäivän syönkin, mitä huvittaa. Syön siis perusruokaa, suklaata tai muuta karkkia, hedelmiä. Joskus, kun on vaikka jotain lempiruokaa, saatan syödä 3 annosta kerralla, yleensä yhden. Olen aina voinut syödä mitä olen halunnut lihomatta. Tokikaan tuo ”mitä halunnut” ei tarkoita järjettömiä määriä. Mutta herkkuja ei ole tarvinnut laskea. Nyt, kun olen 45+, muutamia kiloja on alkanut tulla vähitellen. Olen silti hoikka 177/62.
Melkein sama täällä. En syö aamuisin heti aluksi mitään ja noin tunti heräämisen jälkeen syön proteiinipatukan kahvin kanssa. Töissä syön ison buffetlounaan (maha täyteen, kolmen ruokalajin lounas) ja päivän mittaan juon kahvia noin 3-4 kupillista. Joskus klo 19 paikkeilla syön jotain perusruokaa 1-2 lautasellista, esim. pasta bolognese. Illalla saatan syödä rahkan ja vähän karkkia. Siinä kaikki. Olen edellistä vastaajaa nuorempi, mutta suunnilleen samoissa mitoissa.
Perus kotiruokaa tai eineksiä. Ei napostelua, "välipaloja" pullaa tai kahvia. Fyysinen varastotyö.
6.00 Aamulla banaani ja lasi appelsiinimehua.
12.00 ruokatauko joku mikroateria tai kotiruokaa+ joku vihreä, vettä.
15.00 kahvitauot vettä, rahka+mysliä+marjoja.
18.00 kotiruokaa, vettä.
20.00 kaurapuuro ennen nukkumaanmenoa.
Olen kyllä 3 vuorotyössä niin en koskaan syö säännöllisesti tiettyyn aikaan mutta ei mulla ole koskaan "nälkä".
N. 32 58kg/170cm
Olen ratkaissut asian liikunnalla. 30-75 min yleensä juoksua noin 5-6 krt viikossa.
Tämän kanssa aamupalaleivät rai puuro. Lämmin lounas (usein lman hiilareita), tavallinen päivällinen esim. spagettia ja iltapalaksi jogurttia tms. Ihan normi ruokaa.
Lisäksi pari tai useampi kertaa viikossa herkkuja. Suklaalevy menee kerralla.
Ilman liikuntaa ei ole oikein nälkäkään niin kilot pysyy kurissa, mutta mitään ei kyllä jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aamulla vahvaa kahvia maidolla, päivän mittaan suolapähkinöitä, kuivahedelmiä, ruokaa laittaessa maistelen ruokaa, joinain päivinä n puolen päivän aikaan jukurttia/rahkaa hillolla tai hedelmäsoseella, joskus näkkäriä/suolaisia tai makeita leivoksia, juustosiivuja, paljon kahvia, illalla pääateria eli suklaata, joskus lisäksi sipsiä ja/tai jätskiä. Tavallista ruokaa viime aikoina mennyt max 2 kertaa viikossa. Syön siis pelkkää roskaa, mutten oikein välitä lopettaa kun paino vain 3 kg yli alipainorajan. Jokapäiväiseen oikean ruuan syömiseen yhdistettynä tuollainen ja pienempikin herkkumäärä johtaisi varmaan ylipainoon.
Miten ihosi voi?
Pari finniä, vähän kuivahko nyt talvella ja punoittaa silloin tällöin. Nuorempana oli paha akne reilusti yli 20-vuotiaaksi ja punoitusta enemmän, ns normaalilla ruokavaliolla. Mielestäni ihan hyvässä kunnossa siihen nähden, kuinka vähän naamanhoitojuttuihin panostan. Hiukset ne on mielestäni ne mitkä eniten kärsii, kasvu hidastunut ja kiilto poissa.
Syövät kulutuksen mukaan. Toisin kuin läskit.
Perusruokaa, mutta ei napostelua.