Sairastuin lukiossa ensimmäisen kerran syömishäiriöön ja nyt se alkaa aina, kun

Minulla ei ole ollut koskaan rakastavaa ihmistä elämässäni ja syömishäiriö on ainoa, joka ei koskaan jätä minua. Tajuan samalla kuinka sairaalta tämä kuulostaa, mutta... Olenko ihan sekaisin?

ap

Tuntuu hullulta kuinka kauan tämä on jo jatkunut. 

ap

Alkoholistilla se rakkain ystävä on litku. Se on aina saatavilla ja vaikutus on taattu. Ruualla on samoja lohduttavia ominaisuuksia. Addiktioiden lista on tietysti loputon, kaikessa on kyse toisen ihmisen läheisyyden pelosta ja pettymyksestä muihin ihmisiin.

Ja tämä aikahan oikein mässää sillä miten paskoja ihmiset ovat toisille. Mut ei muuta kuin suklaata huuleen, hei.

Itse löysin apua terapiasta ja kirjoittamisesta. Aikaa toipuminen vaatii, itkemistä ja suremista usein myös. Tunteiden ja olojen kohtaamista, orpouden ja tyhjyyden ja kaipauksen. Mutta ehdottomasti addiktioista on olemassa tie ulos. Hyvin moni alkaa olla eheytynyt just siellä neli viiskymppisenä, ellei ole sitten mennyt vaan syvemmälle koukkuihinsa. Mutta monipa onneksi ehtii löytää sisäisen levollisuuden ja vapauden elämänsä aikana. Hetkessä tuo ei kuitenkaan tapahdu. Ihmetoipumiset ovat höpöjuttuja.

Vierailija kirjoitti:

Alkoholistilla se rakkain ystävä on litku. Se on aina saatavilla ja vaikutus on taattu. Ruualla on samoja lohduttavia ominaisuuksia. Addiktioiden lista on tietysti loputon, kaikessa on kyse toisen ihmisen läheisyyden pelosta ja pettymyksestä muihin ihmisiin.

Ja tämä aikahan oikein mässää sillä miten paskoja ihmiset ovat toisille. Mut ei muuta kuin suklaata huuleen, hei.

Itse löysin apua terapiasta ja kirjoittamisesta. Aikaa toipuminen vaatii, itkemistä ja suremista usein myös. Tunteiden ja olojen kohtaamista, orpouden ja tyhjyyden ja kaipauksen. Mutta ehdottomasti addiktioista on olemassa tie ulos. Hyvin moni alkaa olla eheytynyt just siellä neli viiskymppisenä, ellei ole sitten mennyt vaan syvemmälle koukkuihinsa. Mutta monipa onneksi ehtii löytää sisäisen levollisuuden ja vapauden elämänsä aikana. Hetkessä tuo ei kuitenkaan tapahdu. Ihmetoipumiset ovat höpöjuttuja.

Minulla ei muihin asioihin juuri kehity addiktioita, kun ne voi lopettaa kokonaan tarvittaessa. Syömisen kanssa en voi näin tehdä tai periaatteessa voin, mutta... En osaa kohtuutta missään. Se on joko kaikki tai ei mitään.

ap

Minkä tyyppinen syömishäiriö on? Minulla on ollut bulimiaa, joten siitä toipumisesta osaan kertoa jotakin.

Vierailija kirjoitti:

Minkä tyyppinen syömishäiriö on? Minulla on ollut bulimiaa, joten siitä toipumisesta osaan kertoa jotakin.

Minulle ei ole diagnosoitu syömishäiriötä, joten tämä on omasta päästäni diagnosoitu. Unohdin sen mainita. Puhuisin kai jostain sekamuotoisesta versiosta? Alkaa yleensä ortoreaksialle tyypillisesti, kun huomaan, että on tullut ylimääräisiä kiloja. Tällöin myös treenaan paljon. Lopulta jätän ruoan kokonaan ja treenit ehtyvät samalla. Sitten tulee romahdus, kun en pysty ajattelemaan mitään muuta kuin ruokaa ja olen varma, että kuolen, jos en nyt syö mitään. Sitten se lähtee täysin käsistä ja olen syönyt liikaa. Sitten palaan anoreksia vaiheeseen ja jossain vaiheessa ortoreksiaan. Tämä on noidankehä.

Ja minulle ei siis mitään näistä ole todettu, mutta oireilen niille tyyppillisesti. Siksi käytän termejä. Ne avaavat varmasti paljon enemmän.

ap

Niin ja kun olen syönyt liikaa niin oksennan eli on myös bulimiaa. Nyt ei oikein ajatus kulje.

ap 

Kuulostaa siltä, että syömishäiriöoireilu on niin monimuotoista, että tarvitset ammattiapua päästäksesi oireilusta eroon. Minulla ei ole diagnosoitu bulimiaa, mutta 12-vuotiaasta noin 24-vuotiaaksi asti ahmin ja oksentelin ahdistukseeni.

Siitä toipumisessa ovat auttaneet pitkä psykoterapia ja hyvä parisuhde (kynnys oksennella kotona on todella korkea, kun tietää että sillä huolestuttaisi puolison todella pahasti). Eli kymmenkunta vuotta on mennyt oksentelematta sormet kurkussa. Sen rutiinin olen pystynyt purkamaan. Ahmin ajoittain edelleen, mutta vähemmän kuin aiemmin. Kaipaan yhä oksentelun tuottamaa nollaamisen tunnetta (turta olo, ei jaksa edes ajatella mitään).

Sitä tulen kaipaamaan varmaan jossain määrin koko ikäni. Epäilen vahvasti sitä, että kun syömishäiriön on joskus sairastanut, niin tietynlaiset ajatusmallit säilyvät vaikkei niiden mukaan enää toimisikaan. Nykyään kuitenkin osaan jäsentää ahdistusta aiheuttavia tunteita paremmin kuin nuorempana, kiitos pitkän psykoterapian. Ahdistusta on silti edelleen ja valitettavasti tarve nollata sitä on yhä. Nykyään shoppailu on aiempaa pakkomielteisempää, mutta ehkä siitäkin joskus pääsee eroon, jos elämä tasaantuu.

Voimia ap sinulle, hoidon hakeminen on sinulle hyväksi. Tie on kuitenkin pitkä ja takapakkia tulee ajoittain.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että syömishäiriöoireilu on niin monimuotoista, että tarvitset ammattiapua päästäksesi oireilusta eroon. Minulla ei ole diagnosoitu bulimiaa, mutta 12-vuotiaasta noin 24-vuotiaaksi asti ahmin ja oksentelin ahdistukseeni.

Siitä toipumisessa ovat auttaneet pitkä psykoterapia ja hyvä parisuhde (kynnys oksennella kotona on todella korkea, kun tietää että sillä huolestuttaisi puolison todella pahasti). Eli kymmenkunta vuotta on mennyt oksentelematta sormet kurkussa. Sen rutiinin olen pystynyt purkamaan. Ahmin ajoittain edelleen, mutta vähemmän kuin aiemmin. Kaipaan yhä oksentelun tuottamaa nollaamisen tunnetta (turta olo, ei jaksa edes ajatella mitään).

Sitä tulen kaipaamaan varmaan jossain määrin koko ikäni. Epäilen vahvasti sitä, että kun syömishäiriön on joskus sairastanut, niin tietynlaiset ajatusmallit säilyvät vaikkei niiden mukaan enää toimisikaan. Nykyään kuitenkin osaan jäsentää ahdistusta aiheuttavia tunteita paremmin kuin nuorempana, kiitos pitkän psykoterapian. Ahdistusta on silti edelleen ja valitettavasti tarve nollata sitä on yhä. Nykyään shoppailu on aiempaa pakkomielteisempää, mutta ehkä siitäkin joskus pääsee eroon, jos elämä tasaantuu.

Voimia ap sinulle, hoidon hakeminen on sinulle hyväksi. Tie on kuitenkin pitkä ja takapakkia tulee ajoittain.

Minusta tuntuu, että jos joskus löytäisin sen jonkun niin tämä loppuisi. Samalla tiedosta, että omaa onnea ei saisi laittaa muiden varaan. Yritän vain täyttää tyhjiötä jollain, mutta mikään ei auta. Ei tämäkään. Saa kyllä unohtamaan kaiken hetkeksi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että syömishäiriöoireilu on niin monimuotoista, että tarvitset ammattiapua päästäksesi oireilusta eroon. Minulla ei ole diagnosoitu bulimiaa, mutta 12-vuotiaasta noin 24-vuotiaaksi asti ahmin ja oksentelin ahdistukseeni.

Siitä toipumisessa ovat auttaneet pitkä psykoterapia ja hyvä parisuhde (kynnys oksennella kotona on todella korkea, kun tietää että sillä huolestuttaisi puolison todella pahasti). Eli kymmenkunta vuotta on mennyt oksentelematta sormet kurkussa. Sen rutiinin olen pystynyt purkamaan. Ahmin ajoittain edelleen, mutta vähemmän kuin aiemmin. Kaipaan yhä oksentelun tuottamaa nollaamisen tunnetta (turta olo, ei jaksa edes ajatella mitään).

Sitä tulen kaipaamaan varmaan jossain määrin koko ikäni. Epäilen vahvasti sitä, että kun syömishäiriön on joskus sairastanut, niin tietynlaiset ajatusmallit säilyvät vaikkei niiden mukaan enää toimisikaan. Nykyään kuitenkin osaan jäsentää ahdistusta aiheuttavia tunteita paremmin kuin nuorempana, kiitos pitkän psykoterapian. Ahdistusta on silti edelleen ja valitettavasti tarve nollata sitä on yhä. Nykyään shoppailu on aiempaa pakkomielteisempää, mutta ehkä siitäkin joskus pääsee eroon, jos elämä tasaantuu.

Voimia ap sinulle, hoidon hakeminen on sinulle hyväksi. Tie on kuitenkin pitkä ja takapakkia tulee ajoittain.

Minusta tuntuu, että jos joskus löytäisin sen jonkun niin tämä loppuisi. Samalla tiedosta, että omaa onnea ei saisi laittaa muiden varaan. Yritän vain täyttää tyhjiötä jollain, mutta mikään ei auta. Ei tämäkään. Saa kyllä unohtamaan kaiken hetkeksi.

ap

Ei siinä ole mitään väärää, että on toisiin ihmisiin kohdistuvia tarpeita. Ei kukaan psyykkisesti normaali ihminen ole täydellisen itseriittoinen. Se on ongelma, että nämä normaalit tarpeet ovat jääneet täyttämättä ja ihminen yrittää purkaa pahaa oloaan itselleen tai muille haitallisilla tavoilla.