Miten varattuun, älykkääseen ja korkeamoraaliseen 55+ naiseen voi tehdä vaikutuksen?
Hän on elämäni rakkaus. Haluaisin hänet suhteeseen kanssani. Joku sivusuhdekin kelpaisi, mutta haluaisin vain saada olla hänen kanssaan.
T. Nuorempi ja rakastunut sinkku
Kommentit (55)
Miksi pitäisi, helpointa olisi jos hankkisit oman elämän :)
Facebookissa häntä ehkä voisi seurata, ja jos keksit aiheista jotakin älykästä niin kerro mielipiteesi tai ehdotuksesi. Aloittaa voi toki aloittaa pelkästään tykkäilemällä, mutta ei liian usein. Muita somekanavia en ole vielä ole opetellut, mutta niissäkin lienee mahdollisuuksia introverteille.
Sinällään täyttymätön rakkaus on kokemukseni mukaan kauneinta silloin, kun se on vain omassa mielessä. Haaveilla voi ihan itsekseen. Ja kirjoittaa vaikka rakkausromaanin, jossa naisella on pääosa. On vähemmän vaatimuksia kuin väitöskirjalla.
Tässä ap:lle analogia tilanteestaan: nainen hakkaa päätään seinään ja huutelee ohikulkijoille että mitä kauneuskirurgista operaatiota minun pitäisi harkita, että päähäni lakkaisi sattumasta. Ohikulkija toisensa jälkeen sanoo että lopeta hyvä ihminen pääsi hakkaaminen seinään! Sillä siitä pääsee. Ja nainen vaan hakkaa ja huutaa että eieieiei ei se ole mikään ongelma, vaan se kun en millään keksi että mikä kauneuskirurginen operaatio olisi sopiva. Ja viisi vuotta myöhemmin, kops, kops, kops, hei voisko joku jeesiä keksimään että mikä kirurgia tässä auttaisi....?
Vierailija kirjoitti:
Se mahdottomuus lienee kaiken A ja O, muu on lisäveden lätinää myllyssä.
Minkä mahdottomuus?
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi, helpointa olisi jos hankkisit oman elämän :)
Miksi ei pitäisi? Ihminen on sosiaalinen eläin; kukaan ei elä täysin sosiaalisessa tyhjiössä oman elämänsä parissa vain. En edes minä, joka olen hyvin, hyvin yksinäinen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ap:lle analogia tilanteestaan: nainen hakkaa päätään seinään ja huutelee ohikulkijoille että mitä kauneuskirurgista operaatiota minun pitäisi harkita, että päähäni lakkaisi sattumasta. Ohikulkija toisensa jälkeen sanoo että lopeta hyvä ihminen pääsi hakkaaminen seinään! Sillä siitä pääsee. Ja nainen vaan hakkaa ja huutaa että eieieiei ei se ole mikään ongelma, vaan se kun en millään keksi että mikä kauneuskirurginen operaatio olisi sopiva. Ja viisi vuotta myöhemmin, kops, kops, kops, hei voisko joku jeesiä keksimään että mikä kirurgia tässä auttaisi....?
Ap tosin ei ole nainen.

Kun on. Ja haaveidensa kohde hetero ja parisuhteessa.
Korkeamoraalinen valitsee moraalinsa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ideat ovat tervetulleita, ja punnitsen ja harkitsen niistä parhaita. 🙂
Turha vaiva! Ei kannata seota varattuun eikä toisten suhteisiin. Hommaa vapaa nainen!

Ap tässä moi. En tiedä sen naisen suuntautumista, eikä sellainen asia minulle edes kuulu. Mahdollisesti on siis varattu. Mainitsinko aloituksessa oman sukupuoleni vai kirjoitanko vain mielestänne naisellisesti? Entäpäs jos oon muunsukupuolinen?
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ideat ovat tervetulleita, ja punnitsen ja harkitsen niistä parhaita. 🙂
Turha vaiva! Ei kannata seota varattuun eikä toisten suhteisiin. Hommaa vapaa nainen!
Ongelma muodostuu siitä, että sen vapaan naisen pitäisi olla ihastukseni identtinen kaksonen tai klooni ja muutenkin häntä muistuttava. En ole toistaiseksi kiinnostunut kenestäkään muusta, eikä kukaan muu nainen maailmassa ole yhtä ihku ja söpö kuin se mun ihastukseni on.
Se aidosti ihmetyttää, että miten muilla naisilla voi edes olla ottajia, kun siis se mun ihastukseni on maailman ainoa aidosti kiinnostava ja kaunis nainen. Kaikkien maailman heteromiesten pitäisi olla jonossa kosimassa sitä kaunotarta vain, kun siis muut ovat häneen verrattuna sekundaa. 🙂
Vierailija kirjoitti:
Se, että voisin tehdä aloitteen, vaatisi vuosikausia kestävän elämänmuutoksen ja *todella paljon* plastiikkakirurgiaa. Haluaisin nimittäin olla paremman näköinen ennen kuin tekisin aloitteen. Lisäksi pitäisi olla hienoja meriittejä paljon.
Mutta saan kai käyttää viikonloppuni haaveilemiseen? Se antaa sitä vähäistä, ainoaa onnea elämääni edes vähäsen. Mitäpä muuta sinkku voisi tehdä lauantai-iltana kuin unelmoida ihastuksestaan?
T. Ap
Ystävällinen neuvo : Jatka terapiaa toisen terapeutin kanssa. Itsesi vuoksi.

Ok. Tästä koko jutusta on tullut ihan katteeton palstalegenda, joka ei edes pidä nimeksikään paikkaansa reaalitodellisuudessa. Kärpäsestä on tehty härkänen, kun olen vain päiväkirjamaisesti avautunut unelmistani sitä kyseistä puolijulkkisnaista kohtaan. Se nyt vain on ihan hiton hyvännäköinen nainen. Suomen kaunein.
T. Ap
Puolijulkkisnainen?
Maisa? Tuksu? Joku muu yhtä ihqu?