Lapset todella kannattaa tehdä nopeasti peräkkäin

Mulla on neljä vuotta ikäeroa siskooni, ja se on kyllä liikaa...

Itse teimme lapset 1v9kk ikäerolla, ja olisin jaksanut samalla ikäerolla helposti kolmannenkin. Ikää vain tuppasi jo olemaan, joten jätettiin sitten kahteen. En ole ikinä oikein ymmärtänyt mitä on tuo monien puhuma "vauvarumba". Vauva-aika on ainakin minun elämässäni ollut parasta aikaa - pitkän työrupeaman jälkeen oli aikaa olla kotosalla, mikään ei pakottanut lähtemään minnekään ja sai touhuta lasten kanssa kerhoissa ja muskareissa. En ole kyllä koskaan nukkunutkaan niin paljon kuin lasten vauva-aikana, olen aina tykännyt nukkumisesta joten minähän sitten käytin päikkäreitäkin surutta hyödyksi. Onneksi lapsetkin ovat vauvasta asti tykänneet nukkumisesta, ja mieheni touhuaa lasten kanssa kaikki vapaa-ajat ja on alusta saakka osallistunut pyytämättä kaikkeen.

Minua harmittaa enemmänkin se, että lapset kasvavat niin nopeasti...

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 14:39"]7, kysymyshän on siitä että lasten ollessa pieniä ja ymmärtämättömiä ja uhmaisia ja työläitä vanhemmat ovat tiukimmilla, kun samaan elämänvaiheeseen yleensä liittyy myös kiireinen työelämä ja monilla myös muut projektit kuten talonrakennus. Turha paheksua, että lapset olisivat "pakollinen paha" - siitä ei ole kysymys vaan ihan elämän laadusta ja asennoitumisesta. Jos haluat pitkää piinaa, niin ihan vapaasti, kukaan ei estä! :D[/quote]

Mitä ihmettä toteat ensin, että turha kuvitella lapset miksikään "pakolliseksi pahaksi" ja sitten loppuun sanot kuitenkin, että jos nyt joku haluaa pitkää piinaa (eli useamman pikkulapsiajan) niin ihan vapaasti. Ei kaikille lapset ole mikään maanvaina, joista on vaan jotenkuten selvittävä. Kyllähän se on raskasta valvoa öitä ja kuunnella kiukkuja, mutta kyllä minä ainakin siitä huolimatta nautin täysin rinnoin siitä pikkulapsiajastakin. Ja siitä, että sain keskittyä kasvattamaan ytä pientä lasta kerrallaan, isompi sisarus oli jo sen verran omatoiminen ja oli jopa avuksi vauvanhoidossa. 

En nyt tuohon ap:n logiikkaan muuten kommentoi, mutta jos nyt oletetaan, että pikkulapsiaika on aivan täyttä helvettiä niin kyllä minä ainakin ottaisin ne n. 2 vuoden mittaiset jaksot useammasa erässä (siis ensin yhden, parin vuoden päästä toisen, ja siitä parin vuoden päästä kolmannen) enkä todellakaan kuutta vuotta putkeen. Ehtisin toipua siinä välissä noista yövalvomisista sun muista, yli puolta vuosikymmentä putkeen en haluaisi joutua valvomaan joka ikinen yö ja vielä useamman lapsen kanssa.  

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 16:12"]Mulla on neljä vuotta ikäeroa siskooni, ja se on kyllä liikaa...

Itse teimme lapset 1v9kk ikäerolla, ja olisin jaksanut samalla ikäerolla helposti kolmannenkin. Ikää vain tuppasi jo olemaan, joten jätettiin sitten kahteen. En ole ikinä oikein ymmärtänyt mitä on tuo monien puhuma "vauvarumba". Vauva-aika on ainakin minun elämässäni ollut parasta aikaa - pitkän työrupeaman jälkeen oli aikaa olla kotosalla, mikään ei pakottanut lähtemään minnekään ja sai touhuta lasten kanssa kerhoissa ja muskareissa. En ole kyllä koskaan nukkunutkaan niin paljon kuin lasten vauva-aikana, olen aina tykännyt nukkumisesta joten minähän sitten käytin päikkäreitäkin surutta hyödyksi. Onneksi lapsetkin ovat vauvasta asti tykänneet nukkumisesta, ja mieheni touhuaa lasten kanssa kaikki vapaa-ajat ja on alusta saakka osallistunut pyytämättä kaikkeen.

Minua harmittaa enemmänkin se, että lapset kasvavat niin nopeasti...

[/quote]

Niin, kerrot nyt oman subjektiivisen mielipiteesi mikä tietysti on näiden ketjujen ideakin. Mutta. Aika moni huomaa jossain vaiheessa, että lapsia ei "tehdä", niitä "saadaan". Lukuisten keskenmenojen jälkeen onnistuimme saamaan toisen lapsen, mutta ikäeroksi tuli 4v. Meistä riippumatta.

Sinulla on myös ollut onnea muutoinkin. Lapsesi ovat ilmeisesti nukkuneet hyvin ja olleet terveitä, isoja asioita vauva-ajan rasittavuutta arvioidessa. Sinulla on kaiken lisäksi ollut vakkariduuni, josta olet voinut rennoin mielin lomailla. Itse olen molempien lasten syntyessä ollut ilman työpaikkaa, mikä on tuonut omat paineensa äitiysvapaaseen. Kaikki on siis suhteellista, tässä lapsiasiassakin.

[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 14:37"]

Täsmälleen päin vastoin, jotta ehtii oikeasti palautua ja keskittyä joka lapseen vauvana ja taaperona, eikä syrjäydy työelämästä. 6 vuoden ikäero on paras. Saa nukuttuakin paremmin kun on vain yksi valvottaja.

[/quote]

Näin jos olisimme tehneet, olisi mennyt 20 vuotta ennen kuin miehen kanssa olisimme voineet kahdestaan astua ovesta ulos ilman palkattua lastenhoitajaa. Teimme lapset tietoisesti pienillä ikäeroilla, jotta joskus pääsee irti siitä pikkulapsivaiheesta. Hyvä puoli tässä on myöskin se, että nyt lapset on suunnilleen samanikäisiä. Voidaan tehdä yhdessä koko perhettä kiinnostavia asioita. Oli myös miellyttävämpää valvoa yhteen putkeen neljä vuotta kuin opetella aina uudestaan se valvomisen tuska.

Kuinka jotkut jaksaa vääntää tästä? Toisille sopii paremmin yksi tapa ja toiselle toinen. Ja en usko, että sisarusten ikäero on merkittävä tekijä siinä, kuinka läheinen suhde heille tulee esimerkiksi aikuisina. Siihen vaikuttaa enemmän yksilöiden persoona ja koko perhedynamiikka. Oman lähipiirini kokemuksella sanoisin näin. Eli siinä mielessä ei voi sanoa, että jos ikäeroa on liikaa ( vaikka 4 vuotta) niin sisaruksista ei voisi tulla läheisimpiä ystäviä toisilleen.

Mä ajattelen ihan päinvastoin. Haluan nauttia jokaisesta lapsesta täysillä, ja haluan myös itse ehtiä elää tässä välissä. Eka lapsi täyttää kohta neljä, ja oon hänen syntymänsä jälkeen ehtinyt päästä elämäni kuntoon, saada opiskelut päätökseen ja hotshot-duunin siihen päälle. Ollaan matkusteltu paljon, sekä miehen kassa kaksin (koska yksi lapsi on vielä helppo jättää hoitoon isovanhemmille) sekä lapsen kanssa ja elämä on ollut älyttömän rentoa ja kivaa. Ei vain ole tullut mieleenkään yrittää vielä toista, eikä varsinkaan sen takia että se kuuluu mukamas asiaan. Nyt vasta alkaa olemaan semmonen olo, että seuraavalle voisi olla aika ja esikoisestakin olisi varmaan hauska ruveta isoveljeksi. Mutta ymmärrän hyvin myös pienet ikäerot ja onhan niissäkin etunsa. Mutta se mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle:) En mä halua uhrata monia vuosia elämästäni olemalla väsynyt ja "selviytymis-modessa" vain sen takia, että lapsille tulisi pienet ikäerot.