Muita, jotka INHOAA kimppakyytejä?
Mikä siinä on, että jos on vaikka jonkun harrastusporukan kanssa meno jonnekin, minne tulee vaikka 10 ihmistä samalta paikkakunnalta, niin aina on joku neropatti järjestämässä yhteiskuljetuksia ja -kyytejä?
Haluaisin mennä ihan itsekseni. Silloin, kun minulle sopii, sillä kulkuvälineellä, joka minulle käy. Ärsyttää nämä "kenen autolla mennään" tai "varasin jo meille kaikille viidelle junaliput"-tyypit.
Kun tiedän, että siellä päätepisteessä pitää koko päivä tai useampi seurustella ihmisten kanssa ja olla sosiaalinen, niin haluaisin sen matkan rentoutua. Ajaa itsekseni, kuunnella äänikirjaa tai musiikkia - tai vain hiljaisuutta. Tai junassa istua ja lukea kirjaa tai valmistella tulevaa esitelmää tms.
Sitten saa aina olla keksimässä tekosyitä, miksi en tule nyt teidän kanssa samassa bussissa tai miksi en nyt ota kyytiläistä autooni. Usein se menee siihen, että en sitten kehtaa ajaa yksin, kun joku autoton harraste- tai työkaverin kinuaa kyytiä.
Mutta oikeasti mua ärsyttää nämä kimppasitä ja -tätä ihan suunnattomasti!
Kommentit (53)
Et sitten osaa sanoa, että menet omalla kyydillä??
Tämä juttu kertoo vain ap:n tavasta kääntää itsetehty ongelma toisten syyksi. HYI ap!
Pahin kimppakyytikokemus, jonka uskallan jakaa: minulla oli välit mennyt erääseen ihmiseen jostakin todella käsittämättömästä syystä, jota ei saatu selvitettyä, eikä tämä henkilö leppynyt sitten millään.
No, meillä oli kuitenkin yhteinen ystävä, jolta jouduin eräs kerta pyytämään kyytin oman autoni ollessa huollossa. Kas vain, odotimme sitten tämän äkäpussin kanssa samaa autoa. Ystäväni oli ollut siitä huomaavainen, että hän oli lastannut välikkömme täyteen matkatavaroita, ettei meillä ollut suoraa näköyhteyttä. Mutta sanoisinko, että tunnelma oli j ä ä t ä v ä, vaikka yrittikin itse käyttäytyä mahd. korrektisti ja ylläpitää mukavaa juttelua...
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 11:57"]
Joskus nuo valkoiset valheet ovat kyllä poikaa, jos kyseessä on erittäin hanakka kimppakyydin kannattaja, ja jos ei halua aivan kaikkea paljastaa. Esim. tiedän monia, joilla on vaikka paniikkihäiriö tai jokin muu tämäntyyppinen vaiva, josta ei halua informoida ketään erikseen. Uskon että valtaosa ihmisistä ymmärtää kun vain ilmoittaa, että sanoo "tulen omalla" tai "minulla on jo majapaikka", mutta jos vastaan tulee sitten joku joka haluaa varta vasten tentata lisätietoa, niin aivan hyvin voi mielestäni sanoa vaikkapa että hoitaa matkalla joitakin omia asioitaan - vaikka ei hoitaisikaan.
Mutta joo. Toivoisin kyllä, että useimmat ymmärtäisivät ilman selittelyjä tai lisätietoja. Kun eihän nuo mitään pakollisia juttuja ole, vaikka kuinka intettäisiin luonnonsuojelusta ja kerskakulutuksen vaaroista.
[/quote]
No ei sen tartte olla mikään paniikkihäiriö, jos ei vain jaksa kuunnella ärsyttävää kälättäjää montaa sataa kilometriä ja vastenmielisen työkaverin tai harrastekaverin kans jakaa huonetta.
Kaikista ihmisistä ei voi pitää ja rasittavin on se jatkuvasti ääneessä oleva kaikkitietävä adhd" persoona. Näitä on nykyään aivan liikaa. Näiden kanssa jaksaa mennä kokoukset ja koulutukset, mutta en taatusti ota omaan autooni tai jaa huonetta, ettei koko reissu ole täyttä kärsimystä.
Minä en vain jaksa alkaa moneksi päiväksi yleisöksi sellaiselle 24/7 kälättäjälle
Huoh, sanot et sulla on joku meno ennen tai jälkeen joten tuut omalla kyydillä.
Ärsyttää ihmiset jotka kehittää TYHJÄSTÄ aivan typeria ongelmia.
Miten voi olla niin vaikea sanoa että et halua mennä kimppakyydillä, ikinä? Jos se niin kerran ärsyttää. Hyväähän ne vaan ajattelee.
Niin, no siksihän ei ole sosiaalisesti hyväksyttävää kieltäytyä kimppakyydeistä. Pitää olla tosi hyvä syy. Kun tämä nyt säästää blaablaa.
Monill aon kuitenkin niin heppoiset pienet autot ja ajotaito monella tädillä (ja yllättävän monella miehelläkin) niin auttava, että mua pelottaa heidän peltilaatikkojensa kyydissä. Siksi käytännössä usein ehdotan, että mennään mun autolla, joka on iso ja kunnolla rautaa ympärillä. Ja minä en nysvää liikenteessä.
En minä siitä ainakaan mitään säästä. Maksaahan ne joo bensakulut. mutta entäs auton kulumisen, renkaat, jne.
Ei voi mitään. Haluaisin vaan mennä itsekseni. Myös siellä junassa. En jaksaisi jo koko matkaa kaakattaa ja kälättää, kun tiedän, että perillä sitä kaakatusta on koko armas päivä tai useampi putkeen. :P
Juu, kyseessä naisvaltainen ala ja useimmat mua vanhempia tätejä. Oikein kalkkunalauma! Anteeksi. Mutta en vaan jaksaisi.
[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 15:30"]
Pitäisiköhän sinun sitten harrastaa sellaisia yksilölajeja?
[/quote]
No, kyseessä on juttu, jota periaatteessa tehdään aika yksilöidysti, mutta kyllähän niissäkin on harrasteporukoita, yhteisiä kokoontumisia, tapahtumia, jne.
Mistä harrastuksesta on oikein kyse?
Veikkaan, että tämäkin ongelma on vain Suomalaisilla. Ei missään inhota toisten ihmisten seuraa niin paljon kuin täällä. :D
On varmaan muitakin. Yleensä vain on niin, että ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita samankaltaisista asioista, viihtyvät usein keskenään, koska heillä on keskusteltavaa. Ota sinänsä positiivisena, että haluavat myös sinut seuraasi. (voi tietenkin olla, että ovat vain kohteliaita.) eipä tuo olisi suurikaan ongelma. Sanoisin, että olen tulossa muulata suoraan, tai menossa muualle tapaamisen jälkeen. tai jos pitää jotain esitelmiä västä, niins naoisin, että töissä on kiirkeistä ja teen junamatkalla töitä tai harrastustekstejä tms ja istuisin yksikseni.
[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 15:35"]
Niin, no siksihän ei ole sosiaalisesti hyväksyttävää kieltäytyä kimppakyydeistä. Pitää olla tosi hyvä syy. Kun tämä nyt säästää blaablaa.
Monill aon kuitenkin niin heppoiset pienet autot ja ajotaito monella tädillä (ja yllättävän monella miehelläkin) niin auttava, että mua pelottaa heidän peltilaatikkojensa kyydissä. Siksi käytännössä usein ehdotan, että mennään mun autolla, joka on iso ja kunnolla rautaa ympärillä. Ja minä en nysvää liikenteessä.
En minä siitä ainakaan mitään säästä. Maksaahan ne joo bensakulut. mutta entäs auton kulumisen, renkaat, jne.
Ei voi mitään. Haluaisin vaan mennä itsekseni. Myös siellä junassa. En jaksaisi jo koko matkaa kaakattaa ja kälättää, kun tiedän, että perillä sitä kaakatusta on koko armas päivä tai useampi putkeen. :P
Juu, kyseessä naisvaltainen ala ja useimmat mua vanhempia tätejä. Oikein kalkkunalauma! Anteeksi. Mutta en vaan jaksaisi.
[/quote]
Minä niin ymmärrän sinua. Itse haluaisin esim. eräässä harrastuksessa keskittyä ja rauhoittua ennen kisasuoritusta, mutta aina on joku tunkemassa autoon matkaan luontoa säästääkseen ja olis kiva rupatella ja vaihtaa kokemuksia.
Samoin, kun ollaan menossa työporukalla toiselle paikkakunnalle. Haluaisin keskittyä ennen esitelmää tai ryhmän vetämistä, enkä kälättää viimeisistä salkkareista.
Tiedän, olen itsekäs paska :)
Mutta en vain jaksais
[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 16:06"]

Lisään vielä tämän, minkä asian kanssa saan aina kiemurrella, kun olleen toisella paikkakunnalla yöksi. Varaan oman huoneen, koska haluan nukkua rauhassa ja vetäytyä omiin oloihin rauhoittumaan. Ja se on kova paikka, kun säästäisin niin rahaa, jos ottaisit huoneen mun kans ja olis kiva rupatella ja jutella illalla myöhään ja voitais mennä syömään ja juhlimaan vaikka yhdessä ja sitten valvoa pikkutunneille samassa huoneessa, kuin nuorena.
Minua ei kiinnosta. Kisapaikalla tai työmatkalla haluan vetäytyä rauhassa huoneeseeni ajoissa nauttimaan hiljaisuudesta ja nukkumaan ajoissa. En kaipaa kälättävää kisakaveria tai viinalle haisevaa työkaveria yöllä klo 2 kikattamassa, kuin silloin ennen pikkutyttöinä.
No sanokaa hyvänen aika suoraan. Mä ainakin kaipaan sitä rupattelu- ja ruokaseuraa jos nyt lähden vieraalle paikkakunnalle yöksi ja tuttukin sinne tulee, on mielestäni ihan loogista häntä mukaan kysyä koska onhan se kohteliasta ehdottaa. Siinä ihan oikeasti säästää sitä rahaa.
On se kumma, että ystävällisyys ja kohteliaisuus ärsyttää.
[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 16:10"]
[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 16:06"]
[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 15:35"]
Niin, no siksihän ei ole sosiaalisesti hyväksyttävää kieltäytyä kimppakyydeistä. Pitää olla tosi hyvä syy. Kun tämä nyt säästää blaablaa.
Monill aon kuitenkin niin heppoiset pienet autot ja ajotaito monella tädillä (ja yllättävän monella miehelläkin) niin auttava, että mua pelottaa heidän peltilaatikkojensa kyydissä. Siksi käytännössä usein ehdotan, että mennään mun autolla, joka on iso ja kunnolla rautaa ympärillä. Ja minä en nysvää liikenteessä.
En minä siitä ainakaan mitään säästä. Maksaahan ne joo bensakulut. mutta entäs auton kulumisen, renkaat, jne.
Ei voi mitään. Haluaisin vaan mennä itsekseni. Myös siellä junassa. En jaksaisi jo koko matkaa kaakattaa ja kälättää, kun tiedän, että perillä sitä kaakatusta on koko armas päivä tai useampi putkeen. :P
Juu, kyseessä naisvaltainen ala ja useimmat mua vanhempia tätejä. Oikein kalkkunalauma! Anteeksi. Mutta en vaan jaksaisi.
[/quote]
Minä niin ymmärrän sinua. Itse haluaisin esim. eräässä harrastuksessa keskittyä ja rauhoittua ennen kisasuoritusta, mutta aina on joku tunkemassa autoon matkaan luontoa säästääkseen ja olis kiva rupatella ja vaihtaa kokemuksia.
Samoin, kun ollaan menossa työporukalla toiselle paikkakunnalle. Haluaisin keskittyä ennen esitelmää tai ryhmän vetämistä, enkä kälättää viimeisistä salkkareista.
Tiedän, olen itsekäs paska :)
Mutta en vain jaksais
[/quote]
Lisään vielä tämän, minkä asian kanssa saan aina kiemurrella, kun olleen toisella paikkakunnalla yöksi. Varaan oman huoneen, koska haluan nukkua rauhassa ja vetäytyä omiin oloihin rauhoittumaan. Ja se on kova paikka, kun säästäisin niin rahaa, jos ottaisit huoneen mun kans ja olis kiva rupatella ja jutella illalla myöhään ja voitais mennä syömään ja juhlimaan vaikka yhdessä ja sitten valvoa pikkutunneille samassa huoneessa, kuin nuorena.
Minua ei kiinnosta. Kisapaikalla tai työmatkalla haluan vetäytyä rauhassa huoneeseeni ajoissa nauttimaan hiljaisuudesta ja nukkumaan ajoissa. En kaipaa kälättävää kisakaveria tai viinalle haisevaa työkaveria yöllä klo 2 kikattamassa, kuin silloin ennen pikkutyttöinä.
[/quote]
Sama juttu! Viimeksi, kun sovin yhden ihmisen kanssa, että nukutaan samassa huoneessa, niin hän alkoi piereskellä estottomasti jo illalla. Ruokapöydässä, sieltä kävelemään lähtiessä, saunassa, uima-altaalla, illan, jne. Aina välillä oikein kunnon paukku ja hän vaan totesi iloisesti, että kylläpä rutisee!
Koko yö puolitutun ihmisen kanssa pienessä hotellihuoneessa, samassa parivuoteessa ja toinen pieree monta kertaa tunnissa... EI ENÄÄ IKINÄ.
ap
[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 16:12"]
Autolla ajelu on niin kasaria :/
[/quote]
Saa ihan rauhassa olla. Moniin paikkoihin ei pääse julkisilla kuin mutkan kautta tai järjettömiin aikoihin, jos ei asu pääkaupunkiseudulla.
No kimppakyydit säästää luontoa, bensaa ja autoja.
Mitä järkeä on viiden lähteä ajamaan samalta paikkakunnalta samaan paikkaan ja vielä samana päivänä jos voi mennä yhdelläkin kyydillä.
Toki voi mennä omalla kyydilläkin, ei kai kukaan pakota.
Pitäisiköhän sinun sitten harrastaa sellaisia yksilölajeja?
Mä inhoan myös kimppa- tai yhteiskyydeissä sitä säätämistä ja sitä, että joillakin on halu päsmäröidä matkan kulkua muidenkin puolesta.
Kerran mentiin naisporukalla Helsingistä Tampereelle junalla. Joku sai idean, että jokainen tuo jotain evästä (!) mukaan junamatkalle. Tämä daami itse halusi tuoda termospullossa kahvia, jota varten sitten piti jostain hankkia kertakäyttömukeja ja servettejä. Kun siitä junasta kuitenkin saa tarvitessaan ostettua varmasti kahvinsa ja mahdollisen muun syötävän vallan helposti, niin en ajatusta ymmärtänyt... Kun muut kuitenkin tuntuivat olevan aiheesta innoissaan, vein sitten itsekin jotain viinirypäleitä tai kirsikkatomaatteja tms.