Oletko rasisti?
Itse en ole nähnyt tai tavannut ihmistä joka ei olisi rasisti.
Kaikki ei vaan sitä tiedosta, vaan syyttelevät muita ja samalla syyllistyvät rasismiin.
Kommentit (108)
Suomalaisia pidetään vääräuskoisina, mutta vain suomalaiset on siis rasisteja?
Vierailija kirjoitti:
Ei ole rasismia kyseenalaistaa joidenkin kulttuurien toimintaa, etenkin jos siinä on mukana toisten vahingoittaminen. Muuten minulla ei ole p*skaakaan väliä minkä näköinen ja oloinen ihminen on. Kunhan toimii yhteiskunnassa niinkuin pitää, mieluiten opettelee maan kielen ja käy töissä.
Kyllä sitä muutenkin tykkää työssäkäyvistä kuin maleksijoista. Vaikka ei työttömyys ole aina omaa syytä.
Olen ylpeä rasisti. Minun jutuissanu nääkeri on edelleen nääkeri, oli kuulijana kuka/ketkä tahansa. Toiset tykkää ja toiset ei. Minä en välitä, tälläinen olen ja näin ajattelen.
Olen nimby. Niin kauan kuin tietyt ihmisryhmät eivät tule naapuriini, suvaitsen heitä. Mutta jos tulevat naapuriini, rasismi minussa nostaa päätään.
ELi ap on oikeassa-
ihmisluonteeseen kuuluu olla rasistinen.
Ilman on erittäin vaikea olla.
Äänestän Persuja, joten Virallisen Totuuden nimissä olen rasisti.
Kyllä vähän taidan olla, sorry vaan.
Olen, mielestäni Suomi ei ole koko maailman sosiaalitoimisto.
Ei ole kukaan ei-rasisti vastannut -mitä sanoa
En vaan ymmärrä, että rasisti on aina valkoinen. Koskaan ei syytetä muun värisiä rasisteiksi.
Enn mä rasisti ole koska en tietentahtoeeen heristä nyrkkiäni ulkomaaalaisille muttta tietysti se kasvuympäristö jossa on kasvanut ja siinä 0-12 vuoden iän tietämilllä mikä rekisteröityyy ihmisen aivoiihin niin kylllähän se ns arjalainen rotu sielllä kukkiii.
Ihminen on luonnostaan rasistinen.
JOten miksi tästä vouhotetaan?
Ongelma on se ettei asioista voi puhua niiden oikeilla nimillä leimautumatta, vaikka
jokainen on rasisti, ihan jokainen.
Vierailija kirjoitti:
Enn mä rasisti ole koska en tietentahtoeeen heristä nyrkkiäni ulkomaaalaisille muttta tietysti se kasvuympäristö jossa on kasvanut ja siinä 0-12 vuoden iän tietämilllä mikä rekisteröityyy ihmisen aivoiihin niin kylllähän se ns arjalainen rotu sielllä kukkiii.
En mä oikeaasti näiin ajattele. Alkaa vaan jo ollla siinä iässä ettei jaksa oikein ottaa asioita enäään niin vakavasti kun samat toistuu ja toistuu. Lähinnä alkaa nähdä ne enemmän humoristisina jo.
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla olen oppinut, että rasistiksi ei lasketa ihmistä joka kohtelee rasistisesti romania.
Kaikki ihmiset ovat rasisteja.
Romaanit ovat maineensa itse luonneet.
Ja nyt ratsastavat eirasismilla ja haastavat hyviä ihmisiä oiketeen millon mistäkin.
Nykytermein ehdottomasti olen.
Suhtaudun ennakkoluuloisesti erääseen kansalliseen vähemmistöömme.
Olen myös sitä mieltä, että kaikki kansallusuudet eivät ole yhtä tervetulleita tänne ja että tietty uskonto on käytännössä ongelmallinen
Montako Perussuomalaista tarvitaan vaihtamaan lamppu? Vastaus: 100. Halla-aho vaihtaa lamppua ja 99 muuta ihmettelee ympärillä että miksi poliisi ei voi tunnustaa että Osram on muslimi.