Rakastitko heti vauvaasi?

Minulla on kaksi lasta enkä ole kokenut tuota hurahtamista. Pikkuhiljaa siihen rakkauteen on kasvanut. Nyt uuden vauvan myötä olen huomannut, että jotenkin se rakkaus muuttaa muotoaan kun lapsi kasvaa. Niinkuin jokaista (miestä, omaa vanhempaa, lasta) rakastaa eri tavalla, niin näköjään myös merkittävän eri ikäisiä lapsia. Mun lapsilla lähes 10v ikäero ja en osaa selittää miten, mutta jotenkin tuntuu erilaiselta molempien kohdalla. Silti rakastan molempia maailman eniten <3

On mennyt neljä vuotta enkä ole vieläkään kokenut äidinrakkautta.

Suojeluvaisto kyllä toimi ja välittäminen, rakkauden tunteen tajus in kauden viikon iässä. Oli vaikea synnytys, lastensairaalaa, ja koliikki ja mulla pitkällinen tulehdus...

Suloisena pidin, mutta en rakastanut. Vauvan ollessa 4kk ikäinen äidinrakkaus sitten iski oikein rytinällä. Yhtenä päivänä se tunne vaan vyöryi ylitseni ja tajusin sillä hetkellä, että nyt elämässäni on ihminen, jonka puolesta voisin kuolla.

Lapsi on nyt puolivuotias ja rakastan häntä päivä päivältä enemmän. En mä edes tiennyt, että tällaista rakkautta on olemassa :)

En, vieläkään. Vauva nyt 2kk.

Heti, ensi näkemältä rakastin molempia <3

T. Kaksi lasta synnyttänyt

Esikoiseen heti salamana, kun oli syntynyt. Kuopukseen rakkaus kasvoi vauvaa hoitaessa, varmaan kolmessa viikossa aivan valtava rakkaus. Tiesin, että se rakkaus tulee, kun vaan vauvaa hoitaa, vaikkei heti sekunnissa tuliskaan. Ja se rakkaus on aina vaan pysynyt ja rakastan niin älyttömästi vaan mun lapsia.

En ehkä kovin, lähinnä velvollisuus puski päälle "onhan tämä minusta tullut". Ja pelkäsin että se kuolee, se olisi kamalaa, onhan sitä vauvaa niin pitkään odottanut ja kantanut, ei se olisi "ihan sama" jos se ois poissa.. Varmaan parin viikon päästä rakastin oikeasti.

kyllä heti kun sain vauvan kainaloon sektion jälkeen!

Rakastin vauvaa jo ennen kuin se syntyi. Neuvolassakin sanottiin, että minulla on hyvä suhde tulevaan vauvaani, siis jo ennen synnytystä.

Ja ei: en ole mikään äitityyppi, ei ole koskaan ollut vauvakuumetta enkä halua kuin tämän yhden lapsen.

Mutta lastani rakastan eniten maailmassa. Tiesin, että haluan juuri tämän lapsen viimeistään silloin, kun kuulin että raskaudessa saattaisi tulla vakavia ongelmia. Ei onneksi tullut kuitenkaan. Ja vaikea synnytys ja teho-osasto ym. olivat hänenkin elämänsä alku...

Molemmat olivat ihmeellisiä ja ihania jo synnytyssairaalassa, mutta äidinrakkaus ei syttynyt heti. Esikoisen kohdalla tutustuin häneen hiljalleen, katselin paljon ja pidin lähellä. Sieltä se rakkaus sitten tuli melkoisella voimalla, se oli aika ihmeellistä. Kuopuksen kanssa kesti pidemmän aikaa. Toivottu ja suloinen, mutta olin varmaan niin jännittynyt esikoisen suhtautumisesta ja halusin antaa paljon sitä huomiota hänelle. Vauva kun kulki aina väistämättä mukana. Mutta sieltä se sitten tuli, yhtä rytinällä kuin ensimmäisen kohdalla.

Äidinrakkautta toisinaan vähätellään, enkä minäkään hirveän yleviä ajatuksia kahden pienen lapsen (koti)äitinä joka päivä ajattele, mutta tämä tunne on yksinkertaisesti kauneinta mitä olen koskaan saanut kokea.

En voi uskoa, että olen saanut 56 peukutusta kommenttiini! Kiitos teille, tuntuu ihan, että ymmärsitte ajatukseni. Nro 11

Rakastin heti vaikka olin väsynyt synnytyksestä. Ennen en sietänyt yhtään lapsia. Nyt riittää välittämistä myös tuntemattomille vauvoille. Jos joku hylkäisi vauvansa ja sen löytäisin,antaisin hellyyttä ja rakkautta,kunnes apujoukot saapuisivat.

En. Ja vieläkin on välillä vaikeaa rakastaa, vaikka ikää "vauvalla" jo 7 vuotta.

En varmaankaan, koska olin niin järkyttynyt rajusta synnytyksestä, kipeästä kropastani, jännitin  vessareissuja repeämisten takia jne. Kun esim. vanhempani tulivat katsomaan vauvaa sairaalaan, ajattelin, että mitä te sitä vauvaa hyysäätte, sillä on kaikki hyvin. Mutta minulle on tapahtunut jotain kamalaa, miksette hyysää minua ja ole huolissanne minusta. Oli sellainen pahoinpidelty olo.

Rakastin jo siitä hetkestä lähien kun tajusin olevani raskaana. Ja tietysti tunne vaan voimistunut kun hänet ensikertaa näin.

Kyllä, kaikkia kolmea oikeastaan jo ennen syntymää.

Minun lapsella epäiltiin vakavaakin sairautta joten alku oli vaikeaa, luulen myös että tiedostamattani en täysillä uskaltanut rakastua vauvaan, koska pelkäsin menettäväni hänet. Mutta sitten kun pahimmat oli poissusuljettu, niin rakkaus iski.

Kyllä rakastin!! <3 en tiennyt, että ihminen voi kokea näin suurta rakkautta! <3

Rakastin jo odotusaikana, kun hellästi masuani silittelin ja reagoin vauvan liikkeisiin. 

Synnytyksen aikana ehdin jo hetkeksi hänet unohtaa, mutta heti kun vauva oli maailmassa ja sain hänet syliini, rakastin enemmän kuin mitään koskaan.