Lue keskustelun säännöt.
Kun tulee sellainen lukkotila, ettei pysty puhumaan.
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Autismikirjon piirteitä?
https://www.sciencedirect.com/topics/agricultural-and-biological-scienc…
"Shellac is a physiologically harmless and biodegradable resin secreted by the female lac bug (kerria lacca).
Aleuritic acid, shellolic acid, and jalaric acid are the main components of shellac (Pearnchob et al., 2003).
Due to its various properties (e.g., thermoplasticity, cohesiveness, insulating ability, pH-dependent water solubility), it is commonly used as an enteric coating material in pharmaceutical applications, as well as an additive for coatings in the food industry (Chang et al., 1990).
In previous studies, it was used to coat pectin matrix tablets, which have recently been used for transporting drugs to the colon (Ravi et al., 2008), or as an additive to form pectinate-shellac composite capsules with improved mechanical stability (Leick et al., 2011)."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko olla kyse jonkinasteisesta paniikkikohtauksesta?
Vierailija kirjoitti:
Itselläni johtui traumasta, jonka laukaisi aina aggressiivinen käytös. Jotkut ihmiset karjuvat täyteen ääneen, tai kyselevät ahdistavia kysymyksiä joiden tarkoitus on nöyryyttää. Ja sitten kun tarpeeksi kohtaa edellä mainittua käytöstä, ei kommunikaatio enää onnistu. Vaikeneminen on turvan hakua.
Kiitos tästä kommentista, se taisi juuri selvittää jotakin ainakin minulle. Jotakin tämän suuntaista taisi niittäin tapahtua juuri muutama päivä sitten.
Aina ei vaa löydy sanoja vaikka kuinka haluais sanoo jotakin. Se hävettää. Mua on kiusattu aikuisikään asti ja lapsuus/nuoruus menny muutenkin vaikeissa kotiolosuhteissa, niin luulen et se hiljentää. Onneks puolisokaan ei ole mikään maailman puheliain tyyppi niin voin olla hiljaa ihan vapaasti. Lapsestani on puolestaan tullut puhelias, onneks ei ole mun saamani kaltoinkohtelu näköjään vaikuttanut.
Vierailija kirjoitti:
Aina ei vaa löydy sanoja vaikka kuinka haluais sanoo jotakin. Se hävettää. Mua on kiusattu aikuisikään asti ja lapsuus/nuoruus menny muutenkin vaikeissa kotiolosuhteissa, niin luulen et se hiljentää. Onneks puolisokaan ei ole mikään maailman puheliain tyyppi niin voin olla hiljaa ihan vapaasti. Lapsestani on puolestaan tullut puhelias, onneks ei ole mun saamani kaltoinkohtelu näköjään vaikuttanut.
Monella meistä on sama; haluaisi sanoa jotain, mutta ei oikein tiedä, mitä sanoisi ja miten. Ja sitten nolottaa, vaikka eihän siinä asiassa mitään noloa tai hävettävää olekaan. Ei kukko käskien laula. Ja joidenkin ihmisten seurassa vaan tuntuu turvallisemmalta ja luontevammalta puhua kuin toisten.
Ikävä kuulla että sinua on kiusattu. Toivottavasti olet viimeistään tähän ikään mennessä kuitenkin käsittänyt, että loppupeleissä kiusaaja kertoo omalla käytöksellään vain itsestään, ei sinusta. Hänellä on itsellään jollain tavalla paha olla omassa itsessään ja hän pyrkii kiusaamisellaan suuntaamaan toisten huomion johonkuhun muuhun.
Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on tuttava, joka menee lukkoon, jos konfrontoi yhtään mistään.
Karkea esimerkki:
harrastaa myymälävarkauksille. Mainitset asiasta, että aiheuttaa eniten ongelmia vain itselleen, jos jää kiinni. Rikosrekisteri yms. Hän menee täysin lukkoon, ei kykene sanomaan mitään. Kun jälleen pystyy puhumaan, syyttää mielipahan aiheuttamisesta. Tietysti asiasta kuuleminen aiheutuu mielipahaa, se on selvä. Sitä kutsutaan huonoksi omaksitunnoksi. Niinhän hänen käytöskin aiheuttaa muille mielipahaa ja pahimmassa tapauksessa pahoja harmia eritoten hänelle itselleen. Asiasta ei saisi sanoa, koska kokee sen hyökkäyksenä ja menee pasmat sekaisin ja täysin lukkoon.
Eksälläni oli aikuisiän selektiivinen mutismi, joka sitten tarttui mulle mallioppimisen kautta. Onneksi meni ohi parissa vuodessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tuttava, joka menee lukkoon, jos konfrontoi yhtään mistään.
Karkea esimerkki:
harrastaa myymälävarkauksille. Mainitset asiasta, että aiheuttaa eniten ongelmia vain itselleen, jos jää kiinni. Rikosrekisteri yms. Hän menee täysin lukkoon, ei kykene sanomaan mitään. Kun jälleen pystyy puhumaan, syyttää mielipahan aiheuttamisesta. Tietysti asiasta kuuleminen aiheutuu mielipahaa, se on selvä. Sitä kutsutaan huonoksi omaksitunnoksi. Niinhän hänen käytöskin aiheuttaa muille mielipahaa ja pahimmassa tapauksessa pahoja harmia eritoten hänelle itselleen. Asiasta ei saisi sanoa, koska kokee sen hyökkäyksenä ja menee pasmat sekaisin ja täysin lukkoon.
Mielenkiintoinen tuo joillakin oleva kyky kääntää kaikki vastuu itsensä ulkopuolelle. Tekee itse väärin, ja kun asiasta huomautaa, huomauttaja onkin se paha. Hmm.
Niin kauan kuin ihminen ei ota vastuuta itse omasta elämästään, hän ei ole oikeasti aikuinen.
Traumaperäistä. Tuttua minullekin. Joku ahdistava muisto aktivoituu jostain nykyhetken tilanteesta johtuen ja laukaisee lapsuuden selviytymismekanismin. Hyvä jos pystyt yhdistämään sen johonkin tilanteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
A really simple way of understanding the brain during trauma is that our front brains turn off and our back brains turn on. When the amygdala, our brain’s ‘smoke alarm’ detects a threat, it sends a split-second signal to the hypothalamus to sound the siren. The hypothalamus then initiates a cascade of chemical responses in the brain and the body.
For example:
noradrenaline is released in the brain to help it focus and react quickly
adrenaline speeds up the heartrate to increase the availability of oxygen and nutrients to the long muscles of the arms and legs, ready to fight or flee
there is an increase in blood pressure, so that essential blood supplies reach their destination as quickly as possible
blood supply is diverted away from non-urgent activities such as digestion and reproduction
the immune system is temporarily boosted, in order to respond quickly to a potential injury
fuel supplies are maximised in the bloodstream.
By doing this, and entering the ‘amber alert’ phase, the body is geared up to defend itself, all of which happens outside of conscious thought, before we have even had a chance to consciously notice and think about the threat. This is a really important part of survival. We cannot risk, at the moment of threat, any kind of ‘paralysis of analysis’: we have to act in a split second. And so the thinking, rational, analytical, planning ‘front brain’, which is the seat of our conscious thoughts, is placed in neutral, while the automatic, instinctive, emotional ‘back brain’ is placed firmly in gear. Back brain on—front brain off.
This allows us to react quickly to the threat without too much deliberation—to react automatically and instinctively, which gives us the best chance of survival. However, this turning down of the front brain has its disadvantages for us too—blood flow is reduced to several key areas, most significantly:
The ‘timekeeper’, the dorsolateral prefrontal cortex. This part of the brain, along with many other functions, keeps our sense of ourselves in time and space. That’s why time seems to slow down or our life ‘flashes’ before our eyes during a traumatic moment. It is also why we can’t tell the difference between past and present (a core element of a flashback) and why it feels as if flashbacks will go on forever.
The ‘dictionary’, Broca’s area. This is the language and speech area of the brain. That’s why, at the moment of trauma, we often can’t speak—‘speechless terror’. It’s also why when we’re very stressed, it’s hard to find our words. It’s difficult to describe a flashback when your ‘dictionary’ is offline!
The ‘watchtower’, the medial prefrontal cortex. This is the planning, overseeing, decision-making, wise part of our brain. With this offline, we struggle to plan and make decisions, and as it talks to the body through our ‘internal CCTV’, the insula, we can also have difficulty feeling connected to our body (an ‘out of body experience’).
The ‘librarian’ or ‘context stamp’, the hippocampus. Technically part of the limbic system rather than the front brain, the hippocampus plays a leading role in memory encoding and retrieval and acts as a kind of special adviser to the watchtower. With the hippocampus offline, memories are often not stored coherently and so traumatic memories are often disjointed, lacking context, or incomplete.
The ‘cook’, the thalamus. Although again technically not part of the front brain, the thalamus may switch off during trauma: incoming data from our environment and senses, which is normally mixed together by the ‘cook’ at the point of entry before being sent to other parts of the brain, remain as raw ingredients rather than a complete autobiographical ‘soup’. This is the precursor to dissociation—information entering the brain not being ‘associated’ in the first place.
Välillä saa/ voi olla viikonkin puhumatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko muumien näkymätön lapsi, Ninni, vähän tällainen tapaus? Mennyt vaan vielä pahemmaksi. Noin vertauskuvallisesti.
Pitäisikö siis pälpättää koko ajan, osoittaakseen olevansa terve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö siis pälpättää koko ajan, osoittaakseen olevansa terve.
Tää on äkkiväärää yleistämistä.
Lukkoon meneminen voi johtua monesta asiasta. Mainittu mm. aiempi traumakokemus. Häpäisy ja nöyryyttäminen aiheuttavat usein lamaantumista myös. Yllättävät tilanteet myöskin. Tajuaa vasta jälkikäteen miten olisi pitänyt toimia tai mitä sanoa.
Monet naiset kokee lamaavina miesten taholta tulevat ahdistelu kokemukset Ei tule sanaa suusta siinä hetkessä. Mies voi käydä käsiksi tai seurataan kadulla, toiset ahdistuu ja lamaantuu, toiset puolustautuu.
Pelko herättää vihaa. Toiset osaa puolustautua, toiset ei tähän heti kykene.
Vierailija kirjoitti:
Traumaperäistä. Tuttua minullekin. Joku ahdistava muisto aktivoituu jostain nykyhetken tilanteesta johtuen ja laukaisee lapsuuden selviytymismekanismin. Hyvä jos pystyt yhdistämään sen johonkin tilanteeseen.
Jotain tällaista olen uumoillutkin... Kiitos vinkistä!!!
Vierailija kirjoitti:
A really simple way of understanding the brain during trauma is that our front brains turn off and our back brains turn on. When the amygdala, our brain’s ‘smoke alarm’ detects a threat, it sends a split-second signal to the hypothalamus to sound the siren. The hypothalamus then initiates a cascade of chemical responses in the brain and the body.
For example:
noradrenaline is released in the brain to help it focus and react quickly
adrenaline speeds up the heartrate to increase the availability of oxygen and nutrients to the long muscles of the arms and legs, ready to fight or flee
there is an increase in blood pressure, so that essential blood supplies reach their destination as quickly as possible
blood supply is diverted away from non-urgent activities such as digestion and reproduction
the immune system is temporarily boosted, in order to respond quickly to a potential injury
fuel supplies are maximised in the bloodstream.
By doing this, and entering the ‘amber alert’ phase, the body is geared up to defend itself, all of which happens outside of conscious thought, before we have even had a chance to consciously notice and think about the threat. This is a really important part of survival. We cannot risk, at the moment of threat, any kind of ‘paralysis of analysis’: we have to act in a split second. And so the thinking, rational, analytical, planning ‘front brain’, which is the seat of our conscious thoughts, is placed in neutral, while the automatic, instinctive, emotional ‘back brain’ is placed firmly in gear. Back brain on—front brain off.
This allows us to react quickly to the threat without too much deliberation—to react automatically and instinctively, which gives us the best chance of survival. However, this turning down of the front brain has its disadvantages for us too—blood flow is reduced to several key areas, most significantly:The ‘timekeeper’, the dorsolateral prefrontal cortex. This part of the brain, along with many other functions, keeps our sense of ourselves in time and space. That’s why time seems to slow down or our life ‘flashes’ before our eyes during a traumatic moment. It is also why we can’t tell the difference between past and present (a core element of a flashback) and why it feels as if flashbacks will go on forever.
The ‘dictionary’, Broca’s area. This is the language and speech area of the brain. That’s why, at the moment of trauma, we often can’t speak—‘speechless terror’. It’s also why when we’re very stressed, it’s hard to find our words. It’s difficult to describe a flashback when your ‘dictionary’ is offline!
The ‘watchtower’, the medial prefrontal cortex. This is the planning, overseeing, decision-making, wise part of our brain. With this offline, we struggle to plan and make decisions, and as it talks to the body through our ‘internal CCTV’, the insula, we can also have difficulty feeling connected to our body (an ‘out of body experience’).
The ‘librarian’ or ‘context stamp’, the hippocampus. Technically part of the limbic system rather than the front brain, the hippocampus plays a leading role in memory encoding and retrieval and acts as a kind of special adviser to the watchtower. With the hippocampus offline, memories are often not stored coherently and so traumatic memories are often disjointed, lacking context, or incomplete.
The ‘cook’, the thalamus. Although again technically not part of the front brain, the thalamus may switch off during trauma: incoming data from our environment and senses, which is normally mixed together by the ‘cook’ at the point of entry before being sent to other parts of the brain, remain as raw ingredients rather than a complete autobiographical ‘soup’. This is the precursor to dissociation—information entering the brain not being ‘associated’ in the first place.
Tässäpä oli tuhannen taalan edestä asiaa! Kiitos! Taas selviää asioita itselleni....
Mistä tämä teksti on alunpitäen?
Vierailija kirjoitti:
Pitäisikö siis pälpättää koko ajan, osoittaakseen olevansa terve.
Äidillä epikriisin määrittämiseen riitti se, kun hoitaja oli nähnyt "ylimääräistä liikettä suun ympärillä". Eikä sen takia ylilääkäri poista levetirasetaamia, vaikka se vie totaalisesti lihasvoimat:-(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
A really simple way of understanding the brain during trauma is that our front brains turn off and our back brains turn on. When the amygdala, our brain’s ‘smoke alarm’ detects a threat, it sends a split-second signal to the hypothalamus to sound the siren. The hypothalamus then initiates a cascade of chemical responses in the brain and the body.
For example:
noradrenaline is released in the brain to help it focus and react quickly
adrenaline speeds up the heartrate to increase the availability of oxygen and nutrients to the long muscles of the arms and legs, ready to fight or flee
there is an increase in blood pressure, so that essential blood supplies reach their destination as quickly as possible
blood supply is diverted away from non-urgent activities such as digestion and reproduction
the immune system is temporarily boosted, in order to respond quickly to a potential injury
fuel supplies are maximised in the bloodstream.
By doing this, and entering the ‘amber alert’ phase, the body is geared up to defend itself, all of which happens outside of conscious thought, before we have even had a chance to consciously notice and think about the threat. This is a really important part of survival. We cannot risk, at the moment of threat, any kind of ‘paralysis of analysis’: we have to act in a split second. And so the thinking, rational, analytical, planning ‘front brain’, which is the seat of our conscious thoughts, is placed in neutral, while the automatic, instinctive, emotional ‘back brain’ is placed firmly in gear. Back brain on—front brain off.
This allows us to react quickly to the threat without too much deliberation—to react automatically and instinctively, which gives us the best chance of survival. However, this turning down of the front brain has its disadvantages for us too—blood flow is reduced to several key areas, most significantly:The ‘timekeeper’, the dorsolateral prefrontal cortex. This part of the brain, along with many other functions, keeps our sense of ourselves in time and space. That’s why time seems to slow down or our life ‘flashes’ before our eyes during a traumatic moment. It is also why we can’t tell the difference between past and present (a core element of a flashback) and why it feels as if flashbacks will go on forever.
The ‘dictionary’, Broca’s area. This is the language and speech area of the brain. That’s why, at the moment of trauma, we often can’t speak—‘speechless terror’. It’s also why when we’re very stressed, it’s hard to find our words. It’s difficult to describe a flashback when your ‘dictionary’ is offline!
The ‘watchtower’, the medial prefrontal cortex. This is the planning, overseeing, decision-making, wise part of our brain. With this offline, we struggle to plan and make decisions, and as it talks to the body through our ‘internal CCTV’, the insula, we can also have difficulty feeling connected to our body (an ‘out of body experience’).
The ‘librarian’ or ‘context stamp’, the hippocampus. Technically part of the limbic system rather than the front brain, the hippocampus plays a leading role in memory encoding and retrieval and acts as a kind of special adviser to the watchtower. With the hippocampus offline, memories are often not stored coherently and so traumatic memories are often disjointed, lacking context, or incomplete.
The ‘cook’, the thalamus. Although again technically not part of the front brain, the thalamus may switch off during trauma: incoming data from our environment and senses, which is normally mixed together by the ‘cook’ at the point of entry before being sent to other parts of the brain, remain as raw ingredients rather than a complete autobiographical ‘soup’. This is the precursor to dissociation—information entering the brain not being ‘associated’ in the first place.
Tässäpä oli tuhannen taalan edestä asiaa! Kiitos! Taas selviää asioita itselleni....
Mistä tämä teksti on alunpitäen?
En tiedä siitä, mutta ootko lukenut tuon:
http://jkorpela.fi/viest/tietotuska.html
Itselläni johtui traumasta, jonka laukaisi aina aggressiivinen käytös. Jotkut ihmiset karjuvat täyteen ääneen, tai kyselevät ahdistavia kysymyksiä joiden tarkoitus on nöyryyttää. Ja sitten kun tarpeeksi kohtaa edellä mainittua käytöstä, ei kommunikaatio enää onnistu. Vaikeneminen on turvan hakua.