Lue keskustelun säännöt.
Te joilla on 60+ ikäinen isä
04.12.2020 |
Itse kysyin isältäni miten hän on kokenut isyyden. Sanoi että ei osaa sanoa, koska ulkoisti kasvatuksen täysin äidilleni. Luultavasti tämä oli ihan äitini toive, sillä hän se isää painosti tekemään mut. Ei muista hetkeä jolloin sai tietää tulevansa isäksi, eikä ollut kokenut raskausaikana ja minun pikkulapsiaikana oikein mitään tunteita minua kohtaan. Synnytyksessä oli mukana mutta oli häädetty sieltä heti pois kun olin tullut maailmaan, se oli sen aikainen tapa. Isyyslomia oli jo 80-luvun lopussa mutta kulttuurisyistä ei pitänyt, sillä eihän maalla hoivaavia miehiä katsottu hyvällä. Muistan sen että isä alkoi kiinnostua minusta vasta kouluiässä.
Onneksi ajat ovat muuttuneet mutta en voi olla miettimättä, miten tuo on vaikuttanut minuun.
Kommentit (4)
Lapsenteko oli miehelle hyvä diili tuohon aikaan, sai panna paljaalla mutta lopputuloksista ei tarvinnut ottaa mitään vastuuta. Oikein kannustettiin siihen, että mies jatkaa elämäänsä. Naisia alistettiin myös sukunimilain puitteissa ja naiset hyvin pitkälti toivat myös sen leivänkin lapsen suuhun. Miehet käytti rahat itseensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole isältä asiaa ikinä kysynyt, mutta äitini on sanonut, että äiti hoiti meitä lapsia suurimmaksi osaksi vaikka kävi samalla töissä. Isä oli maatalousyrittäjä ja päivät menivät töissä. Kun minä synnyin, äiti ja isä olivat nostamassa perunaa. Äidille tilattiin taksi ja hän lähti yksin synnyttämään, isä jäi jatkamaan töitä. Sellaista se oli silloin.
Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että meidän lapsuusaika ei ollut aina onnellista äidille. Isän kanssa välit ovat jääneet vähän etäiseksi. Äitini on sanonut, että siihen aikaan äitinä oleminen oli raskasta, koska hän hoiti meitä yksin, isä ei töiltänsä ehtinyt, tukiverkkoja ei ollut. Vasta lastenlasten tultua hän pystyy nauttimaan lapsista. Aistin tämän saman isästäni, vaikka hän ei ole siitä puhunutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Tavallinen suomalainen mies. Meillä oli pitkään kulttuurissa sodan varjo, että miehen pitää olla karski ukko joka tuo leivän pöytään, eikä puhu eikä pussaa. Tietty paljon mielenterveysongelmia jälkipolville, varsinkin naisille, on tästä tullut.
Toisaalta en voi olla miettimättä, mistä tuokin ajatus on yhtäkkiä tullut, että isiä ei tarvitakaan? Tosi moni ihminen jonka tunnen, ei oikeasti tunne sitä isäänsä, joka on aina asunut saman katon alla perheen kanssa. Ne on aina olleet omissa maailmoissaan tai omissa menoissaan. Puhutaan paljon siitä että miehillä on luontainen tarve huolehtia lapsistaan (alkuasukaskansoissakin miehet hoivaavat), mutta mistä ihmeestä on tullut se ajatus että se on jotenkin väärin, akkamaista? Eikö se ole miehuuden huipentuma huolehtia itse tekemästään jälkikasvusta?
Koen, että minullakin oli lapsena ihan sisäsyntyinen tarve olla isän kanssa. Olin kateellinen ystävälleni, jonka isä oli hoitanut tätä vauvana. Heillä on erittäin lämmin isä-tytär -suhde vielä nytkin. Ystäväni on myös menestynyt hyvin urallaan ja minä en. Mulla on mielenterveysongelmia joiden takia olen tippunut pohjalle, ihan akateemisena. -ap
Tavallinen suomalainen mies. Meillä oli pitkään kulttuurissa sodan varjo, että miehen pitää olla karski ukko joka tuo leivän pöytään, eikä puhu eikä pussaa. Tietty paljon mielenterveysongelmia jälkipolville, varsinkin naisille, on tästä tullut.