Vilja Eerikan tapauksesta kertova kirja

Ihmetyttää tuo, ettei tämän Laamasen poikia olekaan huostaan otettu.

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää tuo, ettei tämän Laamasen poikia olekaan huostaan otettu.

No ei tullut kellään mieleenkään. Hyvästä  lääkäriperheestä.

Luin kirjan. Tyttö itse kielsi kaiken, kun yritettiin jututtaa kotioloista, mustelmista ja juoksemisista. Lapset ovat yleensä aina lojaaleja vanhemmilleen vaikka nämä kiduttaisivatkin, kuten tässä. Tarkki ja Laamanen ovat molemmat persoonallisuushäiriöisiä valehtelijoita, joista Tarkki onnistui näyttelemään huolehtivaa isää ja Laamanen pysyi pois palavereista. Häntä ei niihin voitu pakottaakaan, koska ei ollut lapsen huoltaja eikä edes virallisesti asunut samassa osoitteessa. Kuoleman aikaan Laamanen syötti satua, että olivat eronneet Tarkin kanssa eivätkä edes asuneet yhdessä.

Moilanen on jo vanhempi sossu. Sossuna jo 80 -luvulla. On selvästi leipääntynyt ja laiska. Toki ne 50 muutakin asiakasta vaikuttavat mahdollisuuksiin reagoida. Pointti kuitenkin, että jos kukaan ei asiasta puhu, niin kuka osaa kuvitella lasta kierittävän joka ilta mattoihin tukehtumaan? Ei kukaan, koska sellaista ei tee kuin äärimmäisen häiriintyneet kuten Laamanen ja Tarkki.

Itseäni tässä ihmetyttää se, että vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvia asioita käsitellään kirjassa julkisesti. Perheiden sisäiset asiat sosiaalipuolella eivät ole julkista riistaa. Raha edellä tämä kirja lie tehty. Eerikan kohtaloa mitenkään ei tietenkään voi vähätellä. Rikosuutisointi aikoinaan kertoi tapauksen faktat. Sen olisi pitänyt riittää. Itse tunsin olevani tirkistelijä kun aloin lukea, niinpä suljin kirjan kannet. Eerikaa muistaen.

Kuuntelen tätä parhaillani. Ihan hirveää. Niin moni ihminen on osasyyllinen tähän lopputulokseen. Toivottavasti tuntevat loppuelämänsä syyllisyyttä.

Kuuntelin äänikirjana. Tärkeä aihe, mutta täytyy sanoa että tylsä kirja. Ihan liikaa pyörittiin vain samojen toistojen ympärillä (kenen numeroa etsittiin puhelimesta, Laamanen ei ollut vieläkään tuonut henkilöllisyystodistustaan, kuka vuorollaan katseli lattiaan jne) eli kerronta oli tylsistyttävää.

Vierailija kirjoitti:

Luin kirjan. Tyttö itse kielsi kaiken, kun yritettiin jututtaa kotioloista, mustelmista ja juoksemisista. Lapset ovat yleensä aina lojaaleja vanhemmilleen vaikka nämä kiduttaisivatkin, kuten tässä. Tarkki ja Laamanen ovat molemmat persoonallisuushäiriöisiä valehtelijoita, joista Tarkki onnistui näyttelemään huolehtivaa isää ja Laamanen pysyi pois palavereista. Häntä ei niihin voitu pakottaakaan, koska ei ollut lapsen huoltaja eikä edes virallisesti asunut samassa osoitteessa. Kuoleman aikaan Laamanen syötti satua, että olivat eronneet Tarkin kanssa eivätkä edes asuneet yhdessä.

Moilanen on jo vanhempi sossu. Sossuna jo 80 -luvulla. On selvästi leipääntynyt ja laiska. Toki ne 50 muutakin asiakasta vaikuttavat mahdollisuuksiin reagoida. Pointti kuitenkin, että jos kukaan ei asiasta puhu, niin kuka osaa kuvitella lasta kierittävän joka ilta mattoihin tukehtumaan? Ei kukaan, koska sellaista ei tee kuin äärimmäisen häiriintyneet kuten Laamanen ja Tarkki.

Tässä ei ollut kyse ainakaan pelkästään lapsen lojaalisuudesta. Sirpa Laamanen oli uhkaillut monin tavoin ja hyvin aggressiivisesti Eerikaa jos kertoo asioista kotona, mm. ettei näe biologista äitiään enää koskaan. Ja lapsihan uskoo pelottelua.

Kirjan loppuyhteenvedossa käy myös ilmi, että Eerika oli kertonut lastenpsykiatrisessa tutkimuksessa, ettei ole itse aiheuttanut mustelmia ym., mitä ei sanonut sossuille. Tämä tieto ei mennyt eteenpäin. Ihmettelen myös miten paljon resursseja mm. tapaamisia oli käytössä tähän keissiin. Silti tulos nolla.

Enemmän kuin tämä 'leipiintynyt' sossu, ihmetyttää johtava sosiaalityöntekijä, joka oli läsnä lukuisissa Tarkin ja myös Laamasen haastatteluissa, eikä siis ymmärtänyt mitä oli meneillä. Hän saikin sitten päiväsakkoja käräjäoikeudessa. Vaikka Laamanen ei olisi asunut samassa osoitteessa, mikä tn. valhe, hän osallistui Eerikan hoitoon eli oli kasvatusvastuussa.

Suosittelen ehdottomasti kirjaa, ainakin sosiaalialalla toimiville. Ei ole mitenkään emotionaalisesti raskas, mitä itse pelkäsin.

Onko tämä siis sama kirjoittaja, jolta tulee kirja Koskelan tapauksesta? Millainen tyyli on kirjoittaa? Kannattaako Koskela-kirjaa varata, mitä luulette?

Rahastetaanko tässä lapsen kuolemasta kertovalla kirjalla?

Vierailija kirjoitti:

Itseäni tässä ihmetyttää se, että vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvia asioita käsitellään kirjassa julkisesti. Perheiden sisäiset asiat sosiaalipuolella eivät ole julkista riistaa. Raha edellä tämä kirja lie tehty. Eerikan kohtaloa mitenkään ei tietenkään voi vähätellä. Rikosuutisointi aikoinaan kertoi tapauksen faktat. Sen olisi pitänyt riittää. Itse tunsin olevani tirkistelijä kun aloin lukea, niinpä suljin kirjan kannet. Eerikaa muistaen.

Sinä haluat suojella tekijöitä, miksi? Mistä lähtien lapsen kuoliaaksi kiduttaminen on ollut jotenkin yksityisasia?

Minä luin kirjan, uskomatonta toimintaa lastensuojelulta.

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä siis sama kirjoittaja, jolta tulee kirja Koskelan tapauksesta? Millainen tyyli on kirjoittaa? Kannattaako Koskela-kirjaa varata, mitä luulette?

Itse en tykännyt. Juurikin tuo samojen asioiden ja fraasien toisto, välillä tuli tunne, että enkös mä lukenut tämän sivun jo.

Ei myöskään tuonut esille erittäin oleellista asiaa juuri ollenkaan, eli kuinka paljon Tarkin äiti vaikutti asioihin. Vaikka kirja oli täysin sossujen näkökulmasta kirjoitettu.

Aika laimea kokonaisuus.

En aio lukea kirjaa. En pysty lukemaan edes uutisia ja tapahtumakuvauksia Viljan kohtalosta. En tiedä luenko sitten joskus +20 vuoden kuluttua.

Vierailija kirjoitti:

En aio lukea kirjaa. En pysty lukemaan edes uutisia ja tapahtumakuvauksia Viljan kohtalosta. En tiedä luenko sitten joskus +20 vuoden kuluttua.

Kirjassa ei käsitellä ollenkaan surmapäivän tapahtumia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

haastateltiinko arjen sydämen omistajia,

Ei tietääkseni. Minkähän takia Eerikaa ei sijoitettu sinne asumaan. Niiden sivujen mukaan siellä on lapsia 7-vuotiaasta lähtien. 

Koska Helsingillä ei ollut silloin voimassa olevaa sopimusta niiden kanssa, niin Eerika olisi pitänyt ottaa ilmaiseksi. Tähän veljen vaimo ei ollut kirjan mukaan suostunut.

Kuka tuollaista edes haluaisi lukea, yksi Suomen julmimmista tapauksista. Kuka haluaa olla se, joka jälleen nostaa tämän pinnalle. Heti kun kuulen tästä, alkaa jokin minussa muistuttaa siitä, että onko mikään rangaistus kyllin kova tai tarvittaisiko sähkötuolia. Todella väärä aihe, todella.

Tartuin kirjaan koska sen aihe on niin tärkeä, mutta jätin sen lopulta kesken. Tuntui siltä, että kirjoittaja ei ole päättänyt minkä toteutustavan ja tulokulman ottaa. Tekstiä oli ajoittain vaivaannuttavaa lukea, sillä se oli kuin sekoitus kehnoa proosaa, asiatekstiä ja jonkinlaista oikeuden pöytäkirjaa. Lukiessani huomasin miettiväni onko prosessissa ollut mukana lainkaan kustannustoimittajaa. Punakynä viuhui mielessäni jatkuvasti, sillä tekstissä oli runsaasti toistoa, turhia adjektiiveja, sekä selityksiä ja toiminnan kuvauksia jotka eivät tuoneet tarinaan mitään uutta, tai paljastaneet mitään olennaista sen henkilöistä. 

Kunpa aiheesta olisi kirjoitettu ihan klassinen tietokirja. 

Vierailija kirjoitti:

" Aion kuunnella äänikirjana. Tuo tapaus on aivan sairaan kuvottava, mutta emme voi ummistaa silmiämme siltä kuinka lapsia kohdellaan; ei pelkästään piilossa vaan myös viranomaisten hyväksyvän katseen alla. Jotain tässä yhteiskunnassa on pielessä. "

Aikamoisen henkisen urakan on kirjoittaja käynyt läpi kun on kirjan tehnyt.

Kunnioitan todella korkealle kirjoittaja Vera Miettistä että ryhtyi työhön,

ettei pienen tytön kärsimystä vain lakaista maton alle ,

vaan meillä on mahdollisuus oppia jokaisella jotakin tuosta tragediasta,

mikä eskaloitui lapsen mur-haan ki-duttaen henkilöiden taholta.

jotka irvokkaasti edustivat tälle lapselle huolenpitoa ja turvaa.

Luen tottakai.

Teos on yhteiskunnallisesti merkittävä ja jo siksi olisi ansainnut Finlandia-palkinnon.

Finlandia-palkintoa ei jaeta teoksen aiheen, vaan kirjallisten ansioiden perusteella. Tämä kirja ei ole kirjallisilta ansioiltaan mitenkään kaksinen, valitettavasti. 

" Kuka tuollaista edes haluaisi lukea, yksi Suomen julmimmista tapauksista.

Kuka haluaa olla se, joka jälleen nostaa tämän pinnalle.

Heti kun kuulen tästä, alkaa jokin minussa muistuttaa siitä,

että onko mikään rangaistus kyllin kova tai tarvittaisiko sähkötuolia.

Todella väärä aihe, todella."

- - -

Sinä. Sinä et halua. Sinusta tuntuu pahalta .

Pitäisikö lapsen kohtalo ja epäinhimillinen kärsimys teidän ah niin herkkien aikuisten keskellä vain sivuuttaa ja ohittaa ikiajoiksi ,

ettei sinunkaltaisissa vain nousisi epämiellyttäviä asioita mukavuusalueesi ulkopuolella.

Ettei teille vain tulisi paha olla. Koska "aihe on todella väärä". Entä teko lasta kohtaan? Mikä se oli? Lakaistaan maton alle, unohdetaan, ei nosteta aihetta esiin, shhhhhh jo!

Että kukaan ei vain oppisi mitään, tai tekisi edes sen verran kunniaa lapsen kohtalolle että pysähtyisi hetkeksi katsomaan tarkemmin ympärilleen.

Vierailija kirjoitti:

Tartuin kirjaan koska sen aihe on niin tärkeä, mutta jätin sen lopulta kesken. Tuntui siltä, että kirjoittaja ei ole päättänyt minkä toteutustavan ja tulokulman ottaa. Tekstiä oli ajoittain vaivaannuttavaa lukea, sillä se oli kuin sekoitus kehnoa proosaa, asiatekstiä ja jonkinlaista oikeuden pöytäkirjaa. Lukiessani huomasin miettiväni onko prosessissa ollut mukana lainkaan kustannustoimittajaa. Punakynä viuhui mielessäni jatkuvasti, sillä tekstissä oli runsaasti toistoa, turhia adjektiiveja, sekä selityksiä ja toiminnan kuvauksia jotka eivät tuoneet tarinaan mitään uutta, tai paljastaneet mitään olennaista sen henkilöistä. 

Kunpa aiheesta olisi kirjoitettu ihan klassinen tietokirja. 

Olisitko itse pystynyt kirjoittamaan sivuakaan aiheesta.

Ei, et olisi. 

Siksi sinä kuulut heihin jotka kyllä liihottavat punakynänsä kanssa kritisoimaan kielioppia ja rakenteellisisa valintoja --pätemään-- kritisoiden työtä johon heistä itsestä ei ikinä olisi. Sen sijaan että olisivat uppoutuneet aiheeseen ja tuoneet sitä tuoretta näkökulmaa keskusteluun.

Sinunkaltaisiasi riittää.

Kirjoittajia (äärimmäisen vaikeista aiheista) taas on hyvin harvassa.

Vierailija kirjoitti:

Kuka tuollaista edes haluaisi lukea, yksi Suomen julmimmista tapauksista. Kuka haluaa olla se, joka jälleen nostaa tämän pinnalle. Heti kun kuulen tästä, alkaa jokin minussa muistuttaa siitä, että onko mikään rangaistus kyllin kova tai tarvittaisiko sähkötuolia. Todella väärä aihe, todella.

Sinun kaltaisten päätään pensaassa pitävien ihmisten takia tätä täytyy tuoda esille. Eerika ei ollut uniikki tapaus, Suomessa kuolee keskimäärin kymmenen lasta vuodessa perheväkivallan uhreina.