Jouduin yöllä sairaalaan. Kukaan ei saa tulla katsomaan. Yksinäinen olo...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

tume kirjoitti:

Mites ne vanhukset, joita ei kukaan käy viikkoihin saati kuukausiin katsomassa? Niinpä!

Mikä ihme meissä suomalaisissa on, että pitää kilpailla kenellä on kurjinta ja mitätöidä toisen paha olo kokonaan?!?

Turhasta valittaminen on loukkaavaa niitä kohtaan joilla oikeasti on hirveitä tilanteita elämässään. Tulee tunne että miksi tuon ihmisen paha olo yhdestä yöstä yksin on järkyttävä ja sääliä ja myötätuntoa keräävä asia mutta kun itse sairastin täysin yksin vuoden syöpää, välillä ollen sairaalassa eristettynä yksin, välillä omassa kodissani kun ei päässyt sytostaattien aiheuttaman huonovointisuuden ja neutropenian vuoksi minnekään. Kivut, erilaiset hankalat oireet, kuolemanpelko, hirveät sytotiputukset, hirveät tutkimukset, tutkimuslaitteet, yksinäisyys, juuri ennen syöpädiagoosia tapahtuneet läheisten menetykset, miksi minä en ole myötätunnon arvoinen? Miksi minua haukutaan heikoksi vaikka taistelin läpi hoitojen, monta kuukautta, tuijottelin peloissani ja yksin säksättävää laitetta joka kiersi ympärilläni, ja joku toinen jota pidetään normaalina, vahvana ihmisenä murtuu jo yhdestä yöstä?

Itse meinasin vaipua itsesääliin kurjuudessani, mutta sitten ajattelin että jopa monet pienet lapset joutuvat käymään saman läpi sairastuessaan syöpään ja jopa viettämään sairaalassa paljon pidempiä aikoja kuin minä ja käymään samat kurjat tutkimukset ja hoidot läpi.

Tsemppiä kuitenkin.

Olet käynyt läpi hirveitä asioita ja toivon sinulle vain ja ainoastaan kaikkea hyvää. Sinulla on myös täysi oikeus kokea, että olet joutunut kestämään enemmän kuin hyvin moni muu - tämä varmasti on faktaa.

Mutta silti jokaisella on oikeus kokea ja tuntea elämänsä vastoinkäymiset ilman, että pitäisi miettiä kenellä kaikilla asiat ovat vielä huonommin. On empatian puutetta kieltää toisilta heidän inhimilliset kokemuksensa. Sillä aina, AINA, löytyy joku jonka elämässä asiat ovat vielä itseä huonommin.

Toinen asia on miten näitä ”pieniä suruja” tuo ilmi muille ihmisille - tilannetaju on tässä avainasemassa.

Vierailija kirjoitti:

tume kirjoitti:

Mites ne vanhukset, joita ei kukaan käy viikkoihin saati kuukausiin katsomassa? Niinpä!

Tai ne vanhukset, joilla ei ole edes kotia vaan joutuvat kerjäämään kaduilla saadakseen edes vähän ruokaa ja nukkumaan yönsä kaatopaikoilla? Suomalaiset vanhukset ovat aika kermaperseitä siihen verrattuna. 

No mutta älkää unohtako niitä vanhuksia Syyriassa, jotka ovat menettäneet kotinsa ja elantonsa ja ovat tämän lisäksi joutuneet katsomaan, kun heidän lapsensa ja lastenlapsensa kuolevat pommituksissa. Niinpä! /s

Vierailija kirjoitti:

Kun minä jouduin sairaalaan, ei ollut ketään, joka olisi tullut katsomaan, vaikka olisi tietysti päässyt.

Sama

Tsemppiä ap!

En tiedä, ei ehkä lohduta, mut on ehkä myös niin, et olet melko hyväkuntoinen, kun pystyy yksinäisyyttä tuntemaan. Kaikki aika ei mene kipujen tai muun perusasian kanssa selviämiseen. Mut kuten sanottu, se ei ehkä lohduta. Mieluumminkin ehkä niin, et ihmisen seura auttaisi myös niihin mahdollisiin kipuihin. Toivotan joka tapauksessa voimia tästä sairaala-ajasta selviämiseen!

Ohiksena sanon, et valitettavasti vierailulupa ei heltiä kovin helpolla, vaikka kyse olisi parantumattomasti sairaasta, jolla odotettavissa oleva elinaika lasketaan max viikoissa. Näin ainakin pienehkön kaupungin terveysaseman vuodeosastolla. (Varsinaista saattohoitokotia täällä ei ole. ) Ymmärrettävää vallitsevassa tilanteessa. Mutta kuolevan kannalta ei kovinkaan inhimillistä.

Lämpimiä ajatuksia, ap. Et ole yksin. Sinua ajatellaan ♥ 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

tume kirjoitti:

Mites ne vanhukset, joita ei kukaan käy viikkoihin saati kuukausiin katsomassa? Niinpä!

Mikä ihme meissä suomalaisissa on, että pitää kilpailla kenellä on kurjinta ja mitätöidä toisen paha olo kokonaan?!?

Turhasta valittaminen on loukkaavaa niitä kohtaan joilla oikeasti on hirveitä tilanteita elämässään. Tulee tunne että miksi tuon ihmisen paha olo yhdestä yöstä yksin on järkyttävä ja sääliä ja myötätuntoa keräävä asia mutta kun itse sairastin täysin yksin vuoden syöpää, välillä ollen sairaalassa eristettynä yksin, välillä omassa kodissani kun ei päässyt sytostaattien aiheuttaman huonovointisuuden ja neutropenian vuoksi minnekään. Kivut, erilaiset hankalat oireet, kuolemanpelko, hirveät sytotiputukset, hirveät tutkimukset, tutkimuslaitteet, yksinäisyys, juuri ennen syöpädiagoosia tapahtuneet läheisten menetykset, miksi minä en ole myötätunnon arvoinen? Miksi minua haukutaan heikoksi vaikka taistelin läpi hoitojen, monta kuukautta, tuijottelin peloissani ja yksin säksättävää laitetta joka kiersi ympärilläni, ja joku toinen jota pidetään normaalina, vahvana ihmisenä murtuu jo yhdestä yöstä?

Itse meinasin vaipua itsesääliin kurjuudessani, mutta sitten ajattelin että jopa monet pienet lapset joutuvat käymään saman läpi sairastuessaan syöpään ja jopa viettämään sairaalassa paljon pidempiä aikoja kuin minä ja käymään samat kurjat tutkimukset ja hoidot läpi.

Tsemppiä kuitenkin.

Minun näkökulmastani taas sinun valituksesi on turhaa, koska sairastin syövän ja jäin vammaiseksi niistä hoidoista, eli syövän jälkeinen elämä on vielä hirveämpää kuin se alkuperäinen sairastaminen. Jonkun toisen näkökulmasta en saisi valittaa, koska en ole 24/7 kamalissa kivuissa vaan vain osan ajasta... Ymmärrän tunteesi kyllä, mutta ei se ole kenenkään velvollisuus olla hiljaa vain siksi, että toisella menee huonommin. Varsinkaan anonyymilla foorumilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

tume kirjoitti:

Mites ne vanhukset, joita ei kukaan käy viikkoihin saati kuukausiin katsomassa? Niinpä!

Mikä ihme meissä suomalaisissa on, että pitää kilpailla kenellä on kurjinta ja mitätöidä toisen paha olo kokonaan?!?

Turhasta valittaminen on loukkaavaa niitä kohtaan joilla oikeasti on hirveitä tilanteita elämässään. Tulee tunne että miksi tuon ihmisen paha olo yhdestä yöstä yksin on järkyttävä ja sääliä ja myötätuntoa keräävä asia mutta kun itse sairastin täysin yksin vuoden syöpää, välillä ollen sairaalassa eristettynä yksin, välillä omassa kodissani kun ei päässyt sytostaattien aiheuttaman huonovointisuuden ja neutropenian vuoksi minnekään. Kivut, erilaiset hankalat oireet, kuolemanpelko, hirveät sytotiputukset, hirveät tutkimukset, tutkimuslaitteet, yksinäisyys, juuri ennen syöpädiagoosia tapahtuneet läheisten menetykset, miksi minä en ole myötätunnon arvoinen? Miksi minua haukutaan heikoksi vaikka taistelin läpi hoitojen, monta kuukautta, tuijottelin peloissani ja yksin säksättävää laitetta joka kiersi ympärilläni, ja joku toinen jota pidetään normaalina, vahvana ihmisenä murtuu jo yhdestä yöstä?

Itse meinasin vaipua itsesääliin kurjuudessani, mutta sitten ajattelin että jopa monet pienet lapset joutuvat käymään saman läpi sairastuessaan syöpään ja jopa viettämään sairaalassa paljon pidempiä aikoja kuin minä ja käymään samat kurjat tutkimukset ja hoidot läpi.

Tsemppiä kuitenkin.

Minun näkökulmastani taas sinun valituksesi on turhaa, koska sairastin syövän ja jäin vammaiseksi niistä hoidoista, eli syövän jälkeinen elämä on vielä hirveämpää kuin se alkuperäinen sairastaminen. Jonkun toisen näkökulmasta en saisi valittaa, koska en ole 24/7 kamalissa kivuissa vaan vain osan ajasta... Ymmärrän tunteesi kyllä, mutta ei se ole kenenkään velvollisuus olla hiljaa vain siksi, että toisella menee huonommin. Varsinkaan anonyymilla foorumilla.

Enhän minä valittanut. Kerroin mitä kävin läpi valittamatta kenellekään. Minullekin jäi kamalat oireet sytostaateista joista olen nyt määräaikaisella eläkkeellä, lisäksi minulla on muita sairauksia jotka vaikeuttavat elämääni ja olen myös käynyt läpi 2 vuoden hoitojakson erittäin kamalin hoitotoimenpitein joka oli vielä kamalampaa kuin syöpähoidot. Minun elämäni on tuskaa 24/7 mutta en valita siitä. Olen kiitollinen jos saan vielä muutaman vuoden elämää että ehdin saattaa muutaman homman loppuun. Minulla on muitakin vaikeita asioita elämässäni kuten muistisairas sokeutuva perheenjäsen josta huolehdin yksi koska minulla ei ole muita läheisiä mutta en valita, kerron vaan mistä en valita. Olen tottunut että elämä murjoo ja olen kiitollinen pienistä asioista kuten siitä että minulla on sen verran tukkaa päässä että voin hieroa siihen hoitoainetta. Suosittelen ap:llekin huomaamaan että oikeasti hänen elämässään on tosi hyviä asioita, kuten ne läheiset vaikka niihin joutuu yhden päivän pitämäänkin etäisyyttä. Sairaalajaksotkin menevät nopeasti ohi.

Minulle ap:n valitus kuulostaa samalle kuin joku itkisi että "yhyy, minulla on ruokarahaa vain 100 euroa tälle viikolle" . Tilannetajua siis kaipaan ja minusta tuo on loukkaavaa. Minulla on oikeus loukkaantua tuollaisesta asiasta. Oikeasti, ei ole kovin paha juttu jos yhden yön on sairaalassa ja tuntee yksinäisyyttä siitä, varsinkin jos vielä tietää että ei ole vakavasti sairas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

tume kirjoitti:

Mites ne vanhukset, joita ei kukaan käy viikkoihin saati kuukausiin katsomassa? Niinpä!

Mikä ihme meissä suomalaisissa on, että pitää kilpailla kenellä on kurjinta ja mitätöidä toisen paha olo kokonaan?!?

Turhasta valittaminen on loukkaavaa niitä kohtaan joilla oikeasti on hirveitä tilanteita elämässään. Tulee tunne että miksi tuon ihmisen paha olo yhdestä yöstä yksin on järkyttävä ja sääliä ja myötätuntoa keräävä asia mutta kun itse sairastin täysin yksin vuoden syöpää, välillä ollen sairaalassa eristettynä yksin, välillä omassa kodissani kun ei päässyt sytostaattien aiheuttaman huonovointisuuden ja neutropenian vuoksi minnekään. Kivut, erilaiset hankalat oireet, kuolemanpelko, hirveät sytotiputukset, hirveät tutkimukset, tutkimuslaitteet, yksinäisyys, juuri ennen syöpädiagoosia tapahtuneet läheisten menetykset, miksi minä en ole myötätunnon arvoinen? Miksi minua haukutaan heikoksi vaikka taistelin läpi hoitojen, monta kuukautta, tuijottelin peloissani ja yksin säksättävää laitetta joka kiersi ympärilläni, ja joku toinen jota pidetään normaalina, vahvana ihmisenä murtuu jo yhdestä yöstä?

Itse meinasin vaipua itsesääliin kurjuudessani, mutta sitten ajattelin että jopa monet pienet lapset joutuvat käymään saman läpi sairastuessaan syöpään ja jopa viettämään sairaalassa paljon pidempiä aikoja kuin minä ja käymään samat kurjat tutkimukset ja hoidot läpi.

Tsemppiä kuitenkin.

Minun näkökulmastani taas sinun valituksesi on turhaa, koska sairastin syövän ja jäin vammaiseksi niistä hoidoista, eli syövän jälkeinen elämä on vielä hirveämpää kuin se alkuperäinen sairastaminen. Jonkun toisen näkökulmasta en saisi valittaa, koska en ole 24/7 kamalissa kivuissa vaan vain osan ajasta... Ymmärrän tunteesi kyllä, mutta ei se ole kenenkään velvollisuus olla hiljaa vain siksi, että toisella menee huonommin. Varsinkaan anonyymilla foorumilla.

Enhän minä valittanut. Kerroin mitä kävin läpi valittamatta kenellekään. Minullekin jäi kamalat oireet sytostaateista joista olen nyt määräaikaisella eläkkeellä, lisäksi minulla on muita sairauksia jotka vaikeuttavat elämääni ja olen myös käynyt läpi 2 vuoden hoitojakson erittäin kamalin hoitotoimenpitein joka oli vielä kamalampaa kuin syöpähoidot. Minun elämäni on tuskaa 24/7 mutta en valita siitä. Olen kiitollinen jos saan vielä muutaman vuoden elämää että ehdin saattaa muutaman homman loppuun. Minulla on muitakin vaikeita asioita elämässäni kuten muistisairas sokeutuva perheenjäsen josta huolehdin yksi koska minulla ei ole muita läheisiä mutta en valita, kerron vaan mistä en valita. Olen tottunut että elämä murjoo ja olen kiitollinen pienistä asioista kuten siitä että minulla on sen verran tukkaa päässä että voin hieroa siihen hoitoainetta. Suosittelen ap:llekin huomaamaan että oikeasti hänen elämässään on tosi hyviä asioita, kuten ne läheiset vaikka niihin joutuu yhden päivän pitämäänkin etäisyyttä. Sairaalajaksotkin menevät nopeasti ohi.

Minulle ap:n valitus kuulostaa samalle kuin joku itkisi että "yhyy, minulla on ruokarahaa vain 100 euroa tälle viikolle" . Tilannetajua siis kaipaan ja minusta tuo on loukkaavaa. Minulla on oikeus loukkaantua tuollaisesta asiasta. Oikeasti, ei ole kovin paha juttu jos yhden yön on sairaalassa ja tuntee yksinäisyyttä siitä, varsinkin jos vielä tietää että ei ole vakavasti sairas.

On hyvä elämänasenne, että yrittää aina etsiä jotakin positiivista. Siihen olisi jokaisen hyvä pyrkiä omien voimien rajoissa toki.

Voit loukkaantua ja sinulla on siihen myös oikeus. Et siltikään voi laittaa ihmisten kärsimyksiä ja suruja järjestykseen, sillä kyseessä on aina subjektiivinen kokemus. Ihminen peilaa suruja oman elämänsä kautta - sinulle pieni mitätön asia voi olla toisen ihmisen elämän suurin tragedia.

Voit toki peräänkuuluttaa tilannetajua, mutta se ei mielestäni ole kohtuullista toisen ihmisen kertoessa omaa kokemustaan anonyymilla keskustelupalstalla. Nythän sinä osoitit tilannetajun puutetta vähätellessäsi toisen ihmisen kokemusta.

Olisi eri asia, jos sinun kertoessasi kokemustasi, joku tulisi kertomaan sinulle hänenkin joskus olleen sairaalassa yhden yön ja kärsineen siitä. Silloin olisikin hyvä peräänkuuluttaa tilannetajua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

tume kirjoitti:

Mites ne vanhukset, joita ei kukaan käy viikkoihin saati kuukausiin katsomassa? Niinpä!

Mikä ihme meissä suomalaisissa on, että pitää kilpailla kenellä on kurjinta ja mitätöidä toisen paha olo kokonaan?!?

Turhasta valittaminen on loukkaavaa niitä kohtaan joilla oikeasti on hirveitä tilanteita elämässään. Tulee tunne että miksi tuon ihmisen paha olo yhdestä yöstä yksin on järkyttävä ja sääliä ja myötätuntoa keräävä asia mutta kun itse sairastin täysin yksin vuoden syöpää, välillä ollen sairaalassa eristettynä yksin, välillä omassa kodissani kun ei päässyt sytostaattien aiheuttaman huonovointisuuden ja neutropenian vuoksi minnekään. Kivut, erilaiset hankalat oireet, kuolemanpelko, hirveät sytotiputukset, hirveät tutkimukset, tutkimuslaitteet, yksinäisyys, juuri ennen syöpädiagoosia tapahtuneet läheisten menetykset, miksi minä en ole myötätunnon arvoinen? Miksi minua haukutaan heikoksi vaikka taistelin läpi hoitojen, monta kuukautta, tuijottelin peloissani ja yksin säksättävää laitetta joka kiersi ympärilläni, ja joku toinen jota pidetään normaalina, vahvana ihmisenä murtuu jo yhdestä yöstä?

Itse meinasin vaipua itsesääliin kurjuudessani, mutta sitten ajattelin että jopa monet pienet lapset joutuvat käymään saman läpi sairastuessaan syöpään ja jopa viettämään sairaalassa paljon pidempiä aikoja kuin minä ja käymään samat kurjat tutkimukset ja hoidot läpi.

Tsemppiä kuitenkin.

Minun näkökulmastani taas sinun valituksesi on turhaa, koska sairastin syövän ja jäin vammaiseksi niistä hoidoista, eli syövän jälkeinen elämä on vielä hirveämpää kuin se alkuperäinen sairastaminen. Jonkun toisen näkökulmasta en saisi valittaa, koska en ole 24/7 kamalissa kivuissa vaan vain osan ajasta... Ymmärrän tunteesi kyllä, mutta ei se ole kenenkään velvollisuus olla hiljaa vain siksi, että toisella menee huonommin. Varsinkaan anonyymilla foorumilla.

Enhän minä valittanut. Kerroin mitä kävin läpi valittamatta kenellekään. Minullekin jäi kamalat oireet sytostaateista joista olen nyt määräaikaisella eläkkeellä, lisäksi minulla on muita sairauksia jotka vaikeuttavat elämääni ja olen myös käynyt läpi 2 vuoden hoitojakson erittäin kamalin hoitotoimenpitein joka oli vielä kamalampaa kuin syöpähoidot. Minun elämäni on tuskaa 24/7 mutta en valita siitä. Olen kiitollinen jos saan vielä muutaman vuoden elämää että ehdin saattaa muutaman homman loppuun. Minulla on muitakin vaikeita asioita elämässäni kuten muistisairas sokeutuva perheenjäsen josta huolehdin yksi koska minulla ei ole muita läheisiä mutta en valita, kerron vaan mistä en valita. Olen tottunut että elämä murjoo ja olen kiitollinen pienistä asioista kuten siitä että minulla on sen verran tukkaa päässä että voin hieroa siihen hoitoainetta. Suosittelen ap:llekin huomaamaan että oikeasti hänen elämässään on tosi hyviä asioita, kuten ne läheiset vaikka niihin joutuu yhden päivän pitämäänkin etäisyyttä. Sairaalajaksotkin menevät nopeasti ohi.

Minulle ap:n valitus kuulostaa samalle kuin joku itkisi että "yhyy, minulla on ruokarahaa vain 100 euroa tälle viikolle" . Tilannetajua siis kaipaan ja minusta tuo on loukkaavaa. Minulla on oikeus loukkaantua tuollaisesta asiasta. Oikeasti, ei ole kovin paha juttu jos yhden yön on sairaalassa ja tuntee yksinäisyyttä siitä, varsinkin jos vielä tietää että ei ole vakavasti sairas.

On hyvä elämänasenne, että yrittää aina etsiä jotakin positiivista. Siihen olisi jokaisen hyvä pyrkiä omien voimien rajoissa toki.

Voit loukkaantua ja sinulla on siihen myös oikeus. Et siltikään voi laittaa ihmisten kärsimyksiä ja suruja järjestykseen, sillä kyseessä on aina subjektiivinen kokemus. Ihminen peilaa suruja oman elämänsä kautta - sinulle pieni mitätön asia voi olla toisen ihmisen elämän suurin tragedia.

Voit toki peräänkuuluttaa tilannetajua, mutta se ei mielestäni ole kohtuullista toisen ihmisen kertoessa omaa kokemustaan anonyymilla keskustelupalstalla. Nythän sinä osoitit tilannetajun puutetta vähätellessäsi toisen ihmisen kokemusta.

Olisi eri asia, jos sinun kertoessasi kokemustasi, joku tulisi kertomaan sinulle hänenkin joskus olleen sairaalassa yhden yön ja kärsineen siitä. Silloin olisikin hyvä peräänkuuluttaa tilannetajua.

Kyllä myös anonyymilla palstalla peräänkuulutan tilannetajua, täällä voi olla lukemassa joku tosi vaikeasti ja vakavasti sairas, joka viettää suurimman osan elämästään sairaaloissa ja siksi kuluttaa aikaansa tällä palstalla. En vähättele, tiedän että sairaalassa olo on kurjaa ja yksinäistä, mutta ei yksi ihminen ole arvokkaampi kuin muut, että vain yhden ihmisen kurjuus on mainitsemisen ja lohduttamisen arvoista.

Kyllä kärsimyksen ja surun voi laittaa järjestykseen, toinen joutuu kohtaamaan kärsimyksiä enemmän kuin toinen, se vaan on tosiasia täällä maailmassa. Jos jonkun avohaavassa väännetään lääketieteellisiä instrumentteja kyllä jokainen siitä kärsii yhtälailla, ei siitä kärsitä subjektiivisesti tai peilaten oman elämänsä kautta.

 Ei minun kärsimykseni ole minulle ollut mitättömiä, ne ovat olleet suurta kärsimystä, näetkö nyt itse miten vähättelet minun kärsimystäni ja kunnioitat ap:n kärsimystä ja arvotat ap:n kärsimyksen suuremmaksi kuin minun kärsimykseni. Se että olen käynyt läpi vaikeita sairauksia valittamatta ei tee minun kärsimyksistäni mitättömiä.