Teini erosi eilen. On valvonut ja itkenyt varmaan koko yön. Olenko huono äiti kun pakotin kouluun.

Olet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toipuminen alkaa siitä, kun  jatkaa normaalia elämäänsä mahdollisimman pian. Sängyn pohjalla märehtiminen vain pahentaa pettymystä.

Näinpä. Miltähän AP:n pojasta sitten tuntuu, jos se tyttöystävä koulussa kertookin, että "minun eksä on niin heikko, että jonkun jättämisen takia jää kotiin". Sittenhän hänelle vasta naureskellaankin!

Niin ja varmaan kertoo jos pojalla on pieni muna tai tulee nopeasti. Tuo poika on menettänyt kasvonsa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei oo itellä lapsia ja hämmentää tää keskustelu. Mitä jos seuraavanakin päivänä haluaisi vaan jäädä nukkumaan? Kuinka monta päivää antaisitte teinin olla pois koulusta tuollaisessa tilanteessa? Tai jos noita eroja olisi vaikka joka toinen kuukausi, kuten joillakin teineillä on.

Tämä! Lapset/teinit on todella hyviä "pelaamaan vanhempiaan". Kun kerran antaa periksi, esim. antaa olla eron takia poissa koulusta, pian pyydetäänkin olla kotona kun tuli katsottua lätkää myöhään yöhön ja väsyttää. Johdonmukaisuutta ja rajoja ne lapset/teinit kaipaa, ei pumpulissa kasvattamista. 

No mutta eikö ne johdonmukaisuus ja rajat tule asetettua sitten, kun ei anna lupaa pelkän yöllisen tv:n katsomisen takia jäädä pois koulusta? Vai oletko sitä mieltä, että teinin ei pidä koskaan eikä minkään syyn takia olla pois koulusta, koska hän saattaisi myöhemmin joskus ehkä yrittää olla pois jonkin tekosyyn varjolla?

Pointtini oli ajatus, että jos teinille antaa pikkusormen, se vie kohta koko käden. Eli jos antaa olla kotona esim eron takia, kohta se teini rupeaa venyttämäään rajoja ja jää vaan sen telkkarin katsomisen takia kotiin. Eli rupeaa aina vaan keksimään enemmän tekosyitä, joiden takia jäädä kotiin. Vanhemman on tehtävä selväksi, että kouluun mennään, ellei ole fyysisesti sairas (kuumetta tai oksennustauti). Muuten sitä teiniä ei saa ikinä kouluun, eikä myöhemmin päiväksikään työelämään, kun kiinnostaa vaan se kotona makailu

- Tuo kenelle vastasit

Aha, kiitos täsmennyksestä. Sinulla oli siis juuri sellainen asenne, jota pelkäsinkin. Mielestäni elämässä voi olla hieman joustavuutta, eikä se tarkoita sitä, että sitten ei enää millään ole koskaan mitään väliä. Mutta ilmeisesti olet eri mieltä, eikä asiasta varmaan kannata vääntää sen enempää kättä.

Pidän myös vähän kummallisena, että vain pidät vain fyysisiä sairauksia riittävänä syynä poissaoloon. Miksi mielenterveyttä ei pitäisi huomioida? Vai ajattelitko, että mielenterveys tulee ottaa huomioon vasta teini-iän ohittaneilla?

Totta kai mielenterveys tulee ottaa huomioon. Tässä pointtini oli, että jokainen eron aiheuttama alakuloisuus / ahdistus ei ole kliinistä masennusta. Totta kai jos on oikea diagnosoitu masennus on oikeus jäädä kotiin, mutta jokainen pieni alakuloisuuden tunne / ahdistus ei ole niin vakavaa, että pitäisi jäädä kotiin. Jokaisella meillä on alakuloisia/surullisia päiviä, mutta ei niiden takia kotiin jäädä

- Tuo kenelle vastasit

Koko yön itkeminen on siis mielestäsi pientä alakuloisuutta?

Se on ohimenevää alakuloisuutta, joka ei kestä päiviä. Kommentissani kirjoitin, että meillä jokaisella on alakuloisia JA surullisia päiviä. Yksi itkuinen päivä / pari itkuista päivää ei tarkoita, että olisi esimerkiksi kliinisesti masentunut, mikä on vakavaa. 

- Tuo kenelle vastasit

Mistä sinä tiedät ettei sydänsurut kestä kuin päiviä? Ei kukaan ole väittänytkään että olisi kliinisesti masentunut, kyllä ne ihan normaalitkin tunteet voivat hetkellisesti saada ihmisen niin poissa tolaltaan, ettei tämä pysty esim. oppimaan uutta, jolloin on aivan typerää ja järjetöntä pakottaa jonnekkin kouluun menemään. Voi myös olla teinille äärimmäisen noloa mennä sinne kouluun itkemään toisten nähden, sekä jos se ihastuskin on vielä siellä koulussa, niin aivan kamalaa varmasti.

Sano vielä, että olet joku psykiatrian alan ammattilainen, noiden kliinisten masennustesi kanssa.

En ole psykiatrian ammattilainen, mutta olen kyllä aikoinani käynyt vakavan masennuksen takia terapiassa ja syönyt lääkkeitä. Kolmen vuoden masennuksen aikana olin saikulla yhteensä kaksi viikkoa. Ihminen pystyy yllättävän hyvin toimimaan, vaikka olisi henkisesti sekaisin. 

- Tuo kenelle vastasit

Osa ihmisistä pystyy toimimaan yllättävän hyvin, vaikka olisi todella sekaisin henkisesti. Osa ihmisistä taas ei pysty toimimaan kunnolla, vaikka olisi vain vähän poissa tolaltaan. Kumpikaan ryhmä ei ole huonompi, ihmiset nyt vaan on erilaisia. Mutta mitä se hyödyttää näitä jälkimmäiseen ryhmään kuuluvia ihmisiä patistaa töihin tai kouluun, jos he eivät siitä suoriudu tai pahimmillaan haittaavatkin muidenkin työskentelyä/oppimista? Varsinkin jos tuo toimimaan pakottaminen vie sen ihmisen vielä pahempaan jumiin, kun ei saa käsiteltyä tilannettaan rauhassa?

Omasta mielestäni patistaminen olisi hyväksi, koska, oman kokemukseni perusteella, rutiinit auttavat hurjasti henkisistä vaikeuksista selviytymisessä. Se, että herää vaikka tiettyyn aikaan ja lähtee tiettyyn aikaan lenkille/töihin antaa elämään tiettyä säännöllisyyttä, mikä on tutkitustikin masentuneille hyväksi. Tämän takia rutiinit, ja jopa tietynlainen pakottaminen, ovat hyväksi, koska ne pitävät elämän kahvassa kiinni paremmin kuin sängynpohjalla makaaminen. 

- Tuo kenelle vastasit

Tästä jotenkin kuultaa pelko siitä, että normaali suru muuttuukin masennukseksi, jos sille tunteelle antaa yhtään enempää tilaa/valtaa. Ihan ymmärrettävää ihmiselle joka on kokenut masennuksen, tunnistan tämän jopa itsessänikin, miten herää se pelko masennuksen uusimisesta jos on vähänkään synkempää, hoen jopa samaa mantraa että "tunteet on normaaleja, joskus on synkkiä aikoja, eikä se aina ole masennusta", ihan vain rohkaistakseni itseäni.

Kuitenkin, sinun lapsesi on erillinen olento sinusta ja tulisi irottaa ne omat tuntemukset ja kokemuksesta hänen vastaavistaan. Se että lapsi suree ja saa rauhan surra ei johda siihen että hän masentuisi, vaan päinvastoin, normaalien tunteiden ollessa kyseessä ei voida käyttää samoja metodeja kuin sairauden hoidon kohdalla, kun ne eivät ole verrannollisia keskenään. Suru lähtee suremalla ja joskus ihmiset tarvitsevat siihen aikaa ja rauhaa, vaikka sinä ja minä emme tarvitsisikaan.

Hyvä pointti, mutta eikö sitä surua voi käsitellä myös illalla, rauhassa hyvin syöneenä? Ja mites ne kaverit:  eikös siellä koulussa ole kavereita, joiden kanssa voisi asiaa puida ja käsitellä? 

- Tuo kenelle vastasit

No tottakai, olisithan sinäkin voinut siirtää sen masennuksesi käsittelyn vaikka 5 vuoden päähän, oliko sekin pakko juuri silloin käsitellä? Olisit painanut vain pause-nappulasta, kyllähän noin järjestelmällinen ihminen nyt sen verran olisi voinut tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toipuminen alkaa siitä, kun  jatkaa normaalia elämäänsä mahdollisimman pian. Sängyn pohjalla märehtiminen vain pahentaa pettymystä.

Näinpä. Miltähän AP:n pojasta sitten tuntuu, jos se tyttöystävä koulussa kertookin, että "minun eksä on niin heikko, että jonkun jättämisen takia jää kotiin". Sittenhän hänelle vasta naureskellaankin!

Ainakin kaikki näkee, että poika välitti tosiaan tuosta tytöstä eikä pelkää tuntea huonojakin tunteita. Miksi näitä asioita pidetään suomessa niin noloina?

No kyllähän tuo teininä on noloa. Aikuiselle ei ongelma eikä mikään, mutta teineillä on eri pelisäännöt!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet. Menisitkö itse töihin?

Kyllä aikuiset menee töihin vaikka olisi eilen erottu tai vaikka 5min sitten. On hyvä oppia elämässään ylittämään itsensä. Jos ei ole spykoosiin joutunut ja sairaalahoitoon niin vastuunsa on hoidettava. Ei kai nyt kukaan oikeasti ota vapaata töistä jonkun eron takia! 

Ei mene, jos on työkyvytön, työkyvytön taas voi olla monesta eri syystä, eri ihmiset reagoi asioihin eri tavoin mutta esim. yön valvominen tekee kyllä työkyvyttömäksi ja saa sairaslomaa unettomuuden vuoksi.

Ei ole kyse siitä mitä on tapahtunut vaan siitä, minkälaisessa psyykkisessä tilassa se ihminen on. Tällaisia tapahtumia ihmisen elämässä on niin vähän, ettei se ole kyllä työnantajalle kovin suuri taakka, että työntekijät saa toipua kriiseistään rauhassa.

Eroja tapahtuu nykyään aika paljon. Ja harvemmin työpaikassa on vain yksi työntekijä, useimmiten yritys työllistää tyyliin kymmenen ihmistä. Erot ja surut ei myöskään satu samoihin aikoihin kaikille työntekijöille. Sit on perus sairaslomat, vanhempainvapaat jne. joista tulee kuluja työnantajalle. Ihan kaikista mahdollisista saikuista ei vain voi maksaa. Elämään kuuluu kaikenlaista, iloa ja surua.

Eihän se saikku siitä surusta tulee, vaan unettomuudesta ja psyykkisestä tilasta, se on nyt voivoi, että työnantajat joutuu nämä sairastelut kustantamaan, vaikkeivät haluaisikaan. Lääkärintodistus, niin se on palkallinen sairasloma silloin.

No jos joku menee saikkua tuosta kirjoittamaan, ei läheskään kaikki kirjoita. Eikä kuulukaan kirjoittaa. Yhden yön itkeminen ei ole unettomuutta eikä erosuru masennusta. Oikeasti nuo asiat pitäisi hoitaa sopimalla suoraan työnantajan kanssa muutaman päivän palkattomasta. Älytöntä kuormittaa terveydenhuoltoa tuollaisella.

No siitähän sun ei tarvitse murehtia, se on lääkärin ja potilaan välinen asia, eikä oikeastaan edes kuulu työnantajalle miksi sairaslomaa on myönnetty. Sinähän voit elää ihan rauhassa siinä uskossa, ettei yksikään työntekijäsi sairasloma olisi ikinä johtunut siitä, että on valvottu yötämyöten surusta itkien ja lääkäri on sen vuoksi kirjoittanut saikkua.

Lääkäri kirjoittaa saikkutodistuksen työnantajaa varten. Työnantaja sitten päättää, onko sairausloma palkallinen vai palkaton. Lääkäri ei maksa saikkupalkkaa, eikä vastaa työntekijän poissaolon aiheuttamista muistakaan kustannuksista, joten ei sillä lekurilla myöskään ole sananvaltaa poissaolon palkallisuuteen/palkattomuuteen!

Mitä?? 10 ensimmäistä vastaajaa on sitä mieltä, että kouluun (tai varmaan töihinkään) ei tarvitse mennä jos tuli ryppy rakkaudessa??

Opettamalla tuollaista sluibailua lapsillenne opetatte heitä löysiksi velttoilijoiksi, minkä tavan he kyllä tulevat vielä riittävästi omaksumaan ilman erityistä myötävaikutustakin. En sano, että joka asiassa pitää vetää 110% lasissa kunnes henki lähtee, kyllä välillä pitää hengähtääkin. Mutta jos vanhemmat opettaa, ettei velvollisuuksiaan tarvitse hoitaa kun joku ihan muu asia harmittaa, on kyseessä mielestäni erittäin arveluttava oppi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei oo itellä lapsia ja hämmentää tää keskustelu. Mitä jos seuraavanakin päivänä haluaisi vaan jäädä nukkumaan? Kuinka monta päivää antaisitte teinin olla pois koulusta tuollaisessa tilanteessa? Tai jos noita eroja olisi vaikka joka toinen kuukausi, kuten joillakin teineillä on.

Tämä! Lapset/teinit on todella hyviä "pelaamaan vanhempiaan". Kun kerran antaa periksi, esim. antaa olla eron takia poissa koulusta, pian pyydetäänkin olla kotona kun tuli katsottua lätkää myöhään yöhön ja väsyttää. Johdonmukaisuutta ja rajoja ne lapset/teinit kaipaa, ei pumpulissa kasvattamista. 

No mutta eikö ne johdonmukaisuus ja rajat tule asetettua sitten, kun ei anna lupaa pelkän yöllisen tv:n katsomisen takia jäädä pois koulusta? Vai oletko sitä mieltä, että teinin ei pidä koskaan eikä minkään syyn takia olla pois koulusta, koska hän saattaisi myöhemmin joskus ehkä yrittää olla pois jonkin tekosyyn varjolla?

Pointtini oli ajatus, että jos teinille antaa pikkusormen, se vie kohta koko käden. Eli jos antaa olla kotona esim eron takia, kohta se teini rupeaa venyttämäään rajoja ja jää vaan sen telkkarin katsomisen takia kotiin. Eli rupeaa aina vaan keksimään enemmän tekosyitä, joiden takia jäädä kotiin. Vanhemman on tehtävä selväksi, että kouluun mennään, ellei ole fyysisesti sairas (kuumetta tai oksennustauti). Muuten sitä teiniä ei saa ikinä kouluun, eikä myöhemmin päiväksikään työelämään, kun kiinnostaa vaan se kotona makailu

- Tuo kenelle vastasit

Aha, kiitos täsmennyksestä. Sinulla oli siis juuri sellainen asenne, jota pelkäsinkin. Mielestäni elämässä voi olla hieman joustavuutta, eikä se tarkoita sitä, että sitten ei enää millään ole koskaan mitään väliä. Mutta ilmeisesti olet eri mieltä, eikä asiasta varmaan kannata vääntää sen enempää kättä.

Pidän myös vähän kummallisena, että vain pidät vain fyysisiä sairauksia riittävänä syynä poissaoloon. Miksi mielenterveyttä ei pitäisi huomioida? Vai ajattelitko, että mielenterveys tulee ottaa huomioon vasta teini-iän ohittaneilla?

Totta kai mielenterveys tulee ottaa huomioon. Tässä pointtini oli, että jokainen eron aiheuttama alakuloisuus / ahdistus ei ole kliinistä masennusta. Totta kai jos on oikea diagnosoitu masennus on oikeus jäädä kotiin, mutta jokainen pieni alakuloisuuden tunne / ahdistus ei ole niin vakavaa, että pitäisi jäädä kotiin. Jokaisella meillä on alakuloisia/surullisia päiviä, mutta ei niiden takia kotiin jäädä

- Tuo kenelle vastasit

Koko yön itkeminen on siis mielestäsi pientä alakuloisuutta?

Se on ohimenevää alakuloisuutta, joka ei kestä päiviä. Kommentissani kirjoitin, että meillä jokaisella on alakuloisia JA surullisia päiviä. Yksi itkuinen päivä / pari itkuista päivää ei tarkoita, että olisi esimerkiksi kliinisesti masentunut, mikä on vakavaa. 

- Tuo kenelle vastasit

Mistä sinä tiedät ettei sydänsurut kestä kuin päiviä? Ei kukaan ole väittänytkään että olisi kliinisesti masentunut, kyllä ne ihan normaalitkin tunteet voivat hetkellisesti saada ihmisen niin poissa tolaltaan, ettei tämä pysty esim. oppimaan uutta, jolloin on aivan typerää ja järjetöntä pakottaa jonnekkin kouluun menemään. Voi myös olla teinille äärimmäisen noloa mennä sinne kouluun itkemään toisten nähden, sekä jos se ihastuskin on vielä siellä koulussa, niin aivan kamalaa varmasti.

Sano vielä, että olet joku psykiatrian alan ammattilainen, noiden kliinisten masennustesi kanssa.

En ole psykiatrian ammattilainen, mutta olen kyllä aikoinani käynyt vakavan masennuksen takia terapiassa ja syönyt lääkkeitä. Kolmen vuoden masennuksen aikana olin saikulla yhteensä kaksi viikkoa. Ihminen pystyy yllättävän hyvin toimimaan, vaikka olisi henkisesti sekaisin. 

- Tuo kenelle vastasit

Osa ihmisistä pystyy toimimaan yllättävän hyvin, vaikka olisi todella sekaisin henkisesti. Osa ihmisistä taas ei pysty toimimaan kunnolla, vaikka olisi vain vähän poissa tolaltaan. Kumpikaan ryhmä ei ole huonompi, ihmiset nyt vaan on erilaisia. Mutta mitä se hyödyttää näitä jälkimmäiseen ryhmään kuuluvia ihmisiä patistaa töihin tai kouluun, jos he eivät siitä suoriudu tai pahimmillaan haittaavatkin muidenkin työskentelyä/oppimista? Varsinkin jos tuo toimimaan pakottaminen vie sen ihmisen vielä pahempaan jumiin, kun ei saa käsiteltyä tilannettaan rauhassa?

Omasta mielestäni patistaminen olisi hyväksi, koska, oman kokemukseni perusteella, rutiinit auttavat hurjasti henkisistä vaikeuksista selviytymisessä. Se, että herää vaikka tiettyyn aikaan ja lähtee tiettyyn aikaan lenkille/töihin antaa elämään tiettyä säännöllisyyttä, mikä on tutkitustikin masentuneille hyväksi. Tämän takia rutiinit, ja jopa tietynlainen pakottaminen, ovat hyväksi, koska ne pitävät elämän kahvassa kiinni paremmin kuin sängynpohjalla makaaminen. 

- Tuo kenelle vastasit

Tästä jotenkin kuultaa pelko siitä, että normaali suru muuttuukin masennukseksi, jos sille tunteelle antaa yhtään enempää tilaa/valtaa. Ihan ymmärrettävää ihmiselle joka on kokenut masennuksen, tunnistan tämän jopa itsessänikin, miten herää se pelko masennuksen uusimisesta jos on vähänkään synkempää, hoen jopa samaa mantraa että "tunteet on normaaleja, joskus on synkkiä aikoja, eikä se aina ole masennusta", ihan vain rohkaistakseni itseäni.

Kuitenkin, sinun lapsesi on erillinen olento sinusta ja tulisi irottaa ne omat tuntemukset ja kokemuksesta hänen vastaavistaan. Se että lapsi suree ja saa rauhan surra ei johda siihen että hän masentuisi, vaan päinvastoin, normaalien tunteiden ollessa kyseessä ei voida käyttää samoja metodeja kuin sairauden hoidon kohdalla, kun ne eivät ole verrannollisia keskenään. Suru lähtee suremalla ja joskus ihmiset tarvitsevat siihen aikaa ja rauhaa, vaikka sinä ja minä emme tarvitsisikaan.

Hyvä pointti, mutta eikö sitä surua voi käsitellä myös illalla, rauhassa hyvin syöneenä? Ja mites ne kaverit:  eikös siellä koulussa ole kavereita, joiden kanssa voisi asiaa puida ja käsitellä? 

- Tuo kenelle vastasit

Voihan sitä käsitellä, vaikka klo 15 rimpuilutuleineestä pää alaspäin roikkuen, mutta miksi tunteiden käsittely pitäisi siirtää jonnekkin? Ja jos ei itkulle tule loppua, niin sille ei tule loppua, on täysin epäinhimmillistä laittaa teini kouluun itkemään ja kenties vielä kohtaamaan se tyttökaveri silmästä silmään. Vaikkei sinällään tunteissa olekkaan mitään hävettävää, niin ei taideta kuitenkaan yhteiskunnassamme olla vielä sillä asteella, että kaikki kehtaisi itkeä jossain väkijoukon edessä täysin avoimesti, ilman minkäänlaista häpeää (itse en ainakaan kehtaisi, johan tuota vähättelijöitä on tähän ketjuunkin ilmestynyt...)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei oo itellä lapsia ja hämmentää tää keskustelu. Mitä jos seuraavanakin päivänä haluaisi vaan jäädä nukkumaan? Kuinka monta päivää antaisitte teinin olla pois koulusta tuollaisessa tilanteessa? Tai jos noita eroja olisi vaikka joka toinen kuukausi, kuten joillakin teineillä on.

Tämä! Lapset/teinit on todella hyviä "pelaamaan vanhempiaan". Kun kerran antaa periksi, esim. antaa olla eron takia poissa koulusta, pian pyydetäänkin olla kotona kun tuli katsottua lätkää myöhään yöhön ja väsyttää. Johdonmukaisuutta ja rajoja ne lapset/teinit kaipaa, ei pumpulissa kasvattamista. 

No mutta eikö ne johdonmukaisuus ja rajat tule asetettua sitten, kun ei anna lupaa pelkän yöllisen tv:n katsomisen takia jäädä pois koulusta? Vai oletko sitä mieltä, että teinin ei pidä koskaan eikä minkään syyn takia olla pois koulusta, koska hän saattaisi myöhemmin joskus ehkä yrittää olla pois jonkin tekosyyn varjolla?

Pointtini oli ajatus, että jos teinille antaa pikkusormen, se vie kohta koko käden. Eli jos antaa olla kotona esim eron takia, kohta se teini rupeaa venyttämäään rajoja ja jää vaan sen telkkarin katsomisen takia kotiin. Eli rupeaa aina vaan keksimään enemmän tekosyitä, joiden takia jäädä kotiin. Vanhemman on tehtävä selväksi, että kouluun mennään, ellei ole fyysisesti sairas (kuumetta tai oksennustauti). Muuten sitä teiniä ei saa ikinä kouluun, eikä myöhemmin päiväksikään työelämään, kun kiinnostaa vaan se kotona makailu

- Tuo kenelle vastasit

Aha, kiitos täsmennyksestä. Sinulla oli siis juuri sellainen asenne, jota pelkäsinkin. Mielestäni elämässä voi olla hieman joustavuutta, eikä se tarkoita sitä, että sitten ei enää millään ole koskaan mitään väliä. Mutta ilmeisesti olet eri mieltä, eikä asiasta varmaan kannata vääntää sen enempää kättä.

Pidän myös vähän kummallisena, että vain pidät vain fyysisiä sairauksia riittävänä syynä poissaoloon. Miksi mielenterveyttä ei pitäisi huomioida? Vai ajattelitko, että mielenterveys tulee ottaa huomioon vasta teini-iän ohittaneilla?

Totta kai mielenterveys tulee ottaa huomioon. Tässä pointtini oli, että jokainen eron aiheuttama alakuloisuus / ahdistus ei ole kliinistä masennusta. Totta kai jos on oikea diagnosoitu masennus on oikeus jäädä kotiin, mutta jokainen pieni alakuloisuuden tunne / ahdistus ei ole niin vakavaa, että pitäisi jäädä kotiin. Jokaisella meillä on alakuloisia/surullisia päiviä, mutta ei niiden takia kotiin jäädä

- Tuo kenelle vastasit

Koko yön itkeminen on siis mielestäsi pientä alakuloisuutta?

Se on ohimenevää alakuloisuutta, joka ei kestä päiviä. Kommentissani kirjoitin, että meillä jokaisella on alakuloisia JA surullisia päiviä. Yksi itkuinen päivä / pari itkuista päivää ei tarkoita, että olisi esimerkiksi kliinisesti masentunut, mikä on vakavaa. 

- Tuo kenelle vastasit

Mistä sinä tiedät ettei sydänsurut kestä kuin päiviä? Ei kukaan ole väittänytkään että olisi kliinisesti masentunut, kyllä ne ihan normaalitkin tunteet voivat hetkellisesti saada ihmisen niin poissa tolaltaan, ettei tämä pysty esim. oppimaan uutta, jolloin on aivan typerää ja järjetöntä pakottaa jonnekkin kouluun menemään. Voi myös olla teinille äärimmäisen noloa mennä sinne kouluun itkemään toisten nähden, sekä jos se ihastuskin on vielä siellä koulussa, niin aivan kamalaa varmasti.

Sano vielä, että olet joku psykiatrian alan ammattilainen, noiden kliinisten masennustesi kanssa.

En ole psykiatrian ammattilainen, mutta olen kyllä aikoinani käynyt vakavan masennuksen takia terapiassa ja syönyt lääkkeitä. Kolmen vuoden masennuksen aikana olin saikulla yhteensä kaksi viikkoa. Ihminen pystyy yllättävän hyvin toimimaan, vaikka olisi henkisesti sekaisin. 

- Tuo kenelle vastasit

Osa ihmisistä pystyy toimimaan yllättävän hyvin, vaikka olisi todella sekaisin henkisesti. Osa ihmisistä taas ei pysty toimimaan kunnolla, vaikka olisi vain vähän poissa tolaltaan. Kumpikaan ryhmä ei ole huonompi, ihmiset nyt vaan on erilaisia. Mutta mitä se hyödyttää näitä jälkimmäiseen ryhmään kuuluvia ihmisiä patistaa töihin tai kouluun, jos he eivät siitä suoriudu tai pahimmillaan haittaavatkin muidenkin työskentelyä/oppimista? Varsinkin jos tuo toimimaan pakottaminen vie sen ihmisen vielä pahempaan jumiin, kun ei saa käsiteltyä tilannettaan rauhassa?

Omasta mielestäni patistaminen olisi hyväksi, koska, oman kokemukseni perusteella, rutiinit auttavat hurjasti henkisistä vaikeuksista selviytymisessä. Se, että herää vaikka tiettyyn aikaan ja lähtee tiettyyn aikaan lenkille/töihin antaa elämään tiettyä säännöllisyyttä, mikä on tutkitustikin masentuneille hyväksi. Tämän takia rutiinit, ja jopa tietynlainen pakottaminen, ovat hyväksi, koska ne pitävät elämän kahvassa kiinni paremmin kuin sängynpohjalla makaaminen. 

- Tuo kenelle vastasit

Tästä jotenkin kuultaa pelko siitä, että normaali suru muuttuukin masennukseksi, jos sille tunteelle antaa yhtään enempää tilaa/valtaa. Ihan ymmärrettävää ihmiselle joka on kokenut masennuksen, tunnistan tämän jopa itsessänikin, miten herää se pelko masennuksen uusimisesta jos on vähänkään synkempää, hoen jopa samaa mantraa että "tunteet on normaaleja, joskus on synkkiä aikoja, eikä se aina ole masennusta", ihan vain rohkaistakseni itseäni.

Kuitenkin, sinun lapsesi on erillinen olento sinusta ja tulisi irottaa ne omat tuntemukset ja kokemuksesta hänen vastaavistaan. Se että lapsi suree ja saa rauhan surra ei johda siihen että hän masentuisi, vaan päinvastoin, normaalien tunteiden ollessa kyseessä ei voida käyttää samoja metodeja kuin sairauden hoidon kohdalla, kun ne eivät ole verrannollisia keskenään. Suru lähtee suremalla ja joskus ihmiset tarvitsevat siihen aikaa ja rauhaa, vaikka sinä ja minä emme tarvitsisikaan.

Hyvä pointti, mutta eikö sitä surua voi käsitellä myös illalla, rauhassa hyvin syöneenä? Ja mites ne kaverit:  eikös siellä koulussa ole kavereita, joiden kanssa voisi asiaa puida ja käsitellä? 

- Tuo kenelle vastasit

No tottakai, olisithan sinäkin voinut siirtää sen masennuksesi käsittelyn vaikka 5 vuoden päähän, oliko sekin pakko juuri silloin käsitellä? Olisit painanut vain pause-nappulasta, kyllähän noin järjestelmällinen ihminen nyt sen verran olisi voinut tehdä?

No kyllähän pari tuntia on ihan eri asia, kuin monta vuotta! Tuo kyllä oli vain turhaa saivartelua. Ei missään nimessä olisi vuosikausia voinut ongelmaa sivuuttaa, mutta kyllä sitä töissä jaksoi sen muutaman tunnin keskittyä, että pääsi illalla/aamulla (teen vuorotyötä) kotiin ajattelutyötä tekemään :D

- Tuo kenelle vastasit

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet. Menisitkö itse töihin?

Kyllä aikuiset menee töihin vaikka olisi eilen erottu tai vaikka 5min sitten. On hyvä oppia elämässään ylittämään itsensä. Jos ei ole spykoosiin joutunut ja sairaalahoitoon niin vastuunsa on hoidettava. Ei kai nyt kukaan oikeasti ota vapaata töistä jonkun eron takia! 

Ei mene, jos on työkyvytön, työkyvytön taas voi olla monesta eri syystä, eri ihmiset reagoi asioihin eri tavoin mutta esim. yön valvominen tekee kyllä työkyvyttömäksi ja saa sairaslomaa unettomuuden vuoksi.

Ei ole kyse siitä mitä on tapahtunut vaan siitä, minkälaisessa psyykkisessä tilassa se ihminen on. Tällaisia tapahtumia ihmisen elämässä on niin vähän, ettei se ole kyllä työnantajalle kovin suuri taakka, että työntekijät saa toipua kriiseistään rauhassa.

Eroja tapahtuu nykyään aika paljon. Ja harvemmin työpaikassa on vain yksi työntekijä, useimmiten yritys työllistää tyyliin kymmenen ihmistä. Erot ja surut ei myöskään satu samoihin aikoihin kaikille työntekijöille. Sit on perus sairaslomat, vanhempainvapaat jne. joista tulee kuluja työnantajalle. Ihan kaikista mahdollisista saikuista ei vain voi maksaa. Elämään kuuluu kaikenlaista, iloa ja surua.

Eihän se saikku siitä surusta tulee, vaan unettomuudesta ja psyykkisestä tilasta, se on nyt voivoi, että työnantajat joutuu nämä sairastelut kustantamaan, vaikkeivät haluaisikaan. Lääkärintodistus, niin se on palkallinen sairasloma silloin.

No jos joku menee saikkua tuosta kirjoittamaan, ei läheskään kaikki kirjoita. Eikä kuulukaan kirjoittaa. Yhden yön itkeminen ei ole unettomuutta eikä erosuru masennusta. Oikeasti nuo asiat pitäisi hoitaa sopimalla suoraan työnantajan kanssa muutaman päivän palkattomasta. Älytöntä kuormittaa terveydenhuoltoa tuollaisella.

No siitähän sun ei tarvitse murehtia, se on lääkärin ja potilaan välinen asia, eikä oikeastaan edes kuulu työnantajalle miksi sairaslomaa on myönnetty. Sinähän voit elää ihan rauhassa siinä uskossa, ettei yksikään työntekijäsi sairasloma olisi ikinä johtunut siitä, että on valvottu yötämyöten surusta itkien ja lääkäri on sen vuoksi kirjoittanut saikkua.

Lääkäri kirjoittaa saikkutodistuksen työnantajaa varten. Työnantaja sitten päättää, onko sairausloma palkallinen vai palkaton. Lääkäri ei maksa saikkupalkkaa, eikä vastaa työntekijän poissaolon aiheuttamista muistakaan kustannuksista, joten ei sillä lekurilla myöskään ole sananvaltaa poissaolon palkallisuuteen/palkattomuuteen!

KVTES.

Ei h....i taas. Tottakai jää koulusta pois päiväksi. Täällä nämä huutelijat meuhkaavat ihan kuin ap: n teini olisi lopettamassa koulua kokonaan.

Tsemppiä ap:n teinille, tälläiset on niin sydäntä särkeviä asioita <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulusta/töistä ollaan pois vasta silloin, jos ollaan oikeasti sairaita. Yhden yön valvominen ei ole sairaus, joten kouluun ja heti. Aivan liian helposti nykyään jäädään kotiin makaamaan. Erilaisia on sitten se, että aiheuttaako tuo ero masentuneisuutta, johon on syytä hakea apua ennenkuin tilanne pahenee.

Hmmm. jokainen tuntemani eronnut aikuinen on ottanut käytännössä viikon saikkua. 

Puhutaanko me avioeroista, vai saikuttaako sun tutu aikuiset jokaista päättynyttä 4kk tapailua? Vertaatko sä teinisuhteiden päättymistä avioeroihin?

Aika monta kommenttia on ketjuun tullut, joissa on tällaista ajattelua: Jos on yhden koulupäivän sydänsurujen takia pois, niin tuloksena on kieroon kasvanut aikuinen, joka ei tee päivääkään töitä. Tai töistä ei voi olla pois minkäänlaisessa tunnekuohussa tai elämän ristiaallokossa, koska sitten kaikki saikuttelee turhan takia jokaisen kynnen katkeamisen. 

Aluksi pidin näitä kommentteja hassuina, mutta sitten alkoi mietyttää. Taustalla on kai ajatusmaailma, että koskaan ei saa pysähtyä, koska jos kerrankin kohtaa omat tunteensa, sitten koko maailma kaatuu? Jos on koko elämänsä paennut tunteitaan ja padonnut kaiken sisälle, niin siltä se varmaan saattaa tuntuakin. Todella surullista.

Hei te kaikki pää kainalossa eteenpäin puskevat, velvollisuudentuntoisena vaikka hautaan asti painavat! Toivon, että pystytte vähän avautumaan ja antamaan itsellenne siimaa. Se ei ole maailmanloppu, vaan paremmin elämän rakentamista teille itsellenne ja meille kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toipuminen alkaa siitä, kun  jatkaa normaalia elämäänsä mahdollisimman pian. Sängyn pohjalla märehtiminen vain pahentaa pettymystä.

Näinpä. Miltähän AP:n pojasta sitten tuntuu, jos se tyttöystävä koulussa kertookin, että "minun eksä on niin heikko, että jonkun jättämisen takia jää kotiin". Sittenhän hänelle vasta naureskellaankin!

Niin ja varmaan kertoo jos pojalla on pieni muna tai tulee nopeasti. Tuo poika on menettänyt kasvonsa

Miksi tää meni taas tähän seksistä vänkäämiseen.. mistä me tiedetään onko ne edes harrastaneet seksiä. Ja jos ovat niin onko pojalla minkä kokoinen tai millainen kestävyys. Teinejä eroaa paljon mutta harvoin siitä koulukiusaamista aiheutuu.

Puhu hänelle ja kerro että ei se ole yhtään häpeä olla homo ja tykätä pojista sittenkin, hyväksyt hänet sellaisena kuin hän on.

Sitte voitte yhdessä ahmia pari täytekakkua ja vähän keksejä ja kikattaa kardashianeille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulusta/töistä ollaan pois vasta silloin, jos ollaan oikeasti sairaita. Yhden yön valvominen ei ole sairaus, joten kouluun ja heti. Aivan liian helposti nykyään jäädään kotiin makaamaan. Erilaisia on sitten se, että aiheuttaako tuo ero masentuneisuutta, johon on syytä hakea apua ennenkuin tilanne pahenee.

Hmmm. jokainen tuntemani eronnut aikuinen on ottanut käytännössä viikon saikkua. 

Puhutaanko me avioeroista, vai saikuttaako sun tutu aikuiset jokaista päättynyttä 4kk tapailua? Vertaatko sä teinisuhteiden päättymistä avioeroihin?

Teineillähän nimenomaan on kaikki tunteiden kokemukset potenssiin 10000 verrattuna aikuisiin ihmisiin, etenkin näissä rakkausasioissa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä?? 10 ensimmäistä vastaajaa on sitä mieltä, että kouluun (tai varmaan töihinkään) ei tarvitse mennä jos tuli ryppy rakkaudessa??

Opettamalla tuollaista sluibailua lapsillenne opetatte heitä löysiksi velttoilijoiksi, minkä tavan he kyllä tulevat vielä riittävästi omaksumaan ilman erityistä myötävaikutustakin. En sano, että joka asiassa pitää vetää 110% lasissa kunnes henki lähtee, kyllä välillä pitää hengähtääkin. Mutta jos vanhemmat opettaa, ettei velvollisuuksiaan tarvitse hoitaa kun joku ihan muu asia harmittaa, on kyseessä mielestäni erittäin arveluttava oppi.

Mikäs ihme se on, että laiskottelu ja työnantajan omaisuuden loisminen saa kannatusta maassa, jossa gallup tuottaa rikoksista tuomittujen puolueen suosituimmiksi?

Jos poika olisi kouluun laitettu, hänet olisi sieltä lähetetty saman tien kotiin kun silmät punaiset, naama turpea, ääni käheä ja nenä punainen niistelystä. Koronaohjeet sellaiset. 

Mitä vuosituhatta elätte te, joiden mielestä kouluun mennään vaikka pää kainalossa. 

Joku ongelma sinulla kyllä on, kun tosissasi kyselet tällaisia anonyymeiltä netissä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulusta/töistä ollaan pois vasta silloin, jos ollaan oikeasti sairaita. Yhden yön valvominen ei ole sairaus, joten kouluun ja heti. Aivan liian helposti nykyään jäädään kotiin makaamaan. Erilaisia on sitten se, että aiheuttaako tuo ero masentuneisuutta, johon on syytä hakea apua ennenkuin tilanne pahenee.

Hmmm. jokainen tuntemani eronnut aikuinen on ottanut käytännössä viikon saikkua. 

Puhutaanko me avioeroista, vai saikuttaako sun tutu aikuiset jokaista päättynyttä 4kk tapailua? Vertaatko sä teinisuhteiden päättymistä avioeroihin?

Se teinisuhde on ihan yhtä arvokas kuin avioliittokin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei oo itellä lapsia ja hämmentää tää keskustelu. Mitä jos seuraavanakin päivänä haluaisi vaan jäädä nukkumaan? Kuinka monta päivää antaisitte teinin olla pois koulusta tuollaisessa tilanteessa? Tai jos noita eroja olisi vaikka joka toinen kuukausi, kuten joillakin teineillä on.

Tämä! Lapset/teinit on todella hyviä "pelaamaan vanhempiaan". Kun kerran antaa periksi, esim. antaa olla eron takia poissa koulusta, pian pyydetäänkin olla kotona kun tuli katsottua lätkää myöhään yöhön ja väsyttää. Johdonmukaisuutta ja rajoja ne lapset/teinit kaipaa, ei pumpulissa kasvattamista. 

No mutta eikö ne johdonmukaisuus ja rajat tule asetettua sitten, kun ei anna lupaa pelkän yöllisen tv:n katsomisen takia jäädä pois koulusta? Vai oletko sitä mieltä, että teinin ei pidä koskaan eikä minkään syyn takia olla pois koulusta, koska hän saattaisi myöhemmin joskus ehkä yrittää olla pois jonkin tekosyyn varjolla?

Pointtini oli ajatus, että jos teinille antaa pikkusormen, se vie kohta koko käden. Eli jos antaa olla kotona esim eron takia, kohta se teini rupeaa venyttämäään rajoja ja jää vaan sen telkkarin katsomisen takia kotiin. Eli rupeaa aina vaan keksimään enemmän tekosyitä, joiden takia jäädä kotiin. Vanhemman on tehtävä selväksi, että kouluun mennään, ellei ole fyysisesti sairas (kuumetta tai oksennustauti). Muuten sitä teiniä ei saa ikinä kouluun, eikä myöhemmin päiväksikään työelämään, kun kiinnostaa vaan se kotona makailu

- Tuo kenelle vastasit

Aha, kiitos täsmennyksestä. Sinulla oli siis juuri sellainen asenne, jota pelkäsinkin. Mielestäni elämässä voi olla hieman joustavuutta, eikä se tarkoita sitä, että sitten ei enää millään ole koskaan mitään väliä. Mutta ilmeisesti olet eri mieltä, eikä asiasta varmaan kannata vääntää sen enempää kättä.

Pidän myös vähän kummallisena, että vain pidät vain fyysisiä sairauksia riittävänä syynä poissaoloon. Miksi mielenterveyttä ei pitäisi huomioida? Vai ajattelitko, että mielenterveys tulee ottaa huomioon vasta teini-iän ohittaneilla?

Totta kai mielenterveys tulee ottaa huomioon. Tässä pointtini oli, että jokainen eron aiheuttama alakuloisuus / ahdistus ei ole kliinistä masennusta. Totta kai jos on oikea diagnosoitu masennus on oikeus jäädä kotiin, mutta jokainen pieni alakuloisuuden tunne / ahdistus ei ole niin vakavaa, että pitäisi jäädä kotiin. Jokaisella meillä on alakuloisia/surullisia päiviä, mutta ei niiden takia kotiin jäädä

- Tuo kenelle vastasit

Koko yön itkeminen on siis mielestäsi pientä alakuloisuutta?

Se on ohimenevää alakuloisuutta, joka ei kestä päiviä. Kommentissani kirjoitin, että meillä jokaisella on alakuloisia JA surullisia päiviä. Yksi itkuinen päivä / pari itkuista päivää ei tarkoita, että olisi esimerkiksi kliinisesti masentunut, mikä on vakavaa. 

- Tuo kenelle vastasit

Mistä sinä tiedät ettei sydänsurut kestä kuin päiviä? Ei kukaan ole väittänytkään että olisi kliinisesti masentunut, kyllä ne ihan normaalitkin tunteet voivat hetkellisesti saada ihmisen niin poissa tolaltaan, ettei tämä pysty esim. oppimaan uutta, jolloin on aivan typerää ja järjetöntä pakottaa jonnekkin kouluun menemään. Voi myös olla teinille äärimmäisen noloa mennä sinne kouluun itkemään toisten nähden, sekä jos se ihastuskin on vielä siellä koulussa, niin aivan kamalaa varmasti.

Sano vielä, että olet joku psykiatrian alan ammattilainen, noiden kliinisten masennustesi kanssa.

En ole psykiatrian ammattilainen, mutta olen kyllä aikoinani käynyt vakavan masennuksen takia terapiassa ja syönyt lääkkeitä. Kolmen vuoden masennuksen aikana olin saikulla yhteensä kaksi viikkoa. Ihminen pystyy yllättävän hyvin toimimaan, vaikka olisi henkisesti sekaisin. 

- Tuo kenelle vastasit

Minun äitini kärsi masennuksesta vuosia ja teki lopulta itsemurhan, oli siihen saakka pinnistellen käynyt töissä. Harmi ettei äitini ole enää täällä, että voisi lukea sinun neuvojasi siitä, miten pitää vaan ottaa itseään kiinni niskasta ja jaksaa.

En ole tuo kenelle vastasit, mutta hänhän on painottanut, että kliinisellä masennuksella ja ohimenevällä alakuloisuudella on ero. Masennuksen kanssa voi jäädä kotiin, mutta jos pari päivää vähän suruttaa, ei se ole syy lepsuilla. Kyllä terve ihminen pystyy pienessä surussa ottamaan itseään niskastaan kiinni, ja menemään töihin/kouluun. 

Terve ihminen tuntee itsensä ja pystyy toimimaan tavalla, joka tukee omaa hyvinvointia. Joillekin se tarkoittaa sitä, että menee heti sinne töihin tai kouluun. Joillekin se tarkoittaa, että keräilee itseään yhden päivän. Nämä jälkimmäiset tekevät itsensä sairaaksi sillä, että sivuuttavat oman tarpeensa pysähtyä.