Milloin olet elämässäsi pelännyt eniten?
Mikä on ollut tähänastisen elämäsi pelottavin hetki tai tilanne?
Omalla kohdallani autokolari, se hetki kun en vielä tiennyt, ovatko kaikki autossa matkustaneet elossa ja miten itselleni käy. (Olivat elossa, kaikille kävi suht hyvin.)
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkäsin eniten, kun 3-vuotias poikani katosi jäljettömiin maatilalla. Lähellä virtasi myös vaarallinen joki. Lukuisia ihmisiä oli etsimässä, ja pelastushelikopterikin oli paikalla. Tilanne päättyi onnellisesti, mutta oli kyllä karmea kokemus.
Mihin oli kadonnut?
Hän oli mennyt tahallaan piiloon aivan talon kulmalle erään pensaan taakse. Kukaan lukuisista ohikulkevista ihmisistä ei huomannut. Minä löysin lopulta, kun menin jostain syystä aivan viereen kurkistamaan.
Oliko tämä se suht hiljattain sattunut tapaus, josta lehdessä joku pelastustoimiin osallistunut totesi, että harvinaisen kärsivällinen piilottelija ikäisekseen? :)
Me asumme ulkomailla, joten ei ole sama tapaus.
Kun äitini oli menossa syöpäleikkaukseen, eikä vielä tiedetty, onko levinnyt. Se kuolemanpelko oman rakkaan ja rohkean äitini silmissä oli eläimellinen, konkreettisesti. Itse en ole koskaan pelännyt MITÄÄN niin paljoa kuin että äitini kuolee syöpäänsä. Itkin kuumassa suihkussa lattialla kuin pikkulapsi, kun kotiin pääsin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi kolaroi mopolla auton kanssa. Sain soiton että poikaa viedään leikkaukseen ja on kriittisessä tilassa. Luojan kiitos kaikki kääntyi hyvin ja on tänä päivänä täysin toimintakykyinen.
Pojan kättä silittäessä sairaalassa olin kyllä synkissä vesissä. Pelotti niin pirusti
Tuli kyynel silmään! Halaus sulle!
Tuli tarve halata omiakin teinipoikia. Vähän ne ihmetteli että mitä se mamma nyyhkii. Vanhin kysy onko menkat :D
No oliko? :D
Miehen syöpädiagnoosia odottaessa olen pelännyt eniten. Diagnoosin tulosta kahden kuukauden kuluttua vietettiin jo hautajaisia.
Ulkomailla kahden pienen lapsen kanssa. Mies meni käymään kaupassa ja itse odotin kaupan ulkopuolella. Pidin lapsia kädestä kiinni, kun toinen kompastui. Kumarruin nostamaan lapsen ylös ja samalla irrotin hetkeksi toisen kädestä. Kun sain kaatuneen ylös, oli toinen lapsi kadonnut. Aivan kauhea kauhu valtasi mieleni heti. Tämä tapahtui pian Madeleine-tytön katoamisen jälkeen ja olin kauhuissani, että lapseni oli siepattu. Järkeni sanoi, että ketään ihmistä ei ollut tarpeeksi lähellä, jotta kukaan olisi silmänräpäyksessä pystynyt lapseni viemään, mutta tunne ei ehtinyt järjen tasolle. Säntäilin paniikissa edestakaisin ja ikuisuudelta tuntuneiden hetkien jälkeen lapsi kurkki iloisena mainostelineen takaa, johon oli mennyt piiloon. Tilanne oli lyhyt, mutta ehdin pelästyä suunniltani.
Hylkäämistä.
Kun tulin hylätyksi pitkästä avioliitosta, niin se oli kauheaa. Mutta se pelko hävisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi kolaroi mopolla auton kanssa. Sain soiton että poikaa viedään leikkaukseen ja on kriittisessä tilassa. Luojan kiitos kaikki kääntyi hyvin ja on tänä päivänä täysin toimintakykyinen.
Pojan kättä silittäessä sairaalassa olin kyllä synkissä vesissä. Pelotti niin pirusti
Tuli kyynel silmään! Halaus sulle!
Tuli tarve halata omiakin teinipoikia. Vähän ne ihmetteli että mitä se mamma nyyhkii. Vanhin kysy onko menkat :D
"Hienosti" olet kasvattanut poikasi, mutta hyvä, että itsestäsi oli hauska läppä. Mä en tajua, miten joku voi hyväksyä tuommoiset kommentit lapselta/mieheltään/keneltäkään.
Kun olin lapsen kanssa kerrostalon parvekkeella ja naapuriasunto oli tulessa.
Eniten olen pelännyt vikaexää, siis todellakin "vika"!
Et syö sitä (lehmänmahaa) ja tätä (sianposkea)...
Miksi et pidä (ylimielinen, minäminäminä, puolisoaan julkisesti mollaava) pojastani...
Ohimosuonet pullistuvat, kaulajänteet kiristyvät, silmiin hullunraivon kiilto: LYÖNKÖ PERKELE?
Kavereidensa mielestä provosoin häntä?
Joo, ei hän naisia lyö, anna anteeksi. Olen jääräpää, kun en anna anteeksi ?
Ei koskaan tajunnut, että TODELLA pelkäsin häntä!
Onneksi pääsin eroon, eikä minun ole tarvinnut pelätä läheisten kuolemaa tai heidän/omaa sairautta/leikkausta. Miljoona halausta teille!
Silloin kun Sanna Marinista tuli pääministeri ja Ohisalosta sisäministeri.
Vierailija kirjoitti:
Eniten olen pelännyt vikaexää, siis todellakin "vika"!
Et syö sitä (lehmänmahaa) ja tätä (sianposkea)...
Miksi et pidä (ylimielinen, minäminäminä, puolisoaan julkisesti mollaava) pojastani...
Ohimosuonet pullistuvat, kaulajänteet kiristyvät, silmiin hullunraivon kiilto: LYÖNKÖ PERKELE?
Kavereidensa mielestä provosoin häntä?
Joo, ei hän naisia lyö, anna anteeksi. Olen jääräpää, kun en anna anteeksi ?
Ei koskaan tajunnut, että TODELLA pelkäsin häntä!
Onneksi pääsin eroon, eikä minun ole tarvinnut pelätä läheisten kuolemaa tai heidän/omaa sairautta/leikkausta. Miljoona halausta teille!
Unohtui tuosta : olet ruokarajoitteinen, lyönkö....
No enn mä tiedä onko ne pelot varsinaisesti se juttu vaan ennnemminkin väääristyneet mittasuhteet peloissa.
Kun sain tietää parhaan ystäväni aggressiivisesta rintasyövästä. (Hän selvisi leikkauksista ja hoidoista ja on julistettu syöpävapaaksi jo vuosia sitten, olin hänen rinnallaan koko prosessin ajan.)
Olen pari kertaa auton ratissa ollut tilanteessa missä hengenlähtö on ollut lähellä ilman omaa syytä, mutta ei niissä tilanteissa ole ehtinyt pelätä, se shokki on iskenyt vasta jälkikäteen.
Mahdoitko olla hiukan nuoressa seurassa kun noin pelotti?