Lue keskustelun säännöt.
Milloin olet elämässäsi pelännyt eniten?
02.12.2020 |
Mikä on ollut tähänastisen elämäsi pelottavin hetki tai tilanne?
Omalla kohdallani autokolari, se hetki kun en vielä tiennyt, ovatko kaikki autossa matkustaneet elossa ja miten itselleni käy. (Olivat elossa, kaikille kävi suht hyvin.)
Kommentit (74)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen pelännyt eniten, kun putosin jäihin lapsena. Paniikki silloin iski, kun virtaus oli niin kova. Yksin en olisi päässyt jäistä pois ilman kaverin apua. Oli varhais kevät ja tyhmyyttäni menin jäille.
Kehoni tuntuu pelkäävän koko ajan, vaikka mieli ei muista yhtäkään esimerkikkiä tähän kirjoitettavaksi. Elin traumaattisen ja yksinäisen lapsuuden alkoholistin äidin ja lähes alkoholistin isän ainoana lapsena.
Olen tuntenut pelkoa paljon, ja hassua kyllä viime kesänä Linnanmäellä Kingi-laitteessa kun pelkäsin korkeutta ja edessä olevaa pudotusta, ehdin ajatella, että tällaista pelkoa en ole tuntenut vielä. Ja alhaalla maan kamaralla mietin, että tällaista helpotusta en ole tuntenut ikinä.
Olen siis ilmeisesti melko turta. Kamalaa.
Teininä yötivolissa minä ja kaveri saatiin maailmanpyörän vaunuun kaveriksi tuntematon, kännissä ollut jätkä joka tuntuii olevan sekaisin ja agressiivinen. Alkoi sitten ylhäällä keikuttaa sitä vaunua kuin hullu!
Olin osastolla. Kävin aamulla pään magneettikuvissa päänsäryn vuoksi ja seuraavana päivänä olisi ollut lääkärille aika.
Hoitaja kuitenkin tuli melkein heti magneetin jälkeen sanomaan, että Hei, mennäänkin jo nyt kuulemaan tulokset.
Silloin lääkäri näytti sen. Magneettikuvat, missä päässä näkyi valtava kasvain. Siinä hetkessä aika pysähtyi.
Vaikka tätä syöpää ei voi mulla parantaa, ja tulevaisuus on yhtä kysymysmerkkiä, se kuvien näkeminen oli tällä syöpämatkalla tähän asti pelottavin hetki. Se hirveä epävarmuus, mitä nyt tapahtuu, mitä mun päässä on, voiko sen parantaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerran saunasta tultuani huimasi hiukan, mutta pakottauduin silti suihkuun, vaikka pään ylöspäin nostaminen tuntui tuskalliselta. Silmät avattuani en nähnyt mitään. Se pelko oli jotain omaa laatuaan. Mielessä vilisi kaikki mistä joudun luopumaan, jos se olisikin pysyvää.
En tiedä kauanko istuskelin suihkujakkaralla, mutta vähitellen aloin taas erottaa valoja ja varjoja. Ja lopulta yksityiskohtia.
Jännä kokemus näin jälkikäteen, olla näkemättä mitään. Voisi kuvitella näkökentän olevan täysin musta/pimeä, mutta ei, näkökentässä ei ole MITÄÄN.
Nyt.
Nyt pelkään. Tää hulluus joka erottaa mediaa uskovan vs omilla aivoillaan ajattelevan, kuten esim suojaesineen tiedoissa sanotaan ei estä v iruksilta.
Median sanaan uskotaan ja ne saa levittää ties mitä tietoja ja silti siihen uskotaan.
Hallitus lappaa meidän rahat ulkomaille. Erästä Pekkaa ei näköjään saada vastuuseen mitä toimillaan on tehty.
Vanhukset, nuoret ja lapset voivat huonosti. Määrärahoja vähennetään tai poistetaan kokonaan.
Kannabis ja muu huume myönteisyys. Isovanhemmat kääntyvät haudoissaan kun Ylekin on siihen ryhtynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä pelkäsin koko lapsuuteni vuosia. Isäni oli aggressiivinen ja väkivaltainen alkoholisti jonka alkoholismi eteni juoppohulluuteen saakka. Metsästi äitiäni humalassa ja pahoinpiteli häntä nyrkein ja jopa veitsellä. Rikkoi esim. oven jotta pääsisi pahoinpitelemään äitiäni joka oli siellä karussa. Istuin tunteja viileässä rappukäytävässä jne. ja pidin korviani tukossa. Toisaalta en voinut kokoajan pitää korviani tukittuina jotta kuulen jos isä meinaa tappaa äidin että pääsen väliin. Menin tappeluiden väliin jo alta 10-vuotiaana.
En pelännyt omaa kuolemaa tms vaan äitini kohtaloa :(
Pelkäsin eniten, kun 3-vuotias poikani katosi jäljettömiin maatilalla. Lähellä virtasi myös vaarallinen joki. Lukuisia ihmisiä oli etsimässä, ja pelastushelikopterikin oli paikalla. Tilanne päättyi onnellisesti, mutta oli kyllä karmea kokemus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pelkäsin eniten, kun 3-vuotias poikani katosi jäljettömiin maatilalla. Lähellä virtasi myös vaarallinen joki. Lukuisia ihmisiä oli etsimässä, ja pelastushelikopterikin oli paikalla. Tilanne päättyi onnellisesti, mutta oli kyllä karmea kokemus.
Mihin oli kadonnut?
Varmaan pelkäsin vanhempieni kuolemaa, kun olin siinä 10v iän paikkeilla. Molemmat oli sydänvikaisia ja saivat silloin tällöin kohtauksia.
Siitä 1970-luvun lopusta alkoivat molemmat kuitenkin paranemaan ja äiti eli vielä 20 vuotta ja isä yli 35 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun 5 v. lapsi vietiin leikkaussaliin avosydänleikkaukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkäsin eniten, kun 3-vuotias poikani katosi jäljettömiin maatilalla. Lähellä virtasi myös vaarallinen joki. Lukuisia ihmisiä oli etsimässä, ja pelastushelikopterikin oli paikalla. Tilanne päättyi onnellisesti, mutta oli kyllä karmea kokemus.
Mihin oli kadonnut?
Hän oli mennyt tahallaan piiloon aivan talon kulmalle erään pensaan taakse. Kukaan lukuisista ohikulkevista ihmisistä ei huomannut. Minä löysin lopulta, kun menin jostain syystä aivan viereen kurkistamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkäsin eniten, kun 3-vuotias poikani katosi jäljettömiin maatilalla. Lähellä virtasi myös vaarallinen joki. Lukuisia ihmisiä oli etsimässä, ja pelastushelikopterikin oli paikalla. Tilanne päättyi onnellisesti, mutta oli kyllä karmea kokemus.
Mihin oli kadonnut?
Hän oli mennyt tahallaan piiloon aivan talon kulmalle erään pensaan taakse. Kukaan lukuisista ohikulkevista ihmisistä ei huomannut. Minä löysin lopulta, kun menin jostain syystä aivan viereen kurkistamaan.
Oliko tämä se suht hiljattain sattunut tapaus, josta lehdessä joku pelastustoimiin osallistunut totesi, että harvinaisen kärsivällinen piilottelija ikäisekseen? :)
2015 kun pienet pako laislapset olivatkin raavaita papukaijatukkaisia miehiä hienoissa vaatteissa.
Raskaus eteni, mutten ollut vielä saanut lupausta elektiivisestä sektiosta (synnytyspelko). Meni yöunet ja jäin saikulle sekä söin rauhoittavia ja unilääkkeitä. Vihdoin sain sektiopäätöksen ja sitten rupesi jännittämään että eikai rupea vauva syntymään ennen leikkauspäivää.
Hyi ikinä ei oo mikään ahistanu ja pelottanu nii paljoa.
Onneksi pääsin suunniteltuna päivänä sektioon. Pelot jäi sinne.
Hevonen säikähti rekkaa ja lähti kiitolaukkaan tiellä. Olin ihan varma että tipun ja jos en kuole, niin ainakin loukkaan itseni todella pahasti.
Vietnamissa työmatkalla kun keskellä yötä poliisi hakkasi hotellihuoneen ovea... :-/
Elvyttäessä hengetöntä lastani ambulanssia odottaessa. Teholla pari päivää epätietoisena siitä, säilyykö hän hengissä. Säilyi. Vieläkin heräilen öisin tarkistamaan, hengittääkö hän :(
Paljonkin olen pelännyt, mutta varmaan vanhempieni kuolemiin liittyvät asiat.