Ex uhkailee itsarilla pitääkseen minut elämässään.

Olen väsynyt häneen.

Eromme oli ainoa oikea ratkaisu oman mielenterveyden vuoksi.
Hän ei tunne rajoja, hän ei kunnioita rajojani vaikka niitä olen asettanut. Valitettavasti olen myös jonkin asian vuoksi ne rajat sitten kadottanut. Olen muuttunut ihmisenä.
Enää en jaksa.

Ensinnäkin hån on todella ilkeä sattuessaan tietyllä päälle. Määräilee, solvaa minua ja kanssaihmisiä, asettaa itsensä muiden yläpuolelle, on haukkunut todella ikävästi, kontrolloinut ja muuta. Ahdistuin hänen uhoamisen vuoksi ja aloin pelkäämään häntä.
En voinut hyvin ja kun joi, alkoi myös fyysinen kuritus jossain vaiheessa, satunnaisesti.
Suuttui nollasta sataan mitättömistä asioista.

Näistä ei muka muista mitään, ei tarkoittanut, oli minun vikan, vitsiä tai muuta sellaista.

Yhdestä tilanteesta on tulossa ihan oikeudenkäynti. Yksi pahoinpitely oli liikaa. Siitä lähti minun prosessini lähtemiseen.

Edelleenkin puolustelee itseään vaikka näyttöä on.
Hän kuitenkin osaa pitää minut läsnä elämässään ja heikkoina hetkinä olen sortunut ikävään, empaattisuuteen, hyviin viesteihin ja hänen ymmärrykseen kaikesta.
Loppuen lopuksi nämä ovat olleet kai vain valheita ja pääni on mennyt solmuun.
Olen elänyt hänen ehtojensa mukaan eron jälkeenkin.

Toki on myös minua auttanut ja vaikuttaa jopa inhimilliseltä nykyään enemmän mutta yhtäkkiä taas satuttaa minua jollain tavalla.
Nyt on sitten vaiheessa itsarilla uhkailu, ollut jo pidemmän aikaa. Kertoo hyvin kuvainnollisesti, että missä, miten ja milloin tämän toteuttaa.
Kun huolestun oikeasti niin kertoo, ettei nyt oikeasti sellaista tekisi.
Kohta taas alkaa vihjailemaan jossakin tilanteessa.

Vaikka hän tapailee jo muita, vaikka hänellä on jo kaikki asiat ihan ok ilman minua niin silti jostain syystä tahtoo pitää minut lähellään, ei kestä ajatusta jos minulla olisi uusi mies, ei kestä jos muutan paikkakunnalta pois, ei kestä jos ei voi olla ystäväni.
Ei halua satuttaa kuulemma minua mutta tekee sitä kuitenkin. On todella ristiriitainen kaikessa sanomisessa ja teoissaan.

Koen tämän jo ahdistavana, kiusaamisena.
En voi olla hänen ystävänsä vaikka olen yrittänyt eron jälkeen. En edes tiedä miksi.
Sattuu vain lisää ja olen pyytänyt, että tämä saa luvan loppua.

En ymmärrä enää mitään, en ihmisiä enkä asioiden kieroutta.

Tämä tuntuu tietyllä tavalla helvetiltä.
En saa selkoa oikein mistään ja minua kohtaan on jo syyttelyä hänen kaveripiirissään. Kertonut omat versionsa ja minä kuulemma olen valehdellut, jopa minun kaverini ovat hänen puolellaan nykyään joilta ennen sain tukea tässä kaikessa tai sitten sekin oli vain valhetta.
On niin absurdia kaikki, että haluan jokaiseen heistä välit lopullisesti poikki.