Hei muut työttömät, miten saatte päivän kulumaan?
Kello on nyt kymmenen aamulla ja olen jo tarkistanut uudet työpaikat. Lisäksi ajattelin imuroida ja käydä lenkillä. Illalla voisi vaikka katsoa jonkun leffan. Yksin asuvana päivässä on nyt aivan liikaa aikaa, ja korona rajoittaa menemisiä huomattavasti. Eipä tietysti olisi rahaakaan käydä nyt missään, mutta ystävienkään näkeminen ei onnistu. Sikäli kun heillä nyt olisi aikaakaan. Alkaa pikku hiljaa seinät kaatua päälle ja ahdistaa. Tuntuu, että olisi ihan sama vain painua takaisin peiton alle.
Kommentit (170)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se tyhjyys voi olla ihan hyvä juttu, anna sille aikaa. Ehkä sieltä alkaa pikkuhiljaa nousta ajatuksia mitä SINÄ haluat tehdä. Maailmassa missä ihmisten töitä tälläkin hetkellä automatisoidaan pois ja on tehty niin jo viimeiset yli 100 vuotta kannattaa todella keskittyä löytämään oman elämän arvo muualta kuin työstä. Kokeile vaikka meditoida tai joogata.
Hyviä pointteja. Oon paljon jo ehtinytkin näitä asioita kelailla. Työ ei sinällään ole mulle enää kovin tärkeä arvo, sillä työelämä on osoittanut julmuutensa liian monesti. Mun tyhjiö tulee oikeastaan enemmän siitä, että työssäkäynti on tuonut päivääni sosiaalisia suhteita. Asun tosiaan yksin, ja nyt kun ei ole edes niitä pieniä työkontakteja päivän mittaan, tunnen itseni todella ahdistuneeksi ja yksinäiseksi. Olen tosi sosiaalinen ihminen. Nyt saattaa mennä päiviä, etten puhu kenellekään, kun ei kehtaa olla koko ajan kavereillekaan soittelemassa, heillä on omat kiireensä.
Ymmärrän todella hyvin että apatia kurkkii oven raosta ja on vaikea ylläpitää omaa energiatasoa kun ei saa ulkopuolelta mitään energiaboostia, tuuppimista eteenpäin tai ärsykkeitä. Samaahan kertoo etätyöläisetkin jo.
Sen takia ehdottelin juurikin meditaatiota ja joogaa kun ne auttaa tasapainottamaan omaa oloa ja vahvistamaan omaa energiaa niin että ulkoiset olosuhteet hetkauttaa vähemmän. Eikä maksa mitään.
-Tuo ehdottelija-
Vierailija kirjoitti:
Pyykinpesua ikkunanpesua kirjoitti:
Lenkkeily ulkona saa ajatukset kirkastumaan . Voi ottaa kimppakoiran jota ulkoiluttaa. Eläinlääkärin maksaa yhdessä. Samoin yhteisen pyörän kavereiden kanssa tai kimppa asunnossa. Älkää varastako toisiltanne. Kutominen on hyvä harrastus kuten sukkia lapasia pipoja sillä vaikka nyt on lämmintä voi tulla kylmiä talvia. Sitten voi tutkia kaappeja hyllyjä onko varastettua tavaraa ja palauttaa ne. Unohtanut palauttaa kirjastoon voi palauttaa nyt. Edes leluja ei saa varastaa. Köyhyys tulee siitä kun varastetaan. Joululahjaksi voi etsiä piirustus vihkoja värikyniä maksaa kaupassa muutaman euron. Myös ihan keksipaketti ,suklaalevy käy joululahjana 3€. Hyvä mieli on kuin aikaiset pidot.
Ahaa, tarkoitat siis että kun on työtän automaattisesti myös on varas joka nyysii vähän sitä sun tätä?
Ikävä rikkoa kuplasi mutta olen työtön enkä ole ikinä varastanut yhtään mitään.
Mäkään en ole, mutta nyt tuli kyllä impulssi käydä heti keikkaamassa naapurin häkkivarasto! En tiennyt, että se kuuluu työttömän elämäntapaan, mutta nyt tiedän!
Vierailija kirjoitti:
Kauanpa menikin, ennen kuin täällä oli ensimmäinen huutamassa v-sanaa :D. Vapaaehtoistyö, nimittäin!
Vaikka ap ei varmasti halua ketjun lähtevän rönsyilemään, minä tartun tähän huomioon.
Vapaaehtoistyötä on tarjottu minulle, pitkäaikaistyöttömälle (Nro 14), moneen vaivaan, niihinkin vaivoihin, joita minulla ei ole. Se kuulemma parantaa yksinäisyyden, masentuneisuuden, tekemisen puutteen, omanarvontunnon, ahdistuneisuuden ja kaikki kuviteltavissa olevat psykosomaattiset oireet ja tuo ystävyyssuhteita ja kavereita, ja elämänkumppanikin on varmasti siellä urheiluseuran kiskalla pullokoreja kantamassa tai työttömien yhdistyksen pöytiä pyyhkimässä. Tämän lisäksi työtöntä pidetään usein vastuuttomana, itsekkäänä ja laiskana, jollei hän lähde vapaaehtoistyöhön.
Olen kyynisellä päällä, joten kerron raa'an mielipiteeni: vapaaehtoistyö on ilmaiseksi tehtävää työtä, josta useimmiten joku kerää voittoa välttämällä maksetun työn teettämisen. Minä voisin kuvitella tekeväni jonkin verran ilmaistyötä eläinten, erityisesti koirien, parissa, mutta kyllä silti kirpaisisi nähdä työtä teettävän järjestön palkallisen henkilökunnan autorivistö kennelin kulmalla kiiltelemässä. Siis se, että minäkin kelpaan moneen työhön, mutta ilmaiseksi. Tämän vuoksi reaktioni vapaaehtoistyön ehdottamiseen on poikkeuksetta äkäinen ja loukkaantunut.

🤣
Herään 5, yritän pitää rytmiä elämässä. Plus valoisa aika niin lyhyt, että jos antaisin nukkua itseni niin kauan kuin nukuttaa, en näkisi luonnonvaloa laisinkaan.
Luen uutiset, seuraan aamutv:n keskusteluja, lämmitän uunia tarvittaessa. Juon kahvit. Semmonen kiireetön aamu, heräilen ihan rauhassa. 8 jälkeen kun alkaa valaistumaan vähän, lähden koirien kanssa lenkille. Yleensä menee tunti tai kaksikin, riippuen mennäänkö samoilemaan. Teen ruuan, syön, siivoilen jos on siivottavaa, viherkasvien hoidossa menee yllättävän kauan aikaa kun niitä kerääntynyt. Saatan käydä kaverin luona, saatan käydä vaikkapa kirpparilta. Touhuan pihalla milloin mitäkin säästä riippuen.
Laitan puilla lämpiävän saunan valmiiksi iltaa varten, teen ehkä klapeja jos tarvitsee, joskus tässä menee huomaamatta muutama tunti. Järjestelen varastoja, niihin kun kertynyt kaikenlaista vuosien saatossa, ei oikein koskaan ole valmista. Teen rästihommia, jotka jäi työssä ollessa tekemättä. Maalasin yksi päivä tehosteseinän loppuun ja toisena päivänä laitoin tilaamani maisematapetin. Katselen sarjoja tai leffoja, tai enimmäkseen ne on taustalla kun tutkin internetin maailmaa. Myös niitä töitä katselen, kaivelen yrityksien yhteistietoja ja kyselen s postitse tai puhelimitse mahdollisesta työvoimapulasta. Joskus tuottaa tulosta pidemmällekin. Seuraan myös koulutustarjontaa. Ruokin itseni ja koirat, käydään lenkillä.
Mies tulee töistä, syödään, käydään ehkä kaupassa tai pyörähtämässä kylillä. Puhutaan päivästä ja päivän uutisista. Lämmitetään sauna ja leivari, ehkä touhutaan yhdessä vaikkapa auton korjauksen parissa. 21-22 välillä menen yleensä jo nukkumaan. Tekemisen puute harvoin on, ainakaan vielä näin 2kk työttömyyden jälkeen. Voi olla, että sydäntalvella ja mitä pidemmälle mennään, alkaa tylsyys iskeä. Mutta jos jotain hyvää, kesästä alkaen olisi työtä, jos puheet pitävät paikkansa eikä työnantaja ota takapakkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö työkkäri patista teitä esimerkiksi kursseille?
Miksi ette opiskele? Tee vapaaehtoistyötä esimerkiksi eläinten parissa? Eläinsuojeluyhdistykset kaipaa vapaaehtoisia ja osa kustantaa ruoat jne.Voi perustaa oman ketjun tälle aiheelle, menee aivan ohi otsikosta. Jos tekee mieli haukkua työttömiä ja kertoa miten pitää elää, voit tehdä sen muualla.
Haukkumaan? No kyllä on työttömät täällä herkillä ja ihan aiheetta. Teen nimittäin itsekin vain keikkatyötä ja lisäksi opiskelen ja minulla on sijaiskissoja, jotka ovat tuoneet valtavasti elämään sisältöä kaiken muun lisäksi.
Empatian omaksuminen ei tekisi sinulle pahaa. Ajattelet ilmeisesti että koska omassa elämässäsi on noin ja se on hyvä niin niin sen täytyy sopia kaikille muillekin ja tuot sen kärkkäästi ja epäkohteliaasti esiin sen sijaan että olisit normaalisti kertonut mitä itse teet.
Toivottavasti en ole ensimmäinen joka sinulle kertoo että ihmiset ja ihmisten tilanteet, mahdollisuudet ja voimavarat ovat jokaisella erilaiset eikä omia kokemuksia voi soveltaa suoraan netissä tuntemattomille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauanpa menikin, ennen kuin täällä oli ensimmäinen huutamassa v-sanaa :D. Vapaaehtoistyö, nimittäin!
Vaikka ap ei varmasti halua ketjun lähtevän rönsyilemään, minä tartun tähän huomioon.
Vapaaehtoistyötä on tarjottu minulle, pitkäaikaistyöttömälle (Nro 14), moneen vaivaan, niihinkin vaivoihin, joita minulla ei ole. Se kuulemma parantaa yksinäisyyden, masentuneisuuden, tekemisen puutteen, omanarvontunnon, ahdistuneisuuden ja kaikki kuviteltavissa olevat psykosomaattiset oireet ja tuo ystävyyssuhteita ja kavereita, ja elämänkumppanikin on varmasti siellä urheiluseuran kiskalla pullokoreja kantamassa tai työttömien yhdistyksen pöytiä pyyhkimässä. Tämän lisäksi työtöntä pidetään usein vastuuttomana, itsekkäänä ja laiskana, jollei hän lähde vapaaehtoistyöhön.
Olen kyynisellä päällä, joten kerron raa'an mielipiteeni: vapaaehtoistyö on ilmaiseksi tehtävää työtä, josta useimmiten joku kerää voittoa välttämällä maksetun työn teettämisen. Minä voisin kuvitella tekeväni jonkin verran ilmaistyötä eläinten, erityisesti koirien, parissa, mutta kyllä silti kirpaisisi nähdä työtä teettävän järjestön palkallisen henkilökunnan autorivistö kennelin kulmalla kiiltelemässä. Siis se, että minäkin kelpaan moneen työhön, mutta ilmaiseksi. Tämän vuoksi reaktioni vapaaehtoistyön ehdottamiseen on poikkeuksetta äkäinen ja loukkaantunut.
No juuri näinhän se asia on. Se vapaaehtoistyö on aina ensimmäinen mitä ihmiselle tarjotaan, ja sitten työttömän pitäisi kiitollisuuden kyynel silmässä taputtaa lepraisia käsiään onnesta, kun joku hänelle nyt ratkaisun keksi. Vapaaehtoistyö ei ole mikään automaattiratkaisu kaikkeen ja se on yhteiskunnallisesti usein jopa vähän ongelmallinen konsepti, jossa hyväksikäytetään työttömiä ja toisaalta ulkoistetaan yhteiskunnan tehtäviä orjatyöksi kolmannelle sektorille.
Joka tapauksessa jokainen työtön kuulee ehdotuksen vapaaehtoistöhin ryhtymisestä joka ikinen kerta kun työttömyyden pulmat tulevat puheeksi. Kyllä siihen jossain vaiheessa kyllästyy ja se alkaa ärsyttää ihan hitosti.
Mä oon kouluttautunut ihmisten auttamisalalle, ja voin sanoa, että kyllä kelpaisi monellekin kolmannen sektorin toimijalle mun ilmainen työpanokseni vapaaehtoistyöntekijänä. En todellakaan lähde tekemään ilmaiseksi sellaista työtä, johon mulla on korkeakoulutus, enkä missään tapauksessa omalta osaltani lähde edistämään tällä tavalla alamme palkkakuoppaa ja työttömyyttä.
Lähetän joka maanantai yhden asiallisen työhakemuksen. Muutoin teen mitä lystään. Aluksi oli suunnitelmissa ja kokeilinkin, että 4 tuntia päivässä käyttäisin kehittävään toimintaan, kuten matematiikan tai ohjelmoinnin opiskeluun. No se nyt jäi. Eilisenkin olin palstalla aamusta iltaan.

No just tämä! On ihan hiton vaikeaa pysyä toimintatarmoisena kun on työtön. Sitä vaan jotenkin pakosti passivoituu jossain kohtaa, eikä saa enää aikaiseksi sitäkään vähää, vaikka olisi kuinka hyviä suunnitelmia.
Mulla onnistui opiskelu vielä silloin, kun kirjastoon viitsi/sai mennä. Nähtiin yhden kaverin kanssa kolme kertaa viikossa aamulla, otettiin eväät mukaan ja pidettiin lounastunti yhdessä ja opiskeltiin vielä pari tuntia lisää, hän omia juttujaan ja minä omiani. Se toimi. Mutta nyt kun pitäisi vaan kotona saada yksin kaikki aikaiseksi, ei tule kyllä mitään.
Lenkitän koiraa useamman tunnin päivässä, joskus teen youtubesta kotona onnistuvia treenejä, hoidan puutarhapalstaa, luen, pelaan videopelejä, teen käsitöitä, teen hyviä ruokia, pidän kodin järjestyksessä, näen kavereita. Hyvin saan kaiken ajan kulumaan :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähetän joka maanantai yhden asiallisen työhakemuksen. Muutoin teen mitä lystään. Aluksi oli suunnitelmissa ja kokeilinkin, että 4 tuntia päivässä käyttäisin kehittävään toimintaan, kuten matematiikan tai ohjelmoinnin opiskeluun. No se nyt jäi. Eilisenkin olin palstalla aamusta iltaan.
No just tämä! On ihan hiton vaikeaa pysyä toimintatarmoisena kun on työtön. Sitä vaan jotenkin pakosti passivoituu jossain kohtaa, eikä saa enää aikaiseksi sitäkään vähää, vaikka olisi kuinka hyviä suunnitelmia.
Mulla onnistui opiskelu vielä silloin, kun kirjastoon viitsi/sai mennä. Nähtiin yhden kaverin kanssa kolme kertaa viikossa aamulla, otettiin eväät mukaan ja pidettiin lounastunti yhdessä ja opiskeltiin vielä pari tuntia lisää, hän omia juttujaan ja minä omiani. Se toimi. Mutta nyt kun pitäisi vaan kotona saada yksin kaikki aikaiseksi, ei tule kyllä mitään.
Totta, kotona kyllä aikalailla passivoituu myös kuntoilun suhteen, lenkillä käyn mutta kuntosali on nyt koronan takia tauolla ja vaikka kotona on monenlaista voimakuminauhaa niin alun innostuksen jälkeen se on vain jäänyt.
Nonih. Ja sitten ne valittaa kun "on meilläkin oikeesti tosi rankkaa kun pitää täytellä kaavakkeita juosta virastoissa kokoajan" :D
Eli lähde sinne virastojuoksulle vaikka.
Opiskelen, muun muassa ilmaisia kursseja AMKssa ja coursera, udemy.

Kun korona tuli, mä tein innoissani vaikka mitä nettijumppia kotona, mutta aika hiljaista on nykyään. Netflix vie voiton. Onneksi koira sentään vie mut lenkille kolmesti päivässä. En edes uskalla kuvitella, mikä sohvaperuna muuten olisin.
Voi että, kyllä pikku kateus iskee väisinkin. Rahaa tulee kattoon räkimällä. Voispa itsekin.
Harrastan töitä kerran viikossa ja tienaan 500e suojaosan, niin ei vaikuta tukiin. Muuten nautin elostani. Musiikkia soittelen. Netteilyä ja työnhakuja. Muutaman tutun luona kyläilyä ja kaks kertaa viikossa pipolätkää. Bilistä yhden kaverin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Eikö työkkäri patista teitä esimerkiksi kursseille?
Miksi ette opiskele? Tee vapaaehtoistyötä esimerkiksi eläinten parissa? Eläinsuojeluyhdistykset kaipaa vapaaehtoisia ja osa kustantaa ruoat jne.
Te-toimisto ei ole kolmeen vuoteen tarjonnut yhtään mitään. Ja kiitos vinkistä, olen jo mukana eläinsuojelutyössä ja kolmessa eri järjestössä.
Vierailija kirjoitti:
Nonih. Ja sitten ne valittaa kun "on meilläkin oikeesti tosi rankkaa kun pitää täytellä kaavakkeita juosta virastoissa kokoajan" :D
Eli lähde sinne virastojuoksulle vaikka.
Ketkä ne? Kenestä sä puhut? Ei täällä ole kukaan puhunut kaavakkeista eikä virastoista mitään. Kaikki on sitäpaitsi sähköistä nykyään, eihän mihinkään virastoon edes saa mitään aikoja enää.
Monilla se empatia ei löydy koskaan missään asiassa, ennen kuin sattuu omalle kohdalle. Ei me sulle kuitenkaan työttömyyttä toivota, me ollaan mukavia ihmisiä.
Ahaa, tarkoitat siis että kun on työtän automaattisesti myös on varas joka nyysii vähän sitä sun tätä?
Ikävä rikkoa kuplasi mutta olen työtön enkä ole ikinä varastanut yhtään mitään.