Hei muut työttömät, miten saatte päivän kulumaan?
Kello on nyt kymmenen aamulla ja olen jo tarkistanut uudet työpaikat. Lisäksi ajattelin imuroida ja käydä lenkillä. Illalla voisi vaikka katsoa jonkun leffan. Yksin asuvana päivässä on nyt aivan liikaa aikaa, ja korona rajoittaa menemisiä huomattavasti. Eipä tietysti olisi rahaakaan käydä nyt missään, mutta ystävienkään näkeminen ei onnistu. Sikäli kun heillä nyt olisi aikaakaan. Alkaa pikku hiljaa seinät kaatua päälle ja ahdistaa. Tuntuu, että olisi ihan sama vain painua takaisin peiton alle.
Kommentit (170)
Kauanpa menikin, ennen kuin täällä oli ensimmäinen huutamassa v-sanaa :D. Vapaaehtoistyö, nimittäin!
Tsekkaan aamuisin työpaikat. Oon vielä liiton rahoilla, joten katson vain ne, jolla ei mennä miinukselle. Kävin just yhden webinaarin läpi ja olen käynyt niitä itseasiassa jo kolme viimeisen puolen vuoden aikana. Luen paljon ja sitten jos ei ole lukemista, katson Cmorea ja netflixiä. En viitsi lähteä autoilemaan turhan takia, kaupat on kävelymatkan päässä. Tosta työnhausta sen verran: miksi ei voi ilmoittaa, että valinta ei nyt kohdistunut sinuun, n. 20 hakemusta olen lähettänyt (yhteen tiettyyn työpaikkaan)mutta vain yhdestä on soitettu minulle. Onko se liian vaivalloista? Tässä taas nähdään rekrytoijan empatia, ihan sama mitä teet, et saa vastausta! Yks juttu vielä, ei kannata alkaa ryyppäämään, ei ainakaan helpota työnhakua.
Minulla ei olisi mitään ongelmaa työttömyyden kanssa jos olisin vaikka miljonääri (no, sama varmaan pätee lähes kaikkiin ihmisiin) Keksisin heti tuhat asiaa mitä tehdä.
Rajun työpaikkakiusaamisen jälkeen vaikka seinään tuijottaminen on ihanaa kun saa olla rauhassa. Aika kuluu ulkoillen, lukien ja netflixiä katsoen ja pelkkä ajatuskin työelämästä saa ahdistumaan.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei olisi mitään ongelmaa työttömyyden kanssa jos olisin vaikka miljonääri (no, sama varmaan pätee lähes kaikkiin ihmisiin) Keksisin heti tuhat asiaa mitä tehdä.
Ja nimenomaan parempaa tekemistä kuin työssäkäynti. Suurin osa käy töissä rahan takia ja vaikka jatkaisi työn tekoa lottovoiton jälkeen niin vähentäisi sitä ainakin reippaasti.
Mä oon käynyt mm. yrittäjyyskursseja tässä työttömyysaikana ja jossain vaiheessa varaan ajan yritysneuvontaan. Jos vaikka uskaltaisi yrittää työllistää itsensä. Kyllähän sitä koko ajan koittaa pysyä jotenkin elämässä kiinni ja aktiivisena, mulle vaan tää säännöllisten sosiaalisten kontaktien vähyys on kyllä todellinen riskitekijä totaaliselle apatialle. Ap
Vierailija kirjoitti:
Rajun työpaikkakiusaamisen jälkeen vaikka seinään tuijottaminen on ihanaa kun saa olla rauhassa. Aika kuluu ulkoillen, lukien ja netflixiä katsoen ja pelkkä ajatuskin työelämästä saa ahdistumaan.
Been there! Tajusin just, että mähän taidan olla toipumassa, koska työttömyys ahdistaa. Melkein vuosi meni, että oli vaan ihan jumalattoman helpottunut joka aamu siitä, että oli turvassa kotona.
Vierailija kirjoitti:
Ryyppäämällä.
Tämä auttaa asiaan kuin asiaan. Ihme etteivät kaikki ole sitä tajunneet.
Lenkkeily ulkona saa ajatukset kirkastumaan . Voi ottaa kimppakoiran jota ulkoiluttaa. Eläinlääkärin maksaa yhdessä. Samoin yhteisen pyörän kavereiden kanssa tai kimppa asunnossa. Älkää varastako toisiltanne. Kutominen on hyvä harrastus kuten sukkia lapasia pipoja sillä vaikka nyt on lämmintä voi tulla kylmiä talvia. Sitten voi tutkia kaappeja hyllyjä onko varastettua tavaraa ja palauttaa ne. Unohtanut palauttaa kirjastoon voi palauttaa nyt. Edes leluja ei saa varastaa. Köyhyys tulee siitä kun varastetaan. Joululahjaksi voi etsiä piirustus vihkoja värikyniä maksaa kaupassa muutaman euron. Myös ihan keksipaketti ,suklaalevy käy joululahjana 3€. Hyvä mieli on kuin aikaiset pidot.
Työttömien pitäis olla enemmän äänessä, siis myönteisessä mielessä. Mä olen ollut työtön työnhakija jo 7 vuotta. Se on liikaa, mutta kun ei kelpaa enää koska ikää yli 50v. Päivät kuluu kotitöiden, liikunnan ja meditoinnin puitteissa. Nyt korona on tuonut vähän lisää ahdistusta päiviin. Mutta kesä tulee taas 4-5 kk kuluttua, sitä odotellessa.
Vierailija kirjoitti:
Eikö työkkäri patista teitä esimerkiksi kursseille?
Miksi ette opiskele? Tee vapaaehtoistyötä esimerkiksi eläinten parissa? Eläinsuojeluyhdistykset kaipaa vapaaehtoisia ja osa kustantaa ruoat jne.
En ole ap mutta ei patistele juuri nyt tämän koronarkiisin myötä koska asiasta on tämän vuoden osalta lakimuutos.
Vähän yksinkertaisempikin ymmärtää ettei ole kenenkään etu hyppyyttää työttömiä tilanteessa missä heitä tulvii ovista ja ikkunoista ja viranomaiset kieltää harjoittamasta useampien alojen liiketoimintaa ja työntekoa. Ei tämä mikään orjavaltio sentään ole.
Ja kyllä, opiskelen ja omin avuin olen hankkinut ohjelmaa päiviini, töitäkin mahdollisin osin luonut itselleni ja tehnyt myös tulevaisuuden suunnitelmani niin että sain niihin kuittauksen että ok, tehdään näin, hyvä sinulle!
Ymmärrän silti ap:n tilanteen, se että eristyksissä pitää toimia omana esimiehenä, työkavereina, alaisina, yhteistyökumppaneina ja asiakkaina jokaikinen päivä on haastavaa.
Ps. Henkitorveni ahtautuu eläinpölystä.
Mulla on joka päivälle mietittynä muutama pieni homma minkä teen, esim. pyykinpesua, ulkoilua, ruoanlaittoa tms. Sitten selailen paljon nettiä ja katselen netflixiä.
Pyykinpesua ikkunanpesua kirjoitti:
Lenkkeily ulkona saa ajatukset kirkastumaan . Voi ottaa kimppakoiran jota ulkoiluttaa. Eläinlääkärin maksaa yhdessä. Samoin yhteisen pyörän kavereiden kanssa tai kimppa asunnossa. Älkää varastako toisiltanne. Kutominen on hyvä harrastus kuten sukkia lapasia pipoja sillä vaikka nyt on lämmintä voi tulla kylmiä talvia. Sitten voi tutkia kaappeja hyllyjä onko varastettua tavaraa ja palauttaa ne. Unohtanut palauttaa kirjastoon voi palauttaa nyt. Edes leluja ei saa varastaa. Köyhyys tulee siitä kun varastetaan. Joululahjaksi voi etsiä piirustus vihkoja värikyniä maksaa kaupassa muutaman euron. Myös ihan keksipaketti ,suklaalevy käy joululahjana 3€. Hyvä mieli on kuin aikaiset pidot.
Mitä mä just luin :D :D :D
Ok, ei varasteta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö työkkäri patista teitä esimerkiksi kursseille?
Miksi ette opiskele? Tee vapaaehtoistyötä esimerkiksi eläinten parissa? Eläinsuojeluyhdistykset kaipaa vapaaehtoisia ja osa kustantaa ruoat jne.Voi perustaa oman ketjun tälle aiheelle, menee aivan ohi otsikosta. Jos tekee mieli haukkua työttömiä ja kertoa miten pitää elää, voit tehdä sen muualla.
Haukkumaan? No kyllä on työttömät täällä herkillä ja ihan aiheetta. Teen nimittäin itsekin vain keikkatyötä ja lisäksi opiskelen ja minulla on sijaiskissoja, jotka ovat tuoneet valtavasti elämään sisältöä kaiken muun lisäksi.
Veikkaanpa, että nyt on joutunut työttömäksi aika moni sellainenkin, jolla on ollut tapana haukkua työttömiä ja pitää kaikkia heitä aivan luusereina.
Vierailija kirjoitti:
Kauanpa menikin, ennen kuin täällä oli ensimmäinen huutamassa v-sanaa :D. Vapaaehtoistyö, nimittäin!
Miksi ei? Jos valitetaan, että elämä on niin yksinäistä ja kurjaa ja sisällötöntä niin miksi ei saisi vinkata vapaaehtoistyöstä eläinten parissa? Tosin, ne eläimetkin ansaitsevat hyvää hoitoa, joten unohda :)
Mun elämäntilanne aika samanlainen kuin sinulla Ap. Aamu alkaa parin tunnin ulkoilulla. Sen jälkeen selaan läpi avoimet työpaikat, ja jos löytyy jotain sopivaa, teen hakemusta ja päivitän cv:tä. Soittelen siskojen kanssa ja luen. Illalla ulkoilen toisen kerran. Olen aina ollut huono käsitöissä, mutta nyt syksyllä opettelin virkkaamaan youtube-videoiden avulla 🙂. Siskoja olen tavannut ulkoilun merkeissä. Ollaan tehty metsäretkiä ihan lähialueella, pidetty nuotiota ja syöty eväitä.
Aloitin 4 kk sitten verkko-opinnot, joita voi suorittaa omaan tahtiin. Se on ollut mulle pelastus, koska se tuo rutiineja ja saa ajatukset muualle tänhetkisestä tilanteesta. Pidän kiinni siitä, että teen opintoja joka päivä n. 6 tuntia.
Tärkeää on ettei lamaantuisi tähän tilanteeseen eikä tuntisi itseään huonoksi työttömyyden vuoksi. Pidä kiinni niistä ystävistä, joita sulla on. Syö terveellisesti, ulkoile ja liiku. Aloita jonkin uuden asian opiskelu tai päivitä sun taitoja lisäopinnoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauanpa menikin, ennen kuin täällä oli ensimmäinen huutamassa v-sanaa :D. Vapaaehtoistyö, nimittäin!
Miksi ei? Jos valitetaan, että elämä on niin yksinäistä ja kurjaa ja sisällötöntä niin miksi ei saisi vinkata vapaaehtoistyöstä eläinten parissa? Tosin, ne eläimetkin ansaitsevat hyvää hoitoa, joten unohda :)
No ehkäpä tuossa nyt ärsyttää lähinnä se sävy: Miksi ette mene kurssille? Miksi ette tee sitä ja tätä? Eihän kukaan ole sanonut, etteikö olisin kurssilla ja ettei vaikka tekisikin vapaaehtoistyötä.
Otsikko ei ollut: Kerro sinä minulle, mitä minun sinun mielestäsi pitäisi tehdä, vaan "miten saatte päivänne kulumaan", ts. mitä itse teette.
Voi perustaa oman ketjun tälle aiheelle, menee aivan ohi otsikosta. Jos tekee mieli haukkua työttömiä ja kertoa miten pitää elää, voit tehdä sen muualla.