Pakenin taaperoani vessaan :/

Minäkin tiedän, miltä tuntuu kun lapsen tarvitsevuus lyö yli oman kantokyvyn. Onneksi se on ollut vain hetkittäistä, ja liittynyt omiin stressikausiini. Miehelle saatoin silloin laittaa enemmän vastuuta, ja vastaavasti kun mies tuntuu olevan helisemässä, otan itse sitä enemmän. Mutta meillä on periaatteessa hyvinkin itseriittoinen ja rauhallisenpuoleinen poika. Ja nyt kun lapsi on jo täyttänyt neljä, uhmavaihe alkaa olla senverran hyvin ohi ja vanhemmuustaidot senverran rutiinia jo, että elämä on pääasiassa hyvinkin leppoisaa.

En tiedä mikä aloittajan on ajanut tuohon pisteeseen, mutta eipä siihen kauheasti mitään ihmeellisiä syitä tarvita - omaa epävarmuutta ja kokemattomuutta, tuen puute, vaativampi lapsi, muita huolia, väsymystä...

Soita sinne neuvolaan ja sano, että tilanne vaatii apua, koska alat olla konstit loppu ja vetäytymässä vihamielisyyteen tämän nukkumisrumban kanssa. Veikkaan, että pakoilet lasta päivälläkin jo siksi, että pelkäät iltaa aamusta asti. Lapsi tekee samoin, ja yrittää puristaa sinusta esiin jokaisen liikenevän pisaran.

Pitäisiköhän Suomeenkin saada yksityisiä supernännejä korjaamaan tuollaisia umpikujatilanteita? Aloittaja on ymmärtänyt hiukan väärin: nimenomaan sitä kantamista ei joudu tekemään kuukausitolkulla sata kertaa illassa, johan siinä menisi tervekin selkä tärviölle. Vaan kun pitää pokkansa ne pari kolme iltaa, homma asettuu. Mutta heti jos antautuu neuvottelemaan, pitelemään väkisin, riitelemään, pakoilemaan, vänkäämään, nakkelemaan lasta sänkyyn kiukkuisena, lapsi saa reaktion esiin ja jatkaa, koska kokee että muuriin on tullut rakoja ja kohta se murtuu ja äiti antaa periksi.

Lähettääkö AP Porvoosta terveiset?

 Kuulostaa siltä että olette pattitilanteessa: Olet väsynyt huomioimaan lasta, ja lapsi huomaa sen => siksi hän temppuilee, yrittää kääntää huomiosi takaisin.

Olisiko sinulle mahdollista päästä pariksi päiväksi "lomalle"? Jos olet töissä tai taloudellinen tilanne on niukka, ymmärrän että tämä voi olla vaikeaa. Mutta se on sijoitus, joka kannattaa. Se toinen vaihtoehto on että uuvut, joka loppupeleissä tulee paljon kalliimmaksi.

 Lapsi yökylään/kotiin isän kanssa esim. 3 päiväksi ja sinä järjestät itsellesi jotain, mistä pidät ja voit rentoutua - unohtaa hetkeksi sen, että olet äiti. Paluupäiväksi ei mitään ohjelmaa tai velvoitteita, vaan kiireetöntä ja jakamatonta huomiota lapselle.

 Suosittelisin kyllä edes kokeilemaan vieressänukkumista, varsinkin jos ongelma koskee nimenomaan nukkumaanmenoa. Ihmisessä on kuitenkin se primitiivinen puoli, joka varoittaa nukkumasta jos kukaan ei ole vartioimassa (pedot). Pikkulapsilla tämä puoli tuppaa olemaan selvästi järkiperäistä ajattelua vahvempi. Se tasoittuu kyllä iän mukana - vai kuinka moni teini-ikäinen parkuu joka ilta haluavansa nukkua äidin ja isin välissä? Se on vain väliaikainen vaihe elämässä ja paljon parempi vaihtoehto kuin antaa nykytilanteen jatkua, yritä muistaa se. Nukuit vieressä tai et, lapsi väistämättä kehittyy ja itsenäistyy. Jälkikäteen merkitystä on lähinnä sillä, oliko ne lapsuusmuistot hyviä vai huonoja.

 Toinen mitä voisit kokeilla, on karkaamisen sijasta kohdata lapsi ja kysyä häneltä, miksi ei tahdo nukkumaan? Jännittääkö? Pelkääkö? Tuntuuko, että häneltä jäi jotain tekemättä päivän aikana? Usein jo juttelu asiasta ja tunteiden nimeäminen rauhoittaa lasta antamalla tunteen, että sinä välität.

 Jos tuo on jatkunut vain vähän aikaa eikä lapsi hätäänny, voi olla uhmaamistakin. Silloin on toki tärkeää osoittaa, ettei noin toimimalla saa tahtoaan läpi. Mutta: Jos joudut lukitsemaan itsesi vessaan sen takia (ja lapsi vieläpä yrittää avata säppejä sen jälkeen), hän kuvittelee jo nyt olevansa tilanteen herra. Mieti nyt itsekin miten reagoisit hänen sijassaan, kumman yli on helpompi kävellä: Sellaisen, joka luikkii karkuun vai sellaisen, joka vain pörhistää rintaansa ja toteaa että minua ei kohdella noin?

 Kokeilitpa mitä menetelmää tahansa, välittömiä tuloksia ei ole. Kun siis päätät kokeilla jotain, anna sille hieman aikaa äläkä totea ensimmäisen illan jälkeen ettei tästä mitään tule. Lapset tarvitsevat toistoa oppiakseen.

Yksinkertainen taktiikka neljän lapsen äitiltä: Lapset ulos leikkimään, mönkimään ja juoksemaan tuntikausiksi niin johan on illalla mehut pois ja uni silmässä minuutissa. Tuolla taktiikalla saan itse 1v, 2v, 4v ja 6v nukkumaan alle 10 minuutin itsekseen kukin omaan sänkyynsä:) Samalla saan itse liikuntaa ja olla pois sisätiloista enkä ehdi syömään koko aikaa suklaataa ja herkkuja.

Miten ap jakselee?

38, multa ei ainakaan heru sympatiaa noin osaamattoman vanhemmuuden edessä. T: neljän äiti

Tyhmyys kostautuu. Ap tekee just päinvastoin kuin mitä pitäisi.

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 22:58"]Melkein 3-vuotias taaperoni imee minusta mehut! Aamusta iltaan piinaa eikä lopeta edes nukkumaanmenoaikana. Seuraa ja vainoaa minua klo 23-24 asti. Nukutus/sänkyyn palautus vie aikaa tunnin, parikin. En jaksa.

Sanoin, että menen kylpyhuoneeseen. Toivoin, että lapsi rauhoittuisi sänkyynsä. Aikani kylpyhuoneessa oltuani, tulin pois sieltä. Lapsi tuli taas perääni.

Komennan koko ajan takaisin sänkyynsä. Itkee ja kiukuttelee. Haluaa vettä ja potalle monta kertaa, vaikka vasta hetki sitten kävi.

Lopulta lukitsin oman makuuhuoneeni oven. Sinne ei ole asiaa enää! Lukitsin ruuvimeisselillä kylpyhuoneen oven. Sinnekään ei tarvitse mennä. Pakenin itse vessaan ja lukitsin oven perässäni ja käskin viimeisen kerran sänkyynsä. Toivottavasti

:/ Nyt istun vessassa jakkaran päällä ja odotan, että lopettaisi sängyssä pyörimisen. Ei itke... Mä en jaksa tätä joka iltaista nukutushippaa! "Supernänni" haistakoon pitkär. Ei kaikki lapset lopeta juoksemista parissa yössä. Ja minä en jaksa kuukaudesta toiseen joka ilta palauttaa sänkyyn 50-100 kertaa... 1-2 tuntia. Lapsikin pitää pilkkanaan ja tulee seisomaan eteeni, että tässä mä oon taas. Vie minut takaisin sänkyyn. En vie! Enkä todellakaan laita pois potkittua peittoa päälle kuin korkeintaan pari kertaa.

[/quote]

Meillä 3v viedään sänkyyn (tai menee siis itse), luetaan satu ja halit ja pusut vaihdetaan. Ovi raolleen, ja sinne hän alkaa nukkumaan. Päivisin temperamenttinen ja omapäinen tapaus, paha uhma päällänsä, mutta tää unikuvio on siksi niin helppo meillä koska vauvasta alkaen on ollut sama kuvio, rutiini, ja siitä ei luisteta. Kipeänä pääsee äidin viereen nukkumaan, ja satunnaisesti (1-2krt kuussa ehkä) päiväunille viereen jos itse nukun.

Kannattaa pitää rutiini, ja oma asenne ratkaisee. Lapsi aistii jos sä oot tommonen epäuskottava hermoheikko. Peilin eteen mars, ja tänäiltana uus yritys uudella asenteella ja itsetunnolla.

Annatko aikaa lapsellesi tarpeeksi? Sylittele päivän mittaan monesti, halaa, suukottele, leiki, käytä ulkona säännöllisesti. (ilmeisesti päivät päiväkodissa) Rauhoita ilta, illalla puuroa ja maitoa, lue satuja ja silittele samalla.

Mitä tarkoittaa, että lapsi piinaa aamusta iltaan? Ovatko kaikki lapsen pyynnöt ja huomion hakemiset sinulle vain piinaamista? Todella kummalliselta kuulostaa. Äiti lukkiutuu vessaan ja kirjoittelee sieltä av:lle... Johan siinä lapsikin on kummissaan, että kuka kodissa olikaan se aikuinen, jolta hakea turvaa.

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 23:17"]Meillä ei ole ikinä tuollaista temppuilua ollut yhdenkän lapsen kanssa. Mutta ne onkin kaikki nukutettu viereen, perhepetiin.

Mikä muu nisäkäs hylkäisi noin pienen "pennun" yöksi yksinään?

[/quote]

Ei taida biologia olla siis kovin tuttu? Esimerkiksi karhuemo hylkää automaattisesti poikasensa vuoden jälkeen saatuaan uuden poikasen ja jos tämä vanha poikanen yrittää edelleen ottaa kontaktia emoonsa, niin reaktio on todella aggressiivinen, joskus jopa tappava. Myös esimerkiksi koiranpennut luovutetaan pois siinä 3kk sisällä eivätkä monet emot ole olleet edes kiinnostuneita omista pennuistaan...

Oiskohan kotiäidin kannattanut pitää korvat auki biologiantunneilla? :)

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 23:19"]

Lapsi pompottaa. Tutun pirunriivaamat tekee just samaa, kauhea show tuo nukkumaanmeno. On pissahätä ja jano ja jalkoja särkee ja joka ilta jotain keksitään. Surullisinta on, että vanhemmat menevät mukaan tähän naurettavaan ralliin eivätkä pistä peliä poikki ja näytä kuka määrää.

[/quote]

Nuo pissahädät ja jano voivat olla toki tekosyitä, mutta tuo jalkojen särky on joillekin lapsille todellista totta. Meillä lapset eivät ole "sängystäkarkailijoita", mutta kasvukivut ovat vaivanneet nuorempaa lasta ja tosi ikävä vaiva onkin. Kyllä vanhemmat (yleensä) tuntevat lapsensa parhaiten (ts. onko lapsella taipumuksia satuilla kipeistä paikoista; vatsasta, päästä tai vaikkapa noista jaloista) ja tietävät siten kuinka tosissaan nämä valitukset tulee ottaa.

Ap, voin hyvin samaistua tilanteeseenne. Meillä oli aikoinaan ihan samanlaista. Sitten kun itse haluaisi sen oman hetken ennen kuin menee nukkumaan. Kiristää pinnaa kun aika vaan kuluu ja lapsi ei nuku.

Itse aloin jo päivällä stressaamaan illan tilannetta ja lapsi sen vaistoaa. Eikä ihan varmaan nukahda kun äidillä on pinna kireällä.

Mä itse ratkaisin tilanteen niin, että otin lapsen viereeni nukkumaan. Tarvitsi pitkään minut siihen viereen istumaan ja silittämään uneen. Älä vaan näytä lapselle omaa hermostuneisuuttasi muuten on piru irti.

Pure hammasta ja pysy lapsen vieressä niin kauan kuin on tarve. Se aika lyhenee ilta illalta. Täytyy vaan yrittää jaksaa niin tilanne helpottaa.

Meidän mukula täyttää kohta yhdeksän ja nukkuu edelleen mun vieressä. Tai hiippailee siihen öisin.

Nykyään kyllä nukahtaa jo itsekseen. Joskus taas haluaa, että viivyn hetken vieressä mutta alkaa kyllä itsekseen nukkumaan.

Kyllä lapsi vieressä nukkumisen jossain vaiheessa lopettaa. Lapset ovat pieniä kuitenkin vain hetken.

Varmaan samoja neuvoja on jo tullut, mutta neuvon jättämään päikkärit kokonaan pois. Meillä jätettiin kun kuopus oli vähän yli 2v. Ei pienen lapsen kuulu valvoa noin myöhään. Toki meilläkin lapsi saa nukkua vaikka puoli tuntia rattaissa tai autossa, joskus sohvalla, muttei se onneksi vaikuta yöuniin.
Ulkoilua, virikkeitä ja rakkautta tarpeeksi. Sokeri ja turhat lisäaineet vähemmäksi, varsinkaan illalla ei mitään sokerijogurtteja. Osta lapselle potkupyörä, jossa on käsijarru, lähtekää yhdessä lenkille kunhan lapsi oppii sillä huristelemaan. Menkää kerhoihin ja leikkpuistoihin, että lapsi saa muiden lasten seuraa ja uusia virikkeitä. Pienille lapsillekin on uimakouluja ja muita liikuntaryhmiä, sinne vaan ohjatuille tunneille.
Ennen nukkumaan menoa lämmin kylpy, iltarutiinit, iltasatu, iltarukous tai vaikka unilaulu.

[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 22:58"]Melkein 3-vuotias taaperoni imee minusta mehut! Aamusta iltaan piinaa eikä lopeta edes nukkumaanmenoaikana. Seuraa ja vainoaa minua klo 23-24 asti. Nukutus/sänkyyn palautus vie aikaa tunnin, parikin. En jaksa.

Sanoin, että menen kylpyhuoneeseen. Toivoin, että lapsi rauhoittuisi sänkyynsä. Aikani kylpyhuoneessa oltuani, tulin pois sieltä. Lapsi tuli taas perääni.

Komennan koko ajan takaisin sänkyynsä. Itkee ja kiukuttelee. Haluaa vettä ja potalle monta kertaa, vaikka vasta hetki sitten kävi.

Lopulta lukitsin oman makuuhuoneeni oven. Sinne ei ole asiaa enää! Lukitsin ruuvimeisselillä kylpyhuoneen oven. Sinnekään ei tarvitse mennä. Pakenin itse vessaan ja lukitsin oven perässäni ja käskin viimeisen kerran sänkyynsä. Toivottavasti

:/ Nyt istun vessassa jakkaran päällä ja odotan, että lopettaisi sängyssä pyörimisen. Ei itke... Mä en jaksa tätä joka iltaista nukutushippaa! "Supernänni" haistakoon pitkär. Ei kaikki lapset lopeta juoksemista parissa yössä. Ja minä en jaksa kuukaudesta toiseen joka ilta palauttaa sänkyyn 50-100 kertaa... 1-2 tuntia. Lapsikin pitää pilkkanaan ja tulee seisomaan eteeni, että tässä mä oon taas. Vie minut takaisin sänkyyn. En vie! Enkä todellakaan laita pois potkittua peittoa päälle kuin korkeintaan pari kertaa.

[/quote]

Meillä oli sama homma. Osittain on edelleen elinlapsi kova mun perään..

Luovutin vaikka perheneuvolan tädit päyi luinka paljon. Eivät auttaneet heidän neuvoy. Nappasin peiton lapsen sängyn viereen ja ilmoitin et : äiti nukkuu nyt". Ovi lukkoon ja tsädää...lapsi luovutti. Esitin siis nukkuvaa siinä vieressä ja lapsi hoksas ey ok, se ei leiki ei reagoi mun lauleluun, mäkin nukun.

[quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 10:44"]Ap, voin hyvin samaistua tilanteeseenne. Meillä oli aikoinaan ihan samanlaista. Sitten kun itse haluaisi sen oman hetken ennen kuin menee nukkumaan. Kiristää pinnaa kun aika vaan kuluu ja lapsi ei nuku.

Itse aloin jo päivällä stressaamaan illan tilannetta ja lapsi sen vaistoaa. Eikä ihan varmaan nukahda kun äidillä on pinna kireällä.

Mä itse ratkaisin tilanteen niin, että otin lapsen viereeni nukkumaan. Tarvitsi pitkään minut siihen viereen istumaan ja silittämään uneen. Älä vaan näytä lapselle omaa hermostuneisuuttasi muuten on piru irti.

Pure hammasta ja pysy lapsen vieressä niin kauan kuin on tarve. Se aika lyhenee ilta illalta. Täytyy vaan yrittää jaksaa niin tilanne helpottaa.

Meidän mukula täyttää kohta yhdeksän ja nukkuu edelleen mun vieressä. Tai hiippailee siihen öisin.

Nykyään kyllä nukahtaa jo itsekseen. Joskus taas haluaa, että viivyn hetken vieressä mutta alkaa kyllä itsekseen nukkumaan.

Kyllä lapsi vieressä nukkumisen jossain vaiheessa lopettaa. Lapset ovat pieniä kuitenkin vain hetken.

[/quote]

Yhdeksän vuotta ei todellakaan ole "hetki".

[quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 10:30"][quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 23:17"]Meillä ei ole ikinä tuollaista temppuilua ollut yhdenkän lapsen kanssa. Mutta ne onkin kaikki nukutettu viereen, perhepetiin.

Mikä muu nisäkäs hylkäisi noin pienen "pennun" yöksi yksinään?

[/quote]

Ei taida biologia olla siis kovin tuttu? Esimerkiksi karhuemo hylkää automaattisesti poikasensa vuoden jälkeen saatuaan uuden poikasen ja jos tämä vanha poikanen yrittää edelleen ottaa kontaktia emoonsa, niin reaktio on todella aggressiivinen, joskus jopa tappava. Myös esimerkiksi koiranpennut luovutetaan pois siinä 3kk sisällä eivätkä monet emot ole olleet edes kiinnostuneita omista pennuistaan...

Oiskohan kotiäidin kannattanut pitää korvat auki biologiantunneilla? :)

[/quote] Voi luoja! Elääkö ne koirat ja karhutkin keskimäärin 80-vuotta? Onko suoraan verrannollista?! Sulla on itselläsi tainnut mennä jotain todella pahasti ohi.

Meillä noi ongelmat ratkesi, kun ukko hommasi etälamauttimen. Yksi tärsky ja nyt ei ole mitään ongelmia nukkumaanmenon tms kanssa. Kätevä vehje.