Mies jätti kaverittomuuden takia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä minä ymmärrän tuon...

En kans ehkä viitsisi jäädä parisuhteeseen, jossa toisella ei ole ystäviä ja kavereita. Tulis semmoinen olo, että se toinen ripustaa kaikki ihmissuhdetarpeensa yksin minuun. Kun itse en halua sellaista suhdetta, jossa olen toiselle vallan kaikki kaikessa, eikä muita ole olemassakaan. Haluan kumppanin elämääni, sellaisen joka osaa olla omien kavereidensa kanssa, minun kavereiden kanssa, sosiaalisesti sujuva, pärjää myös ilman minua ja kestää senkin että en ole joka hetki vierellä. Aikuisen ihmisen enkä minkään ripustautuvan keittiötontun.

Ja onneksi mulla onkin semmoinen mies. Itse siis olen nainen.

En minä ainakaan ripustaudu mieheen tai odota häneltä jotain ohjelmapalveluita. Viihdyn yksin. Mulle joku bileissä ravaaja tai koko ajan meille vieraita kutsuva mies olisi kammotus.

No jaa. Itse olen enempikin introvertti, ystäviäkin on, mutta vuosien varrella ystävikseni on valikoitunut vähän samantyyppisiä ihmisiä kuin itsekin olen; tapaan siis kavereitani melko harvoin. Minäkin viihdyn yksin. Puolisoni sen sijaan on kavereidensa kanssa viihtyvä ekstrovertti, ja meillä mätsää tää elämä erittäin loistavasti. Oon ihan onnellinen, kun saan pitää kodin välillä ihan itselläni, kun mies viettää aikaa kavereiensa kanssa.

Tuskin se sua kaverittomuuden vuoksi jätti. Ei se vaan ollut tarpeeksi rakastunut, minkä sille voi. Oli myös ehkä sen verran keskeneräinen itse, ettei kukaties ollut parisuhteeseen valmis ollenkaan.

Ihme ajatus, että kaveriton automaattisesti ripustautuisi kumppaniinsa 24/7.