Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Te, jotka välttelette kaikkia ylimääräisiä kohtaamisia
01.12.2020 |
Käyttekö töissä? Onko teillä ystäviä? Luin Naistenhuoneelta ketjua, jossa naisen puoliso ei ole nähnyt kavereitaan maaliskuun jälkeen (surullista) ja nyt mies haluaisi mennä mökille 8 kaverin kanssa. Suurin osa teilasi idean täysin ja sanoi, ettei näe ketään ylimääräisiä korona-aikaan. Osa sitten myönsikin, ettei ole töitä eikä edes niitä kavereita joita nähdä. Jäin miettimään, että elääkö työssäkäyvät (ei etätyö) tai sosiaalisesti aktiiviset ihmiset ihan oikeasti täysin eristäytyneenä? Eikö tuo vaikuta jo mielenterveyteen? Itse käyn kaupassa kerran, kaksi viikossa ja n. neljää ystävää näen ihan säännöllisesti. Työssäni kohtaan jopa satoja ihmisiä päivittäin ja pikaisia kohtaamisia tulee kuukauden aikana jopa tuhat.
Kommentit (76)
Minulla on pelkästään älykkäitä ja psyykkisesti tasapainoisia ystäviä, jotka ymmärtävät eristäytymisen tärkeyden ja oovat valmiita tekemään sitä, joten emme ole tosiaan nähneet sitten koronan ensimmäisen päivän. Yhteyttä pidetään mm. tietokoneen välityksellä, sen nyt on vain riitettävä. Pää kestää oikein hyvin, jossain parin kuukauden jälkeen oli hetki, kun kaipasi nähdä edes jotain ystävää, mutta koska on yleissivistystäkin, ymmärsin, että se on normaalia ja menee kyllä ohi. Pää kestää, jos kestää olla oman itsensä seuraa ja ymmärtää tehdä suunnitelmia tulevaisuuteen. Meilläkin ystäväpiiri on suunnitellut sitten koronan jälkeistä lomaa, jolloin lähdemme yhdessä jonnekin vaelluslomalle ja puhumme tapahtuneet asiat lävi IRL. Kyllähän tämä aika on maukkainta elää läpi rajoitusten kautta, niin saa täsätkin jotain uutta persepktiiviä elämään ja omiin tapoihinsa sen sijaan, että yrittäisi kynsin hampain roikkua jossain vanhassa tavassa elää koronasta huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaimo riskiryhmää, immuunipuolustusta alentava lääkitys. Juuri tuli tutkimustietoa, että tuolla sairaudella on 30 % riski saada vakava tautimuoto, jos saa koronan. Eli suunnilleen yhtä kova riski kuin 80-vuotiailla. Joten olemme etätöissä, emme tapaa ketään, emme edes samassa kaupungissa asuvia sukulaisia. Ruokaostokset ja muutenkin kaikki mahdollinen tilataan kotiinkuljetuksella verkkokaupoista. Ravintolaruokia Woltin kautta. Emme käy missään harrastuspaikoissa. Jos pitää käydä joku sellainen tavara ostamassa kerran kahdessa kuukaudessa jota ei saa verkkokaupasta, maski päässä nopeasti käydään.
Entä jos ei olisi mahdollisuutta etätyöhön? Irtisanoutuisitteko? Miten uskallatte muuten liikkua, kun ei influessarokotus ole 100 %?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on riskiryhmää ja meillä on mahdollisuus pääosin etätyöjärjestelyihin. Lähityöpätkissä olen käyttänyt maskia. Olen maaliskuun jälkeen tavannut paria parasta ystävääni muutam
an kerran ulkona, en muuten. Sisaruksiani en ole tavannut ollenkaan kun asuvat kauempana, joten tuollainen ulkona tapaaminen ei onnistu.Mä olen niin kehittynyt ihminen, samoin mun ystävät ja sisarukset, että osataan soittaa videopuheluja ja viesteillä.
Ei tämä tietenkään mikään ihannetilanne ole, normaalisti saatettiin tavata viikottain, mutta miehen terveys menee nyt etusijalle enkä koe sitä hirveäksi uhraukseksi.
Jos miehesi kuuluu oikeasti riskiryhmään (huonossa hoitotasapainossa oleva astma, sydänoireet, syöpä tms) niin miten uskallatte normaalitilanteessa nähdä muita? Miksi juuri tämä korona (esimerkiksi influenssan ohella) on juuri se vaarallisin?
Miehellä perussairaus ja siihen vahva immuunipuolustusta heikentävä lääkitys (ei kortisoni). Influenssarokotukset otetaan, kädet pestään kotiin tullessa aina ja kun sen normiflunssan takia iskee keuhkokuume päivässä, siihen on antibiootit, joilla välttää sairaalajakson.
Pahimpina influenssa-aikoina mies välttää ruuhkaisia kauppoja ja vastaavia. Toki normaalitilanteessakin vältämme siis flunssaisia ihmisiä, meille ei voi tulla kipeänä kylään jne, mutta ei tuo kovin ole normaalielämään aiemmin vaikuttanut. Korona on vähän eri asia, ei lääkitystä, ei rokotusta. Ymmärrät varmaan eron?
Itse asiassa influenssarokotekaan ei ole 100 % varma. Ja jos se on virusperäinen niin ei siihen erityisiä lääkkeitäkään ole. Kiitos kuitenkin asiallisesta vastauksesta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen miten ihmisten pää oikeasti kestää kuukausien eristäytymisen? Ihan oikeastiko netti ja puhelin korvaa kontakteja? Ei nähdä lapsia ja lapsenlapsia, ja kaikki asiointi kotiinkuljetuksena jne. Minulle tämä tuottaisi valtavia haasteita ja olisi todella vaikeaa olla niin yksin. Ahdistaa ajatuskin.
Ymmärrän toki perusteet enkä kiistä niiden järkevyyttä, etenkin riskiryhmien kohdalla. Kysymys on vilpitön.
Itse olen (joutunut) elämään suht normaalia elämää koko Koronan ajan. Olen käynyt töissä, jossa tapaan paljon ihmisiä päivittäin, myös koronapositiivisia.
Aikuisten lasten kanssa olemme säännöllisesti yhteydessä, kyläilemme puolin ja toisin. Kaupassa käymme kerran pari viikossa. Ystäviä olen tavannut tosi vähän tänä vuonna, mutta sitäkin on tapahtunut.
Maskia, käsidesiä ja käsienpesua harrastan ahkerasti ja ohjeiden mukaan.Minä taas ihmettelen ihmisiä, jotka eivät pysty edes todella hyvästä syystä olla hetken aikaa ihan oman itsensä seurassa ilman, että pää hajoaa. Joo, onhan se kavereiden näkeminen ihan mukavaa, mutta kyllä minä osaan yksinkin tai vain perheen kesken olla ja viihtyä - jopa nauttia. Huolissani olisin, jos pääni hajoaisi siitä, etten esim. vuoteen voi kavereiden kanssa tavata kuin harvoin ja ulkotiloissa - etenkin, kun puhelin ja kaikki muut viestintävälineet on keksitty ja tiedossa on, ettei tilanne jatkua maailman tappiin asti.
Ihan samoin olen ihmetellyt tuttavapiirissäni näitä, joille tuntuu olevan maailman loppu edes ajatus siitä, että harrastus olisi tauolla kolme viikkoa (pitemmästä ajasta nyt puhumattakaan). Herran tähden, se on yksi harrastus, ei koko elämä. Ihan voi muutamaksi viikoksi aikuinen, terve ihminen keksiä varmasti muutakin puuhaa kuin jonkun ulkopuolisen ohjaama ja suunnittelema ryhmätoiminta, ilman, että maailma kaatuu ja pää hajoaa. Jos ei pysty, niin kannattaa pysähtyä miettimään, mikä on pielessä.
Olen ap ja ymmärrän, ettei kaikilla valitettavasti ole ystäviä. Ymmärrän myös syrjäytyneet ja introvertit. Sen sijaan omasta mielestäni elämässä parhainta on nimenomaan ihmissuhteet. Elämä etätöissä kotiin eristäytyneenä kuulostaa minulle elämättä jääneeltä elämältä. En kaipaa kauppareissuja ( pakkopullaa) enkä harrastuksia ja voin elää ilman matkustelua ahdistumatta, mutta elämä yksinäisenä neljän seinän sisällä kuulostaa ikävältä elämältä. Kyllä, olen todella paljon yhteyksissä puhelimitse, mutta mielenterveyteeni olisi väistämättä vaikuttanut, jos en olisi nähnyt 9 kuukauteen ystäviä. Olen nähnyt, mielenterveys ei ole mennyt ja koronaltakin toistaiseksi säästytty :) Kuulostaa vähän surulliselta, että osa iloitsee joulusta, kun ei tarvitse nähdä ketään. Aika surullista, ettei ihminen voi viettää omannäköistä elämää ilman rajoituksia. Niin ja omalla kohdallani pidän huomattavasti todennäköisempänä saada taudin töistä.
Kun omat ystävät suhtautuvat pandemiaan samalla tavalla kuin itsekin suhtaudun ja tavataan vain ulkona eikä sisätiloissa, kukaan meistä ei ole yksin neljän seinän sisällä. Myös mulle ihmissuhteet ovat tärkeitä, mutta Suomessa ei ole missään vaiheessa ollut ulkonaliikkumiskieltoa. Minä ja mulle tärkeät ihmiset kestämme oikein hyvin sen, että aiempien kahviloissa ja ravintoloissa istumisten sijasta teemmekin yhdessä reippaan kävelylenkin.
- eri -
Teemme etätöitä maaliskuusta alkaen, kotoa tai mökiltä käsin, tapaamme lapsiamme, vanhempiamme ja muutamaa ystävää, naapurien kanssa juttelemme turvavälit pitäen ulkona, pissitämme koirat kolme kertaa päivässä, turvavälit muihin liikkujiin säilyttäen. Emme ulkomaanmatkaile, emme ravaa harrastuksissa, puhumme videopuheluita. Välillä möksäahistus vaivaa, mutta kyllä tämän kestää. Ysikymppinen äitinikin kestää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on pelkästään älykkäitä ja psyykkisesti tasapainoisia ystäviä, jotka ymmärtävät eristäytymisen tärkeyden ja oovat valmiita tekemään sitä, joten emme ole tosiaan nähneet sitten koronan ensimmäisen päivän. Yhteyttä pidetään mm. tietokoneen välityksellä, sen nyt on vain riitettävä. Pää kestää oikein hyvin, jossain parin kuukauden jälkeen oli hetki, kun kaipasi nähdä edes jotain ystävää, mutta koska on yleissivistystäkin, ymmärsin, että se on normaalia ja menee kyllä ohi. Pää kestää, jos kestää olla oman itsensä seuraa ja ymmärtää tehdä suunnitelmia tulevaisuuteen. Meilläkin ystäväpiiri on suunnitellut sitten koronan jälkeistä lomaa, jolloin lähdemme yhdessä jonnekin vaelluslomalle ja puhumme tapahtuneet asiat lävi IRL. Kyllähän tämä aika on maukkainta elää läpi rajoitusten kautta, niin saa täsätkin jotain uutta persepktiiviä elämään ja omiin tapoihinsa sen sijaan, että yrittäisi kynsin hampain roikkua jossain vanhassa tavassa elää koronasta huolimatta.
Näetkö koskaan missään ketään? Käytkö kodin ulkopuolella? Jos käyt niin millä tavalla se on eri asia kuin kohdata ystävä turvavälillä ja maskilla? Älykkyydestä voi toki olla montaa mieltä. Kyllä tämä korona on näyttäytynyt siten, että moni järkevänä pitämäni ihminen on muuttunut täysin hysteeriksi, vaikka esimerkiksi influenssaan eivät ole koskaan suhtautuneet näin tai ottaneet rokotetta. Mikä on sitten normaalin huomioinnin ja hulluuden raja, vaikea sanoa.
Äärimmäisen surullisia nuo viestit, joissa sanotaan, että ihana olla yksin kun ei tarvi nähdä ketään. Ettekö te uskalla sanoa läheisille muuten kuin koronan varjolla, että haluatte olla yksin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen miten ihmisten pää oikeasti kestää kuukausien eristäytymisen? Ihan oikeastiko netti ja puhelin korvaa kontakteja? Ei nähdä lapsia ja lapsenlapsia, ja kaikki asiointi kotiinkuljetuksena jne. Minulle tämä tuottaisi valtavia haasteita ja olisi todella vaikeaa olla niin yksin. Ahdistaa ajatuskin.
Ymmärrän toki perusteet enkä kiistä niiden järkevyyttä, etenkin riskiryhmien kohdalla. Kysymys on vilpitön.
Itse olen (joutunut) elämään suht normaalia elämää koko Koronan ajan. Olen käynyt töissä, jossa tapaan paljon ihmisiä päivittäin, myös koronapositiivisia.
Aikuisten lasten kanssa olemme säännöllisesti yhteydessä, kyläilemme puolin ja toisin. Kaupassa käymme kerran pari viikossa. Ystäviä olen tavannut tosi vähän tänä vuonna, mutta sitäkin on tapahtunut.
Maskia, käsidesiä ja käsienpesua harrastan ahkerasti ja ohjeiden mukaan.Minä taas ihmettelen ihmisiä, jotka eivät pysty edes todella hyvästä syystä olla hetken aikaa ihan oman itsensä seurassa ilman, että pää hajoaa. Joo, onhan se kavereiden näkeminen ihan mukavaa, mutta kyllä minä osaan yksinkin tai vain perheen kesken olla ja viihtyä - jopa nauttia. Huolissani olisin, jos pääni hajoaisi siitä, etten esim. vuoteen voi kavereiden kanssa tavata kuin harvoin ja ulkotiloissa - etenkin, kun puhelin ja kaikki muut viestintävälineet on keksitty ja tiedossa on, ettei tilanne jatkua maailman tappiin asti.
Ihan samoin olen ihmetellyt tuttavapiirissäni näitä, joille tuntuu olevan maailman loppu edes ajatus siitä, että harrastus olisi tauolla kolme viikkoa (pitemmästä ajasta nyt puhumattakaan). Herran tähden, se on yksi harrastus, ei koko elämä. Ihan voi muutamaksi viikoksi aikuinen, terve ihminen keksiä varmasti muutakin puuhaa kuin jonkun ulkopuolisen ohjaama ja suunnittelema ryhmätoiminta, ilman, että maailma kaatuu ja pää hajoaa. Jos ei pysty, niin kannattaa pysähtyä miettimään, mikä on pielessä.
Olen ap ja ymmärrän, ettei kaikilla valitettavasti ole ystäviä. Ymmärrän myös syrjäytyneet ja introvertit. Sen sijaan omasta mielestäni elämässä parhainta on nimenomaan ihmissuhteet. Elämä etätöissä kotiin eristäytyneenä kuulostaa minulle elämättä jääneeltä elämältä. En kaipaa kauppareissuja ( pakkopullaa) enkä harrastuksia ja voin elää ilman matkustelua ahdistumatta, mutta elämä yksinäisenä neljän seinän sisällä kuulostaa ikävältä elämältä. Kyllä, olen todella paljon yhteyksissä puhelimitse, mutta mielenterveyteeni olisi väistämättä vaikuttanut, jos en olisi nähnyt 9 kuukauteen ystäviä. Olen nähnyt, mielenterveys ei ole mennyt ja koronaltakin toistaiseksi säästytty :) Kuulostaa vähän surulliselta, että osa iloitsee joulusta, kun ei tarvitse nähdä ketään. Aika surullista, ettei ihminen voi viettää omannäköistä elämää ilman rajoituksia. Niin ja omalla kohdallani pidän huomattavasti todennäköisempänä saada taudin töistä.
Kun omat ystävät suhtautuvat pandemiaan samalla tavalla kuin itsekin suhtaudun ja tavataan vain ulkona eikä sisätiloissa, kukaan meistä ei ole yksin neljän seinän sisällä. Myös mulle ihmissuhteet ovat tärkeitä, mutta Suomessa ei ole missään vaiheessa ollut ulkonaliikkumiskieltoa. Minä ja mulle tärkeät ihmiset kestämme oikein hyvin sen, että aiempien kahviloissa ja ravintoloissa istumisten sijasta teemmekin yhdessä reippaan kävelylenkin.
- eri -
Näkemistähän se ulkona näkeminenkin on? En oikein ymmärrä tätä, että niitä ystäviä ei voi edes nähdä turvavälien ja maskien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen miten ihmisten pää oikeasti kestää kuukausien eristäytymisen? Ihan oikeastiko netti ja puhelin korvaa kontakteja? Ei nähdä lapsia ja lapsenlapsia, ja kaikki asiointi kotiinkuljetuksena jne. Minulle tämä tuottaisi valtavia haasteita ja olisi todella vaikeaa olla niin yksin. Ahdistaa ajatuskin.
Ymmärrän toki perusteet enkä kiistä niiden järkevyyttä, etenkin riskiryhmien kohdalla. Kysymys on vilpitön.
Itse olen (joutunut) elämään suht normaalia elämää koko Koronan ajan. Olen käynyt töissä, jossa tapaan paljon ihmisiä päivittäin, myös koronapositiivisia.
Aikuisten lasten kanssa olemme säännöllisesti yhteydessä, kyläilemme puolin ja toisin. Kaupassa käymme kerran pari viikossa. Ystäviä olen tavannut tosi vähän tänä vuonna, mutta sitäkin on tapahtunut.
Maskia, käsidesiä ja käsienpesua harrastan ahkerasti ja ohjeiden mukaan.Minä taas ihmettelen ihmisiä, jotka eivät pysty edes todella hyvästä syystä olla hetken aikaa ihan oman itsensä seurassa ilman, että pää hajoaa. Joo, onhan se kavereiden näkeminen ihan mukavaa, mutta kyllä minä osaan yksinkin tai vain perheen kesken olla ja viihtyä - jopa nauttia. Huolissani olisin, jos pääni hajoaisi siitä, etten esim. vuoteen voi kavereiden kanssa tavata kuin harvoin ja ulkotiloissa - etenkin, kun puhelin ja kaikki muut viestintävälineet on keksitty ja tiedossa on, ettei tilanne jatkua maailman tappiin asti.
Ihan samoin olen ihmetellyt tuttavapiirissäni näitä, joille tuntuu olevan maailman loppu edes ajatus siitä, että harrastus olisi tauolla kolme viikkoa (pitemmästä ajasta nyt puhumattakaan). Herran tähden, se on yksi harrastus, ei koko elämä. Ihan voi muutamaksi viikoksi aikuinen, terve ihminen keksiä varmasti muutakin puuhaa kuin jonkun ulkopuolisen ohjaama ja suunnittelema ryhmätoiminta, ilman, että maailma kaatuu ja pää hajoaa. Jos ei pysty, niin kannattaa pysähtyä miettimään, mikä on pielessä.
Olen ap ja ymmärrän, ettei kaikilla valitettavasti ole ystäviä. Ymmärrän myös syrjäytyneet ja introvertit. Sen sijaan omasta mielestäni elämässä parhainta on nimenomaan ihmissuhteet. Elämä etätöissä kotiin eristäytyneenä kuulostaa minulle elämättä jääneeltä elämältä. En kaipaa kauppareissuja ( pakkopullaa) enkä harrastuksia ja voin elää ilman matkustelua ahdistumatta, mutta elämä yksinäisenä neljän seinän sisällä kuulostaa ikävältä elämältä. Kyllä, olen todella paljon yhteyksissä puhelimitse, mutta mielenterveyteeni olisi väistämättä vaikuttanut, jos en olisi nähnyt 9 kuukauteen ystäviä. Olen nähnyt, mielenterveys ei ole mennyt ja koronaltakin toistaiseksi säästytty :) Kuulostaa vähän surulliselta, että osa iloitsee joulusta, kun ei tarvitse nähdä ketään. Aika surullista, ettei ihminen voi viettää omannäköistä elämää ilman rajoituksia. Niin ja omalla kohdallani pidän huomattavasti todennäköisempänä saada taudin töistä.
Kun omat ystävät suhtautuvat pandemiaan samalla tavalla kuin itsekin suhtaudun ja tavataan vain ulkona eikä sisätiloissa, kukaan meistä ei ole yksin neljän seinän sisällä. Myös mulle ihmissuhteet ovat tärkeitä, mutta Suomessa ei ole missään vaiheessa ollut ulkonaliikkumiskieltoa. Minä ja mulle tärkeät ihmiset kestämme oikein hyvin sen, että aiempien kahviloissa ja ravintoloissa istumisten sijasta teemmekin yhdessä reippaan kävelylenkin.
- eri -Näkemistähän se ulkona näkeminenkin on? En oikein ymmärrä tätä, että niitä ystäviä ei voi edes nähdä turvavälien ja maskien kanssa.
Ulkona ei tarvitse käyttää maskia. Pelkkä turvaväli riittää. En ymmärrä, miksi pitäisi ängetä kenenkään ystäväni tai kaverini kanssa sellaiseen paikkaan, missä maski - tai mun kohdallani siis hengityssuojain - olisi tarpeellinen. Asun pääkaupunkiseudulla, joten ei ole edes mahdollista olla tapaamatta yhtään ketään. Jo pelkästään koiran kanssa lenkillä ihan varmasti tulee muitakin ihmisiä vastaan. Ja naapureidenkin kanssa tulee usein vaihdettua muutama sana, mutta turvavälien päästä. Ihan ilman maskia. Jos maskia tarvitsee, silloin on jo väärässä paikassa.
Vierailija kirjoitti:
Äärimmäisen surullisia nuo viestit, joissa sanotaan, että ihana olla yksin kun ei tarvi nähdä ketään. Ettekö te uskalla sanoa läheisille muuten kuin koronan varjolla, että haluatte olla yksin?
Uskallan ja olen sanonutkin. Mutta näin pandemian myötä se vasta on hyväksyttävämpää kuin normaalioloissa. Jos menee normaalioloissa sanomaan, että nyt haluaisin olla ihan vaan kotona itsekseni, alkaa ensin tenttaaminen (Mikä sulla on? Oletko masentunut? Mikset sä nyt halua tulla?), sitten komentelu (Kyllä nyt sun pitää tulla! Kaikki muutkin tulee! Ollaan jo kaikki suunniteltu!) ja lopulta suututaan (no hyvä on, älä sitten tule kun ei seura kelpaa!). Lopulta kaikilla on paha mieli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen miten ihmisten pää oikeasti kestää kuukausien eristäytymisen? Ihan oikeastiko netti ja puhelin korvaa kontakteja? Ei nähdä lapsia ja lapsenlapsia, ja kaikki asiointi kotiinkuljetuksena jne. Minulle tämä tuottaisi valtavia haasteita ja olisi todella vaikeaa olla niin yksin. Ahdistaa ajatuskin.
Ymmärrän toki perusteet enkä kiistä niiden järkevyyttä, etenkin riskiryhmien kohdalla. Kysymys on vilpitön.
Itse olen (joutunut) elämään suht normaalia elämää koko Koronan ajan. Olen käynyt töissä, jossa tapaan paljon ihmisiä päivittäin, myös koronapositiivisia.
Aikuisten lasten kanssa olemme säännöllisesti yhteydessä, kyläilemme puolin ja toisin. Kaupassa käymme kerran pari viikossa. Ystäviä olen tavannut tosi vähän tänä vuonna, mutta sitäkin on tapahtunut.
Maskia, käsidesiä ja käsienpesua harrastan ahkerasti ja ohjeiden mukaan.Minä taas ihmettelen ihmisiä, jotka eivät pysty edes todella hyvästä syystä olla hetken aikaa ihan oman itsensä seurassa ilman, että pää hajoaa. Joo, onhan se kavereiden näkeminen ihan mukavaa, mutta kyllä minä osaan yksinkin tai vain perheen kesken olla ja viihtyä - jopa nauttia. Huolissani olisin, jos pääni hajoaisi siitä, etten esim. vuoteen voi kavereiden kanssa tavata kuin harvoin ja ulkotiloissa - etenkin, kun puhelin ja kaikki muut viestintävälineet on keksitty ja tiedossa on, ettei tilanne jatkua maailman tappiin asti.
Ihan samoin olen ihmetellyt tuttavapiirissäni näitä, joille tuntuu olevan maailman loppu edes ajatus siitä, että harrastus olisi tauolla kolme viikkoa (pitemmästä ajasta nyt puhumattakaan). Herran tähden, se on yksi harrastus, ei koko elämä. Ihan voi muutamaksi viikoksi aikuinen, terve ihminen keksiä varmasti muutakin puuhaa kuin jonkun ulkopuolisen ohjaama ja suunnittelema ryhmätoiminta, ilman, että maailma kaatuu ja pää hajoaa. Jos ei pysty, niin kannattaa pysähtyä miettimään, mikä on pielessä.
Olen ap ja ymmärrän, ettei kaikilla valitettavasti ole ystäviä. Ymmärrän myös syrjäytyneet ja introvertit. Sen sijaan omasta mielestäni elämässä parhainta on nimenomaan ihmissuhteet. Elämä etätöissä kotiin eristäytyneenä kuulostaa minulle elämättä jääneeltä elämältä. En kaipaa kauppareissuja ( pakkopullaa) enkä harrastuksia ja voin elää ilman matkustelua ahdistumatta, mutta elämä yksinäisenä neljän seinän sisällä kuulostaa ikävältä elämältä. Kyllä, olen todella paljon yhteyksissä puhelimitse, mutta mielenterveyteeni olisi väistämättä vaikuttanut, jos en olisi nähnyt 9 kuukauteen ystäviä. Olen nähnyt, mielenterveys ei ole mennyt ja koronaltakin toistaiseksi säästytty :) Kuulostaa vähän surulliselta, että osa iloitsee joulusta, kun ei tarvitse nähdä ketään. Aika surullista, ettei ihminen voi viettää omannäköistä elämää ilman rajoituksia. Niin ja omalla kohdallani pidän huomattavasti todennäköisempänä saada taudin töistä.
Kun omat ystävät suhtautuvat pandemiaan samalla tavalla kuin itsekin suhtaudun ja tavataan vain ulkona eikä sisätiloissa, kukaan meistä ei ole yksin neljän seinän sisällä. Myös mulle ihmissuhteet ovat tärkeitä, mutta Suomessa ei ole missään vaiheessa ollut ulkonaliikkumiskieltoa. Minä ja mulle tärkeät ihmiset kestämme oikein hyvin sen, että aiempien kahviloissa ja ravintoloissa istumisten sijasta teemmekin yhdessä reippaan kävelylenkin.
- eri -Näkemistähän se ulkona näkeminenkin on? En oikein ymmärrä tätä, että niitä ystäviä ei voi edes nähdä turvavälien ja maskien kanssa.
Ulkona ei tarvitse käyttää maskia. Pelkkä turvaväli riittää. En ymmärrä, miksi pitäisi ängetä kenenkään ystäväni tai kaverini kanssa sellaiseen paikkaan, missä maski - tai mun kohdallani siis hengityssuojain - olisi tarpeellinen. Asun pääkaupunkiseudulla, joten ei ole edes mahdollista olla tapaamatta yhtään ketään. Jo pelkästään koiran kanssa lenkillä ihan varmasti tulee muitakin ihmisiä vastaan. Ja naapureidenkin kanssa tulee usein vaihdettua muutama sana, mutta turvavälien päästä. Ihan ilman maskia. Jos maskia tarvitsee, silloin on jo väärässä paikassa.
Lisään tähän vielä, että mulle näin pandemia-aikana "ylimääräiset kohtaamiset" tarkoittaa sellaisia toisen ihmisen tarpeettomia kohtaamisia, jossa tartuntariski on olemassa. Sä taisit tarkoittaa sitä, että ei tavata yhtään ketään missään? Viedään roskatkin kolmen aikaan yöllä, jotta vaan kukaan naapuri ei tule vastaan? En mä sentään niin höperö - ainakaan vielä - ole :)
Vierailija kirjoitti:
Näetkö koskaan missään ketään? Käytkö kodin ulkopuolella? Jos käyt niin millä tavalla se on eri asia kuin kohdata ystävä turvavälillä ja maskilla?
Töiden puitteissa näen, tosin olen projektinjohtajana, joten monet asiat voi hoitaa etätöinä. Jokainen ns. turha tapaaminen on turha tapaaminen ja nostaa tartuntariskiä, joten siltä osin on turhaa tavata ystäviä. jos ystäväni olisi hengenhädässä, voisin mennä hänen luokseen häntä auttamaan turvavälistä huolimatta, jso ei, tapaaminen on turha. TÄssä ajassa vain jokaisen on joustettava. Mieheni tekee etätöitä 24/7.
Älykkyydestä voi toki olla montaa mieltä. Kyllä tämä korona on näyttäytynyt siten, että moni järkevänä pitämäni ihminen on muuttunut täysin hysteeriksi, vaikka esimerkiksi influenssaan eivät ole koskaan suhtautuneet näin tai ottaneet rokotetta. Mikä on sitten normaalin huomioinnin ja hulluuden raja, vaikea sanoa.
Minä en ole ennen ottanut influnessarokotetta, mutta nyt otin. Syynä ei ole hysteria, vaan haluni suojella riskiryhmäläisiä. Minulle oli siksi itsestäänselvyys, että influnessarokotteen otan. En myöskään ole kokenut tarpeelliseksi avata muille liveni ihmisille miksi juri nyt otin influenssarokotteen, olen kokenut, että jos ihminen ei tajua miksi se pitäisi ottaa, eihän tajuaisi selitystäkään. Tosin ei kukaan ole kysynytkään, kun ihan kaikki kontaktini ovat minimissä.
Äärimmäisen surullisia nuo viestit, joissa sanotaan, että ihana olla yksin kun ei tarvi nähdä ketään. Ettekö te uskalla sanoa läheisille muuten kuin koronan varjolla, että haluatte olla yksin?
Tuo kysymys ei ollut minulle suunnattu ilmeisestikään, koska en ole sanonut, että ihanaa olla yksin, kun ei tarvi nähdä ketään, vaikak yksinolo minusta onkin ihanaa.... mutta ehkäpä noille ihmisille oli tärkeää saada huomata miten paljon he tarvitsevat yksin vietettyä aikaa ja nyt ottavat sitä, kun mahdollisuus on. He siis käyttävät tilaisuuden hyödykseen ja katsovat siten jälkeenpäin mikä määrä yksinäisyyttä on hyväksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen miten ihmisten pää oikeasti kestää kuukausien eristäytymisen? Ihan oikeastiko netti ja puhelin korvaa kontakteja? Ei nähdä lapsia ja lapsenlapsia, ja kaikki asiointi kotiinkuljetuksena jne. Minulle tämä tuottaisi valtavia haasteita ja olisi todella vaikeaa olla niin yksin. Ahdistaa ajatuskin.
Ymmärrän toki perusteet enkä kiistä niiden järkevyyttä, etenkin riskiryhmien kohdalla. Kysymys on vilpitön.
Itse olen (joutunut) elämään suht normaalia elämää koko Koronan ajan. Olen käynyt töissä, jossa tapaan paljon ihmisiä päivittäin, myös koronapositiivisia.
Aikuisten lasten kanssa olemme säännöllisesti yhteydessä, kyläilemme puolin ja toisin. Kaupassa käymme kerran pari viikossa. Ystäviä olen tavannut tosi vähän tänä vuonna, mutta sitäkin on tapahtunut.
Maskia, käsidesiä ja käsienpesua harrastan ahkerasti ja ohjeiden mukaan.Minä taas ihmettelen ihmisiä, jotka eivät pysty edes todella hyvästä syystä olla hetken aikaa ihan oman itsensä seurassa ilman, että pää hajoaa. Joo, onhan se kavereiden näkeminen ihan mukavaa, mutta kyllä minä osaan yksinkin tai vain perheen kesken olla ja viihtyä - jopa nauttia. Huolissani olisin, jos pääni hajoaisi siitä, etten esim. vuoteen voi kavereiden kanssa tavata kuin harvoin ja ulkotiloissa - etenkin, kun puhelin ja kaikki muut viestintävälineet on keksitty ja tiedossa on, ettei tilanne jatkua maailman tappiin asti.
Ihan samoin olen ihmetellyt tuttavapiirissäni näitä, joille tuntuu olevan maailman loppu edes ajatus siitä, että harrastus olisi tauolla kolme viikkoa (pitemmästä ajasta nyt puhumattakaan). Herran tähden, se on yksi harrastus, ei koko elämä. Ihan voi muutamaksi viikoksi aikuinen, terve ihminen keksiä varmasti muutakin puuhaa kuin jonkun ulkopuolisen ohjaama ja suunnittelema ryhmätoiminta, ilman, että maailma kaatuu ja pää hajoaa. Jos ei pysty, niin kannattaa pysähtyä miettimään, mikä on pielessä.
Olen ap ja ymmärrän, ettei kaikilla valitettavasti ole ystäviä. Ymmärrän myös syrjäytyneet ja introvertit. Sen sijaan omasta mielestäni elämässä parhainta on nimenomaan ihmissuhteet. Elämä etätöissä kotiin eristäytyneenä kuulostaa minulle elämättä jääneeltä elämältä. En kaipaa kauppareissuja ( pakkopullaa) enkä harrastuksia ja voin elää ilman matkustelua ahdistumatta, mutta elämä yksinäisenä neljän seinän sisällä kuulostaa ikävältä elämältä. Kyllä, olen todella paljon yhteyksissä puhelimitse, mutta mielenterveyteeni olisi väistämättä vaikuttanut, jos en olisi nähnyt 9 kuukauteen ystäviä. Olen nähnyt, mielenterveys ei ole mennyt ja koronaltakin toistaiseksi säästytty :) Kuulostaa vähän surulliselta, että osa iloitsee joulusta, kun ei tarvitse nähdä ketään. Aika surullista, ettei ihminen voi viettää omannäköistä elämää ilman rajoituksia. Niin ja omalla kohdallani pidän huomattavasti todennäköisempänä saada taudin töistä.
Hyvä ihminen, tässä puhutaan nyt noin vuoden ajanjaksosta, joka on itseasiassa jo kertaalleen osin pätkäistykin kesällä, kun pystyi rauhallisemmassa tartuntatilanteessa elämään vähän vapaammin. Eihän tässä ole koronan takia kukaan elämässä koko 80-vuotista elämäänsä ilman kavereita. Ja kun niitä kavereita on voinut tavata esim. ulkona turvallisesti, niin jos nyt marras-tammikuun joutuisikin menemään vain viestimien välityksellä, niin oikeastiko sinun elämäsi olisi pilalla? Etenkin, kun tiedät, että tuohon ihan kauhea kamalaan eristäytymiseen on hyvä syy ja sen avulla teitä on suuremmalla todennäköisyydellä koronan jälkeenkin koko kaveriporukka hengissä ja entisessä terveydentilassaan taas tapaamassa toisianne. Nyt vähän suhteellisuudentajua peliin ja ajatus johonkin muuhunkin kuin juuri tähän hetkeen. Yritä edes miettiä vähän pitemmällä aikavälillä ja vähän laajemmin asioita kuin just nyt heti mun navan ympäristössä.
Vierailija kirjoitti:
Niin, minä hain kyllä tässä nyt vastauksia niiltä, joilla on ystäviä ja sosiaalista elämää normitilanteessa enkä etätyössä olevia. Näyttäisi nimittäin juurikin siltä, että nämä eristäytyneet ovat niitä, jotka ovat etätyössä työttömiä, eläkeläisiä eivätkä muutenkaan siis juuri kotoa poistu. Löytyykö tosiaan niitä, jotka ovat esimerkiksi irtisanoutuneet työstä "suojatakseen" itseään ja muita?
Ap
Olen yksi sellainen. Ennen näin kavereita/tuttuja/duunikavereita päivittäin. Olen nyt tehnyt etäduunia maaliskuusta alkaen enkä ole poistunut sen jälkeen muutamaa kilometria kauemmas kotoa. Ruoan tilaan kotiin joten kaupassakin olen käynyt harvoin. Ja silloinkin vain ruokakaupassa. Olen nähnyt muutamaa kaveria sattumalta leikkipuistossa, mutta that's it. Peheitä emme ole nähneet helmikuun jälkeen. Yleensä näemme heitä muutaman kuukauden välein. Joulun olemme oman perheen kesken kotona.
Tämä vuosi nyt vaan meni näin. Koen sen velvollisuutena eikä tullut mieleenkään lähteä kesällä esim. ulkomaille, vaikka normaalisti lomailemme neljästi vuodessa.
Toivottavasti ensi vuosi sujuu sosiaalisemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äärimmäisen surullisia nuo viestit, joissa sanotaan, että ihana olla yksin kun ei tarvi nähdä ketään. Ettekö te uskalla sanoa läheisille muuten kuin koronan varjolla, että haluatte olla yksin?
Uskallan ja olen sanonutkin. Mutta näin pandemian myötä se vasta on hyväksyttävämpää kuin normaalioloissa. Jos menee normaalioloissa sanomaan, että nyt haluaisin olla ihan vaan kotona itsekseni, alkaa ensin tenttaaminen (Mikä sulla on? Oletko masentunut? Mikset sä nyt halua tulla?), sitten komentelu (Kyllä nyt sun pitää tulla! Kaikki muutkin tulee! Ollaan jo kaikki suunniteltu!) ja lopulta suututaan (no hyvä on, älä sitten tule kun ei seura kelpaa!). Lopulta kaikilla on paha mieli.
Ihan varmasti jättävät ajan kanssa rauhaan, kun sinnikkäästi kieltäydyt. Toki sitten varmaan käy niin, että saat tosiaan olla yksin, mutta aikuisella pitäisi olla rohkeutta sanoa ja ottaa vastaan mitä tulee.
Ennen koronaa kävin töissä. Määräaikaisuuksia lähinnä, että saa välillä taukoa ihmisistä. Olen suht sosiaalinen työpaikalla kyllä. Mä jotenkin ystävystyn (?) nopeasti. Eli mun perään jäädään soittelemaan, pyytelevät kahville, leffaan teatteriin jne. siis kaikkea sellaista normaalia, mistä en itse välitä.
Mä viihdyn omissa oloissani ja perheeni kanssa. Sen lisäksi meillä on hyvä naapuriyhteisö, joiden kanssa kahvitellaan toisinaan.
Korona-aika nyt vähensi mun töitä reippaasti. Sen lisäksi olen kotiintilauksia lisännyt, että lähes kaikki tulee ovelle. Käyn mä päivittäin koiran kanssa vitosen lenkin heittämässä. Harvemmin täällä ketään näkee, sen verran metsässä asutaan kuitenkin.
Eikä mua ole tämä mitenkään häirinnyt. OIkeastaan mä olen voinut ihan älyttömän hyvin, kun ei ole tarvinnut olla ihmisten kanssa. Näiden omien kanssa kylläkin, mutta näähän on upeeta porukkaa. Lasten muutamia kavereita tässä käy, saavat käydä jatkossakin.
Mies tekee etätöitä ja muutaman kerran kuussa on käynyt kavereitaan tapaamassa. Hän kaipaa kavereitaan ja sosiaalisempaa elämää. Hermo alkaa mennä, jos joutuu olemaan liian näkemättömissä.
Tää korona-aika on oikeastaan ollut suuri helpotus mulle. Mulla on nyt lupa olla sellainen kuin olen aina halunnut ollakin. Ei tule kukaan ihmettelemään mitään ja kyselemään (ahdistelemaan).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen miten ihmisten pää oikeasti kestää kuukausien eristäytymisen? Ihan oikeastiko netti ja puhelin korvaa kontakteja? Ei nähdä lapsia ja lapsenlapsia, ja kaikki asiointi kotiinkuljetuksena jne. Minulle tämä tuottaisi valtavia haasteita ja olisi todella vaikeaa olla niin yksin. Ahdistaa ajatuskin.
Ymmärrän toki perusteet enkä kiistä niiden järkevyyttä, etenkin riskiryhmien kohdalla. Kysymys on vilpitön.
Itse olen (joutunut) elämään suht normaalia elämää koko Koronan ajan. Olen käynyt töissä, jossa tapaan paljon ihmisiä päivittäin, myös koronapositiivisia.
Aikuisten lasten kanssa olemme säännöllisesti yhteydessä, kyläilemme puolin ja toisin. Kaupassa käymme kerran pari viikossa. Ystäviä olen tavannut tosi vähän tänä vuonna, mutta sitäkin on tapahtunut.
Maskia, käsidesiä ja käsienpesua harrastan ahkerasti ja ohjeiden mukaan.Minä taas ihmettelen ihmisiä, jotka eivät pysty edes todella hyvästä syystä olla hetken aikaa ihan oman itsensä seurassa ilman, että pää hajoaa. Joo, onhan se kavereiden näkeminen ihan mukavaa, mutta kyllä minä osaan yksinkin tai vain perheen kesken olla ja viihtyä - jopa nauttia. Huolissani olisin, jos pääni hajoaisi siitä, etten esim. vuoteen voi kavereiden kanssa tavata kuin harvoin ja ulkotiloissa - etenkin, kun puhelin ja kaikki muut viestintävälineet on keksitty ja tiedossa on, ettei tilanne jatkua maailman tappiin asti.
Ihan samoin olen ihmetellyt tuttavapiirissäni näitä, joille tuntuu olevan maailman loppu edes ajatus siitä, että harrastus olisi tauolla kolme viikkoa (pitemmästä ajasta nyt puhumattakaan). Herran tähden, se on yksi harrastus, ei koko elämä. Ihan voi muutamaksi viikoksi aikuinen, terve ihminen keksiä varmasti muutakin puuhaa kuin jonkun ulkopuolisen ohjaama ja suunnittelema ryhmätoiminta, ilman, että maailma kaatuu ja pää hajoaa. Jos ei pysty, niin kannattaa pysähtyä miettimään, mikä on pielessä.
Olen ap ja ymmärrän, ettei kaikilla valitettavasti ole ystäviä. Ymmärrän myös syrjäytyneet ja introvertit. Sen sijaan omasta mielestäni elämässä parhainta on nimenomaan ihmissuhteet. Elämä etätöissä kotiin eristäytyneenä kuulostaa minulle elämättä jääneeltä elämältä. En kaipaa kauppareissuja ( pakkopullaa) enkä harrastuksia ja voin elää ilman matkustelua ahdistumatta, mutta elämä yksinäisenä neljän seinän sisällä kuulostaa ikävältä elämältä. Kyllä, olen todella paljon yhteyksissä puhelimitse, mutta mielenterveyteeni olisi väistämättä vaikuttanut, jos en olisi nähnyt 9 kuukauteen ystäviä. Olen nähnyt, mielenterveys ei ole mennyt ja koronaltakin toistaiseksi säästytty :) Kuulostaa vähän surulliselta, että osa iloitsee joulusta, kun ei tarvitse nähdä ketään. Aika surullista, ettei ihminen voi viettää omannäköistä elämää ilman rajoituksia. Niin ja omalla kohdallani pidän huomattavasti todennäköisempänä saada taudin töistä.
Hyvä ihminen, tässä puhutaan nyt noin vuoden ajanjaksosta, joka on itseasiassa jo kertaalleen osin pätkäistykin kesällä, kun pystyi rauhallisemmassa tartuntatilanteessa elämään vähän vapaammin. Eihän tässä ole koronan takia kukaan elämässä koko 80-vuotista elämäänsä ilman kavereita. Ja kun niitä kavereita on voinut tavata esim. ulkona turvallisesti, niin jos nyt marras-tammikuun joutuisikin menemään vain viestimien välityksellä, niin oikeastiko sinun elämäsi olisi pilalla? Etenkin, kun tiedät, että tuohon ihan kauhea kamalaan eristäytymiseen on hyvä syy ja sen avulla teitä on suuremmalla todennäköisyydellä koronan jälkeenkin koko kaveriporukka hengissä ja entisessä terveydentilassaan taas tapaamassa toisianne. Nyt vähän suhteellisuudentajua peliin ja ajatus johonkin muuhunkin kuin juuri tähän hetkeen. Yritä edes miettiä vähän pitemmällä aikavälillä ja vähän laajemmin asioita kuin just nyt heti mun navan ympäristössä.
Missä sanoin, että elämäni olisi pilalla? Sanoin, että se olisi väistämättä vaikuttanut mielenterveyteeni (surua, yksinäisyyttä) jos en 9 kk näkisi ystäviäni. Minulle ihmissuhteet ovat tärkeintä elämässä. Toiselle raha, kolmannelle työ jne. Korona on tullut jäädäkseen. Hyvä, kun osa ottaa siihen rokotteen. Täytyy kuitenkin muistaa, että influenssaan kuolee enemmän porukkaa, rokote ei ole varma siihenkään eikä virusperäiseen tautiin pure välttämättä lääkkeet. Siihen nähden se, että ei vuoteen näe edes maskin kanssa ystävää kuulostaa aika...noh. Kuten sanoin, työni puolesta tapaan satoja ihmisiä viikoittain eikä sitäkään ole mahdollista muuttaa ellei joku halua maksaa minulle kotonaolosta. Ja aion myös tavata näitä muutamia ystäviäni :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos maskia tarvitsee, silloin on jo väärässä paikassa.
Oletko oikeasti sitä mieltä, että maskillinen työkin pitäisi lopettaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies on riskiryhmää ja meillä on mahdollisuus pääosin etätyöjärjestelyihin. Lähityöpätkissä olen käyttänyt maskia. Olen maaliskuun jälkeen tavannut paria parasta ystävääni muutam
an kerran ulkona, en muuten. Sisaruksiani en ole tavannut ollenkaan kun asuvat kauempana, joten tuollainen ulkona tapaaminen ei onnistu.Mä olen niin kehittynyt ihminen, samoin mun ystävät ja sisarukset, että osataan soittaa videopuheluja ja viesteillä.
Ei tämä tietenkään mikään ihannetilanne ole, normaalisti saatettiin tavata viikottain, mutta miehen terveys menee nyt etusijalle enkä koe sitä hirveäksi uhraukseksi.
Jos miehesi kuuluu oikeasti riskiryhmään (huonossa hoitotasapainossa oleva astma, sydänoireet, syöpä tms) niin miten uskallatte normaalitilanteessa nähdä muita? Miksi juuri tämä korona (esimerkiksi influenssan ohella) on juuri se vaarallisin?
Influenssaan on rokote jonka riskiryhmäläiset yleensä ottavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos maskia tarvitsee, silloin on jo väärässä paikassa.
Oletko oikeasti sitä mieltä, että maskillinen työkin pitäisi lopettaa?
Arvasinkin, että joku takertuu tuohon yhteen sanaan. Piti kirjoittaa "olen" eikä "on". Ehdin vain painaa Lähete-nappia ennenkuin huomasin asian.
Alue: Aihe vapaa
Olen ap ja ymmärrän, ettei kaikilla valitettavasti ole ystäviä. Ymmärrän myös syrjäytyneet ja introvertit. Sen sijaan omasta mielestäni elämässä parhainta on nimenomaan ihmissuhteet. Elämä etätöissä kotiin eristäytyneenä kuulostaa minulle elämättä jääneeltä elämältä. En kaipaa kauppareissuja ( pakkopullaa) enkä harrastuksia ja voin elää ilman matkustelua ahdistumatta, mutta elämä yksinäisenä neljän seinän sisällä kuulostaa ikävältä elämältä. Kyllä, olen todella paljon yhteyksissä puhelimitse, mutta mielenterveyteeni olisi väistämättä vaikuttanut, jos en olisi nähnyt 9 kuukauteen ystäviä. Olen nähnyt, mielenterveys ei ole mennyt ja koronaltakin toistaiseksi säästytty :) Kuulostaa vähän surulliselta, että osa iloitsee joulusta, kun ei tarvitse nähdä ketään. Aika surullista, ettei ihminen voi viettää omannäköistä elämää ilman rajoituksia. Niin ja omalla kohdallani pidän huomattavasti todennäköisempänä saada taudin töistä.