Yksin olevat ihmiset harmittavat
Jostain syystä tuli tämä taas mieleeni. Monta viikkoa sitten tuli lenkilläni vastaan jotain koulun liikuntatunnin poikia. Heillä oli ilmeisesti vain kävelyä. Ensin tuli isompi porukka ja noin 40 metrin jälkeen tuli yksinäinen poika, joka heilutteli keppiä ja hieman hyräili. Poika vaikutti siltä, että kavereita ei ole ja on jotenkin ”tyytynyt” siihen, että on myös yksin. Kävely vaikutti siltä, että jokin rajoite on luultavasti olemassa.
En saa tuota poikaparkaa mielestäni ja jo siinä lenkillä mietin, että mikä minulla on kun niin paljon kosketti, kun toinen yksin heiluttelee keppiä ja hyräilee. En ymmärrä, miksi juuri tuo kyseinen poika kiinnitti huomioni niin vahvasti. itse sosiaalisesti rajottautuneena (olen siis itse lievästi autisti) en uskalla luoda tuttavuuksia ja ”pelkään ihmisiä”. Olen itse myös yksin (asun toisessa maassa, perheeni ei halua olla tekemissä ja täällä ei ole yhteyshenkilöitä kuin työn puolesta kaksi), mutta olen suht tyytyväinen tilanteeseen. En kaipaa ihmisiä. Jostain syystä kuitenkin harmittaa hirmuisesti muut ihmiset, jos he joutuvat olemaan yksin. Varsinkin tuolle pojalle jostain syystä haluaisin antaa todella paljon tsemppiä elämään ja sanoa, että vaikka nyt olisikin hieman eristäytynyt niin hänelle tulee niitä kavereita kun löytää oman polkunsa.
Tällä aloituksella ei kai ole mitään virkaa, mutta yksin kun ihmettelen kotonani niin tuli tunne, että pakko purkaa tuo tunne johonkin.
Mietittekö te koskaan yksinäisiä ihmisiä?
Kommentit (15)
Ap ellet vaan feikkaa niin ala yst'v'ksi sitten sellaiselle. Tosin se jos sinusta joku näyttää yksinäiseltä ei ole sitä ehkä omasta mielestään. Nykyään pidetään netillä yhteyksiä.
Samaa olen kokenut ja miettinyt, kun näen yksinäisiä, kavereiden ulkopuolelle jätettyjä lapsia. Olen ikäänkuin lähettänyt toivomuksen ilmaan, että löytäisivät ilon, eivätkä murehtisi. En osaa oikein selittää sitä, mutta olisiko se rakkauden vai energian toivomus. Myötäelän joskus liiankin kanssa, vaikka yritän muistaa, että kaikilla on oma tiensä.
Meillä jo lapsena opetettiin ottamaan huomioon yksin olevat tai yksinäiset. Vanhempieni mielestä se kuului hyviin tapohin, joten bongaan yksinäisiä helposti.
Olen myös oppinut senkin, etteivät kaikki yksinäisyyteen vetäytyvät tai ryhmästä erillään olevat henkilöt kärsi siitä. Lähestymistavoissa kannattaa olla tunnusteleva ja haistella vähän toisen tuntoja onko juuri minun seurani hänelle tervetullutta.
Joskus meille voi elämässä tulla vastaan voimakkaasti vaikuttavia tilanteita, jotka voi ottaa niinkin että otanpa opikseni ja teen asialle jotakin kuin vain jään miettimään. Ehkä sinäkin voisit kokemuksesta viisastuneena päättää, miten huomioit lähipiiriäsi? Sanot naapurille moi tai autat jollekin oven auki tai annat tietä vastaantulevalle tai kannustat lasta siinä, mitä hän osaa. Joka päivä voimme tehdä jotakin, mikä avaa kanavia ihmisten yksinäisyyden ja erillisyyden tunteeseen. Kaikille meille tulee elämässä hetkiä, jolloin koemme olomme yksinäiseksi ja siihe tuo helpotusta naapurin ystävällinen moi tai kaupassa myyjän halu palvella minua.
Syrjäytymiselle pitää tehdä jotakin!
Kaikilla pitäisi olla ainakin yksi ystävä!
yleensä keppipoika hakkaa muita kepillä. Siksi oli tuo väli
Voihan pojalla olla kavereita. Ainakin yksi koulussa, mutta se oli just silloin poissa koulusta ja joutui olemaan yksin, mutta vapaa-ajalla ja harrastuksissa voi olla muita kavereita. Toivottavasti.
Vierailija kirjoitti:
Ap ellet vaan feikkaa niin ala yst'v'ksi sitten sellaiselle. Tosin se jos sinusta joku näyttää yksinäiseltä ei ole sitä ehkä omasta mielestään. Nykyään pidetään netillä yhteyksiä.
Netissä ei tutustu kunnolla mitä kadulla mutta enää ei voi mennä kadulla pyytää kahville kun leimataan ihminen
Ehkäpä se poika ajatteli että parempi olla yksin kuin huonossa seurassa. Jos muut on villejä, huonosti käyttäytyviä rääväsuita ja räkänokkia!
Tämä herätti senkin muiston, että miten yksinäisenä lapsena sekin tuntui hävettävältä, että joku aikuinen huomasi, että oli yksin. Kun se yksinäisyys tuntui niin omalta vialta, jonka kaikki muut näkivät itsessä, mutta itse ei tiennyt, että miten se pitäisi korjata.
Vierailija kirjoitti:
Tämä herätti senkin muiston, että miten yksinäisenä lapsena sekin tuntui hävettävältä, että joku aikuinen huomasi, että oli yksin. Kun se yksinäisyys tuntui niin omalta vialta, jonka kaikki muut näkivät itsessä, mutta itse ei tiennyt, että miten se pitäisi korjata.
Joo jos on huono itsetunto ja on tullut kiusatuksi siitä.
Jos on omasta halustaan yksin ja viihtyy parhaiten niin kuin seurassa, koska on introvertti, niin ei siinä mitään harmitusta tarvii tuntea!
Yksin vai yksinäinen?
Omasta mielestäni harmittavin on olla "kaikki hyvin" joukossa tekonaurava yksinäinen.
Mietin yksinäisiä ja ei yksinäisiä. Itse olen samanlainen yksinäinen kuin ap niin on aikaa miettiä. :)