Akateemisten vanhempien duunarilapset. Epäonnistunut kasvatus?
Heti alkuun pakko sanoa että raflaavasta otsikosta huolimatta tässä ei ole tarkoitus mollata duunareita.
Haluaisin vain tietää että kokevatko akateemiset vanhemmat itse epäonnistuneensa kasvattajina jos jälkikasvu ei päätäkkään kouluttautua?
Kun oletuksena on kuitenkin että akateemiset vanhemmat kannustavat lapsiaan opiskeluun. Tilastot puhuvat tämän puolesta myös, en jaksa kaivaa linkkejä mutta tunnettu tutkimus on todistanut korrelaation äidin ja lapsen aikuisiän koulutustason välillä.
Rupesin miettimään miten itse suhtautuisin jos lapseni ei kouluttautuisi. Tai toisaalta, millaista olisi kasvaa varakkaassa akateemisessa perheessä, ja itse olla kouluttamattomana matalapalkka työssä ja tietää ettei itse pysty ikinä saavuttamaan samaa elintasoa? Miten vanhemmat ajattelisivat tälläisestä jälkikasvusta?
Ajatuksia?
Kommentit (73)
Minä koen itse epäonnistuneeni, koska en ole kymmeneen vuoteen päässyt yliopistoon mihinkään. Minua ei oikeastaan kiinnosta yliopisto-opiskelu, haluan käytännönläheisemmän koulutuksen ja sen suoritinkin. Suku on akateemista niin äidin, isän kuin miehen suvun puolelta. Kaikki isovanhemmatkin ovat molemmilta puolelta vähintään maistereita, ylioppilaita löytyy ihan viime vuosisadan alusta lähtien.
Koen olevani tyhmä. En osallistu akateemisiin juhliin, enkä keskustele yleviä sukujuhlissa. Kaikenlaiset filosofiset metakysymykset menevät minulta ohi, enkä osaa nauraa jollekin typerälle vitsille, jossa puhutaan jostain Descartesista. Kun en siitä mitään tiedä, en osaa sijoittaa sitä hauskuutta mihinkään.
Vanhempani ovat painostaneet minua opiskelemaan ja pitävät nyt suorittamaani ammattikorkeakoulutusta välivaiheena. Että piti nyt toi tehdä, mutta menepä nyt sitten opiskelemaan joskus jotain.
Akateemisuuteen painostaminen näkyy omassa käytöksessäni niin, että takuulla tulee ajattelematta siirrettyä sama painostus omiin lapsiin. Tätä en halua, mutta en osaa myöskään kannustaa lapsiani miksikään nuoriso-ohjaajiksi tai lähihoitajiksikaan, jos vaihtoehtona olisi esimerkiksi opettajuus tai lääkäri.
18 jatkaa vielä, että tänä päivänä, kun sivistys on kaiken kansan saatavilla, koulutustaustan merkitys pienenee koko ajan.
Aiemmin, sanotaan vaikka niinkin vähän aikaa sitten kuin 100 vuotta sitten, ei tavallisilla duunaireilla ollut samanlaisia mahdollisuuksia sivistää itseään kuin meillä nyt on.
Nyt jokainen voi lukea kirjoja, seurata maailman tapahtumia internetistä ja mediasta, opiskella (myös muutakin kuin yliopisto-opintoja), sivistää itseään monin eri tavoin jos kiinnostaa.
Omassa lapsuudenperheessäni toinen vanhemmista on akateeminen ja toinen ei.
Kolmesta lapsesta yksi on akateeminen, yksi amk ja yksi ammattikoulun käynyt yrittäjä.
Kaikki meistä viidestä seuraa aktiivisesti maailman tapahtumia, lukee kirjallisuutta. Olemme älykkäitä, hyvätapaisia ja sivistyneitä, opinnoissamme hyvin menestyneitä omilla tahoillaan. Yhteiskunnan kannalta olemme hyviä veronmaksajia, tienaamme kohtuullisen hyvin, emme ole tarvinneet yhteiskunnan tukea rahallisesti. Elämme tervellisesti ja pidämme itsestämme huolta.
Sivistystä on niin monenlaista. Akateemisuus ei oikeasti kerro ihmisestä yhtään mitään.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 10:03"]
Kuulostaa hölmöltä. En tullut mieleenkään, että joku voisi ajatella noinkin.
Amiksen käyminenkin on kouluttautumista, johon myös akateemiset vanhemmat voivat kannustaa. Tuntuu myös kummalliselta, että joku vanhempi haluaisi lastensa suorittavan tietyn tutkinnon. En ole koskaan kuullut moisesta.
[/quote]
Voi tuntua kummalliselta, mutta tällaisia ihmisiä oikeasti on. Ihmiset ovat erilaisia, itse en oleta että muut tekisivät samoin miten itse ajattelen ja toimin. Oma äitini on hyvä esimerkki. Hän on yliopistokoulutettu. Minä itse olisin halunnut peruskoulun jälkeen lukea kaksoistutkinnon, eli sekä lukion että amiksen (merkonomiksi). Oma äitini teki minulle selväksi, että hän ei allekirjoita (alaikäiset hakijat tarvitsivat ainakin silloin vanhemman allekirjoituksen) sellaista yhteishakulomaketta, jossa olen hakenut ammattikouluun vaan minun on pakko mennä vain ja ainoastaan lukioon.
Niimpä minä hain ja menin lukioon. Omalla kohdalla tilanne ei paljon muuttunut, koska luen nyt kaupallista alaa yliopistossa, mutta jonkun toisen kohdalla tilanne voisi olla eri. Olen ainoa lapsi, joten päälleni on ladattu koko ikäni kovat odotukset, joten joillain tasolla ymmärrän äitiäni kuitenkin näin jälkikäteen ajateltuna enkä ole katkera. Asiat kääntyivät ihan hyvin näinkin. Itse ei tulisi kyllä mieleenkään toimia samalla tavoin.
Ei akateemisuus tuo aina onnea ja isoa tilipussia. Itse olen tällä hetkellä akateeminen työtön - on kokemusta ja pätevyys, töitä ei vaan ole. Miehelläni taas ammattikoulutausta ja menestyvä yritys. Itsekin harkitsen takamukseni pyyhkimistä maisterin papereillani ja työllistymistä mieheni yritykseen, jossa töitä olisi tarjolla.
Onhan akateemisuudella usein vaikutusta, jos ei itse työhön, niin ainakin ajattelutapaan. Yliopiston yksi tehtävä olisi opettaa akateemista ajattelua, kirjoittamista ja lukemista. Valitettavasti kun kerran olet saavuttanut laaja-alaisen ja abstraktin ajattelun, on vaikea palata siihen putkiaivoisuuteen. Monilla ''duunareilla'' tuntuu olevan hyvin rajoittunut ja konkreettinen ajattelumalli - kaikki mitä mediassa (erit. iltalehti yms.) otetaan vastaan ilman lähdekritiikkiä, samoin tietämys yhteiskunnan rakenteista voi olla aika nolla ja siki poliitikkojen puheita ei osata arvioida laaja-alaisemmin.
Minulla ei ole mitään duunareita vastaan, mutta ihmettelen ajatusta, ettei yliopisto tarjoa mitään muuta kuin tutkinnon. Ei kaikissa tietenkään tapahdu mitään mullistavaa muutosta, mutta kyllä ainakin työkalut siihen annetaan paremmin kuin esim. ammattikoulussa.
Ja nyt alapeukuttelemaan kaikki vaan!
Minulla on lähipiirissä vain pari akateemista tuttavaa/sukulaista, joiden lapset eivät ole hankkineet akateemista koulutusta. Kovasti vanhemmat näyttävät kärsivät alemmuuskompleksista, joka välissä ollaan selittämässä miksi lapsi haki vain AMK-opintoihin tai ei hakeutunut minnekkään.
Omat lapset on vielä pieniä, mutta myönnän että olen pettynyt, jos eivät kouluttaudu akateemisesti, mielellään vielä lääkäri-juristi-DI akselilla suvun perinteitä kunnioittaen.
Minulla on lähipiiristäni kokemuksena, että akateemiset vanhemmat ovat paljon suvaitsevampia lapsensa koulutuksen ja ammatinvalinnan suhteen, kun taas helposti olosuhteiden pakosta alemman koulutuksen saaneet vanhemmat painostavat lapsiaan kouluttautumaan, koska heille ei tätä mahdollisuutta suotu.
Isäni puolelta sukuni on vahvasti akateemista. Isoisäni ja tämän veli olivat molemmat professoreita, isäni äiti on filosofian maisteri, isäni on tohtori, veljensä professori ja tätinikin akateemisen loppututkinnon suorittanut. Eli melko akateemista sakkia koko perhe. Minulle on sieltä puolelta aina toitotettu, että saan opiskella ihan mitä vain ikinä haluan, kunhan olen onnellinen ja koen oman alani omakseni. Myöskään isäni ei ole kokenut, että heitä olisi ikinä painostettu akateemiselle tielle, se nyt vain sattui kiinnostamaan heitä kaikkia. Opiskelen toki nyt itse yliopistossa, mutta isoäitini nimenomaan kysyy, että onhan nykyinen alani mielestäni mielenkiintoinen eikä kysele opintopisteiden tai arvosanojen perään.
Äitini vanhemmat taas ovat kansakoulunopettajia. He ovat molemmat köyhistä oloista, joten opettajaseminaariin oli tyytyminen, vaikka molemmilla olisi ollut varmasti älliä yliopistoon saakka. Heidän viidellä lapsellaan on kaikilla korkeakoulututkinto, mutta siinä perheessä suorittamiseen ja kouluttautumiseen on nimenomaan painostettu. Äitini äiti kyselee minulta usein, että miten opinnot etenevät, milloin valmistun ja mikä tutkintonimike minulle tulee. Hän myös usein vertailee lastensa, vävyjensä ja miniöidensä palkkoja ja määrittelee niillä menestymisen. Hän nimenomaan ylpeilee sillä, kun lapsena on arkkitehtia, lääkäriä ja ekonomia.
Nämä ovat toki yksittäistapauksia, joten mitään hirveän suuria johtopäätöksiä ei kannata vedellä. Silti sanoisin, että usein akateemiset vanhemmat ovat koulutuksen suhteen melko suvaitsevia, kun taas olosuhteiden pakosta duunareiksi päätyneet saattavat olla katkeria ja haluavat siksi painostaa lapsiaan kouluttautumaan. Ehkä tämäkin ajattelumalli vähenee, kun myöhemmillä sukupolvilla on ollut peruskoulun ja opintotukien ansiosta mahdollisuus kouluttautua halutessaan. Ja tietenkin varmasti duunarivanhemmatkin ovat suvaitsevia, jos duunarius on ollut heille valinta eikä mikään pakon sanelema tie.
Pettyneitä ovat. Ei siitä mihinkään pääse.
WT luulee että kyse on vain rahasta. Sen huomaa täälläkin. "Akateemisia" syytetään ahneiksi rikkaiksi ja toisaalta ylpeillään kuinka itse tienataan enemmän kuin "humanistit".
Oikeasti akateemisten ja wt:n välillä on kuilu (sydämen) sivistyksessä. Lisäksi akateemiset saavat aikaiseksi enemmän, heillä on parempi pöhinä, se näkyy vaikka parempina bileinä, monipuolisempina kaveriporukoina tai yhteisöllisempinä naapurustoina. WT:n elämä on rajoittunut p*llu, pullo, pieru ja vaalea sisustus-akselille.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 11:14"]
Onhan akateemisuudella usein vaikutusta, jos ei itse työhön, niin ainakin ajattelutapaan. Yliopiston yksi tehtävä olisi opettaa akateemista ajattelua, kirjoittamista ja lukemista. Valitettavasti kun kerran olet saavuttanut laaja-alaisen ja abstraktin ajattelun, on vaikea palata siihen putkiaivoisuuteen. Monilla ''duunareilla'' tuntuu olevan hyvin rajoittunut ja konkreettinen ajattelumalli - kaikki mitä mediassa (erit. iltalehti yms.) otetaan vastaan ilman lähdekritiikkiä, samoin tietämys yhteiskunnan rakenteista voi olla aika nolla ja siki poliitikkojen puheita ei osata arvioida laaja-alaisemmin.
Minulla ei ole mitään duunareita vastaan, mutta ihmettelen ajatusta, ettei yliopisto tarjoa mitään muuta kuin tutkinnon. Ei kaikissa tietenkään tapahdu mitään mullistavaa muutosta, mutta kyllä ainakin työkalut siihen annetaan paremmin kuin esim. ammattikoulussa.
Ja nyt alapeukuttelemaan kaikki vaan!
[/quote]
Mitä saat näistä koulutustaustaa käsittelevistä provoistasi? Oletko sitä mieltä että ajattelua oppii ainoastaan akateemisessa oppilaitoksessa? Se jos mikä on melkoista laput silmillä kulkemista ja yksioikoista ajattelua.
Omat vanhempani ovat korkeakoulutettuja, itse en. Toiselle asia ok, toiselle ainaisen piikittelyn aihe.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 11:19"]
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 11:14"]
[/quote]
Mitä saat näistä koulutustaustaa käsittelevistä provoistasi? Oletko sitä mieltä että ajattelua oppii ainoastaan akateemisessa oppilaitoksessa? Se jos mikä on melkoista laput silmillä kulkemista ja yksioikoista ajattelua.
[/quote]
Miksi ihmeessä tämä olisi provo? Kuten kirjoitin, en ymmärrä ajatusta, että yliopisto tarjoaa vain koulutuksen, kun se tarjoaa niin paljon muutakin. Kun alan asiantuntijat pakottavat sinut jopa filosofiseen, kriittiseen, abstraktiin tai vertailevaan ajatteluun ja ilmaisemaan omia ajatuksiasi, usein vieläpä kirjallisesti, kuinka voisi olla, ettei ajattelutapa muutu? Ei varmasti kaikilla, tai kaikilla aloilla, mutta kyllä mahdollisuudet tähän ovat paljon paremmat yliopistossa.
27
Minä hieman ihmettelen, jos se miten kokee onnistuneensa vanhemmuudessa on sidottu lapsen koulutustasoon. Minä ainakin itse toivoisin, että lapseni löytäisivät sen koulutuksen ja ammatin, jota heille tuntuu oikealta. Ainoa asia minkä kohdalla alkaisin luultavasti pohtimaan omian puutteitani vanhempana olisi tilanne, jossa huomaisin ettei lapsillani olisi empatiaa eivätkä he olisi ystävällisiä toisia kohtaan.
Omat vanhempani eivät todellakaan ole katsoneet kieroon siskoani, joka on lähihoitaja tai veljeäni, joka ei myöskään käynyt kuin ammattioppilaitoksen. He ovat kumpikin erittäin ihania ja älykkäitä ihmisiä. Olisi oikeastaan kammottavaa, jos vanhempani arvoistaisivat minua jotenkin korkeammalle yliopistotutkintoni perustella.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 11:18"]
Pettyneitä ovat. Ei siitä mihinkään pääse.
WT luulee että kyse on vain rahasta. Sen huomaa täälläkin. "Akateemisia" syytetään ahneiksi rikkaiksi ja toisaalta ylpeillään kuinka itse tienataan enemmän kuin "humanistit".
Oikeasti akateemisten ja wt:n välillä on kuilu (sydämen) sivistyksessä. Lisäksi akateemiset saavat aikaiseksi enemmän, heillä on parempi pöhinä, se näkyy vaikka parempina bileinä, monipuolisempina kaveriporukoina tai yhteisöllisempinä naapurustoina. WT:n elämä on rajoittunut p*llu, pullo, pieru ja vaalea sisustus-akselille.
[/quote] Ja sekä WT:t että tarinan akateemiset ovat täysin fiktiivisiä hahmoja ja kaikki yhtäläisyys todellisuuteen on sattumaa.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 09:41"]
Mä olen opistotasoinen sairaanhoitaja (ei edes AMK) ja vanhemmat ovat DI ja lehtori. Kyllä ainakin isäni oli pettynyt. Olen sitä mieltä että kasvatuksella oli osuutta uravalintaan. Hirveät paineet onnistua koulussa, samalla alaspainava ja itsetuntoa murentava kasvatustyyli. En uskonut pärjääväni yliopistomaailmassa vaikka kirjoitin L:n paperit. En vain uskonut itseeni. Pääsin helposti sairaanhoito-opistoon ja suoriuduin hyvin opinnoista. Nyt mietin jaksaisinko mennä jatko-opiskelemaan yliopistoon. En tiedä. Tuntuu että olen vähän alittanut riman koulutuksen suhteen, ehkä olisin kuitenkin voinut pärjätä. Toisaalta olen aika käytännöllinen ihminen ja nautin työni tuomista välittömistä tuloksista. Se on aika pitkälti hengen pelastamista, parantamista tai hyvään kuolemaan saattamista. Hienoahan sekin on, vaikkei ole hienoa tutkintoa.
[/quote]et ilmeisesti ollut hyvä kemiassa, fysiikassa, biologiassa ja pitkä matematiikka ei pahe jos meinaa lääkikseen ja jos meinasit isänpolkuja niin siinä ehdoton pitkä matematiikka.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 11:30"]
Kuka on akateeminen?
[/quote]Akateeminen on joka opiskelee yliopistossa
Minun vanhempani ovat molemmat todella pitkälle kouluttautuneita, toimivat yliopistolla, eikä ole tullut minkäänlaista painostusta suuntaan tai toiseen.. Pikemminkin ovat sanoneet, että akateemisilla aloilla uravalinnat ovat hyvin rajoittuneita, esim. jos teet uraa tutkijana tai opettajana, ei työpaikkaa niin vaan vaihdetakaan vanhempana ja jos jää työttömäksi/haluaa pitää muutamia vuosia eroa työelämään matkustellen, äitiyslomalla tms. työllistyminen voi olla monilla aloilla vaikeaa. Läsnä on myös akateemisten merittiien "paine" tuollaisissa paikoissa, koko ajan pitäisi tehdä tutkimusta ja julkaisuja, ja se voi olla hyvinkin kuluttavaa. Samoin akateemisesta työttömyydestä ovat paljon puhuneet. Ja minä olenkin sairaanhoitaja :)
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 12:02"]
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 09:41"]
Mä olen opistotasoinen sairaanhoitaja (ei edes AMK) ja vanhemmat ovat DI ja lehtori. Kyllä ainakin isäni oli pettynyt. Olen sitä mieltä että kasvatuksella oli osuutta uravalintaan. Hirveät paineet onnistua koulussa, samalla alaspainava ja itsetuntoa murentava kasvatustyyli. En uskonut pärjääväni yliopistomaailmassa vaikka kirjoitin L:n paperit. En vain uskonut itseeni. Pääsin helposti sairaanhoito-opistoon ja suoriuduin hyvin opinnoista. Nyt mietin jaksaisinko mennä jatko-opiskelemaan yliopistoon. En tiedä. Tuntuu että olen vähän alittanut riman koulutuksen suhteen, ehkä olisin kuitenkin voinut pärjätä. Toisaalta olen aika käytännöllinen ihminen ja nautin työni tuomista välittömistä tuloksista. Se on aika pitkälti hengen pelastamista, parantamista tai hyvään kuolemaan saattamista. Hienoahan sekin on, vaikkei ole hienoa tutkintoa.
[/quote]et ilmeisesti ollut hyvä kemiassa, fysiikassa, biologiassa ja pitkä matematiikka ei pahe jos meinaa lääkikseen ja jos meinasit isänpolkuja niin siinä ehdoton pitkä matematiikka.
[/quote]laudatur tasoa mutta exemiakin kelpaa
Ilman muuta selvää jos vanhemmat esim juristi ja lääkäri niin tottakai toivovat että lapsi pääsisi opiskelemaan yliopistoon kenties samaa alaa. Voi olla raju pettymys mikäli ei pääse yliopistoon.
Minulla on tuttavapiirissä yllättävän paljon akateemisten lapsia, jotka eivät ole itse akateemisia. onkohan aiheesta tutkimusta? olen lukenut että äidin koulutuksella on merkitystä lapsen tulevaisuuteen, mutta ei näissä omissa tuttavissani näy. Tosin perheissä voi olla useampi lapsi ja osa on akateemisia, osa ei.