Ideoita joululahjoihin pienellä budjetilla; Auttakkee
Otsikko ^
Talous kuralla, mutta haluaisin muistaa silti ainakin lähimpiä ihmisiä jollain konstilla Jouluna. Mikä avuksi?
Yleensä ollut tapana laittaa myös kavereille joululahjoja, mutta näyttää siltä, että tänä vuonna en kyllä pysty antamaan muuta kuin perheelle ja mahdollisesti parille kaverille.
Olisiko jollain hyviä ideoita, mitä pienellä budjetilla voisi hankkia?
Lahjalistalla olis tällä hetkellä äiti, isä, sisko, veli, sisarusten lapset & puolisot, tyttöystävä, mummit.
PS: Karkki on kuulemma kielletty, eikä sitä saa antaa Jouluna :P
Kommentit (33)
Jouluarvat on 2e kpl😊Niitä olen joka vuosi pistänyt kuoriin aikuisille ja itse teen kortin.
Ja lapsille 10e lahjakortit vaikka s-ryhmään
En edes ostaisi pienellä budjetilla. Jos menisin jonnekin joulun viettoon, niin sitten veisin jotain tosi pientä. Mutta itselleni ostan kosmetiikkalahjapakkauksia, olen ne niin ansainnut. Eivät ne ihmiset arvostaisi ostamiani lahjoja eivätkä näkisi vaivaa minun suhteen, joten miksi itsekään? Kerran vein (silloin oli parempi rahatilanne) lahjan, jota vielä olin oikein miettinyt kunnolla, ja tuli ylimalkainen kommentti joo kiitos, eikä katsetta nostettu läppärin näytöltä eikä lahjaa avattu ainakaan siinä tilanteessa. Sen jälkeen olen ajatellut et antaa v*ttu olla. Itselleni ostan ja itseäni haluan miellyttää. En malta odottaa kun Sokokselle tulee asiakasomistajapäivät ja saan palkan (ulosoton jälkeen...), onneksi sain joulukuulle muutosverokorttiin pienemmän veroprosentin.
Tuttu virkkasi sellaisesta paksusta trikokuteesta (saa kaupan lankaosastolta) ihania "purkkeja" esim. kylpyhuoneeseen ihonhoitotuotteille, kynäpurkeiksi jne. Todella hienoja, valmistuvat nopeasti ja yhdestä kerästä saa useammankin purkin. Oli hänen ensimmäinen kerta virkkuukoukku kädessä sitten kouluaikojen. Ja normaalista paksusta langasta virkkaa nopeasti pipoja, pantoja ja kaulaliinoja.
Biltemasta saa halvalla leluja tai esim. värikynäsettejä lapselle.
Kiitos kaikille ehdotuksista!
Paljon oli hyviä juttuja, sekä ihan toteuttamiskelpoisia ideoita.
Aluksi mietin kyllä jos leipoisin jotain tai muuten tekisin DIY lahjan, mutta täytyy sanoa, että tuossa aiemmin muutama vähän kyynisempi kommentti sai toisiin aatoksiin :X
Hyvin nukutun yön jälkeen sain idean, että laitan nyt sitten varmaan kaikille aikuisille jonkin tuotteen ns. "omalla painatuksella", eli esim vaikka noita Ifolorin juttuja, kuten kahvikuppeja näyttäis saavan suht edukkaasti hankittua ja siihen painattaa joku kiva kuva :)
Tähän vielä lisäksi päädyin tekemään jokaiselle oman persoonallisen joulukortin koska kuvankäsittely onnistuu ja ainakin on halpaa kun DIY hengessä tekee :D
Lapsille varmaankin sitten keksin jotain muuta, esim tuolla aiemmin ehdotettiin tuota lautapeliä mikä varmaan on ihan hyvä idea... Pitää vaan keksiä mikä lautapeli olis mielekäs tuon ikäisille teineille :X
Bananagrams on meidän perheen suosikkipeli, myös aikuiset tykkää.
Tuossa yksi pikku idea vaikka iskälle ja äiskälle:
Nää on kans kivoja, yleensäkin mihin saa tekstin valita
https://www.savikauppa.fi/fi/tuote/1043530-oma-koti-kullan-kallis-oma-t…
Minä olen saanut/antanut tällaisia:
Kirjanmerkki: virkattu, paperista tehty, kierrätyskartongeista( keksipakkaukset yms) tehty.
Itse virkatut/kudot tiskirätit ( ovat tosi hyviä.)
Kuivattuja suppilovahveroita. Vielä voi löytää, jos omassa maastossa on.
jalkakylpy lasipurkkiin: merisuolaa ja eteeristä öljyä
Kierrätyskeskuksesta/kirpputorilta kirjat jokaiselle.
Itse leivotut/leipomosta ostetut leivät
Leivonta-aineet purkissa. Itse olen aikanaan saanut joululeivän itse leivottavaksi lasipurkissa. Purkissa oli jauhoja, leseitä, maltaita kerroksittain. Kauniisti koristeltu resepti oli kiinnitetty purkkiin. Yhtä leipää varten esim. maltaat olisivat olleet hintavia, mutta, kun niitä jakaa useampaan purkkiin, niin saat lahjan edullisesti. Vastaavia on netissä esim. kekseistä. Englanniksi löytyy myös erilaisia keittoja. Tämän lahjan etu on se, että se on kookas, sen saa erilaisin nauhoin yms. näyttämään komealta.
Heijastin
Villasukkia ostettuna myyjäisistä.
Tuoksukynttilä mukaan pakettiin
https://www.saaristonflikat.fi/category/37/tuoksukynttilat-teksteilla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.budgetsport.fi/tuote/atom-heijastinvaljaat-saadettava-musta…
Aikuisille nuo saatesanoilla, että koska olet minulle tärkeä, haluan sinun näkyvän liikenteessä.
Minkä ikäisiä lapset ovat?
Idea voisi ainakin olla harkinnan arvoinen.
Lapsilla ikähaarukka aikamoinen, veljen kolme lasta 15-19v, siskon lapsi 2v.
Ap
Tee itse lorupussi/pelkät lorukortit tuolle pienimmälle. Onko sinulla kiiltokuvia, lehtiä, vanhoja käytettyjä kortteja, mainoslehtiä yms, joista leikata kuvia? eti netistä kirjaston lorukirjoista noin 8-20 kivaa lorua. Etsi niihin sopivat kuvat. Liimaa kuva kartongille ( Voi olla puurohiutalepaketin tekstipuoli) ja kirjoita loru taakse. Taatusti 2-vuotiaalle mieleinen lahja
Vaikka kukaan ei täällä arvosta, sama sille: suosittelen käärimään kynttilän ja servetit sellofaaniin.
Kynttilä maksaa ehkä 2-4 €, servetit 1 €.
Siitä saa näyttävän, mutta hyvin edullisen ja ennen kaikkea katoavan lahjan.
Ei jää nurkkiin mitään tuikkukippoja pyörimään.
Minun suosikkejani ovat esim. Servetit kahta kokoa ja mukaan pari pitkää kynttilää. Kynttilät. Lapsille kirjoja. Miehille sukkia. Satiini tyynyliinoja. Keittiöpyyhkeitä. Säiliöitä. Hiustenhoitoaineita. Partavettä ja partavaahtoa, deodorantteja. Muumimuki. Palapeli. Pikkutytöille hiuslenkkejä ja pinnejä. Luottokorttikotelo, lompakko. Olen joskus tilannut lehtiä, koska niitä voi maksaa joulun jälkeen esim. Aku Ankka, Hevoslehtiä, Kodin kuvalehti ym